maanantai 4. maaliskuuta 2019

Ilmastokysymykset nyt: Vieläkö aihe kiinnostaa?


Ilmastokysymyksistä päivää taas! Kuten aiemmin on ehkä käynyt ilmi, edustan kyseisessä aihepiirissä jonkinlaista keskivertotason ajattelijaa ja toimijaa. Olen peruslaiska, eli aloitan ja otan rutiiniksi helpot toimintatavat. Toisaalta eivät nekään aivan vähäisiä ole. Kun ilmaskysymys ”posahti” ilmoille, keskustelut ja ilmaistut mielipiteet olivat varsin räikeitä ja toisaalta vaativia: ”Meillä on vain tämä yksi maapallo, meidän on tehtävä jotain nyt!!” En tätä kiistäkään, mutta ihan sillä sekunnilla asioiden muuttaminen voi olla hivenen haasteellinen projekti. Jotenkin erityisesti sosiaalinen media onnistui psyykkaamaan minut niin, että oletin n. 99% suomalaisista olleen asiasta huolissaan, ja minä pienine parannusyrityksineni olisin itsekkyyden perikuva, ja olisin yksi heistä jotka pian tuhoavat koko maapallon.


Kuvahaun tulos haulle homer simpson earth


Nyt kun pöly tuntuu laskeutuneen, moni asia näyttää hieman erilaiselta. Sosiaalinen media on vähentänyt ilmastoa koskevat uutiset taas minimiin, samoin somevaikuttajat teksteissään. Ihan piristävää ovat kuitenkin olleet maltilliset ja säännölliset julkaisut. No, rehellisyyden nimissä en itsekään saanut mitään radikaaleja muutoksia aikaan. 

Veromodasta ei vastakaikua
Tämän osion tarkoitus ei ole haukkua kyseisiä vaateliikkeitä, sillä suhtautuminen on todennäköisesti vähintäänkin samankaltainen monessa paikassa. Niin, asiaan! Edellinen kevättakkini on palvellut todella hyvin ja saa palvella edelleenkin, mutta näin muutaman vuoden käytön jälkeen vaihtelu virkistää. Tämä on sinänsä harvinaista, koska yleensä kulutan vaatteet loppuun. Veromodasta löytyikin oikein kiva vaaleanharmaa takki.

Kassalla myyjä luonnollisesti yrittä vielä tarjota asusteita, mutta kieltäydyin kohteliaasti toteamalla että huivini on ihan käyttökelpoinen enkä mielelläni haali useaa kappaletta säilöön. Ihan mielenkiinnosta totesin, että sellainen secondhand -piste olisi mielenkiintoinen lisä Veromodan liikkeissä. Myyjän reaktio oli mielenkiintoinen. Hän muuttui äärimmäisen kiusaantuneeksi, ja näytti siltä että toivoi minun poistuvan nopeasti ostoksineni.


Kuvahaun tulos haulle homer simpson frustrated


Ei siinä mitään, eihän kaikesta tarvitse innostua. Silti tuollainen secondhand -piste vaatekaupoissa olisi todella mukava vaihtoehto, johon asiakkaat voisivat tuoda vähänkäytetyt ja hyväkuntoiset vaatteensa. Haasteena toki olisi vaatteen tunnistaminen liikkeestä ostetuksi. Goottikaudestani muistan sen, että esimerkiksi Backstreet -nimisessä liiikkeessä oli secondhand -piste. Tosin sen kaupan vaatteet olivat helppo tunnistaa. En tiedä nolasinko itseni totaalisesti, mutta tulipa heitettyä ajatus ilmoille.

Lidliltä yllättäviä tempauksia
Lidl on selkeästi tehnyt pieni yrityksiä, ja kieltämättä ihan vakuuttavia sellaisia. Biopussit olivat käytössä jonkin aikaa, mutta hävisivät jostain syystä. Tällä hetkellä banaaneja näyttää saavan ainoastaan luomuna. No, nyt niitä tulee ostettua. Vähemmän tyytyväinen olen soijamaitojen kohdalla tehtyyn ratkaisuun. Aiemmin ostin soijamaidot aina Lidlistä, sillä sieltä sai hyvään hintaan makeuttamatonta versiota.


Kuvahaun tulos haulle lidl organic banana


Entä nyt? Saahan sitä vieläkin, mutta luomuna. Ihan kaunis ajatus, mutta luomu vaihtoehtona johtaa siihen, ettei juomaan ole lisätty kalsiumia ja vitamiinena. Ns. maidon korvikkeena se siis on yhtä tyhjän kanssa. Tässä kohdataankin haasteellinen eettinen kysymys: Luomu vai luut?

Onko mikään ratkaisu täydellinen?
Hienoa, banaanit ovat luomua! Mutta entä kolikon kääntöpuoli? Tunnetusti banaani ei ole ihan lähiruokaa. Korjatkaa toki käsityksiäni jos olen väärässä. Tämän seurauksena kuljetus aiheuttaa oman hiilijalanjälkensä. Toisaalta ”kotimainen” ei myöskään ole aivan itsestäänselvä vaihtoehto. Tuote voi olla pakattu Suomessa. Mutta erityisesti halvemmissa tuotteissa raaka-aineet voivat olla sieltä täältä, eikä välttämättä aivan eettisesti tuotettu. Eli sinivalkoinen lippu etiketissä ei välttämättä ole koko totuus. Tämä ei siis toki tarkoita etteikö näitä tuotteita saisi ostaa.

Kuinka moni otti muutoksensa tavaksi?
Alkujärkytyksen seurauksena yksi jos toinen listasi ylös omat ilmastotekonsa: shoppailun vähentäminen, secondhand -tuotteiden suosiminen ja muu kierrätys, kasvis- tai täysin vegaaniseen ruokavalioon siirtyminen, autoilun vähentäminen tai peräti lopettaminen, lentämisen välttäminen, muovin kulutuksen vähentäminen jne.


Kuvahaun tulos haulle homer simpson frustrated


Ensimmäisten päivien aikana näkyikin jokunen raportointi kuinka muutosten kanssa on sujunut. Entä tällä hetkellä? Kysymykseni ei tarkoita kyseenalaistamista, vaan enemmänkin silkkaa uteliaisuutta. Vielä ilmastoasiat huolestuttavat? Vieläkö tehdyt lupaukset pitävät, vai ovatko kevään uutuusvaatteet houkutelleet turhankin paljon, ja oliko se kilometrin matka sittenkin kivempi hurauttaa autolla? Toisaalta ymmärrän tiukkana rutiini-ihmisenä senkin, että uusien tapojen omaksuminen ei aina ole helppoa. -Ainakaan pidemmällä aikavälillä. Eli jos esimerkiksi jos suunnitelluista muutoksista 40% on jäänyt tavaksi, se kuulostaa jo hienolta saavutukselta! Ja vähempikin. 

Ohjaako sosiaalinen media ihmisten arvomaailmaa?
Olen varmaan todella masentava persoona, mutta erityisesti ilmaskysymyksen kohdalla mietin, mikä on sosiaalisen median rooli. Iltasanomat ja Iltalehti ovat hiljentyneet ilmastokysymyksistä jälleen, ja ylipäänsä aiheeseen liittyvät keskustelut ovat vähentyneet. En todellakaan ole yleistämässä tätä jokaisen kohdalle, mutta silti mieleen nousee väite: Poissa somesta, poissa mielestä. Ohjaako sosiaalinen media ihmisten arvomaailmaa ja valintoja? Tai ehkä pitäisi puhua enemmänkin säätelemisestä.

Tiedän että tämä oletus kuulostaa jyrkältä ja tuomitsevalta, mutta se ei ole tarkoituksena. En myöskään lähtisi ensisijaisesti olettamaan että näin olisi käynyt, sillä enhän tiedä mikä tilanne todella on. Ehkä moni on todella tehnyt toiminnassaan ilmoittamansa muutokset, mutta niistä raportointi ei ole tarpeen? Ts. vaihtoehdon ei ensisijaisesti tarvitse olla se negatiivisin. 

Hetkinen, entäs oma toimintani?
Ai mitäkö itse sitten olen tehnyt? Kuten alussa tunnustin, peruslaiskana ihmisenä teen yksinkertaisia toimenpiteitä, joissa toisaalta on helppo pysyä: Pidän ruuat kasvispainotteisina, ehkä yli 50% on jopa vegaanisia. Valmistan viilin itse vähentääkseni muovijätettä, vaikka siemenviili tulee ostettua kaupasta. Käytän kangaskassia, ja noin puolet hevi -ostoksista laitan biopusseihin. Muovipusseja tarvitsen omatekoisten leipien pakastamista varten. Vaatteistani todella suuri on käytettyjä, mutta sukat ja alusvaatteet haluan kyllä uusina.. Lisäksi käytän vaatteeni ns. loppuun asti. En toistaiseksi omista autoa, eikä paljoa tule reissattuakaan ulkomailla. Tavallisen hoitoaineen sijaan käytän itse tehtyä etikkahuuhdetta. Että sellainen syntilista.


Kuvahaun tulos haulle homer simpson embarrassed


Jos rehellisiä ollaan, sosiaalisella medialla tai Internetin ihmeellisellä maailmalla yleensä on ollut suuri vaikutus valintoihini. Tuo autottomuus tosin liittyy käytännön syihin. Ihmeaine etikan monet käyttötavat ovat isoäidin peruja. Kun ilmastokysymykset nousivat puheenaiheeksi, uutena toimintamallina taisi tulla tuo biopussien suosiminen sekä viilin valmistaminen itse. Olen siis selvinnyt varsin helpolla. Voisin kehua sillä etten syö oikeastaan yhtään pikaruokaa (Hesburger ym.). Syy ei ole niinkään ilmaston tilassa, vaan siinä etten tykkää siitä sapuskasta. Enkö siis ole yhtään suostunut näkemään vaivaa ja menemään mukavuusalueeni ulkopuolelle? -Öö.. ilmeisesti en.

Pohdintaa
Koska en itsekään ole saanut aikaiseksi mitään radikaaleja muutoksia, en voi pahemmin moralisoida toisten ihmisten toimintaa. Silti mietin, että oliko huoli ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista vain hetkellinen asia, joka vähitellen katoaa sosiaalisen median vähentäessä uutisointia. Käytännössä kyse olisi brutaalisti siitä, että emme ole klikkailleet riittävästi kyseisiä artikkeleita ja muita julkaisua. Soo soo ilmasto, et ole tuottanut riittävästi rahaa! Siispä urheilu-uutiset kehiin sekä säännölliset raportoinnit Trumpin toiminnasta.


Kuvahaun tulos haulle home alone 2 donald trump Home alone 2...


Luonnollisesti toivon että ihmiset pitävät kiinni tekemistään muutoksista, ja samalla yritän itsekin pohtia mitä pientä tai ehkä vähän suurempaa voisi seuraavaksi kokeilla. Olen siinä mielessä tylsä ihminen, että muutoksen pysyvyyden vuoksi vältän liian suuria harppauksia. Ehkä kymmenen vuotta sitten nuorempana olisin itsekin ryhtynyt toimii suuremmalla intensiteetillä, mutta palannut pian takaisin maanpinnalle vailla suurempia muutoksia. En kuitenkaan väitä etteikö myös sellaisia ihmisiä olisi, jotka kykenevät tekemään suuria muutoksia ja pitäytymään niissä.

Edelleenkin kannatan syyllistämisen välttämistä viimeiseen asti. Jokainen tekee sellaisia muutoksia, jotka heille itselleen sopivat parhaiten, eikä kenenkään tekoja tule väheksyä. Toisaalta asiaa on tärkeä tarkastella globaalilla tasolla. Vaikka ilmastoasioiden määrittely muoti-ilmiöksi kuulostaa brutaalilta, muoti ja trendit ohjaavat ihmisten toimintaa. -Ainakin ympäristöissä joissa sellainen on mahdollista. Uskon että kuluttajilla on mahdollisuus vaikuttaa tarjontaan, mutta tarjonnan suunnalle on esitettävä toiveita. Itse henkilökohtaisesti odotan innolla jos edes jokin näistä suuremmista vaatemyyjistä innostuisi kokeilemaan tuota secondhand -mahdollisuutta. Tuo Veromodassa käyty keskustelu ei vain osoittautunut erityisen hedelmälliseksi. No, uusi yritys seuraavassa vaatekaupassa.. ehkä parin vuoden kuluttua?

Kuvahaun tulos haulle homer simpson thinking


Jatkavatko ihmiset omia ilmastotekojaan, en tiedä. Toivottavasti kyllä, ja toivottavasti toisiaan syyllistämättä. Koskeeko tämä minua myös? Hmm.. mietin asiaa. Mutta mikäli aihepiiri on vielä julkaisemisen arvoinen, odotan kieltämättä mielenkiinnolla millaisia ajatuksia ilmastokysymykset herättävät, ja miten ne ilmenevät arjen valinnoissa. Ja mitä omaan autottomuuteen tulee, en voi sillä kehuskella koska maapallon tila ei ole siihen ratkaisuun johtanut.. 

2 kommenttia:

  1. Itse olen onnistunut viemään ostoksiani hieman eettisempään suuntaan - minulla on nykyään useampi arkikäytössä oleva vaate, joka on tehty Suomessa. Hankin niitä pikkuhiljaa, lähinnä harkinnan ja osaksi myös kalliin hinnan takia. Myös suomalaisten vihannesten jne. osuus hankinnoissa on lisääntynyt. Tänä vuonna matkailen useampaan paikkaan, mutta en lentämällä... ehkäpä lukeudun itsekin niihin, joilla muutos kulkee pienissä teoissa. Ai niin, sen muoviroskiksen sain aikaiseksi, vaikka se kuukausia kesti :D Kehitysalueita: kosmetiikkapakkaukset ja niin edelleen.

    VastaaPoista
  2. Tosi hieoa että olet löytänyt keinoja pieniin muutoksiin. Henkilökohtaisesti uskon sellaisten pitävän paljon pidempään verrattuna spontaaneihin radikaaleihin muutoksiin :)

    VastaaPoista