Edellisistä
”dieettikuulumisista” onkin aikaa! Viime aikoina muuttoprojekti on sekoittanut monia
kuvioita, ja jääkaapin puuttuminen rajoittin ruokavalintoja. Meillä
tosiaan tuli tällainen ylläri muuton yhteydessä. Lisää aiheesta
löytyy täältä. Mutta nyt asia on kunnossa, ja uusi kaappi hurisee
oikein tyylikkäästi! Jos joku ihmettelee miksi puhun
jääkaapista/jääkaappi-pakastimesta näin ylistävään sävyyn,
koittakaas itse olla jokunen päivä ilman.
Viime
aikoina muutto ei kuitenkaan ole ollut suuri syy haasteisiin
”dieetissä”, vaan epilepsialääke Keppra.
Keppra
ja näläntunne
Toki
vaikutukset ovat yksilöllisiä, ja Keppran ohjeisiin on liitetty
ties mitä hurjia vaihtoehtoja. Onnekseni olen (mielestäni)
selvinnyt ilman masennuksen ja ahdistuksen oireita, jotka kuuluva
melko yleisiin sivuoireisiin. Uni on hieman keventynyt, mutta sitä
nyt saattaa keventää kymmenet muutkin tekijät. Näläntunteeseen
Keppra kuitenkin vaikuttaa.
Kuinka?
Mitään pahoinvointia tai kuvotusta Keppra ei onneksi aiheuta, mutta
se on pienentänyt sitä nk. ”mahanälkää”. Tällä kertaa
uskon vakaasti että asia liittyy Keppraan, sillä ennen lääkkeen
käyttöä vatsani on kyllä tehnyt selväksi koska on aika syödä.
Nyt vatsaan liittyvää nälkäsignaalia ei tahdo tulla lainkaan, tai
sitten se jää todella lyhytkestoiseksi. Ainoa ruuan tarpeesta
kielivät tunne on verensokerin laskemiseen liittyvä pahoinvointi.
Kellotettu
syöminen
Tähänkö
homma kaatuu? -Ei usko. ”Dieetin” alkuvaiheessa näläntunne oli
teillä tuntemattomilla, mutta saapui kyllä vakituiseksi
kumppaniksi. No, Keppra tuli sen suhteen väliin. Olen oikeastaan
iloinen ”masentavasta” asenteestani syömiseen, eli ajatukseen
ruuasta polttoaineena.
Koska
mahanälkä on sanonut sopimuksen irti, opettelen parhaillaan syömään
taas säännöllisin väliajoin. Ihan sama maistuisiko ruoka, minähän
syön silloin kun pitää. Jos en tekisi niin, tajusisin syödä
vasta kun voin pahoin. -Ts. 6-7 tunnin välein. Juu ei siihen enää
koskaan! Homma on siis yksinkertainen: Syön 4-5 kertaa päivässä
riippumatta siitä, mitä vatsani yrittää väittää. Vatsallani
kun ei näytä olevan mitään käsitystä miten homman pitäisi
toimia..
Jatkosuunnitelmia?
Tuleeko
kellotettu syöminen olemaan lopullista? Ehkä, ehkä ei. Voi myös
olla että näläntunne palaa takaisin. En kuitenkaan mieti asiaa sen
enempää, teen vain sen mitä täytyy. Toki homma vaatii taas kerran
opettelua, mikä kieltämättä tuntuu turhauttavalta. Mutta asiat
voisivat olla huonomminkin.
Vaa'alla
en ole käynyt, enkä lähiaikoina aio käydäkään. Syy ei ole
niinkään korvien välissä, vaan prioriteetteihin. Onhan vaaka
tallella ja varmaan toimiikin, mutta juuri nyt tekemistä ja
ajateltavaa on sen verran ettei paino voisi vähempää kiinnostaa.
Vaatteet sopivat entiseen tapaan, mikä saa riittää.
Jos
näläntunne pysyy piilossa, uskon että opin kellotetun syömisen
ihan vain harjoittelemalla. Vähitellen homma muuttuu rutiiniksi, ja
sitä kautta automaattiseksi. Tärkeinpänä pidän ruuassa sitä,
että se ravitsee ja on vähintäänkin ”syötävän” makuista.
On myös makuja joista pidän. Häpeäkseni joudun myöntämään,
että ne ovat pääasiassa selkeitä makuja: suolaista ja hapanta.
Siinä taitavat olla suosikkini. Joskus makeakin menee. Joskus häpeän
yksinkertaisuuttani. Jos haluan makeaa, olen tyytyväinen saatuani
lusikallisen jäätelöä. Kyllä, se riittää enkä oikeastaan
haluakaan lisää. Voin syödä suuria määriä, mutta vähempikin
riittää.
Vaikka
olen todella laiskasti käynyt ulkona syömässä, pelkään hieman
miten käy edes sen pienen määrän sosiaalista elämää mitä
minulla on. -Siis työn/vapaaehtoistyön ja harrastusten
ulkopuolella. Minun on todella vaikea mennä ulos syömään, kun en
osaa arvostaa sitä ruokaa ”normaaliin” tapaan.
Asiaa
ei auta herkähkö vatsa, joka ei liioin tykkää suuresta määrästä
rasvaa. Pitää kai ehdottaa paikaksi puuroravintolaa? Mutta onneksi
tuttavani, ystäväni ja muut läheiseni ovat niin ymmärtäväisiä,
etten joudu asiaa erikseen selittelemään. Olen onnekas, eikä tämä
ole sarkasmia.
Klisee
tai ei, näillä eväillä eteenpäin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti