"Kouluruokaa? Hyi, heitä pois.."

Ruokailu. Siinä lienee osa monen koulumuistoista. Tämä ei tee ihmisistä ruokakeskeisiä, onhan ruokailu koulussa päivittäin toistuva hetki ja ”toimenpide”. Viime vuosina kouluruuasta on kirjoitettu jos jonkinlaisia artikkeleita, pääasiassa negatiivisia. Erittäin surullinen ilmiö minun korvaani on kuitenkin ollut todella suuri ruokahävikki. Toki on ymmärrettävää ettei asia välttämättä kosketa sitä ikäluokkaa, jolle kouluruokaa tarjotaan. Ymmärrän myös sen, että viitenä päivänä viikossa tarjottu ei jossai vaiheessa herätä uutuudenviehätystä.

Toisaalta koululaisille ilmainen kouluruoka on kuitenkin kirjaimellisesti harvinaista herkkua, ainakin jos globaalilla tasolla ajatellaan. Itsekin joskus sorruin vähättelemään ettei ilmaisella ruualla niin väliä ole. Välittömästi virheellinen käsitykseni korjattiin toteamalla, että kouluruoka maksetaan verorahojen kautta. Tämä tosiasia kieltämättä nosti arvostusta kouluruokaan.

Mikä kouluruuasta tekee ”pahaa”?

Vaikken mikään asiantuntija olekaan, uskon että maalaisjärki riittää nk. laitosruuan muodon ymmärtämiseen. Riittävän monipuolisen ravintosisällön ohella ruuan on oltava sellaista, että sen jakaminen ja ottaminen sujuvat myös useamman sadan syöjän kanssa. Koska aikaa ruuan valmistukseen on rahallisesti taloudellisista resursseista puhumattakaan, rajoittuvat vaihtoehdot. Tämä ei kuitenkaan tee kouluruuasta yksipuolista. Olen suoraan sanottuna hämmentynyt millaista ruokaa niin pienellä rahamäärällä saadaan aikaan.

Kouluruoka ei ole samanlaista kuin hampurilais- tai pizzapaikkojen tarjonta, vaikka satunnaisesti hampurilaisia ja pizzoja ilmeisesti löytyy listalta. Kouluruoka on pidemmän päälle tavallista, hyvin kotiruokamaista ruokaa. Tarkoitukseni ei ole yleistää, mutta pikaruoka lienee suorittua lasten ja nuorten (ja aikuisten) keskuudessa. Ei siinä mitään pahaa ole, ei ainakaan jos kulutus ei ole päivittäistä. Mutta yleisemmässä kulutuksessa makuaisti tottuu runsaaseen suolan ja sokerin määrään. Ei siis ihme jos kouluruoka tuntuu mauttomalta. Tässä kohden voi kysyä, onko vika suoranaisesti kouluruuassa? Toisaalta olisi huono vaihtoehto myös maustaa ruuat liian voimakkaasti. Ja onhan ruokaloissa mausteita..

Luulen että pidemmän päälle kouluruoka on ”pahaa”, sillä suurimmaksi osaksi se on juuri sellaista ruokaa, mitä lasten ja nuorten olisi hyvä syödä. Toisin sanoen: perusterveellistä. Jostain syystä jo pienestä pitäen osalle kehittyy tarve kapinoida ihanteellisia vaihtoehtoja vastaan. Näihin kuuluu mm. terveellinen ruoka. Ns. epäterveellinen ruoka sen sijaan on pahe, jota suosimalla kapinointi onnistuu. Tämä on siis vain oletus, voin olla väärässäkin. 

Mikä kouluruuan tarkoitus on?

Kouluruuan tarkoitus on yksinkertainen: täyttää merkittävä osa päivän energiatarpeesta. Mikäli tavoite jää saavuttamatta esimerkiksi ylipienten aterioiden seurauksena, keho ja erityisesti aivot jäävät vaille tarvittavaa ravintoa. Kouluruuan tarkoitus siis tuskin on täyttää oppilaiden tarve gourmet -ruokaan (tai pikaruokaan), vaan antaa keholle sen vaatimaa energiaa. Tietenkin yksi vaihtoehto on korvata kouluruoka välipaloilla ja pikaruualla (tai molemmilla). Energiamäärä tulee todennäköisesti täyteen ja usein ylikin. Ravintoaineet sen sijaan jäävät heikommalle tasolle.

Suomalainen kouluruoka on mennyt huimasti eteenpäin velli-ja keittovaiheesta. Jostain syystä tämä unohtuu kouluruokaa haukkuessa. Päivinä joina tarjotaan keittoa tai puuroa, ohessa oli jo minun aikanani jotain näkkäriä ”hienompaa” leipää, kuten sämpylää. Niin no, olivathan joskus hieman kuivia päältä, mutta ei asia ketään haitannut. Vatsa tuli täyteen ja sämpylä keiton kanssa oli piristävää vaihtelua. Mutta jos aivan rehellinen olen, lauantaimakkaran taisin jättää väliin.. myönnetään!

Kouluruuan ei siis kuulukaan olla mitään ”fiiniä” ravintolaruokaa tai vaihtoehtoisesti pikaruokaa, vaan ihan tavallista perusterveellistä perusruokaa. Kas siinä perusteellinen toteamus.

Miksi ruokaa on otettava liikaa?

Kasvava ruokahävikki kieltämättä raivostuttaa ainakin minua! Välillä Unicaféssakin kummastelen, miten moni opiskelija heittää ruokaa roskikseen. No, toki ruokaa halutaan ottaa riittävästi kun siitä kerran maksaa, mutta onko aikuiselle ihmiselle oikeasti niin vaikeaa arvioida annoksensa koko sellaiseksi, ettei ruokaa tarvitsisi heittää pois? Ilmeisesti kyllä. Itse edustan taas toista ääripäätä, jonka pitää noukkia jokainen riisinjyvä lautaselta.

Peruskoululaisten kohdalla ymmärrän toki sen, että esimerkiksi pienet, ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat saattavat vasta totuttautua makuihin, ja toisaalta myös ruokien määriin. Arviointikyky kuitenkin kehittyy, ja aina voi noudattaa neuvoa: ”Ota ensin vähän jos et ole varma.” Koskakohan myös moni aikuinen sisäistää tämän ohjeen? Toki erehdyksiä sattuu itse kullekin. Myönnän itsekin heittäneeni ruokaa roskikseen kerran. Tosin ottaen huomioo miten monta vuotta olen syönyt koulun ruokalassa ja myöhemmin opiskelijoiden ruokaloissa, on poisheitetyn ruuan osuus aika vähäinen. Kyseessä oli itse asiassa ns. herkkuruuan paljastuminen joksikin muuksi. Keittäjältä tuli sen verran tuikea katse, että katsoin parhaaksi jättää tuon viimeiseksi kerraksi. Mutta jos samoille henkilöille alkaa sattua ”erehdyksiä” päivästä toiseen, herää kysymys onko kyse erehdyksestä.

Jätän siis suosiolla ”nykyajan nuoriso ei osaa arvostaa ruokaa” -toteamukset väliin, sillä joukkoon mahtuu iso liuta aikuisiakin. Toisaalta sopivan määrän arvioimisen sekä maistamisen ennen suuremman annoksen ottamista oppii lapsena, voisi olla edes pieni mahdollisuus pitää taitoa yllä myös aikuisena. Olen itse varmaan raivostuttavan tarkka hukkaruuan välttämisen suhteen, mutta jos kolme neljännestä lautasen sisällöstä siirtyy roskakoriin useampaan kertaan viikon aikana, on hävikki jo suurempi.

Pohdintaa..

Jo minun lapsuuteni koululaisvitseissä kouluruoka oli suosikkiaihe opettajien, rehtorien ja terveydenhoitajien ohella. Ja osalle tirskahtaa vieläkin kun hyvällä muistelee. Tämä huumori on osa peruskouluvuosia, ja oppilaat saakoon sitä heittää kunhan pysyvät hyvän käytöksen puolella. Kaksinaismoralismia tai ei, mielestäni ala-asteikäinen voi hyvin vitsailla myös kouluruuasta. On kuitenkin tärkeää, että vitsien ohella oppilaat ymmärtäisivät ettei kouluruoka ole itsestäänselvyys. Tottakai päivästä toiseen toistuva rutiini maistuu ajoittain puulta, kirjaimellisesti. Onhan mahdollisuus koulunkäyntiinkin suuri etuoikeus, mutta eiköhän itse kukin meistä ole joskus sen unohtanut. Ja ehkä useamminkin.

Myönnän että minun helppo kritisoida, sillä kouluruoka maistui kohtuullisesti. Mitään makuhermoja helliviä eivät kaikki kokemukset olleet, mutta ruoka oli syötävää mikä riitti. No, paria poikkeusta laskematta. Muistelen lämmöllä mm. kalapuikkoja, lihapullia (kun söin lihaa), pinaattikastiketta, puuroja (ruismarjapuuro!!!!!) ja tietenkin pinaattilettuja! Aikuisena en pahemmin pinaattilettuja edes syö, sillä koulussa ne maistuivat enemmän.

Koska kouluruoka liittyy kouluun, siihen liittyy omat asenteensa. Kouluruuassa ei välttämättä ole mauillisesti mitään vikaa, mutta se on kouluruokaa. Kuulostan ehkä masentavalta, mutta en usko nykyisen sukupolvien ymmärtävän kouluruuan merkitystä, tai ruuan ylipäänsä. Satunnaisissa mielipidekirjoituksissa on ehdotettu kouluruuan muuttamista maksulliseksi (mitä se periaatteessa onkin). Jossain määrin olen jopa samaa mieltä, mutta sitten taas en. Pidän koululaisille maksutonta kouluruokaa todella hienona asiana, mutta arvostus olisi saatava nousuun myös koululaisten keskuudessa. Ja aikuisten.. No, ehkä sekin päivä koittaa vielä.