Kerran jos toisenkin olen kirjoitellut omituisesta ”taipuiluharrastuksestani”. Edelleenkin haaveilen mahdollisuudesta harrastaa esimerkiksi rytmistä voimistelua aikuisten ryhmässä, mutta tässä sopivan, eli tunnin matkan päässä mahdollisuuksia on huimat nolla kappaletta. Siispä taipuilen itsekseni. En siis ole luonnostani notkea, paitsi selkäranka on ehkä pikkuisen keskimääräistä taipuisampi lordoosin ansiosta. Jokin hyöty siis siitäkin!
Olen
tosiaan varovaisesti mutta systemaattisesti harjoitellut mm.
ylispagaatteja, spiraalia sekä erilaisia selän taivutusliikkeitä.
Uskomatonta mutta totta, pientä kehitystä on tapahtunut! Tässä
pari kuvallista esimerkkiä:
Biellman
on onnistunut minulta jo melkein parinkymmenen vuoden ajan, mutta
varsin ”pyöreästi”. Varovasti olen uskaltautunut asettaa
tavoitteeksi voimisteluliikkeennä tunnetun asennon ”needle”.
Vastoin kuten Biellmanissa, nostetun jalan tulisi olla suoraksi
ojennettu ja lähempänä selkää. Tavallisesti kiinni otetaan esim.
polven takaa. Kuten huomattavissa on, ”needle” on vielä jonkin
matkan päässä, mutta ihan mukavasti jalka on suoristunut.
Tässä
spagaatissa en ole uskaltanut asettaa mitään suuria tavoitteita.
Toki olisi siistiä saada kämmenet lattiaan. Se olisi suuntana,
mutta kyseessä on sen sorttinen ääriliike (ei poliittisessa
mielessä), että etenemisen täytyy olla todella maltillista.
Notkeusharjoittelu näyttää herättävät ajoittain voimakkaitakin ajatuksia. Yksi aiheeseen liittyvä teksti löytyy täältä. Korostaisin itse edelleenkin harjoittelussa maltillisuutta ja hyvää lihaskuntoa. Toisaalta ainakin omalla kohdallani esimerkiksi selkä on oireillut paljon enemmän silloin, kun istumista on ollut enemmän. Siinä, että ryhtyykö tällaisia asentoja harjoittelemaan voi käyttää myös ihan tavallista maalaisjärkeä: Jos tiedät että kropassasi on jotain mikä rajoittaa tai vaiva joita äärivenytykset pahentavat, sellaisia ei kannata tehdä.
Itse
myönnän, että jotain hauskaa näiden tekemisessä on ollut. Itse
venytyshän ei ole mukavin mahdollinen, eikä myöskään kivuton.
Toisaalta kipu on ns. oikeanlaista, ja omalla tavallaan mukavaakin.
Asiaankuulumaton kipu on asia erikseen. Se on merkki siitä, että
jokin on pielessä. Se mikä on ollut hauskaa ja mielenkiintoista, on
kehon taipuisuuden kehittyminen. Vauhtihan on hidas, parhaimmillaan
ehkä puoli millimetriä viikossa vai vähemmän.
Onko
joku muukin hurahtanut notkeusliikkeisiin?
Huh, aikamoisia liikkeitä!
VastaaPoistaItse tykkään myös notkeys- ja venytysliikkeistä ja ylipäätään liikkuvuusharjoittelusta. Lähes päivittäin tuleekin tehtyä vähintään jonkinlaisia venytyksiä. Olen luonnostaan aika (yli?)liikkuva, mutta harjoittelullakin on varmasti merkittävä vaikutus. Esim. spagaatti ei ole aina ollut mikään itsestäänselvyys, mutta nyt menee melko helposti.
Mitään varsinaisia tavoitteita ei ole, mutta on kuitenkin mukava huomata, jos jossain tulee edistystä ja muiden notkeustaitojen näkeminen lisää inspiraatiota harjoitteluun :)
Täytyy kyllä myöntää se, että tykkään harjoitella liikkuvuutta osittain sen vuoksi, että se on luonnostaan melko helppoa. Esimerkiksi kestäävyyspuoli taas on ollut aina heikkoa ja sen harjoittelu paljon tuskaisempaa (ja paljolti siksi myös huomattavasti vähäisempään).