keskiviikko 24. maaliskuuta 2021

Kristinusko ja uskonnollisuus: Miten ne minussa ilmenevät?

Uskonto ja uskonnollisuus tuntuvat ajoittain hieman tulenaroilta aiheilta. Vaikka suhtautuminen niihin olisi myönteinen, esimerkiksi uskonnollisuus yksilötasolla vaikuttaa lähes hämmentävän arkaluontoiselta aiheelta. Tässä tekstissä ajattelin "uskaltautua" kertomaan ainakin yksittäisen kuvauksen millaista ajattelu, arki ja elämä yleensä tuntuvat kristittynä. Pieni tausta tieto voi kuitenkin olla tarpeen. 

Kristittynä olen jalat maassa -sorttia. Pidän dialogista niin ateistien kuin muidenkin uskontojen edustajien kanssa. Jos rehellisiä ollaan, mielenkiintoisimmat keskustelut olen saanut käydä muslimin ja satanistin kanssa. Kumpaakin kokemusta yhdisti tärkeä tekijä: keskinäinen kunnioitus. Tiivistän mielelläni uskontoni opit mahdollisimman yksinkertaiseen muotoon, ja toisaalta suhteutan nykypäivän kontekstiin. Tässä kohden pitän historiassa tapahtua muutoksia tai toisaalta paikallisia kulttuureja tärkeinä tekijöinä. Ehkä voisin luonnehtia itseäni samalla omaksi itsekseni mutta myös kameleontiksi tilanteen vaatimalla tavalla. 

Taustani

En ole saanut kristillistä kasvatusta kotona. -Hyvän kasvatuksen kylläkin, ainakin omasta mielestäni. Minua ei ole kasvatettu "herranpelkoon". Se ominaisuus minussa on ollut syntämästäni asti. Käsiteet "Jumala" ja "taivas" (jälkimmäinen uskonnollisessa kontekstissa) tulivat minulle tutuiks vasta koulussa. Osa opettajista oli varsin uskonnollisia. Ensimmäisestä luokasta minulle onkin jäänyt mieleen useampi rukoushetki päivässä. Ehkä joku kummastelee, itse totean rukoushetkien olleen hyvää harjoitusta meikäläiselle jossa tietyllä päälle sattuessa oli turhankin paljon virtaa. 

Raamatun tarinat olivat aluksi tarinoita. Jossain vaiheessa aloin pitää ajatuksesta että jossain joku, joka kuulee aina on läsnä. Minulla oli myös tapana siteerata kuulemiani lauseita. Ekaluokkalaiseksi riiviöksi olin ajoittain varsin konservatiivinen: "Synti tarkoittaa rikkomista Jumalan tahtoa vastaan." Näin määrittelin synnin opettajallemme, jonka ilmeestä näki ettei lause sopinut edessä olevan 115 -senttisen osa-aika -riehujan suuhun. Tänä päivänä lisäisin 7-vuotiaan itseni määritelmään synnin olevan etääntymistä Jumalasta. Tiedä häntä, olisinko sitten ollut liian tosikko piirtelemään lampaita ja enkeleitä pyhäkouluun.. 

Usko pysyi ja vahvistui rippikoulussa. Olen tähän ikään asti joutunut kuulemaan todella paljon uskontooni liittyvää kritiikkiä. Toisaalta kritisoija saattoivat olla henkisesti allergisoituneita "hihhuleille". Siihen joukkoon itsekään osannut siirtyä. Ammattikorkeakoulussa oli vaikeinta, sillä voimakas uskontokritiikki ilmeni myös opettajissa. Astuin kaappiin. Oikeastaan vasta teologiaa opiskellessani ja erityisesti saarnoja kirjoittaessa ja pitäessä pääsin/uskalsin viimeinkin katsoa uskoani silmästä silmään. Huomasin ettei uskonnollisuuden tarvitse olla rajoittavaa, eikä se vaadi tietynlaista persoonaa. Vaikka itse olin hokenut muille kuinka Jumala ottaa meistä jokaisen vastaan sellaisena kuin on, asian sisäistämiseen omalla kohdalla meni aikaa. 

Miten kristillisyys ilmenee minussa ulkoisesti?

Konkreettisia ja näkyviä asioita on vain yksi: risti kaulassa. En ole pitänyt rippiristiäni vuosiin, mutta se on tallessa. Kaulassani riippuu hopeanvärinen teräksestä valmistettu risti. Vaihtamiseen liittyy osaksi tyylillinen mutta osaksi suurempia merkityksiä. Samainen risti on ollut kaulassani aina erityisesti toimittuani saarnaajana tai tekstinlukijana. 

Muulla tapaa en ainakaan itse koe että uskonnollisuus ilmenisi. Pukeudun neutraalisti ja asiallisuus tilanteen mukaan. Työpaikan ulkopuolella voin hyvin käyttää minishortseja -tai hametta, eikä kauluksen tarvitse yltää korviin asti. En myöskään omaksunut tietyn genren teologien "hipahtavaa" tyyliä. Jos hieman saa huumoria laukoa, monen miespuolisen opiskelijan tyyli hieman hämmensi: vähintään olkapäille yltävä tukka ja parta.

Ristin lisäksi rukoukset kuuluvat jokaiseen päivään, mutta ne ovat henkinä privaatteja, eivätkä näin ollen ilmene julkisesti. Määrällisesti en rukoile usein, oikeastaan kaikki tiivistyy iltarukoukseen. Joskus useammin. Valitettavasti suurempi määrä rukouksia viittaa siihen että kaipaan apua ja tukea. Esimerkiksi kiitollisuudesta esitettyjä rukouksia ilmenee liian vähän.  

Arvot, elämä ja valinnat
Ehkä juuri näissä asioissa kristinusko ilmenee selkeimmin. Toisaalta eettiset ja moraaliset kysymykset, valinnat ja ihmisen toiminta ylipäänsä voi perustua hyvinkin samaan kaavaan uskonnosta riippumatta, tai vaikkei edustaisi mitään uskontoa tai ideologiaa. Omalla kohdallani pidän tärkeänä tehdä valintoja lähimmäisenrakkaus edellä. 

On tilanteita joissa en voi toimia kaikille osapuolille ihanteellisella tavalla. Joskus valinnat ovat sillä hetkellä vaikeita, mutta perusteena on pitkän tähtäimen vaikutukset. Ikäviä valintoja on jättää auttamatta jotakuta juuri hänen haluamalla tavallaan. Joskus tällaiset valinnat ovat kuitenkin välttämättömiä siksi, että henkilö kykenisi esim. toimimaan itsenäisesti. Näissä tilanteissa saattaa ainoastaan kannustaa ja tukea. Muita vaikeita valintoja ovat sellaiset, joissa on ajateltava myös itseään erityisesti silloin, kun kyseessä ovat oman elämän kannalta suuret asiat. 

On kristittyjä jotka elävät Raamatun mukaan "oppikirjamaiseen" tyyliin. Itse en edusta tuota joukkoa, sillä pidän tärkeänä soveltaa Raamattua nykypäivän ja ennen kaikkea arjen kontekstiin. Tästä syystä pyrin aikoinaan keksimään saarnateksteihin arkisiä esimerkkejä päivän evankeliumista ja lukukappeleiden sisällöstä. Esikuvanani käytän loistavaa oman aikansa pedagogia, joka tunnetaan myös nimellä Jeesus. Hänen metodinsa (vertauskuvien käyttö) mahdollisti opetusten yltävän koko kansan mieliin ja sydämiin. 

Usein kuulen ihmisten yhdistävän suvaitsemattomuuden kristittyihin. Osaksi totta sekin. -Ikävä kyllä. Esimerkksi kysymykset seksuaalivähemmistöjen oikeuksien suhteen mietityttää monia. Tässä kohden kehottaisin tutustumaan oman seurakunnan toimintaan ja arvoihin. Tähän mennessä jokainen seurakunta jonka kanssa olen ollut tekemisissä, pitää kantansa hyväksyvänä ja suvaitsevaisena. Itsekin jossain määrin vähemmistön edustajana koen ongelmattomaksi edustaa sekä vähemmistöä että uskontoani. 

Myös ekologisuus ja ilmastokysymykset ovat osa monen seurakunnan toimintaa. Itse asiassa tämä perustuu Raamatun luomiskertomukseen. Luonto, ympäristö, kasvit ja eläimet ovat lahja Jumalalta ja luotu ihmistä varten, mutta ihmisen vastuu on pitää näistä huolta sekä ottaa vain sen verran kuin hän tarvitsee. Käytännössä tämä tarkoittaa yletentä luonnonvarojen tuhlaamisen, roskaamisen ja ennen kaikkea luonnon tuhoamisen välttämistä. Tähän ajatukseen myös oma ekologinen mutta jälleen jalat maassa  -tyyppinen elämäntyylini perustuu.

Asioita joita kritisoin 

Suvaitsemattomuus tuli eslle edellisellä kappaleessa, ja kieltämättä siitä olisin hieman valmis kritisoimaan. Toisaalta jos en suvaitse suvaitsemattomia, törmäänkö asenteineni päin puuta? No, se mitä kritisoin on ehdoton "ei" (tai "kyllä") vailla kontekstin miettimistä tai miettimistä ylipäänsä. 

Olen valmis kritisoimaan myös toimintaa, jossa uskonto ja politiikka sekoittuvat liikaa. Tämä tosin ei ole vain kristinuskoon sidottu ilmiö, vaan ilmenee monessa muussakin uskonnossa. Toisaalta hyvä kysymys on, onko uskonnon ja politiikan erottaminen täydellisesti mahdollista? Lähempää tarkasteltuna moni idealismikin täyttäisi uskonnon kriteerit, jopa uskontokritiikistään tunnettu kommunismi. 

Karsastan myös tekopyhyyttä. Vaikka samainen henkilö kuinka vannoisi lähimmäisenrakkauden nimeen, hän kääntä katseensa kun juopunut örisee puoliksi sammuneena kadunkulmassa. Tai esimerkiksi kieltäytyminen kanssakäymiseen itseään "alemman kastin" väen kanssa. Tai ylipäänsä erilaisten ihmisten kanssa. 

Lopuksi

Tämän tekstin sisältö oli kuvaus vain yhdenlaisesta kristitystä. Luulen että todellisuudessa vaihtoehtoja on yhtä paljon kun kristittyjä. Tai "uskovaisia". Mikä määritelmä nyt kotoisalta tuntuu. Tämä ei ollut "mainosteksti" kristinuskosta, vaan pieni luonnehdinta yhdestä versiosta mitä se voi olla käytännössä. Koska oma uskoontuloni tapahtui lapsena, minun on vaikea samaistua uskon heräämiseen aikuisiällä. Omalla kohdallani uskoni lähinnä syveni, löysi itsensä sellaisena kuin juuri minun uskoni on ja muuttui jotenkin.. tutummaksi. 

Itse henkilökohtaisesti en kannata uskonnollisuuta/siirtymistä uskonnon edustajaksi esimeriksi trendikkyyden nimissä. Minulla on hatara muistikuva että wicca olisi joskus kuulunut näihin trendiuskontoihin. En kritisoi tai ole wiccalaisuutta tai muutakaan uskontoa vastaan. Mutta millä motiivilla siihen ryhtyy, se on olennainen kysymys. Miksi itse päädyin kristinuskoon? -Se vaan sattui tulemaan lähelleni silloin, kiinnostuin omaksuin ja kasvoin siihen. Uskoani on koeteltu vuosien varrella ja ajoittain koetellaan vieläkin joko ulkoisten tekijöiden tai ajatusten tasolla. -Osa uskoa ja elämää ylipäänsä. 

Se mistä olen erittäin kiitollinen on juuri oman uskonnollisuuden muodon hahmottuminen. Vaikken teologian alalta koskaan saisikaan töitä, tämä oli jokaisen hetken kannalta arvokkaampaa: menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden. Ja sen jälkeenkin. Jalat maassa, vähän sen yläpuolella mutta toivoa menettämättä vaikka se ajoittain onkin hyvin hatarassa pinsettiotteessa. Jotenkin se vain pysyy. 


3 kommenttia:

  1. Mitä mieltä olet rattijuopoista?

    VastaaPoista
  2. Onko sinun lähipiirissäsi ihmisiä jotka ovat jääneet kiinni rattijuoppoudesta?

    VastaaPoista