Treenikuulumisia: Edistymistä epätietoisuudesta huolimatta

Viimeinkin treenikausi on käynnistynyt! Tänä syksynä tilanne on kuitenkin hieman erilainen. Mutta vaikka säännöllisyydestä ei ole tietoakaan, on ollut niin mahtavaa päästä niin jäälle kuin salille pitkästä aikaa!

Vähitellen jäälle

Kuten arvata saattaa, leirityön aikana en päässyt hyödyntämään kesän jäävuoroja. Se 1,5-5 tuntia matkana nyt vain tuntui pikkiriikkisen liian pitkältä. Mutta ei hätää, pieni tauko tekee hyvää! Harjoittelun sisältö on ollut luokkaa ”tehdään mitä keretään”.

Kuten joka kerta, yritän parhaani mukaan keskittyä niihin asioihin jotka menevät vinksalleen. Näihin kuuluvat mm. käsien ja hartioiden asento sekä riittävän tiivis rotaatioasento. Onneksi satuin kuvaamaan hyppyharjoituksiani maalla. Kuvasta nimittäin huomasin että hartiat nousevat pikkuisen liikaa. Eihän sitä mönkään mennyttä harjoitetta ole kiva katsoa, mutta ainakin löytyi jotain mihin tarttua. Vaikutuksista lisää myöhemmin.. ts. sitten kun kroppa omaksuu muutokset.

  (Pinterest)

Salikorttiin lisää kautta!!

Nyt oli tämän aika!!! Kesän aikana leirityön vuoksi en raaskinut ottaa salikorttiin aikaa, sillä kuukaudestakin melkein kolme viikkoa olisi mennyt hukkaan. Leirityön jälkeen en todellakaan olisi saanut itseäni välittömästi salille. -Tai ylipäänsä ihmisten ilmoille.

Mutta salitreeni oli breikin jälkeen mahtava kokemus! Hyppyharjoituksen jälkeen kokeilin pienissä määrin plyometristä harjoittelua, ja hiki tuli! Tapani mukaan tein pienen ”radan” johon liittyi mm. steppilaudan käyttöä, eläinliikkeitä sekä ”luisteluhyppyjä” 5 kg:n painon kanssa. Ja sitten ah niin ihania jännehyppyjä.. Näin alkuun tein vain pari kierrosta, mutta seuraavalla kerralla olisi tarkoitus tehdä 3-4 energiatasoista riippuen. Myös käsitreeniä oli mukava tehdä pitkästä aikaa!

Tavoitteisiin liittyviä haasteita

Koska syksyn suunnitelmat ovat jälleen aivan auki, minulla ei ole hajuakaan aikatauluista yms. Tästä syystä en uskalla tehdä mitään kovin perinpohjaisia suunnitelmia. Mutta oikeastaan tässäkin on puolensa: Jokaista harjoittelukertaa niin salilla kuin jäällä saattaa ehkä arvostaa hieman enemmän, ja laadun merkitys menee määrän edelle.

Niinhän sen pitäisikin mennä, mutta määrän arvostamiseen on helpompi haksahtaa jos mahdollisuudet harjoitella eivät ole niin rajalliset. Tämä asenne on kieltämättä auttanut. Esim. axelissa ja kaksoissalchowissa on selkeää parannusta. Periaatteessa siis kumpikin menee vartin vajauksella, mutta puhtaudessa on tekemistä. Rotaatiohyppy -harjoituksissa tulee myös panostettua enemmmän käsiten ja hartioiden asentoon sekä jalkojen tiiviimpään asentoon. Laitan videota kun uskallan/saan aikaiseksi kuvata..

Pohdintaa

Harjoittelu ei siis pääty, mutta sisältö muuttuu. Toisaalta toivon kovasti että työrintamalla tulisi jotain uutta. -Siis jotain vakaampaa kuin keikkatyö. Ihan huippua olisi tietenkin saada oman alan töitä. Ts. työt ovat prioriteettina. Keikkatyö ei ole mukavinta mahdollista, mutta mahdollistaa vapaaehtoistoiminnan seurakunnissa. Vapaaehtoistoimintaa taas katsotaan hyvällä.

Eli eiköhän tämä tästä, eikä tämäkään tilanne ole täydellinen este edes pienelle suunnitelmallisuudelle! Ja kuka ties uutta kisaohjelmaakin pääsee kaikesta huolimatta kehittämään..

Leirimuistoja, palautumista ja mukamas suunnitelmia

Kotona taas! Vaikka leirillä oli oikein mukavaa ja leiriläiset onnistuivat kaivamaan ala-arvoisen huumorintajuni esille, aika palata takaisin ei tullut yhtään liian aikaisin! Tämä leiri oli tosiaan kesän viimeinen, mikä sinänsä ei liene yllätys: peruskoulussa opetus alkaa torstaina. Leirin aikana mietin, että porukalla ei ole paljoa aikaa lomailla. -Toisaalta onneksi loma-aikaa oli ennen leiriä. Mutta mitenkäs pärjättiin..

400 km bussilla

”Yhden pysäkdyksen” taktiikalla istumista tuli yhteensä vajaat viisi tuntia. Peffani selvisi kuitenkin reissusta, selkä myös jumituksesta huolimatta. Vaikka bussilla reissaaminen on arkista puuhaa, tuollaiset pidemmät reissut ovat oma lajinsa. Toisaalta asiaa helpotti väsymys: varmaan puolet matkasta meni torkkuen. Olen myös siinä mielessä onnellisessa asemassa, että en kärsi matkapahoinvoinnista. Vielä?? Pystyn ongelmitta lukemaan, torkkumaan yms. Istumapaikallakaan ei ole väliä.

Toki pientä jännitystä toi tieto, että bussin toiletista oli kuulemma lamppu palanut. Mikäs siinä, romanttisessa valaistuksessa. No, varmuuden vuoksi tei pari ylimääräistä varakäyntiä, jolloin matkan varrella ollut huoltoaseman/ruokapaikan toiletti riitti. Oletan että juuri tämän jokainen lukija halusi tietää?

Paljon ulkoilua!

Sää oli viileä, mutta suhteellisen sateeton. Fiksut kollegat tunsivat paikan entuudestaan, ja näin ollen myös aktiviteettimahdollisuudet. Lopulta jokaiseen päivään liittyi enemmän tai vähemmän ulkoilua ja liikkumista, mikä oli aivan loistava juttu! Itsekin uskaltauduin tekemään vapaahetkinä pieniä hölkkälenkkejä.

Ehdoton suosikkini oli esterata, johon kuului mm. erilaisia köysiratoja, pienimuotoista seinäkiipeilyä yms. Johan siinä itsekin nuortui henkisesti 10 vuotta!

Liian vähän unta

Tämä oli vähän ikävä puoli kuluneen viikon aikana, ja kieltämättä hieman jännitti miten hyvin epilepsialääkkeet pelittävät. Unimäärä oli keskimäärin 4-6 tuntia yötä kohden. Tämä pakotti käyttämään osan vapaa-ajasta nukkumiseen. Kun on tottunut menemään nukkumaan reippaasti ennen yhtätoista, nukkumaanmeno puolenyön aikaan oli hieman haasteelista.

Vaikka kello soi 7:40, rahoittumishetken puuttuminen johti kevyisiin uniin ja heräilyyn. Onneksi päivän torkkuhetket antoivat hieman lisää energiaa, mutta parina vikana päivänä aivotoiminnan teho oli kyllä laskenut! Nyt edessä on siis operaatio palautuminen.

Ruoka.. ok?

Vaikka ruoka on minulle periaatteessa yksi ja sama, pakko myöntää että edellisessä paikassa vegeruuat olivat hieman ravitsevampia. Toisaalta ruovalioon liittyy oma valinta, jolloin valittaminen on parempi jättää vähemmälle. Tässä paikassa ei ollut itse leivottuja sämpylöitä, mutta ehkä parempi niin: oli helpompi olla syömättä liikaa, ja näin vatsanpurut jäivät vähemmälle.

Mutta maku oli ok, ja söihän noita sapuskoja. Se riittää.

Mitä seuraavaksi?

Kuten todettua tuli, nyt tiedossa olisi operaatio palautuminen. Aivan ”lunkisti” ei kuitenkaan jouda ottamaan, sillä ensi sunnuntaina olisi pitkästä aikaa saarnavuoro. Mutta sinne menen ilolla, ja ihan mielelläni aloitin tänään tekstin kirjoittamisen. Ensi viikolla aloittelen taas keikkatyöt, ja toivottavasti kuulen jotain potentiaalisista oman alan työpaikoista.

Myös treenikausi alkaa vähitellen käynnistyä. Olen kahden vaiheilla salikortin uusimisen kanssa. Kieltämättä houkuttelisi! Toisaalta syksyn aikataulut ovat täysin auki, joten edelleenkään mitään suuria suunnitelmia ei parane tehdä. Mutta ei auta kuin olla kärsivällinen ja yrittää parhaansa.

Pian toiselle leirille!!!

Hupsista! Tässä vaiheessa onkin hyvä herätä siihen faktaan, että ylihuomenna olisi taas lähtö leirille! No, mikä jottei. Olenko aloittanut pakkaamisen? Hmm.. tavallaan? Kai suihkutettavan hoitoaineen siirtäminen matkalaukkuun lasketaan pakkaamiseksi?

Yleisfiilis

Tietenkin taas on haikeaa kun puolisosta on taas viikon erosta. Mutta kohtuullisen kokemusmäärän jälkeen tiedän, että viikko menee vauhdilla. Haikeuden ohella odotan kuitenkin leiriä innolla. Valmistelut on hoidettu, siis sellaiset jotka ovat tehtävissä etukäteen.

Se mistä leireissä pidän myös, on kotimaan matkailun hoituminen samalla kerralla. Tarkkaa sijaintia en voi mainostaa, mutta tällä kertaa edessä olisi vähän pidempi reissu Keski-Suomeen asti. Siellä suunnilla ei muuten ole tullut hetkeen käytyä! Neljän ja puolen tunnin bussireissu voi toki olla ainakin ahterille rankka kokemus, mutta kenties siitä selvitään.

Toinen mistä pidän, on leiripaikka. Toistaiseksi kaikissa olen saanut nauttia luonnosta, vedestä, kävelemisestä ja tietenkin hyvästä ruuasta. Myös selkeä päivärytmi on oikein mukava juttu, enkä koe oman ajan vähäisyyttä ongelmaksi. Tai no, öisin kaipaan unirauhan, mikä ei varmaan ole kovinkaan tavaton toive.

Jännittääkö jokin?

Tavallaan kyllä, taas luvassa on täysin uusi porukka ja uudet kollegat. Mutta lähden siitä oletuksesta että kaikki ovat vähintäänkin pohjimmiltaan ”hyviä tyyppejä”. Ainakin tähän mennessä homma on toiminut hyvin.

Aluksi jännitin kelejä: Vaikka itse tykkään helteistä, säätiedotus näytti hieman huolestettuvalta. Säät ovat siis todella olennainen osa leiriä, sillä ne määrittelevät mitä voidaan tehdä ja missä. Voimakkaat helteet tarkoittavat sitä, että on katsottava tarkaan että porukka juo riittävästi. Monilta helle myös vie yöunet, ja ylipäänsä väsyttää. Kun luvassa onkin viileämpää säätä, parempi niin. Porukka on pirteämpää, eikä nestehukkaa tarvitse pelätä yhtä paljoa. Ja jos sateet pysyvät vähäisinä, ulkona jaksaa paremmin riehua, pelata yms.

Leirin hengellinen anti

Tämä on vähän arka aihe, mutta menköön. Ei varmaan ole kovinkaan suuri yllätys, jos paljastan olevani ns. uskovainen. En koe olevani ”hihhuli” tai muutenkaan ”raskaan sarjan uskis”. Hengellisen elämän huoltaminen on kuitenkin oleellista, missä työllä ja vapaaehtoistyöllä on suuri rooli. Niissä hengellisyys siirtyy kuplasta ihmisten kohtaamiseen.

Vaikka periaatteessa ja käytännössä minä olen ”kantavassa” roolissa, koen itsekin saavani näissä tehtävissä paljon. Työtehtävissä (myös vapaaehtoistyössä) koen, että annettu tehtävä positiivisella tavalla ”pakottaa” käsittelemään hengellisyyttä eri näkökulmista, ei vain siinä mihin itse omassa arjessani olen tottunut.

Yhteenvetoa:

Jos siirryn hengellisyydestä maallisempaan, luonnollisesti odotan innolla myös leirin ruokailuja. No hei, olennainen osa päivää! Toivon myös, että säät suosivat ulkoilua, ja että onnistuisin itsekin sellaisia kelejä hyödyntämään. Jos tulee mahdollisuus, jälleen toivon että pääsisin esim. koppipalloa pelaamaan. Vaikka kelit viilenevät, uikkarit voisi varmuuden vuoksi pakata..

Ennen kaikkea toivon, että voisin osaltani antaa mahdollisimman monille mahdollisimman mukavan leirikokemuksen. Ja sitten.. toivon ettei muutama biisi soisi päässä tällä kertaa niin usein, etenkään keskellä yötä..