Tulevaisuus ja urasuunnitelmat: Laajennusta haaveisiin

Ensi marraskuussa tulee vuosia täyteen 34 vuotta. Tuossa iässähän pitäisi olla vaikka mitä: koulutus, ammatti, vakituinen työ, lapsi (mieluummin monikossa), kenties oma asunto, lemmikki, puutarha ja ties mitä kaikkea! Tähän mennessä minulla on vain koulutus. Puolen vuoden aikana noita kaikkia muita on haasteellista hankkia, joten parempi tyytyä nykytilanteeseen ja hyväksyä etteivät asiat etene ns. stereotypioiden mukaisen mallin mukaan.

Haluanko nuo kaikki? Ammatin kyllä, oman asunnonkin ehkä, ehkä lapsen (tosin ei välttämättä monikossa), puutarhaa ehkä en (ruukussa kasvava paprika riittää) ja lemmikki.. joskus koirakuume kieltämättä iskee! Myönnän myös, että kanikin olisi kiva. Mutta asunnon pitää olla riittävän suuri ja pihaakin saisi olla. No, kani -suunnitelmat sikseen! Nyt nimittäin urasuunnitelmat ovat päällimmäisenä. Vaikka palo oman alan töihin on suuri, valitettavasti niitä töitä ei ole helppo saada. Viime aikoina olen joutunut pohtimaan muita vaihtoehtoja. -Siis sellaisia joissa koulutus ei mene hukkaan.

Opetustyöt

Opetustyöt ovat yksi vaihtoehto ainakin väliaikaisesti. Ns. pätevältä opettajalta vaaditaan luonnollisesti riittävä määrä pedagogisia opintoja. Näin ollen niiden suorittamiseen kannattaa (yllätys yllätys!) varautua. 60 opintopistettä ei ole mikään pikakurssi, eli työntekoon lienee myös hyvä varautua.

Missä opettaisin? Tottahan toki olisi hienoa saada opettaa korkeakoulussa, työväen- tai kansalaisopistossa tai kansanopistossa. Näihin ei kuitenkaan niin vain ”mennä”, vaan pätevyys pitää hankkia. Olisinko sellaiseen valmis? -Tällä hetkellä selvittelen mahdollisuuksiani.

Jatko-opiskelijaksi?

Rehellisyyden nimissä kirjoitin p**kan gradun. Mahdollisuuksia olisi todennäköisesti ollut parempaan, mutta rakenne oli rosoinen. Tai pitäisikö todeta ”sekainen”? Tiedän että tässä on puolustelun makua, ja kieltämättä olisin voinut panostaakin enemmän huolelliseen työhön. Ongelmana oli oikeastaan hätiköinti alkuvaiheessa, jolloin työtä suunnitellaan.

”Hyvin aloitettu työ on puoliksi tehty.” Jep, tämän kun olisi suostunut uskomaan jo alkuvaiheessa. Laadun parantamista ei liioin auttanut liian suuren työmäärän haaliminen. Vinkki opiskelijoille: Älä yritä samaan aikaan tehdä gradua, sivuaineopintoja, laajaa pääainetenttiä ja työharjoittelua.

Hyvin tehdyllä tutkimussuunnitelmalla jatko-opinnot ovat mahdollinen vaihtoehto. Käytännössä tämä tarkoittaa väitöskirjaa. Tavallaan ajatus houkuttelisi, mutta sitten taas ei. Väitöskirja projektina kuulostaa sellaiselta, että tutkimustaitoja on ”treenattava” ennen sellaiseen ryhtymistä. Kieltämättä epäilyttää myös onko minusta tekemään niin suurta ja vaativaa työtä.

Eikö sitten ”tavallinen” palkkatyö kelpaa?

No kelpaa kelpaa, ja onneksi sellaista on löytynyt ja vieläpä sopivassa muodossa! Keikkatyö mahdollistaa edelliseen viitaten materiaalien kartoittamisen. -Oikei, on kiva kun pääsee välillä jäälle ja salillekin!

Eli sellainen ns. tavallinen palkkatyö on niin kauan keino pitää yllä taloudellista vakautta siihen asti kunnes oman alani töitä löytyy. -Mitä ne ikinä ovatkaan. Olen sen verran laajentanut haaveitani, että pääsen hyödyntämään koulutustani tavalla tai toisella.

Mitä ei?

Kuten alussa ilmeni, periaatteessa olen valmis suorittamaan esimerkiksi pedagogiset opinnot. Mutta kokonaista korkeakoulututkintoa en tässä vaiheessa lähtisi enää miettimään. Palaan asiaan vaikkapa eläkeiässä. -Riippuen onko eläkeikä 65 -vai 85-vuotiaana siinä vaiheessa kun oma eläkeikäni koittaa.

En myöskään mielelläni jäisi keikkatöiden varaan, eli ainakin pitkäaikainen työ olisi tavoitteena. Virka olisi tietenkin unelma, mutta sen verran elämä ja realismi ovat opettaneet, ettei virka ole itsestäänselvyys. Ja kuten arvata saattaa, esimerkiksi ideologinen työttömyys ei kuulu vaihtoehtoihin. Lisää kritiikkiä löytyy täältä.

Pohdintaa

Vaikka opiskelu on täyttä työtä, joskus koen suureksi häpeäksi sen, miten olen suurimman osan elämästäni viettänyt: opiskellen. Ns. oikeaa työtä sen sijaan olen tehnyt hävettävän vähän. Toisaalta ”vastapuoli” saattaa ajatella samalla tavalla. Eli sama se miten on elämänsä viettänyt, aina toisin tehnyt vaikuttaa ihailtavammalta? En toki tarkoita että jokainen häpeäisi omia saavutuksiaan, ja harvalla sellaiseen on aihetta. Vai onko kenelläkään?

Häpeää kompensoivana asiana pidän motivaatiota tehdä suunnitelmia, selvittää ovatko ne toteuttavissa ja mahdollisesti myös yritystä toteuttaa ne. Suunnitelmien ohella seuraan intensiivisesti työpaikkailmoituksia ja teen työhakemuksia vähänkin sopiviin paikkoihin. Sopivalla tarkoitan töitä joihin koulutukseni riittää.

Opetustyö ja jatko-opintojen mahdollisuus ovat vasta ”selvittelyasteella”. Käytännössä tämä tarkoittaa miten pedagogisten opintojen suorittaminen onnistuu, mitä opetustehtävät vaativat ja jatko-opintojen suhteen on selvitettävä materiaalit, tutkimuksen kohde ja 2000 muuta asiaa. Eli kyseessä ei ole mikään spontaanisti tehty valinta. Kuten todettua tuli, tutkimustaitoni kaipaavat harjoittamista. Lisäksi joudun palaamaan aikaan jolloin gradu ja opinnot alkoivat ketuttaa. Lisää aiheesta täältä. Riittääkö siis kärsivällisyys?

Vaikka avoimia kysymyksiä on paljon, jotenkin piristävää löytää uusia mahdollisuuksia. Siispä eiköhän tämä tästä.