torstai 4. maaliskuuta 2021

Uusavuton Aliisa: Nämä asiat haluaisin osata paremmin (tai edes osata)

 Koska mihinkään ei koskaa voi olla tyytyväinen, tämän päivänä teemana olkoon "mitä haluaisin osata/hallita paremmin". Minua on määritelty monilahjakkuudeksi, mikä kieltämättä on ollut imartelevaa. En haluaisi täysin tyrmätä saamaani kohteliaisuutta, mutta todellisuudetta se "lahjakkuus" on kapea-alaista: osaan tiettyjä asioita hyvin, ehkä keskimääräistä paremmin. Tämä perustuu saman asian toistamiseen. Uuteen asiaan siirtyminen sen sijaan on vaikeaa. Millaisissa asioissa olisi mukava kehittyä..

Pitkäaikaisempi keskittymiskyky

Välillä se aika mikä onnistuu yhteen asiaan keskittymiseen on vähettävän lyhyt. Niin no, keskittymiskykyä voi harjoittaa ja sellaista pyrinkin tekemään. Ehkä tässä on vähän selittelyn makua, mutta esimerkiksi univaje on todella merkittävä tekijä. Vaikka pyrinkin pitämään huolta nukkumisesta, eihän se uni aina käskemällä tule. Luonnollisesti myös kiinnostus ja motivaatio keskittymistä vaativaa aihetta kohtaan vaikuttavat yllättävän paljon..

Häpeäkseni myönnän myös, että minulla on satunnaisen säännöllisesti ilmeneviä huonoja tapoja, jotka heikentävät keskittymiskykyä. Tiukan päätöksen ja aikaansaamisen seurauksena saan vähennettyä näitä huonoja tapoja, mutta ilmeisesti ne tuppaavat palaamaan. Millaisista huonoista tavoista on kyse? -Todennäköisesti niista yleisimmistä. 

Tekniikka, teknologia, työkalut..

Työkalujen kättötaitoni ovat pikkulapsen tasolla. Vasara ja ruuvimeisseli lienevät ainoat "varmat" työkalut joita osaan käyttää. Sahaa en ole käyttänyt sitten kolmannen luokan teknisen työn porakoneesta puhumattakaan. Onneksi nuo kaikki ovat opeteltavissa, mutta se alkuvaihe ja siihen liittyvät häpeä..

Ja autot. Nyt kun ajamisen tekninen puoli sujuu, välillä kiinnostaisi tietää hieman enemmän rakkineesta jolla ajan. Autoksi sitä ainakin tähän mennessä on kutsuttu. Tällä hetkellä ajamisen lisäksi ainoa sekin varmaksi tullut taito on tankkaamnen. Hävettävää mutta totta. Tässä lisää aihetta nauruun (ehkä vähän itsellenikin): osaisinpa myös korjata/huoltaa näitä rakkineita!

Tietokineiden, digilaitteiden yms. kanssa minulla lienee perustason taidot. ATK- asioissa olen tottunut opettelemaan tutkimalla ja kokeilemalla. Neuvon kysyminen tapahtuu vasta sitten kun ohjelma, laite tms. ei lukuisista yrityksistä huolimatta toimi kuten toivottavaa olisi. Tosin joudun myöntämään että amk-aikaiset pakolliset ATK-kurssit antoivat hyvän pohjan tekstinkäsittely- ja taulukkolaskentaohjelman käytölle. SPSS jäi huonon motivaation vuoksi mysteeriksi. 

Sitten toiset mysteerit: videoiden editointi vähän korkeammalla tasolla, ohjelmointi, 3D-tulostimen käyttö.. näitä kun oppisi niin olisi kyllä hienoa! Ohjelmointi on taito jonka harjoittelu ei olisi mahdottomuus, mutta aloittaminen kun taidot ovat tasoa nolla..

Laajemmat kädentaidot

Vaikka tekstiilityöhön liittyvät taidot ovat päässeet ruostumaan silkan käyttämättömyyden seurauksena, jostain selkäytimestä niitä löytyy kun aikansa etsii. Ns. extreme -taitoni ainakin tämä päivänä lienee pitsiliinojen virkkaaminen. Tosin tämäkin taito on hieman rajoittunut, sillä vain pyöreät liinat onnistuvat. Jos koko kasvaa liikaa, käsialaa on vaikea pitää tasaisena. Mutta sellaiset pienehköt liinat valmistuvat kyllä. Ompelutaidot olen päästänyt pahasti ruostumaan, mikä kieltämättä harkittaa. 

Sen lisäksi että haluaisin herätellä ruostuneita taitoja, olisi hienoa oppia lisää. Jälleen olen lipsahtamassa syrjähyppyyn. Koen nimittäin pienimuotoista kiinnostusta teknistä työtä kohtaan. Sähkön liittyvät näpertelyt kierrän toistaiseksi kaukaa, sillä ne tuntuvat aivan käsittämättömiltä. Siis liian monimutkaisilta. Sen sijaan erilaiset puutyöt kiinnostaisivat kovasti. Jostain syystä puu materiaalina miellyttää, jo siihen olisi mukava päästä tutustumaan lähemmin. Ehkä jonain kauniina katson mitä puukolla ja hiekkapaperilla hiomalla saa aikaiseksi. Lähtökohtaisesti haluaisin sulkea pois menetettyjen sormien mahdollisuuden.  

Oppisipa pelien ja leikkien säännöt..

Tämä on ollut yhtä tuskaa lapsesta asti! Yksi merkittävä syy miksi joukkuepelit eivät vedä puoleensa liittyy sääntöjen oppimiseen. Juuri kun olen oppinut yhden asian, tulee kolme lisää ja unohdan sen yhden sekä kaksi ensimmäistä. Luulen että kyse ei suoranaisesti ole huonosta muistista vaan paineista oppimisen suhteen. Tämä nimittäin pätee moneen muuhunkin asiaan jossa oppimisessa on tiukka aikaraja. Jopa leikki muuttuu suoritttamiseksi.

Myös ne harvat korttipelit jotka hallitsen ja sitten unohdan ovat olleet mukavaa ajanvietettä. Mutta niin kortti- kuin lautapeleissä se rajattu pelin idean ja sääntöjen oppimiselle ahdistaa. Lopulta minusta tulee se joka pilaa koko hauskan aktiviteetin koska teen jonkun typerän virheliikkeen. 

Pohdintaa..

Kun tarkemmin katson asioita mitä haluaisi oppia, näyttäisi siltä että motivaatio kohdistuu asioihin jotka mahdollistaisivat hieman itsenäisemmän arjen ja toisi ehkä vähän vähemmän ennalta-arvattavaa osaamista. Näin voinee päätellä ainakin työkalujen käyttötaidoista. Onneksi monet taidot ovat ainakin pienissä määrin opittavissa kunhan niihin vain uskaltaa hieman perehtyä. 

Luulen että nimenomaan uskallus ja usko oppimiseen ovat kynnyskysymyksiä. Ja eihän tässä tarvitse ammattilaistasoa saavuttaa. Vaikka väitän etten yllättyisi enää mistään kuluneen vuoden tapahtumien jälkeen, en kylä osaa nähdä itseäni automekaanikkona. Edelleenkin pidän edes ajatusta "korjaamastani" autosta hengenvaarallisena. Toisaalta niin pidin myös itseäni auton ratin takana vaarana itselleni ja ennen kaikkea muulle liikenteelle. 

Leikkien ja pelien sääntöjen oppiminen lienee jonkinlainen kynnyskysymys sosiaalisten tilanteiden kannalta. Toisaalta.. en ole koskaan oikein perustanut seuraleikeistä yms. No, muutama poikkeus toki löytyy. Mutta esimerkiksi leikki "kirkonrotta" oli lapsena yhtä tuskaa ja tietenkin ainoa leikki ellei sitten halunnut leikkiä yksin välitunneilla. Ja niin leikinkin välillä yksin.. kas kummaa. En ole mikään sosiaalisten tilanteiden vihaaja. Pakolliset seuraleikit tuovat niihin vain turhia paineita. Paine ja suorittaminen taas hidastavat sääntöjen oppimista. Pienoinen umpikuja..

Millaisia asioita sinä haluaisit oppia paremmin? 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti