Nämä asiat ärsyttävät just nyt!

”Ajattele ja asennoidu positiivisesti”, ”älä anna minkään ärsyttää” jne. Ja pyh! Minähän ärsyynnyn ja kiukuttelen jos siltä tuntuu! Ja sen päälle vähän turhankin usein.. No, ehkä niistä ylimääräisistä kertyy bonusta, joka jossain maailmankaikkeuden sfääreissa maksaa itsensä takaisin? Tai sitten tämä on vain toiveajattelua.

Mutta itse asiaan, eli ärsyyntymiseen? Millaiset asiat tällä hetkellä ottavatkaan päähän? Henkilökohtainen ”peiliin katsominen” ei luonnollisestikaan tule kysymykseenkään..

Pirhanan liukkaat tiet

Sulakaa jäät nyt!! Juuri kun ehtii iloita viimeinkin auenneesta pätkästä kävelytietä, eikö eteen tule taas jäinen alue, jossa hiekoittamisesta ei ole tietoakaan. Vähintään yhtä hauskaa on silloin, kun pieni kiirus iskee ja juoksuaskeleet olivat tarpeen. Kävelyolosuhteitahan ei voi ennakoida ja lähteä vaikkapa kymmenen minuuttia aikaisemmin.. No ei voi! Tai ehkä huomenna.. tai ei missään nimessä!

Matkapuhelimen toljottaminen ostoskärryjä työnnellessä

”Tööt tööt!!!” Vähitellen tuntuu siltä, että törmäysten riski on tavallisessa ruokakaupassa paljon suurempi kuin autoteillä. Oi sitä päivää kun hands free -pakko laajenisi myös ostoskärryjen kanssa liikkumiseen! On se niin hauskaa kun etsit hyllyn luona listalla oleva tuotetta, kun yhtäkkiä joku ystävällisesti tömäyttää ostoskärryillä. Vihainen mulkaisi ei luonnollisesti auta, sillä henkilöllä ylläpitää intensiivistä katsekontaktia puhelimensa ruutua kohti. Nettisivun tai chat -keskustelun on parasta olla tooooosi tärkeä..

Tämä on niitä harvoja tilanteita jossa ainakin koen toimivani edes vähän fiksummin: Jos puhelinta täytyy toljottaa viestien tai ties mistä syystä, siirryn ensin pois kulkuväylältä. No, tähän ne enemmän tai vähemmän fiksummat vaihtoehdot sitten varmaan loppuvatkin..

Kulkuvälineissä leveästi istuvat ihmiset

Kröhöm, kiitos kun liiskaat minut hyvä herra/rouva/muuta sukupuolta/ei mitään sukupuolta edustava henkilö! Pitäisi kai olla imarreltu, mutta valitettavasti en ole niin pienikokoinen kun luulet! Mikä onkaan hauskempaa kun viereen istuva henkilö suunnilleen survaisee kyynärpäällä ja istuu jalat niin leveillään, että tunnelta käy vähän turhankin tiiviiksi..

Kun joku justiinsa kiilaa eteen kassajonossa..

”Aa.. tuolla on lyhyempi jono! Noin, perillä ollaan.. hei??!! Mitä ihmettä??!!” Tuossa kohtaan joko vasemmalta tai oikealta joku nokkela ja ilmeisesti kiireinen henkilö onnistuu juuri ja juuri kurvaamaan jonossa edelle. Okei, harvemmin kiire on niin tulepalava että maailma tuohon kaatuisi, mutta erityisesti väsyneenä alkaa korvista tulla savua ulos ja kenties otsaankin kasvaa jokin lisäke..

Hankien alta paljastuvat ”yllärit”

Talven aikana piilotetut kikkareet ovat yleisin ylläri, joita pääsee näin lumien sulaessa varomaan oikein olan takaa. Okei, tykkään kyllä koirista, mutta en omistajista joiden mielestä oman koiran kikkareet ovat niin arvokasta tavaraa, ettei niitä tohdi siistiä. Ellei koira sitten ole sattunut syömään kultakimpaleita..

Pienenä kompensaationa on pakko kyllä todeta, että uudelta vuodelta jääneet rakettien roskat ovat vähentyneet vuosi vuodelta. Muita roskia tämä ei koske, mutta toivotaan parasta..

Tällaista valitusta tällä kertaa. Löytyikö listalta jotain tuttuja ärsytyksen aiheuttajia?

Dieettikuulumisia: Kaksi lämmintä ateriaa refluksivaivan kera

Se olisi sitten dieettikuulumisten aika! Helmikuu on sujunut oikein mukavasti, eikä lipsahduksiakaan ole ilmennyt. Tammikuun lopulla tosin tuli tavallaan pieni lipsahdus. Syynä ei ollut kuitenkaan oma saamattomuus, vaan flunssa. 38 asteen kuumeessa ruoka ei yksinkertaisesti uponnut, vaan kaikki meinasi tulla ylös. Kyse ei ollut suoranaisesti pahoinvoinnista, vaan refluksivaivan pahenemisesta. Kaikki kiinteä tykkäsi kiivetä ylös. Ainoa mikä pysyi vatsassa, oli viileä ja ei-kiinteä ruoka. Ts. nesteet ja smoothiet. Tätä ei kestänyt onneksi pitkään, ja syöminen normalisoitui.

Kokonaisuudessaan on sujunut ihan mukavasti, mutta pieniä haasteitakin on ilmennyt. Tällä kertaa ne eivät ole kuitenkaan korvien välissä. Mutta onneksi myös paljon positiivista on mahtunut mukaan.

Kaksi lämmintä ateriaa

Tämä on pysynyt todella hienosti, ja eikä ”kakkosaterian” ole tarvinnut olla aina samaa kaurapuuroa. Esimerkiksi kuluneen parin päivän aikana nakkikeitto on mennyt ongelmitta. Osasyynä on myös se, että joku (eli minä) teki aika suuren satsin nakkikeittoa, mikä pitäisi saada menemään. On siinä projektia.. Vegenakkikeittoa siis.

”Kakkosaterian” vakinaistaminen vaati kuitenkin hieman työskentelyä. Lounas oli ajoitettava riittävän aikaiseksi, eli mielellään ennen klo: 12. 10:30-11:30 on ollut sopiva aika. Tällöin ”kakkosateria” alias päivällinen ajoittuu klo 16-17 tienoille. Yleensä näiden väliin mahtuu jotain välipalaa. Tai ei edes yleensä, sillä vatsani vaatii ruokaa 2-3 tunnin välein.

Leipäviipale lounaan yhteydessä

Alkuun halusin vähentää leivän määrää, mutta tulin toisiin aatoksiin. Leipäviipalesta juuston kera saa mukavasti lisäenergiaa aterian yhteyteen. Nyt kuin tuohon leipään on tottunut, ei siitä halua enää luopua! Samalla kroppa saa vähän lisää hiilihydraatteja käyttöön. Uskon vakaasti että niille on vakituisesti kysyntää.

Refluksivaiva vaikeuttaa

No niinpä! Totta puhuen en välillä ota yhtään selvää pötsini aivoituksista. Jos syöty ruoka on vähänkin liian raskasta (esim. paljon rasvaa), sitä ruokaa sitten niellään tovi. Välillä mahalaukkuni luulee olevansa puolta pienempi, jolloin täysi olo tulee pienemmästäkin annoksesta. Mikä lie identiteettikriisi silläkin.. Ja kyllä, kahvin määrää on vähennetty reippaasti.

Eihän tässä muuten mitään, mutta ajoittain tuo pirulainen vaikeuttaa energiamäärän saamista riittävän ylös. Olen todella huono syömään ”herkkuja” (kuten ties miten usein olen maininnut). Ns. kunnon ruokaa on siis syötävä enemmän. Haasteena on vain se, että suuremmat määrät saavat vatsan kenkkuilemaan. Okei, anteeksi seikkaperäisyyteni. Tuo ruuan ”hyppiminen” ylös on ollut taipumuksena jo lapsesta asti. Asiaa tuskin helpotti se, että pidin nimenomaan ”ärtsyistä” ruuista: jälkiuunileivästä, pippurimetwurstista (kyllä, ihan oikeasti :D), tulisista mausteista yms. Olen siis rääkännyt vatsaani systemaattisesti pienestä pitäen. Ai niin, salmiakki.. No, lähiviikkoina tarkoitus olisi vihdoin ja viimein kysäistä apua asiantuntijalta.

Pohdintaa

Kuten arvata saattaa, en ole enää viitsinyt laskea energiamääriä. Syöminen tuntuu paljon rennommalta, ja ennen kaikea luonnollisemmalta touhulta ilman jatkuvaa numeroiden kirjaamista. Makrojen laskenta voisi vielä mennä, mutta sekin saa jäädä sikseen. En ole kasvattamassa lihasmassaa tai polttamassa rasvaa. Olen nostamassa energiamäärää kulutusta vastaavaksi. Palautumisen vaatima energiamäärä kuuluu mukaan.

Refluksivaiva rajoittaa osaltaan ruokien määrän suhteen, samoin sisällön. Kuten tuli todettua, liian raskas ruoka aiheuttaa omat ongelmansa. Periaatteessa suuremmat annoskoot menevät, mutta syöminen vaatii aikaa. Koska nimenomaan ”tujumpi” ruoka ei sovi, perusterveellinen ruoka taas vaatii ne suuremmat annoskoot. Kumpi sitten on pienempi paha, se lienee valintakysymys.

Mutta kokonaisuudessaan olen tyytyväinen tilanteeseen ja edistymiseen. Vaikka mitään merkittäviä muutoksia ei ole taaskaan tapahtunut, koen ylläpitämisen osaksi edistymistä. Eli homma jatkukoon samaan malliin!

Irti syömishäiriöstä: Haluaisinko kireämpään kuntoon?

Valehtisin jos väittäisin.. kiva, nyt se soi päässä. Ai niin, olihan tässä varsinainen aihekin. Valehtilisin jos väittäisin kieroutuneen kehonkuvan täysin poistuneen. Järjen ääni toki ilmoittaa itsestään riittävän usein, mutta on sille usein käyttöäkin. Fitness -aiheet milloin missäkin ovat tehneet niin hyvää kuin huonoakin. Langanlaihat kropat eivät enää aikoihin ole viehättäneet, minkä kategorioihin hyväksi asiaksi, samoin asenteen riittävästä energiamäärästä. Huonona puolena taas on kireän kunnon ihannoiminen enemmän tai vähemmän salaa. Ehkä vähemmän.

Periaatteessa voisin antaa itseni mennä enemmänkin kireämmän kunnon tavoitteluun, ts. kohti pienempää rasvaprosenttia. Todennäköisesti osaisin jopa toteuttaa sen projektin fiksusti, ja riittävän maltillisella vauhdilla. Miksi sitten en aloita kropan muokkaamista kireämpään suuntaan? Teoriahan on tiedossa ja itsekuriakin löytyisi. Syy löytyy etukäteen tiedostetuista sivuvaikutuksista, jotka pakottavat pohtimaan asioiden tärkeysjärjestystä.

Vaikutukset treenitehoihin

Vaikka rasvanpoltto -projektin tekisi verkkaiseen tahtiin ja lempeällä otteella, olen silti skeptinen dieettaamisen vaikutuksista treenitehoihin erityisesti jäällä. Haluan olla harjoitellessani täysissä voimissa sekä energisyys ja keskittymiskyky optimaalisella tasolla. Jos jokin näistä uupuu, lisääntyy mahdollisuus toistaa huonoa tekniikkaa. Jos kroppa vähänkin väsyy, kärsii laatu erityisesti hypyissä. Notkoselkäisenä joudun käyttämään keskimääräistä enemmän lihasvoimaa pitääkseni selän edes hetken riittävän suorassa hyppyjen aikana.

Huono tekniikka on asia, joka tahtoo jäädä päälle. Kun huono tekniikka jää päälle, siitä onkin vaikeampi päästä eroon. Eli skarppius menee kireämmän kunnon edelle, etenkin jos vaihtoehtona on kiukkuinen fiilis huonosti menneen jääharjoittelun päätteeksi. Juu ei.

Vaikutus mielialaan ja pääkopan toimintaan

Eihän tässä joka hetki olla sellaisella ”kaikki on niin ihanaa!!” -asenteella, päinvastoin. Mutta jos vähän pidemmällä aikavälillä pohditaan, mieliala on pysynyt selkeästi parempana. Myös ajatus on kulkenut paremmin, samoin keskittymiskyky on ollut parempi. Kuten edellisestä ilmeni, keskittymiskyvyllä on yhteys liikkeiden suorittamiseen oikealla tekniikalla.

Tässä kohden on ehkä havaittavissa pienimuotista ristiriitaa. Totesin alussa kykeneväni toteuttamaan dieettaamisen niin, ettei se käy kropan ja mielen päälle. Ihan kokemuksesta tiedän, että tietynlaisen ”kuosin” tavoittelu pyörisi mielessä sen verran tehokkaasti, että mahdolliset pohdinnat ja koska -kysymykset puskevat sellaisiin hetkiin, joihin ne eivät välttämättä kuuluisi.

Vaikutus hormonitoimintaan ja..

En tiedä tarkkaa rasvaprosenttiani, enkä oikeastaan haluakaan tietää. Olen saanut (livenä) kommentteja että se olisi alhainen. Nämä kommentit olen pyrkinyt sivuuttamaan. En siksi etten uskoisi, vaan haluan siirtää asian ”ei niin tärkeät” -kategoriaan.

Mutta jospa jumittuisin hetkeksi tuohon toteamukseen ihan vain määritelmä kannalta: alhainen. Yksityiskohtiin menemättä hormonitoimintani pelittää asianmukaisesti. Mutta jos rasvaprosentti laskee, säilyisikö tuo ”asianmukainen” hormonitoiminta? Jos hormonit eivät ”hyrrää” riittävästi, mm. kalsiumin imeytyminen vaikeentuu. Ja sitten ne muut vaikutukset..

..ja potentiaaliseen perheenlisäykseen

Elämäntilanne alkaa olla siinä vaiheessa ja ikääkin sen verran, että tulevina vuosina tuo maailmankuulu lisääntyminen voi todellakin tulla ajankohtaiseksi. Jos/kun/vaihtoehto C asia tulee ajankohtaiseksi, millähän se lisääntyminen mahtaisi onnistua rasvaprosentti on minimissä hormonitoiminnan kera? Kai niitä ”ihmeitä” tapahtuu, mutta en lähtisi laskemaan niiden varaan. Sen verran olen kuitenkin opiskellut ja toiminut terveydenhuoltoalalla, että muutamat realiteetit ovat tulleet selviksi.

Olisinko hyvä esimerkki?

Tulen tekemää työtä, johon liittyy paljon erilaisten ja eri ikäisten ihmisten kohtaamista. Kuten aiemmista teksteistä on käynyt ilmi, puolisollani on tytär. Niin työympäristöni ihmisille kuin puolisoni tyttärelle toivon voivani näyttää mahdollisimman hyvää esimerkkiä. Usein olen joutunut toteamaan ”tee mieluummin niin kuin sanon, älä niin kuin minä teen”, yritän parhaani mukaan olla edes jossain määrin hyvä esimerkki. No, ainakin hyvä yritys.

No, jos vetäisin itseni kireämpään kuntoon ja rasvaprosentin alhaisesta minimiin, olisinko kehonkuvan kannalta hyvä esimerkki? Minulla on se ”etu”, että henkilökohtainen lämpökerrasto kertyy lähinnä ahterin alueelle. Etu tarkoittaa sitä, että olen vuosikausia ollut ”sikspäkin” omistaja. No, sellaisen ylikiinteän ahterin omistaminen olisikin toinen juttu. Kyllähän sitä rasvaa vatsallekin kertyisi jo erikseen lähtisin keräilemään. Jos joku sattuu ”päkkiäni” joskus ihastelemaan tai vaikka kauhistelemaan, kertoisin suoraan tosiasian pehmikkeiden sijainnista. Toisaalta niilläkin on käyttötarkoituksensa: onpahan jotain minkä päälle kaatua jäällä! Mutta tosiaan, jos rasvaprosenttini laskisi, kroppani edustaisi juuri sitä epärealista ja epätervettä kategoriaa. Olisinko silloin hyvä esimerkki? -En varmaankaan.

Pohdintaa

Vaikka vaaka on oikea pirulainen, tässä kohtaa se siirtyy merkittävään rooliin. Kireä kunto voisi houkutella, mutta kuinka kannattavaa sellaisen tavoittelu on? Voisin ehkä pinnallisesti hyvin ja saattaisin olla kroppaani tyytyväinen. Toisaalta sille kireälle kunnolle ei välttämättä ole selkeää päätepistettä, jolloin tyytyväisyys voi jäädä saavuttamatta. Entä mistä kireä kunto olisi pois? Kehittyminen tekniikassa voi kärsiä, samoin mieliala ja keskittymiskyky. Jos ei energiatasojen vuoksi, niin viimeistään ulkoisesta olomuodosta stressaamisen vuoksi.

Hormonitoimintani voi kärsiä, samoin asiat, jotka ovat riippuvaisia hormonitoiminnan pysyvyydestä. Lisäksi saattaisin antaa erityisesti lähettyvillä oleville varhaisnuorille ja nuorille huono esimerkki, ainakin kehonkuvan kannalta. Haluaisinko sitten antaa aihetta ulkonäkökomplekseihin ja puhua jostain kehopositiivisuuden tapaisesta edustaen itse samalla epärealistista kroppaa? -Se olisi suuri valhe.

Jos ajatellaan klassisella ”plussat ja miinukset” -ajatustavalla, kireän kunnon miinukset taitavat päästä plussien edellen. Miinuksiin voisin lisätä vielä jotain: Riskinä on sulkeutua taas omaan kuplaan. Jos ryhtyisin tavoittelemaan tietynlaista ulkonäköä, riskinä on sen projektin siirtyminen vähän liian näkyvään rooliin. Vaikka olenkin Instagrammin ”puoliaktiivinen” käyttäjä, toivon ulkonäön pysyvän toisella, tai mieluummin kolmannella tai neljännellä sijalla. Ts. kaikkea muuta kuin merkittävässä asemassa.

Ehkä se kireä kunto siis jää muiden, hieman tärkeämpien asioiden taakse. Tämä kroppa on ihan.. ok (??), terve ja toimii vallan mainiosti. Mitäpä tätä laittamaan kireämpään kuntoon.