sunnuntai 30. elokuuta 2020

Pedanttius ja suunnitelmallisuus treenissä sekä muussa toiminnassa

Jos joku pitää minua pedanttina ja hivenen tosikkona, pilke silmäkulmassa myönnän hänen olevan aika tavalla oikeassa. Näitä piirteitä ilmenee eri asteisina siinä missä muitakin. Itse en lähtisi ihmisiä arvioimaan sen perusteella mitä kategoriaa he edustavat. Kukin tyylillään. 

Niin liikunnassa kuin monessa muussakin työstämistä vaativassa asiassa teen automaattimisesti edes jonkinlaisen suunnitelman päämäärineen, harjoituskertojen määrästä, sisällöstä ja kenties jonkinlaista analyysiä itse matkan varrella. Tämä ei ole pakonomaista toimintaa, eikä myöskään sisäsyntyistä. Se on kehittynyt motivaation, ja toisaalta myös tarpeen mukaan. 

Taipumus haahuiluun ja panikointiin
Perimmiltäni olen hajamielinen haahuilija. En ole suoranaisesti laiska, mutta unohdun helposti omiin ajatuksiini tai johonkin täysin muuhun aktiviteettiin mitä oli määrä tehdä. Samalla suuri osa minusta haluaa yrittää ja kehittyä, ja nautin tunteesta kun aloitettu tehtävä saadaan päätökseen. Tästä tunteesta nauttiminen jäisi kuitenkin todella vähäiseksi, sillä unontuminen ja sitä kautta aloittamisen vaikeus hidastavat etenemistä kummasti. 

Kyse ei ole ainoastaan harrastuksista. Samainen taipumus on ollut esillä jo opiskeluaikoina ja työelämässä. Tarvitsen selkeän suunnitelman mitä teen, milloin ja kuinka usein. Tästä syystä minulla on muistilappuja aina kauppalistasta työtehtäviin ja treenin sisältöön. Nyt taas soittotunteja antaessani soittotaitoja on hyvä vähintäänkin pitää yllä, jolloin myös soittamisen on hyvä olla systemaattisesti suunniteltua. Ilmaisu kuulostaa todellisuutta hienommalta: Todellisuudessa soitonoppaat huolehtivat systemaattisesta etenemisestä. Senkus vaan soitat kappaleen kerrallaan. 

Millainen työskentely sopii sinulle paremmin: suunniteltu vai "vapaalla kädellä" määritelty?

Jos en hahmota päivän tai minkä tahansa ajanjakon "tehtävälistaa", menen helposti lukkoon. Ilman havainnollistamista päivän sisältö tuntuu sekasotkulta josta selviäminen on lähes mahdotonta. Osaksi kyse lienee lähinnä huonosta muistista. Kun asiat on kirjoitettu ylös, hahmottamisen ohella muistaminen on helpompaa. 
 
Omien voimavarojen hahmottaminen
Erityisesti treenin sisältöä suunniteltaessa olen todennut esimerkiksi viikkosuunnitelman hyödylliseksi myös palautumisen kannalta. Valmiiksi suunniteltu sisältö mahdollistaa monipuolisemman harjoittelun, mutta toisaalta myös riittävän palautumisen. Näin kauden alkuvaiheessa olen todennut tärkeäksi edetä porrastetusti oman jaksamisen mukaan. Erityisesti hyötyliikunnan lisäännyttyä on parempi pitää kuormittavuus kohtuullisena. 

Käytännössä treeniviikkoni on seuraavanlainen: maanantaina salitreeni joka tavallisesti sisältää hyppyharjoittelua, jalkatreeniä ja kehonhallintaa, tiistaina lähinnä hyötyliikuntaa sekä keskivartalotreeni, keskiviikkona sama, torstaina jää, hyötyliikuntaa sekä keskivartalotreeniä, perjantaina sama mutta hyötyliikuntaa aikataulujen vuoksi vähemmän, ja viikonloput lepuuttelua. Mukaan olisi tarkoitus lisätä lauantaille lenkkeilyä hölkkäämisen kera, mutta vähitellen edeten. 

Jos hyvin käy, maanantaille saattaa tulla jäävuoro, mutta olen tällä hetkellä hieman skeptinen. Tällä hetkellä harjoitusmäärän lisäämisellä ei ole mikään kiire. Jos lisäystä tulee, se voi olla kevyttä kehonhallintaa ja koordinaatiokykyä parantavaa harjoittelua. -Eikä keston tarvitse olla pitkä. 

Onko päämäärä aina saavutettava?
Miksi olisi? Toki työt olisi hyvä saada tehdyksi ja mielellään kohtuullisella laadulla. Mutta ehkä lopputuloksen ei tarvitse aina ylittää odotuksia. Sama pätee treeniin. Jos päivän lihaskuntoharjoittelusta jää yksi tai kaksikin liikettä pois, maailma tuskin kaatuu siihen. 

Toki ihmiset ovat erilaisia. Itse kuulun kategoriaan jota suunnittelu ja konkreettisuus auttavat tekemään, tai ylipäänsä aloittamaan. Vaikka 98% tapauksista on sellaisia joissa aloittaminen tapahtuu ripeästi, en voi kehua sen tuntuvan helpolta. -Erityisesti jos motivaatio ei ole korkein mahdollinen. Jostain syystä mieleen nousee latinan pakollinen kurssi opiskeluajoilta. Minä en vain saanut otetta tuon upean kielen viehättävyydestä, ja tekeminenkin oli sen mukaista. 

Sama pätee jääharjoitteluun. Olen kyllä jo vuosia ollut kiusallisen tietoinen perusluistelun harjoittelun tärkeydestä. Ongelmana oli vain se, etten tykännyt sen harjoittelusta. Kas kummaa, jotenkin se unohtui. -Hivenen tietoisesti. Lopulta ei auttanut muu kuin kirjoittaa ylös jokainen harjoiteltava askel toistomäärineen. Noloa myöntää, mutta tämän toiminut ja vaikuttanut positiivisesti kokonaisuuteen. Perusluistelun harjoittelun osuus ei edelleenkään vastaa sitä mitä pitäisi, mutta edistystä sentään on tapahtunut. 

Mikään ei myöskään estä muuttamasta tavoitteita itse projektin aikana. Jos alkuperäinen päämäärä ei vaikuta realistiselta tai muuten sopivalta sellaisenaan, pienten muutosten tekeminen tuskin on kielletty vaihtoehto. No, konteksti, tilanne jne. Rehellisyyden nimissä olen saanut kunnian laskea rimaa monella osa-alueella, mutta eipä tuo ole kaikkea kaatanut kumoon. 

Kaikessa on puolensa
Osalle tällainen toimintamuoto ei sovi, ja täysin ymmärrettävistä syistä. Itselläni suunnitelmallisuus ja pedanttius tuovat mielenkiintoa, perspektiiviä, mutta toisaalta auttavat itse tekemisesta aloittamista helpottamalla. Osa taas kokee tällaisen metodin liian kahlitsevaksi, ja ehkä turhaksi. -Ymmärrettävää erityisesti heidän kohdalla jotka todella muistavat kaiken ja hahmottavat tehtävät kokonaisuudessaan paremmin. 

Sitten on taas tällaisia hajamielisiä haahuilijoita, jotka todellakin tarvitsevat selkeän ohjeistuksen mitä milloinkin tehdään. Olen toki kokeillut rennompaa otetta ja muistamista, mutta hivenen.. heikoilla tuloksilla. Minä vain saan enemmän aikaiseksi kun kirjoitan tehtävät asiat etukäteen muistiin. 

Pedanttius puolestaan liittyy yksinkertaisesti kiinnostukseen tarkastella milloin mitäkin projektia "mikrotasolla". Niin korkealentoiselta kuin edellinen ilmaus kuulostaakin, pyrkimys ns. viimeisen päälle hiomiseen mahdollistaa kehittymisen laaja-alaisemmin. Ja jos ei kehitystä, niin ainakin uusien näkökulmien löytämisen. Pedanttiuden ei siis tarvitse liittyä suorittamiseen, vaan motivaatioon löytää erilaisia reittejä kehittyä. 

Pohdintaa
Toistan itseäni: Kukin tyylillään. Jo itsekurini ja muistini olisivat omasta takaa eri tasoa kuin nyt, luopuisin mielelläni muistilapuista. Koska itsekuri ja kyky toimia ilman ohjenuoria eivät mene lainkaan yksiin päämäärien (edes vähän sinne päin) kanssa, pysyttelen muistilapuissa ja suunnitelmissa. 

En koe tällaista painostavaksi tai stressaavaksi, vaan enemmänkin mahdollisuukseksi seurata tilannetta, oppia millaiset tavoitteet ovat realistisia ja toisaalta arvioimaan mikä työskentelyssä toimii ja mikä ei. Oikeastaan tämä eräänlaista vapauttava itsereflektointia, jonka myötä työskentelyä voi muokata ihanteellisempaan muotoon niin tekijän itsensä kuin päämäärän lähestymisen kannalta. Ja koska päämäärän saavuttaminen ainakaan sellaisenaan ei ole kiveen kirjoitettu sääntö, menetettävää on vähän. Sen sijaan opittavaa ja oivallettavaa sitäkin enemmän. 

Lopuksi voisi todeta: on vain niin mielenkiintoista suunnitella, seurata ja analysoida. Ehkä kyseessä on eräänlainen eettinen ihmiskoe, sillä koehenkilö on asianomainen itse. Toki eri filosofian ja etiikan koukerot voivat poimia tällaisesta viitteitä epäeettisyyden suuntaan, mutta kierrän kyseisen esteen ekskursiolla psykologiaan: sehän on itsensä opiskelua. Ihmisen opiskellessa omaa toimintaansa se sopivin koehenkilö löytyy harvinaisen läheltä. 

Millainen työskentelytapa sinulle sopii parhaiten? 




maanantai 24. elokuuta 2020

Maskisuositus: moralisointia ja pirteitä kuoseja

Tuli päivä jona maskisuositus astui voimaan. Osassa maissa suositus on ollut pidempään voimassa. Koska kyseessä on suositus, pakkoa ei luonnollisesti ole. Itse olen käytännössä noudattanut suositusta ehkä hieman laiskemmin kuin suositeltaisiin. Saatuani kaksi kankaista maskia ommeltua olen alkanut käyttää maskia joukkoliikenteessä. 

Viime viikolla ennen toisen maskin valmistumista Ratkaisuni oli yksinkertainen: Kävelin ne matkat jotka olivat käveltävissä. Tämäkään vaihtoehto ei ollut huono, sillä päivään tuli mukavasti lisää arkiliikuntaa. Maskisuosituksen tuomat sivuvaikutukset ovat kuitenkin herättäneet ristiriitaisia ajatuksia. 

Maskimoralisointi
Olen ommellut kaksi maskia vanhasta Ikean tyynyliinasta. Jo ensimmäisen lauseen kirjoittaminen houkuttelee pyyhkimään kaiken pois. Maskinihan ei ole huippuluokkaa vaadittavine ominaisuuksineen! Itse päädyin käyttämään maskia sillä ajatuksella, että suojelen muita. Sen verran voin todeta, että kangasta on kaksinkertainen kerros. 

Seurattuani jonkin aikaa ihmisten laittamien maskikuvien kommentteja kuvien saama harvinaisen suuri määrä kritiikkiä harmittaa hieman. Sen sijaan että henkilö saisi kehuja riskiryhmien suojelemisesta kommentoijat kiinnittävät ensisijaiset huomiota mm. maskin laatuun, onko puettu täydellisesti jne. Itse olen valmis kehumaan jokaista, joka käyttää nk. kansanmaskin tasoista suojaa paikoissa joissa maskin käyttö on aiheellista: käyttäjä suojelee muita.

Vaikka en maskista erityisemmin pidä, olen valmis käyttämään sitä esimerkiksi jäällä tai vaikka salilla  (ei kuulosta mukavalta..), jos maskin käyttäminen on paikan käyttömahdollisuuden hinta. 

Ekolologisuus ja taloudellisuus
Olen nuuka: mielestäni kertakäyttöiset maskit tulevat tyyriiksi. Lisäksi minua hieman ärsyttää käyttäjien vajavaiset taidot heittää maski roskikseen käytön jälkeen. Voi toki olla roskikseen tähtääminen on vain niin vaikeaa, että maski päätyy maahan. 

Pienen käynnistymisvaikeuden seurauksena sain ommeltua kaksi maskia. Jos vielä 2-3 saisi tehtyä, niin riittävät varmasti. Kokeilin aluksi ns. "suoraa" mallia, eli kaksi (siis neljä) kappaletta ommellaan yhteen ja keskelle jää sauma. Lopputulos oli turhankin istuva, mutta käyttökelpoinen. Laskostettu malli sen sijaan onnistui paremmin. Molempiin kiinnitin kuminauhat ihan käsin ompelemalla. Seuraavaan voisi ommella kujan jonka läpi nauha pujotetaan. Tällöin kuminauhaa ei tarvitsisi erikseen kiinnittää. Ihana laiskuus..

Eivät kertakäyttömaskit nyt niin kalliita ole etteikö niitä voisi ostaa. En ole huippuompelija, mutta sen verran ompelutaitoinen että lopputulos on ollut kohtuullinen. Samalla vanhat, alunperin roskikseen menevät tyynyliinat saivat "uuden elämän". 

Hyviä puolia?
Ompelukone oli pitkään kaapissa pölyttymässä monista suunnitelmista huolimatta. Maski on ollut itse asiassa sopiva tekele ompelutaitojen herättämiseen: riittävän helppo ja jopa käyttöön tuleva väline. Pysyttelen toistaiseksi ihan tylsän tavallisissa maskeissa, eli ei tyylikkäitä kuoseja, koristeita tms. 

Jos mukaan ottaa hieman huumoria, maskin toinen hyvä puoli näyttäisi olevan mahdollisuus peittää kasvoista juuri se olennainen osa. Ei haittaa vaikka olisi nukkunut miten huonosti tahansa, maski peittää myös tummat silmänaluset. Mitähän vielä? Kai maski antaa ainakin jonkaisen UV-suojan?

Pohdintaa
Näin pk-seudulla asustelevana ja joukkoliikennettä käyttävänä pyrin käyttämään maskia siellä missä käyttö on aiheellista: kulkuvälineissä, kaupassa sekä ylipäänsä paikoissa joissa ihmisiä on runsaasti. Jäällä ja salilla en toistaiseksi käytä maskia. Tosin mikäli yleisövuorot saadaan pitää ja väkeä alkaa olla runsaammin, harkitsen vakavasti maskin käyttöä. 

Itse en näe aiheelliseksi tarkkailla onko maskia käyttävien maskit kansanmaskeja, puettu täydellisesti, tai onko henkilöllä pelkästään huivi suojana. No, toki maski olisi hyvä vetää myös nenän päälle. Sen verran minussa vielä on terveydenhuoltoalan ihmisen "vikaa" jäljellä. 

Vaikka pidän toivottavana maskin pitämistä erityisesti paikoissa joissa turvavälin pitäminen on vaikeaa, en näe maskien käyttöönottoa realistisena skenaariona. Ymmärrän miksi käyttöönotto voi osalle vaikeaa. Uskon että maskit yleistyvät kun saanti tehostuu ja valikoima laajenee. Esimerkiksi Kiinassa ja Japanissa maskit ovat kuuluneet katukuvaan jo pitkään, ja muuttuneet enemmänkin asusteeksi. Tuskin sekään ilmiö tapahtui hetkessä. 

Uskallan kuitenkin uskoa että lokakuuhun mennessä maskeja näkyy katukuvassa selkeästi enemmän. Asiaa voisi nopeuttaa lisäämällä positiivisia assosiaatioita samaan tapaan kuin ajatuksella maskista asusteena. Vaikka itse olen pysytellyt tylsässä valkoisessa puuvillassa, kieltämättä maskit erilaisia kuoseilla on varsin veikeä näky katukuvassa. 

Millaisia ajatuksia maskisuositus on herättänyt sinussa?

lauantai 15. elokuuta 2020

Saatu ja annettu palaute: Tasavertaisuutta ja tiivistä yhteistyötä

Ihminen joutuu jo elämänsä alkumetreillä totuttelemaan ilmiöön nimeltä palaute. Periaatteessa palautteen pitäisi liittyä objektiivisella tasolla suoritetun toiminnan arviointiin. Käytännössä palautteen antaminen ja vastaanottaminen voi luistahtaa tunteiden ilmaisemisen puolelle puolin ja toisin. -Eikä aina aivan positiivisten tunteiden. 

Vaikka palautteen saamisen tottutelu yhdistetään tavallisesti peruskouluun, se alkaa oikeastaan jo silloin, kun kun lapsi aloittaa vuorovaikutuksen ympäristönsä kanssa. Pikkuvauvan saama palaute ensimmäisestä hymystä, vatsan toiminnasta, käsiten heiluttamisesta yms. ilmenee tavallisesti muutamaa sävelaskelta korkeammalla äänellä lausuttuina toteamuksina. Myöhemmin mukaan astuu kriittisempi palaute, joka ilmenee ei -sanana. Palautteen vastaanottaminen ei välttämättä ole kypsin mahdollinen, mutta laitettakoon se nuoren iän piikkiin. 

Negatiivisen palautteen kurjuus
Täytän syksyllä 35 vuotta. Näiden kilometrien jälkeen myös negatiivisen/kriittiseen palautteeseen pitäisi suhtautua kypsästi. Valitettavasti en voi kehua että näin olisi käynyt. Toki kestän palautteen, mutta edelleen assosioin saadun palautteen täydelliseen epäonnistumiseen. En kiukuttele tai suutu, Sen sijaan omaehtoisesti annan muutenkin "hieman" hataralla pohjalla olevan itsetunti romahtaa pohjalukemien alapuolelle. -Aikuismaista. 

Negatiivinen palaute käsitteenä ei ehkä ole paras, tai ainakaan sävyltään mukava. Toisaalta rakentava palaute kuulostaa astetta turhan siloitellulta, vaikka varmaankin vastaa realismia ja käyttötarkoitusta. -Ellei palautteen antaminen ja vastaanottaminen nuoremman sukupolven ilmaisua lainaten "mene tunteisiin". 

Koska asiat ovat ainoastaan huonosti, erityisesti etätyön yhteydessä havaitsin ylipäänsä minkäänlaisen palautteen vähäisyyden olevan ongelma: Olenko tehnyt työni onnistuneesti vai epäonnistuneesti? Tarkoittaako palautteen puuttuminen ilmaisematta jätettyä tyytyväisyyttä, vai ehkä armosta vaiennettua kritiikkiä? Itsetuntoni laadusta voi päätellä millaisiin johtopäätöksiin palautteen vähäisyys johti. 

Negatiivinen/kriittinen/rakentava palaute ei siis ole ainoastaan ihmisten kiusaamista ja itsetunnon romuttamista, vaan mahdollisuus parantaa tehdyn työn ja toiminnan laatua. Itsetunnon romuttuminen vaatii usein vähintään kahta osapuolta: sitä joka aktiivisesti pyrkii romuttamaan, ja sitä sitä jolla on alttius tai vaihtoehtoisesti taipumus antaa itsetuntonsa romuttua. Jos nuo kaksi tekijää yhdistyvät, lopputulos on suhteellisen varma. 

Posiitisen palautteen kompastuskivet
Henkilökohtaisesti näen positiivisen palautteen saamisen yksinkertaisesti mukavampa kuin negatiivisen. -Anteeksi, rakentavan palautteen. Myönnän kuuluvani joukkoon jolle posiitivinen palaute liian usein ei tee hyvää. Matala itsetuntoni "suojelee" siltä, ettei k**i nouse päähän. Äkkiseltään tämä kuulostaa siltä kuin olisi noussut jo: Anna ymmärtää, että pidän itseäni jonkinlaisena pyhimyksenä vailla liiallista ylpeyttä. 

Todellisuus ei ole aivan ongelmaton. Olen saanut runsaasti palautetta taipumuksesta pitää itseäni vähintään maailman surkeimpana ihmisenä joka huomaamattaan pyytää anteeksi olemassaoloaan. Kyseessä on siis ollut rakentava palaute. Samaista palautetta olen saanut varsin monelta. Tarkastallessani asiaa objektiiviselta tasolta, voin vain todeta että moisen asenteen seuraaminen olisi ainakin itselleni rasittavaa. Käytännössä tämä siis tarkoittaa sitä, että käyttäydyn tavalla mitä itse olisin valmis kritisoimaan. 

Omalla kohdallani positiivinen palaute voi johtaa perfektionismin lisääntymiseen: saavutettua tasoaa pitää nostaa, tai se on pidettävä vähintään samana. Tämän havaitsin erityisesti kolmantena tai neljäntenä vuotena yliopistossa korotettuani arvosanojani opiskelutekniikan parannuttua. Tätä ennen olin tottunut arvosanoihin 2-3. 3 oli kuin peruskoulun 8. Hyvä ja turvallinen. Kun arvosanat 4 ja 5 yleistyivät, jälkimmäinen edelleen harvemmin, 3 alkoi olla musertava. Sama pätee posiiviseen palautteeseen: aiemmin hyvästä tulee huono, 

Palautteen "hampurilaismalli"
Kyseinen käsite tuli tutuksi graduseminaarissa. Yksi opiskelijakollega toi esille tuon nk. "hampurilaismallin", mistä tulikin ihanan joukkomme vakiotyyli. Positiivinen palaute vastaa sämpylää, kriittisempi pihviä. Käytännössä palaute annettiin seuraavanlaisesti: aloitetaan positiivisella, siirrytään asioihin jotka kaipaavat parantamista ja päätetään positiiviseen. Viimeiseksi jätetty palautteen tyyli kannusti gradun puurtajaa jatkaamaan ja korjaamaan tarvittavat asiat. 

Toki kyseinen malli pidentää annettavaa palautetta. Toisaalta, onko monipuolinen palaute huono asia? Sekä palauttaan antajalta että vastaanottajalta vaaditaan hieman enemmän, mutta en näkisi tällaista vaivannäköä negatiivisena asiana. Korkeintaan käytettävissä oleva aika voi rajoittaa. 

Palautteen antamisen haasteet 
Joskus tulee päivä, jona omalle vastuulle siirtyy palautteen antaminen. Toki yleistä toiminnan arviointia pääsee tekemään jo varhain. Itse myönnän erityisesti rakentavan (nyt muistin!) palautteen antamisen vaikeaksi erityisesti tehtävissä, joihin tavalla tai toisella liittyy oppimisen arviointi. Haluaisin antaa ainoastaan posiitivista palautetta. 

Tässäkään kohden ei ole tarpeellista nostaa pyhimys -korttiä pöydälle, sillä aiheeton positiivinen palaute tai oikeammin kehuminen johtaa harvoin hyvään lopputulokseen. Valkoinen valhe lienee asia erikseen. Rakentava palaute kriitikillä maustettuna vain tuntuu ikävältä, siis myös sellaisen antaminen. Toisaalta asiaa helpottaa runsaasti kohteen kyky ottaa vastaan palautetta, mutta toisaalta myös tapa ilmaista annettava palaute. 
 
Pohdintaa
Palautteen toiminnasa on kaksi osapuolta: vastaanottaja ja antaja. Egosentrisesti omasta näkökulmasta näen palautteen tärkeäksi asiaksi, jota toisaalta on kyettävä käsittelemään. Kritiikki mahdollistaa toiminnan parantamisen, ja posiitivinen palaute kertoo edistymisestä tai onnistumisesta. Vaikka olen oppinut nauramaan surkealle itsetunnolleni ja suorastaan absurdille järjenjuoksulle, arvostan saamaani palautetta. 

En ehkä koskaan pääse ihanteelliseen tilaan itsetunnon kannalta, mutta jotain on oivallettu: toimintaan kohdistettu palaute ei määrittele palautteen saajaa ihmisenä, eikä laske hänen arvoaan ihmisenä. Toisaalta vaikka hän onnistuisi toiminnassaan paremmin, hän on edelleen samanarvoinen muiden ihmisten kanssa. 

Parempi näin: Kun ihminen pysyy arvokkaana omana itsenään, on huojentavaa ettei esimerkiksi muutos toiminnan laadussa laske häntä muiden alapuolelle. Tämä tekee liiallisesta perfektionismista huojentavan tarpeetonta. 

Palautteen antajan näkökulmasta aiheellisen kritiikin antaminen on kai vain hyväksyttävä vaikka miten kirpaisisi. Toisaalta tapa ilmaista annettu palaute vaikuttaa paljon. Itse pyrin perustelemaan antamani kritiikin sekä perustelemaan muutoksen tarpeellisuuden yksilön oman edun kannalta. Joskus tämä toimi, joskus ei. Asiaan vaikuttivat lukuisat tekijät: henkilön mielentila, osasinko esittää asiani niin hän henkilö tulkitsi sen toivotulla tavalla, tähtien asento, päivämäärä, kellonaika yms. 

Oikeastaan myös palautteen antaja joutuu hyväksymään oman epätäydellisyytensä mutta muistuttamaan itseään siitä, että hän voi tehdä vain parhaansa. Lieneekö ihanteellinen skenaario sitten se, että molemmat osapuolet pääsisivät samalle viivalle ja tasapuoliseen asemaan. Skenaarion realistisuudesta en tiedä, mutta ehkä päämääristä on aina apua. -Myös häilyvistä sellaisista. 

tiistai 11. elokuuta 2020

Valmistavaa treeniä kauteen josta ei ole varmuutta

 

Koska viime aikoina on ollult hieman muutoksia ja menoa, treenirintamalla on ollut hieman vaihtelevaa. Jäälle olen päässyt todella harvoin. Ehkä enemmän parin viikon päästä jos korona suo. Asiasta on turha valittaa tai harmitella tuon enempää, sillä tilanne ja rajoitukset eivät koske ainoastaan minua. Viime kevät toisaalta todisti, että rajoitukset eivät rajoita kaikkea. Oma asenne ratkaisee paljon

Tämän hetken harjoittelu ja liikkuminen ovat niin ikään valmistelevaa, eli varovaista yleis- ja lihaskunnon kohottamista sekä koordinaation, notkeuden ja kehonhallinnan parantamista.

Käsilläseisontaa ja tasapainoa

Näitä tulee tehtyä hieman enemmän kuin aikaisemmin. -Toisaalta ei niin paljon kuin olisi suotavaa, kiitos hieman matalan motivaation. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, etten ole kummassakaan erityisen taitava. Kyllä, olen sitä tyyppiä joka pitää enemmän asioissa jotka osaa paremmin, ei niistä jotka vaativat runsaasti harjoittelua.

Näiden, ei ihan lempiharjoitteiden tarkoituksena olisi parantaa kehonhallintaa ja tasapainoa. Pyrin myös kiinnittämään tasapainoharjoituksissa huomiota jalkojen ojennuksiin, mikä toivottavasti heijastuu myös jääharjoitteluun.


Rotaatioharjoituksia monipuolisesti

Rotaatiossa on ollut satunnaista edistymistä, mikä mahdollisesti oli harjoitteiden monipuolistamisen ansiota. Periaatteessa palasin alkeisiin:

  • ½ kierroksen hyppyjä molempiin suuntiin

  • Sama yhdellä jalalla

  • Yhdenkierroksen hyppyjä

  • Varsinaisia rotaatiohyppyjä rajoitettu määrä

Erityisesti olen kiinnittänyt huomiota ryhtiin sekä ylävartalon linjaan. No, juuri niihin perusasioihin mihin olisi pitänyt kiinnittää huomiota alusta pitäen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.. Varsinaisissa rotaatiohypyissä en uskalla panostaa vielä korkeuteen, sillä muutamien kokeilujen jälkeen totesin kehonhallinnan katoavan totaalisesti. Sen sijaan puolen kierroksen hypyissä korkeuteen voi jopa panostaa.

Notkeusharjoittelu

Tällä saralla ei ole suoranaisesti kehitystä, mutta toisaalta kesän aikana notkeusharjoittelu oli hivenen satunnaista. Toki ne ns. Pakolliset venytykset tuli tehtyä, mutta kunnon harjoitukset jäivät vähemmälle. Nyt toistan askelharjoituksia. 

Leppoisaa arkiliikuntaa ja lenkkeilyä

Tällä hetkellä olen saanut ajankäyttöni arkena sellaiseen kuosiin, että pienimuotoinen lenkkeily on ollut mahdollista. Kunhan keho ja mieli ehtivät palautua, yritän lisätä viikkoon 1-2 kertaa sykettä nostavaa harjoittelua. Mikäli syksyllä pääsee jäälle ja mukaan tulee kisaohjelman harjoittelua, yksi kerta viikossa riittää hyvin.

Lihastreeniä maltillisesti mutta säännöllisesti

Tällä hetkellä pidän esimerkiksi jalkatreenin leppoisana, mutta säännöllisenä. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi jännehyppyjä, askelkyykkyjä ja luisteluhyppyjä vastuksen kanssa. Toistojen määrä vastaa lähinnä lihasten herättelyä hieman kuormittavampaan työskentelyyn. Tarkoitus ei siis ole tehdä lihaksista käyttökelvottomia useammaksi päiväksi. Aivan rapakuntoon lihakset eivät ole päässeet, sillä esimerkiksi pistoolikyykky hypyllä näyttää onnistuvan.


Yhteenvetoa

Kokonaisuudessaan yritän ottaa rennosti ja pitää tavoitteet lyhyen tähtäimen tavoitteina. Jos yhtenä päivänä jokin ei onnistu, se ei tarkoita etteikö seuraavalla kerralla menisi paremmin. Taas kerran yritän panostaa lepoon. Tällä hetkellä olen onnistunut pitää kerran viikossa päivän ilman liikunnallisia “velvollisuuksia”. Vaikka olen venyttelyiden suhteen tarkka, päätin niin ikään pakottaa itseni pinnaamaan.

Miksi? -Ihan vain siksi, että haluan nähdä pystyväni siihen. Korona-ajan etuna kehityksen kannalta oli se, että kehitystä oli tauosta huolimatta tapahtunut. Luulen että taustalla oli jonkinlainen rentous jonka epätietous harjoittelun mahdollisuudesta sai aikaan: Hyväksyin tauon mahdolliset vaikutukset jolloin myös odotukset olivat armollisella tasolla. Ainoa mitä siinä vaiheessa saattoi tehdä, on käydä mielessä miten liike teknisesti tapahtuu. Lopputuloksena oli paremmin onnistunut liike verrattuna kevään yrityksiin.

Kävi harjoittelumahdollisuuksien miten vain, jotain harjoittelua voi sentään aina tehdä. Näillä eteenpäin siis!

tiistai 21. heinäkuuta 2020

Liikevinkkejä notkeutta ja tasapainoja kaipaaville

Koska edellinen teksti jäi varsin kuvattomaksi, tulkoon tämän kanssa täysin päinvastainen linja. Viime aikoina on tosiaan tullut tehtyä erilaisia harjoitteita kehonhallinnan parantamiseksi. Tehosta en lupaa mitään, mutta esimerkiksi tasapainon ja notkeuden kehittämisen kannalta seuraavat liikkeet ovat hyväksi havaittuja. -Osa kaipaa meikäläisenkin kohdalla harjoittelua..

Kuten huomattavissavissa on, kaikkiin liittyy liikkeen tekeminen ns. joka askeleella. Näin liikettä toistetaan riittävän usein, ja myös "huonompi" puoli tulee käyttöön.

Jalanheitto eteen ja taakse


Bielmann joka askeleella


Jalanheitto - polvivaaka


Erityisesti jälkimmäinen oli mielestäni vaikeammasta päästä, tai sitten allekirjoittaneen tasapainossa on kehittämisen varaa. Siispä näitä säännöllisesti. Jos jalka ei nouse tai selkä taivu, ei haittaa! Biellmanin voi korvata myös esim. ikkunavaa'alla. Ideana on ensisijaisesti liikkeen tekeminen joka askeleella. Eli vastoin kuten joissain videoissa "opastaja" itse tekee, vain yhden jalan tulisi olla alustaa vasten.

Mukavia treenihetkiä kaikille!

maanantai 20. heinäkuuta 2020

Syksyn treeniskenaario: rentoa asennetta ja kehonhallintaa

Ikäväkseni joudun tunnustamaan että viihdyn lomalla. Toisaalta tätä kompensoi se, että menen mielelläni seuraavalle... kas, tunnin kuluttua! Balanssi saavutettu? Korona -rajoitteiden vähennyttyä pääsin kokemaan myös ripauksen jotain "omaa", eli mahdollisuuden käydä jäällä ja salilla. Jäälle pääsin peräti kaksi kertaa, salille kerran. Luonnollisesti mieleen rakentui suuntaa-antavia tavoitteita. 

Ei liian täsmällisiä tavoitteita
Sellaisia on helppo sortua tekemään, ja toki jonkinlaiset etappimaiset tavoitteet ovat kehityksen kannalta hyväkin asia. Yritän kuitenkin välttää liian selkeitä tavoitteta tyyliin "aion oppia elementin X". Tällä hetkellä minulle riittää että kehityn elementissä, liikkeessä tai missä tahansa mitä tuleekin harjoiteltua. Hidaskin kehitys riittää, kunhan se on juuri ja juuri havaittavissa. 

Toki esimerkiksi jääharjoittelun aloitettuani yllätyin positiivisesti: pääsin parilla yrityksellä kaksoissalchowin piikille alas. No, tulin useita kertoja myös lonkalle alas. Torstain jäävuorossa kadotin hypyn hetkeksi, mutta keskittymisen ja muutaman harjoiteliikkeen myötä tekniikka löytyi taas. - Tosin lopputuloksena oli jälleen kaatuminen. Toivottavaa olisi että hyppy vakiiintuisi syksyn aikana ja alastuloon ei joka kerta liittyisi kaatumista.. 


Pyrkimyksenä sulavuus
Niinhän se on ollut parin vuoden ajan.. eli projekti jatkuu. Jäällä tämä tarkoittaa käytännössä polven joustoa, syvempiä kaaria, parempaa vauhtia ja ylipäänsä kaikkea mikä saa luistelun näyttämään vähemmän tönköltä. Pientä lohtua tuo se fakta, että tämä on ikuisuusprojekti myös huipputason luistelijoilla. Huh helpotusta!

Vaikka mahdollisuudet ovat pienet, tanssi edelleen olisi hyvä oheislaji. Toisaalta harjoittelu peilin edessä ja ylipäänsä liikkeiden hakeminen tuskin on ainakaan haitaksi. Se mitä todella inhoan, on videointi. Vaikka esimerkiksi IG:ssä jaan auliisti liikevinkkejä, itse kuvaaminen ei edelleenkään ole helppoa. Tai siis liikkeen tekeminen kuvaamisen aikana. Valitettavasti juuri kuvaamisen kautta näkyvät mahdolliset virheet ja puutteet, joiden näkeminen on siedettävä jotta korjaaminen ylipäänsä olisi mahdollista. Inhottava realismi..

Kilpaileminen?
Tämä on täydellisen avoin kysymys! Kun olen noista suurista muutoksista ystävällisesti vihjaillut, pohtinut ja luonnollisesti myös valittanut, sen verran voin todeta että edessä on parikin muuttoa, vuodenvaihteessa toiselle paikkakunnalle. Siinä vaiheessa koko luistelu voi jäädä väliaikaisesti tauolle/pienemmän harjoittelumäärän varaan, mikä taas vähentää mahdollisuuksia kilpailla. Tällä hetkellä en asiaa viitsi murehtia, sen näkee sitten. 

Oli kilpaileminen tai luistelu ylipäänsä mahdollista syksyn jälkeen, harjoittelen ja parantelen ohjelmaa syksyn aikana. Jos kilpaileminen edes kerran tutuissa kisoissa on mahdollista, ainakin ohjelma on valmiina. Jos kilpaileminen ei onnistu, korkeintaan toivon ettei syynä ole tällä kertaa pandemia.. Mutta jos kuvitellaan että mainittu tekijä ei estä kilpailemista, kilpailuun valmistautuminen vaatisi vähintään muutaman harjoittelukerran viikossa, joinakin viikkoina enemmän. 

Lisäksi kilpailemiseen vaikuttaa mitä muuta jään ohella on. Jos esimerkiksi mahdollinen työ (mitä toivottavasti tuolloin on) vie runsaasti energiaa, voi kilpaileminen muuttua hauskan rajojen ja taitojen testaamisen sijaan stressaavaksi. 

Uusia painopisteitä
Tai ovatko erityisen uusia.. itse asiasiassa jonkin aikaa kokeiltuja hyväksi havaittuja. Olen tosiaan ottanut kuluneen vuoden aikana vaikutteita ns. tavallisesta sekä rytmisestä voimistelusta. Sen ohella totesin pitäväni näistä harjoitteista, huomasin niiden tukevan myös kehonhallintaa ja tasapainoa. 

Jos kävisi niin että mahdollisuus luisteluun vähenisi tai jopa poistuisi, näitä harjoitteita yhdistettynä ns. alkeistason akrobatiaan voisi jatkaa. Toki jonkinlainen valmennus olisi mukava lisä, mutta ehkä muutaman kerran vuodessa jotain löytyy. Käytännössä tämä kai tarkoittaisi yhteydenottoa johonkin lähes paikalliseen voimisteluseuraan josta ehkä löytyisi joku kilpailemisen lopettanut mutta kokenut teini-ikäinen opettamaan tekniikkaa keski-ikää lähestyvälle täti-ihmiselle. 

Kas, aika juoksee, juoksenpa perässä! Pahoittelen kuvien puutetta, valitettavasti tämänhetkinen tietokone ei ole kovinkaan halukas yhteistyöhön kuvien siirtämisessä. Ei väkisin siis..

Mukavaa viikkoa kaikille!

maanantai 13. heinäkuuta 2020

Leirikuulumisia ja vähän muutakin!

Täällä jälleen pitkästä aikaa! Kuten huomattavissa on, blogini on "osa-aikaisesti" tauolla. Tämä johtuu osaksi suurista muutoksista ja vaikeista päätöksistä, toisaalta myös töistä. Jos totta puhutaan, viime aikoina en ole keksinyt mitään mistä kirjoittaa. Ikää ja kaipuuta yksityisyyteen alkaa olla siinä määrin, että avautuminen viime kuukausien haasteista ei myöskään houkuttele. Ehkä kerron joskus jossain muodossa, ehkä en.

Sen sijaan pieni päivitys kuulumisista tuntuu sopivan itsekeskeisen ajankohtaiselta. Juuri nyt olen yliväsynyt sekä altis niin nauruun kuin itkuun. Taustalla ei ole sen dramaattisempaa kuin leiriviikko. Itse henkilökohtaisesti pidän leirityöstä vaikken sitä liian kevyeksi voikaan moittia. 

Ruoka..
Yhdelläkään leirillä ruoka ei ole ollut pettymys! No, yhdellä pieniä miinuspisteitä voisi antaa ruuan epäesteettisyydestä. Toisaalta epäesteettiset ruuat ovat bravuurini keittiössä. Jääköön miinuspiste neljäsosan suuruikseksi. Tälläkin leirillä ruoka kelpasi, ja kollegoita huvitti hivenen suuret annokseni. Myönnetään! 







Sori, ehdin popsia salaatin ennen kuvan ottamista :D

Toisaalta taisin olla ainoa jolle makea välipala kahvin kanssa ei maistunut, ja joka ei ollut salakuljettanut leirille herkkuja. Lisäksi leirityössä on harvoin mahdollisuus mennä jääkaapille välipalan ääreen jos nälkä yllättää. Ja jos nälkä pääsee yllättämään, työn laatu voi laskea. Toisaalta lieneekö tuo taso nytkään korkeimmasta päästä.. nim. naurukohtaus kesken opetuksen. Allekirjoittanut toimi siis itse opetustehtävissä. 

Taas aivan mahtava porukka!
Vaikka jokaisen leirin jälkeen tuntuu tältä, jokainen porukka ainutlaatuinen, samoinen jokainen nuori, isonen ja kollega. Kokonaisuudessaan nämä kaikki tekevät leiristä onnistuneen. Vaikka itse olen ohjaajan ja opettajan roolissa, jokaisen leirin jälkeen tuntuu siltä, että nuoriso opettaa minua. Jokaiselle oppitunnille minulla on valmiina runko ja suunnitelma opetuksen sisällöstä. Silti jokaisella kerralla nuoriso täydentää ja parantaa sitä mitä olin suunnittelut: joskus vahingossa, joskus tietoisesti. 

Hyvä esimerkki tällaisesta opettajan oivalluksesta on teema jota olen kammonnut: Ihmissuhteet ja tunteet. Kiitos varovaisen dialogin, onnistuin puhumaan rakkaudesta edes jotain: 

Rakkautta ei voi määritellä yleisesti, sillä jokainen kokee sen omalla tavallaan. Tiedämme vain, että tunne on hyvä. Itse näen kahden ihmisen välisen rakkauden joksikin, mikä tekee rakkauden kohteen täydelliseksi ja maailman parhaaksi ihmiseksi kaikkine virheineen ja vajavaisuuksineen. Samalla tavalla myös teidän vanhempanne näkevät teidät: Siitä päivästä lähtien kun tulitte tähän maailmaan, vanhempanne ovat rakastaneet teitä. Siksi te olette heidän silmissään täydellisiä, ja maailman parhaita juuri sellaisina kuin olette. Jumala näkee meidän samalla tavalla: tärkeinä, ainutlaatuisina ja parhaina juuri omana itsenämme. 

Ehkä tämä määritelmä oli hitusen siirappinen 15-vuotiaiden korvaan, mutta ainakin se tuli suoraan sydämestä. Toisaalta he itse antoivat rakennusainekset tälle määritelmälle. 

Saimme nauttia myös aivan mahtavista maisemista. Myös nuoriso vaikuttui näkymästä joka pienen kiipeämisen jälkeen avautui silmien eteen. 











Pieni tauko ennen seuraavaa leiriä..
Yleensä toisena päivänä ja puolivälissä iskee väsymys. Väsymys voi ilmetä tarpeena laskea päiviä, tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi hillittöminä naurukohtauksina. Itse koin jälleen molempia. Asiaa ei auttanut virsivalinta aamun "jumikseen". Juuri tuo..

Nyt yritän parhaani mukaan palautua, tosin välipäiville on runsaasti pakollista tekemistä. Toisaalta niiden tekeminen hyvissä ajoin saattaa auttaa. Nyt illan hurja projekti lienee laittaa pesukone päälle, sillä viikossa likapyykkiä ehtii kertyä.  Onneksi seuraavan leirin paikka on jossain määrin tuttu, eli alueen opettelua ei tarvitse miettiä. 

Huomenna odottaakin jäävuoro. Toissa viikolla pääsin testaamaan uusia kenkiä pitkän tauon jälkeen. Lopputuloksena oli ensimmäinen kaksoissalchow piikille useaan kertaan. No, jokaisen tulin alas myös piikiltä lonkalle, parantamisen varaa on siis. Mutta huomista odotellessa!

Mukavaa viikkoa kaikille! Hmm, tänään oli kai maanantai..