Huh, olipas päivä! Ylösnousemus tapahtui perinteiseen tapaan hieman ennen seitsemää, sillä aamun avasi yleisövuoro jäähallissa. Kuvittelenko vain, vai oliko aloituslauseessa kirkon menoihin viittaava sävy? Vaikka herätys näin viikonloppuna tuntuu aikaiselta, edelleenkin nautin tuosta päivän käynnistävästä jääharjoituksesta, tai itsenäisestä sellaisesta. Kotiin päästyäni ehdin juoda kupillisen kahvia ja sitten olikin aika siirtyä jälleen matkaan, tänään nimittäin oli vuorossa puolison tyttären syntymäpäivien vietto tämän kotona. Matkaan taisi mennä tällä kertaa puolitoista tuntia, sillä junat sattuivat kulkemaan oikein mukavasti ilman pitkää vaihtoväliä. Mukavastihan ne kutsut menivät, mutta suuren ihmismäärän (ja minun mittakaavassani suuren lapsimäärän) keskuudessa oleskelu pisti väsyttämään erittäin tehokkaasti! Usein minua harmittaa ja poden myös lieviä omantunnon tuskia, sillä en osaa pysyä pirteänä suuren ihmisjoukon, erityisesti paljon lapsia sisältävän sellaisen parissa kovin pitkään. Mukavaa kutsuilla toki oli, mutta olisi hienoa oppia (mikäli sellainen on mahdollista?) olemaan pirteä ja sosiaalinen tunnista toiseen. Vai joudunko vain hyväksymään olemaa sellainen kuin olen? Olen kyllä sosiaalinen tällaisissa tilanteissa, sillä en myöskään viihdy puhumattomana istumapaikan valtaajana.
Viikko meni työntäytteisesti, mutta mukavasti. Kandiesitelmä alkaa olla lähdeviitteiden korjausta ja yleistä huolittelua vaille valmis. Pian pitäisi aloittaa parin kurssin lopputehtävät, mutta eivätköhän ne valmiiksi tule. Keskiviikkona hoidin viimeinkin puolison tyttärelle syntymäpäivälahjaksi tarkoitettujen luistimien kunnostamisen. Käytännössä tämä tarkoitti pientä puhdistusta, peittävää maalaamista ja nauhojen pesua. Jos totta puhutaan, maalaaminen osoittautui todella rentouttavaksi puuhaksi! Ehkä joku pitää julkeana tekona antaa lahjaksi vanhat luistimet, mutta itse olin iloinen, sillä nämä pääsevät taas oikeaan käyttöönsä ullakolla oleskelun sijaan. Todennäköisesti käyttöaikaa on korkeintaan parin talven verran, sillä tyttö alkaa pituudessa ottaa minut uhkaavasti kiinni. No, onneksi olen tottunut jäämään joukon lyhimpien joukkoon. Muistan miten mietin terveydenhoitajan kasvupyrähdykseen liittyvien puheiden jälkeen miten pitkä minusta, luokan lyhimmästä voisi tullakaan tuona maagisena aikana! Lopputulos: 158 cm. Jokin taisi mennä pieleen? Kun tänään katsoin kutsuilla olevia lapsia, mietin todella ovatko lapset nykyään keskimääräistä pidempiä kuin lapsuudessani. Onhan tässä etunsakin: voin halutessani turvautua myös "lasten puolen" vaatteisiin. Mainittakoon vielä, että yleensä en mieti pituuttani, sillä en ole ns. huomattavan lyhyt, ehkä hieman keskivertoa lyhyempi korkeintaan. Näiden minua reilusti yli leuan tasolle yltävien 7-9 -vuotiaiden kohtaaminen vain hämmentää.
Jäällä mitään erityisiä muutoksia ei ole tapahtunut. Meneillään lienee taas pitkähkö "ei mitään" -kausi. Harjoittelusta huolimatta erityistä edistystä ei tapahdu, mutta kuluneiden kuukausien aikana olen huomannut sellaisen olevan tavallista. Axeli on menossa oikeaan suuntaan, kaksoissalchow myös ehkä, mutta todella hitaasti. Jalka kestää taas sen verran, että kaksoisritti -ja flippiäkin uskaltaa yrittää. Kierrokset jäävät puoleentoista, mutta ei tässä mikään kiire ole. Pirueteissa broken leg on mennyt lähes esityskelpoiseksi ja cannonball on löytymässä. Vielä kun saisi pään polvea vasten! Uusi jalannostoliuku on vasta työn alla ja haastetta tuo lantion oikean asennon löytäminen, sillä tämän mokoman notkoselvän takia takapuoli tahtoo pyrkiä taakse. No, ehkä riittävän monen kaatumisen jälkeen sekin ymmärtää yhteistyön merkityksen. Jotta hyvä mieli jäisi, yritän pitää mielessä sen, että myös polvivaaka suorin jaloin alkaa olla hyvässä kunnossa. Huomenna on vuorossa taitoluistelijoille tarkoitettu ns. itsenäinen vuoro. Jos hyvin käy, ehkä pieniä onnistumisia on luvassa. Jos ei, pääasia on, että saa nauttia puhtaasta jäästä ja hyvästä seurasta!
Ensi viikolla on se kauan odotettu taukoviikko opetuksesta. Maanantaina olisi tarkoitus poiketa kyläilemässä sisaren luona, mitä odotan innolla! Aikataulut ja kiire ovat olleet esteenä, tai ainakin turha hidastavina tekijöinä. Samalla reissulla pääsen sisaren 2,5 -vuotiasta tytärtä tapaamaan. Odotan mielenkiinnolla uusia opittavia asioita, se neitokainen kun tahtoo varhaisesta iästään huolimatta olemaan tätiään fiksumpi! Muistan vieläkin tytön ilmeen kun laitoin vanhan pikkuruisen nukelle tarkoitetun peiton päähäni ja kysyin, että onko hattuni hieno. Vastaus oli seuraavanlainen: "Ei se päähän kuuluu, se kuuluu sänkyyn." Vaikka kyseessä oli mukamas hauska vitsi, tunsin itseni harvinaisen tyhmäksi, mikä onneksi on minulle ns. normaalitila.
Näiltä näkymin toivotan oikein mukavaa viikonlopun loppupuolta kaikille! Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä, mutta näppäimistö ei tahdo toimia kunnolla ellen ryhdy väkivaltaiseksi. Siispä mukamas korvauksena lakto-vegaaninen ruokaohje:
Tomaattinen soijarouhekeitto vuohenjuustolla:
1 litra vettä
2 perunaa
3 porkkanaa
2 sipulia
1,5 dl soijarouhetta
2 tomaattia
1 prk tomaattimurskaa
2-3 rkl tomaattipyrettä
1 "tuplapakkaus" vuohenjuustoa (samassa pakkauksessa on kaksi "pötköä")
valkosipulisuolaa
suolaa
oreganoa
basilikaa
mustapippuria
Pilkottuja kasviksia ja soijarouhetta keitetään 10-15 minuuttia, minkä jälkeen lisätään tomaattimurska -ja pyre sekä mausteet. Porkkanoiden ja perunoiden kypsyys kannattaa varmistaa maistamalla. Lopuksi lisätään vuohenjuustot. Keittoa sekoitetaan hiljakseen kunnes vuohenjuusto on sulanut kokonaan. Arvio: maku oli loistava ja nälkäkin lähti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti