Vähän lisää hiilihydraatteja: Mitä tapahtuikaan?

Hiilihydraateista on kiistelty paljon, ja myönnän itsekin kuuluneeni heihin, jotka joille tuo orgaaninen rakennelma on suorastaan itse pirun käsialaa. Koska teologi on luonnollisesti ravitsemustieteiden asiantuntija, totean tässä että kehon tapa käsitellä hiilihydraatteja on yksilöllistä. Osa sietää paremmin, osa huonommin. Yksilöllisyyttä lisää liikunnan määrä sekä laji. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hiilihydraateille ei voi mätkäistä ”hyviksen” tai ”pahiksen” leimaa. Tokin on hyvä muistaa ilmiö nimeltä kohtuullisuus.

Itse käännyin karppauksen innostamana hiilihydraattikammoiseksi, mistä irtautuminen vei todella monta vuotta. Hiilihydraattien ”käsittelijänä” kuulun jonnekin välimaastoon. Mitään suuria määriä en siedä, mutta en toisaalta himoitsekaan sellaisia ruokia. Pullaleipä (ja pulla) suuremmissa määrissä turvottaa vähän jo mukavuusalueen ylittävällä tavalla, mutta toisaalta en erityisemmin mainituista ruuista pidäkään. Peruna oli minulle pitkään pahimman luokan demoni, mutta nyt tulemme jo suhteellisen hyvin juttuun. Maku on tosin sitä sorttia, että kyllästyn siihen nopeasti. Keskustelukumppanina peruna sen sijaan on hyvä: Se ei väitä jatkuvasti vastaan, eikä myöskään yritä puhua päälle.

Yritys vähentää hiilihydraatteja

Säästöliekin valaiseman turvotuksen ja tukkoisuuden keskellä oletin ongelman johtuvan liian suuresta hiilihydraattien määrästä. Yleensä vähentämisen pitäisi poistaa nestettä, mutta toisin kävi. Kun vähensin hiilihydraattien määrää, tilanne vain paheni. Miten tällainen saattoi olla mahdollista?

Kyse oli suurella todennäköisyydellä lihaksiin kertyneestä nesteestä, joka kertoo palautumisen olleen kesken. Palautumisessa suuren avun antavat (kas kummaa!) juuri hiilihydraatit. Kun tuota kaivattua ainetta ei kuulunut ainakaan riittävissä määrin, kerääntyi ns. tulehdusnestettä entistä tehokkaammin. Kiitos vanhojen pinttyneiden ajatusten, tämä tyyli oli kokeilussa turhan monta kertaa. Jossain vaiheessa tuli kuitenkin ahaa-elämys: Ei jatkoon.

Jos sittenkin lisäisi..

Hiilihydraattien vähentäminen ei auttanut, mikä siis eteen? Pitäisikö vähentää vielä vähän enemmän ja piiskata itseään liikkumaan enemmän? Totta puhuen tätäkin oli kokeiltava, kunnes päätin testata varovaista hiilihydraattien lisäämistä. Projekti alkoi riisikakuilla, tai yksittäisellä sellaisella. Sitten iltapalalle tuli yksi leipäviipale toisen kaveriksi, puuron syöminen lisääntyi ja hiutaleiden määrä kasvoi, riisiä ilmestyi lautaselle lusikallinen enemmän kuin ennen jne. Varoen eteenpäin siis. Sokeria tai ”höttöleipää” yms. mukavaa prosessoitua sen sijaan ei tullut sen enempää.

Ihan ensimmäisillä lisäyksillä mitään ei tapahtunut, mutta jossain vaiheessa huomasin jotain mielenkiintoista. Jaksoin jäällä vetää kisaohjelmaa moneen kertaan, hyppiä ja ties mitä. Ja myös palautuminen oli tehokkaampaa! Myös ”lämmöntuotanto” tehostui, mikä treenatessa tietenkin helpotti liikkuvuutta. Lämmöntuotannon lisääntyminen tosin tarkoitti ja tarkoittaa edelleenkin myös hikoilun lisääntymistä, mikä on tuottanut hieman haasteita. En siis kuulu niihin naisiin jotka pelkäävät hikoilua, kiitos Lidlin deodoranttien. Mutta ympärisystävällisenä tekona joudun käymään ajoittain parikin kertaa päivässä suihkussa, mikä erityisesti näin talvella kuivattaa ihoa kivasti. Asiaa on hieman helpottanut pari tippaa vauvaöljyä kosteusvoiteen seassa.

Olen viime aikoina yritännyt jatkaa varovaisten lisäysten tekemistä, ja tulokset ovat olleet pääasiassa toivottuja: energiaa riittää, keho palautuu ja palelua on lähinnä paikoillaan ollessa. Olen siksi pitänyt lisäykset pienimuotoisina, sillä haluan minimoida ikävämmät sivuvaikutukset, kuten nesteen kertymisen. Okei, ja ummetuksen. En ole laskenut päivittäisten hiilihydraattien määrää, mutta makrolaskurin mukaan 300 grammaa olisi minulle ihanteellinen määrä. Luulen että pitäydyn mieluummin silmämääräisessä laskemisessa, kiitos peruslaiskuuden.

Lopputulos:

Hiilihydraattien lisääminen on siis ollut varsin kannattava toimenpide! Mutta vaikka omat kokemukseni ovat olleet positiivisia, on hyvä jälleen muistaa ihmisten ja heidän kehojensa yksilöllisyys. Luulen että raskaamman sarjan karppaaminen tai VHH-tyyli ei ehkä sittenkään sovi minulle, mutta ei myöskään mikään järkyttävä tankkauskaan. Paitsi ehkä satunnaisesti? VHH-tyyli voi hyvinkin sopia osalle paremmin kuin toisille. Itse liikun sen verran paljon ja aerobisen osuus on niin suuri, että hiilihydraatit ovat osoittauneet tärkeäksi energialähteeksi. Mutta jokin muu laji taas voi hyvinkin toimia paremmin esimerkiksi pienemmällä määrällä hiilihydraatteja ja suuremmalla määrällä proteiinia, mikä kenellekin parhaiten sopii.

Oli kyseessä kumpi suunta tahansa, maalaisjärki auttaa kummasti. Mikäli hiilihydraattien kulutus on runsasta, prosessoidun valkoisen sokerin sijaan voi aina panostaa täysjyvään ja kasviksiin (peruna mukaan laskien). VHH:ta tai karppausta harrastava taas voi panostaa kalaan ja kanaan sekä pehmeisiin rasvoihin kovien sijaan. Tosin jälkimmäiseen vaikuttaa se, millä puolelle on asettunut tässä iänikuisessa rasvakapinassa.

Kirjoitetaan eri tutkimuksista mitä tahansa, lienee järkevää ettei ravitsemuksessa tehdä uskonnon korviketta. Jostain syystä ravitsemusasiat otetaan nykyään harvinaisen henkilökohtaisesti, mihin tuskin olisi tarvetta. Tietenkin on yksittäisiä ns. yleistotuuksia, mutta aina niitäkään ei voida soveltaa 100%:iin väestöstä. Otanpa itseni vaatimattomasti esimerkiksi. Suola on pahasta, eikö totta? Olen suolan suurkuluttaja, enkä parantanut tapojani mineraalisuolan käyttöönottoa laskematta. Sekin on vain osa päivittäisestä suola-annoksesta. Minulla on ilmeisesti taipumus hyponatremiaan, eikä runsas suolankäyttö näy verenpaineessa lainkaan. Itse asiassa runsas suolankäyttö on pitänyt verenpaineeni normaalina. Myöskään ”levottomat jalat” eivät ole vaivanneet. Jonkun muun kohdalla tällainen tyyli olisi vaarantanut terveyden. On siis tärkeää, että jokainen itse oppii löytämään itselleen ihanteellisen ruokavalion. Loppujen lopuksi kysehän on vain polttoaineesta, sen ihmeellisemmästä.