"Haihtuvi nuoruus.." & ei vielä haihtunut liikunta ja mahdollisuus kehittyä

"Vuodet on vierineet, hurmos on haihtunut. Nuoruus jo mennyt on oi...". No, vaikka ikäkriisit ovat varmasti monelle tuttu vieras, ehkä tuohon ei ole vielä tarpeen mennä. 31 vuotta mittarissa ei kuitenkaan ilmene aivan hiljaisena. Olen melko sinut ikäni kanssa, tosin vuosien lisääntyminen ajoittain tuntuu yksitoikkoiselta liikkeeltä. Pienen vaihtelu vuoksi voisi välillä mennä myös taaksepäin! Toisaalta on siinä määrin heittäytyvää sorttia, että ikävuosissa tulee siirryttyä radikaalisti molempiin suuntiin. Osaan muun muuassa kiukutella kuin viisivuotias, mutta ajoittain kiinnostuksen kohteeni ovat sitä luokkaa, että keskustelu onnistuu parhaiten yli 70-vuotiaiden kanssa. Minusta Heikki Wärtsi oli ihanan ilmeikäs hahmo, ja toivon löytäväni joskus enemmänkin kuvattua materiaalia. Samoin Taina Elgistä, jonka ehkä kaunein hymy on suorastaan pysäyttävä. Niin.. yksi vähän erikoisempi kiinnostuksen kohteeni kirjallisuudessa on ollut tanssijoiden elämäkerrat. Opiskelun kohdalla myönnän että ikä painaa omalla tavallaan. Toisaalta iän ohella aiempien vuosien tapahtumilla voi olla merkittävä painoarvo. Kuten olen joskus todennut, keskittymiskykyni on aivan eri luokkaa kuin kymmenen vuotta takaperin. Toki sitä voi kehittää, mutta aiemmalle tasolle pääsimisestä en tiedä. Toisaalta opiskelu on nykyään todella erilaista. Tosin en tiedä jaksaisinko amk -aikojen kaltaista opiskelua enää. Podin pitkään huonoa omaatuntoa saamattomuudestani. Jossain vaiheessa uskaltauduin hyväksymään rajalliset voimat, minkä seurauksena opiskelukin helpottui. Hyvä on, olen vanhentunut ja kokenut ehkä koviakin, siispä nyt tilanne on tällainen. Näillä eväillä mennään siis.

Myös liikunnassa ikä näkyy. Kunto ei ole laskenut, itse asiassa olen paremmassa kunnossa kuin esimerkiksi 18-20 -vuotiaana. Tosin tuona aikana olin lopettanut taitoluistelun, ja liikunta käsitti lähinnä lenkkeilyn. 23 vuodesta eteenpäin ei kannata arvioida, sillä suhde liikuntaan ei ollut tervein mahdollinen. Tosin jossain vaiheessa oletin kestävyysurheilun (juoksu) olevan "oma juttuni". Aktiivinen harjoittelu kesti ehkä neljän kuukauden ajan ja loppui yhteen flunssaan. Se siitä omasta jutusta. Pystyin kuitenkin treenaamaan päivittäin ongelmitta. Jossain vaiheessa liikuntakärpänen puri oikein kunnolla. Olin mukana leikkimielisessä nettikilpailussa, jossa pisteitä saatiin tietyllä liikuntamäärällä. Pääsin itse asiassa kärkeen kävelyssä!Jos oikein muistan, käsite "lepopäivä" oli vieras. Mitäpä sellaisia turhuuksia harrastamaan? Opiskelija-asuntoni oli suoraan sanottuna hirveä, mutta vaatimaton kuntosali kellarissa oli mukava lisä. Siellä tuli melko usein poljettu spinning -pyörällä yli tunnin sessioita, nostettua tyhjää levytankoa sekä pienten painojen kanssa sekä mäiskittyä nyrkkeilysäkkiä. Älkää kysykö tekniikasta.. Ennätykseni penkiltä taisi olla huimat 30 kg. Saatoin treenata ongelmitta useita päiviä peräkkäin. Lähinnä käytännön syyt saivat aikaan jonkinlaisen lepopäivän. Tällaisia keskeyttäjiä oli muun muuassa sosiaalinen elämä. 

Treenaan edelleenkin keskivertoa enemmän, mutta laatuun ja lepoon on kiinnitettävä enemmän huomiota kuin aiempina vuosina. Rasitusvammat olivat tosiaan yllättävä vieras, ja kesti aikansa ennen kuin opin edes jossain määrin niitä hoitamaan ja ehkäisemään. Aerobisen liikunnan kohdalla kunto saattaa olla laskenut, sillä en yksinkertaisesti pidä "rääkistä". Yritän kuitenkin tehdä viikon aikana muutaman n. 20 minuutin reippaan juoksulenkin ennen urheilupuistossa tehtävää treeniä. Käytännössä tämä tarkoittaa mainitun ajan vievää juoksulenkkiä, jonka päätepysäkkinä urheilupuisto on. Toistaiseksi urheilupuisto ei ole lopullinen päätepysäkki, sillä tapani on ollut palata myös kotiin sieltä. Hyppyjä ei voi harjoitella intensiivisesti monena päivänä peräkkäin, vaan välillä on pidettävä kevyempiä päiviä jos jäälle pääsee usein. Nykyään tuo oikean jalan säären sivuosan lihas on pysynyt kuosissa, mutta lonkankoukistajat oireileva säännöllisesti jos niitä ei huolla. Käytännössä tämä tarkoittaa huolellista venyttelyä sekä rullan käyttöä. 

Olen keskustellut aiheesta muiden, samaa ikäluokkaa olevien ja samaa lajia harrastaneiden kanssa. Lopputulos on ollut varsin optimistinen. Vaikka ikää tulee, se ei tarkoita etteikö voisi kehittyä. Tasosta ja tavoitteista riippuen harjoittelun määrän tarve vaihtelee. Mitä enemmän harjoittelua tarvitaan, sitä tärkeämmäksi muuttuu harjoittelun suunnitelmallisuus ja jaksottaminen. Jopa ei nappiin menneiden kaksoishyppyjen harjoittelu vaatii suuren määrän energiaa ja toisaalta myös keskittymistä. Samoin muut elementit kun halutaan lisätä vauhtia ja toisaalta myös puhtautta. Oma luisteluni on kaukana puhtaasta, mutta parantaminen on aina mahdollista. Keho kestää intensiivisempää harjoittelua ehkä muutaman viikon ajan (yksittäisillä lepopäivillä), mutta sen jälkeen palautuminen vaatii runsaasti aikaa. Miten tämä ilmenee? Esimerkiksi 15 minuutin kävelyreissu kauppaan tuntuu mahdottomalta. Normaalisti kevyet kotityöt kuten kämpän imurointi vastaa parin tunnin juoksulenkkiä ja ruuanlaitto lihakset hapoille vievää voimaharjoittelua. Toisin sanoen väsyttää. Järkevintä olisi toki olla viemättä kehoa tähän pisteeseen, mutta vahinkoja sattuu. Jos intensiivisempia jaksoja tulee, niiden jälkeen kevyempi kausi on välttämätön. Kyllähän sitä voi raahata itsensä liikkeelle, mutta suorituksen laatu on mitätön. Olen erityisesti jäällä huomannut, että parin päivän tauon jälkeen hypyt menevät kevyemmin ja muutenkin sitä jaksaa enemmän. "Muutamista" virheistä oppineena en koe enää suurena onnettomuutena neljän päivän taukoa jääharjoittelusta. Toki kisoihin valmistautuessa tämä olisi huonompi juttu, eikä välttämättä silloinkaan. 

Suunnitelmallisuudella kehittymisen jatkumisen voi siis mahdollistaa pidemmällekin ajalle. Toki ulkoiset tekijät voivat vaikuttaa asiaan. Jos nivelissä alkaa olla kulumaa, sitä joutuu vain hyväksymään että hypyissä ei ehkä mennä enää ainakaan korkeammalle. Erityisesti rasitusvammat ja muuta liikuntaan liittyvät kivut pakottivat hyväksymään homman rajallisuuden. Niin hyvin kuin itseni tunnen, keskeyttäminen ennen kuin itse olen valmis tulisi olemaan kova pala. Toisaalta ihminen on harvinaisen sitkeää tekoa myös henkisesti, joten eiköhän siinäkin tilanteessa jokin ratkaisu löydy. Koska taitoluistelu ei ole lajina helpoimmasta päästä, eikä myöskään kevyimmästä, on vaihtoehtoja hyvä miettiä. Yritän kuitenkin myös elää hetkessä ja pitkittää mahdollisuuksiani kehittyä. Jos jotain olen oppinut, niin sen että kehoa kannattaa kuunnella. Jos todella väsyttää, silloin on parempi levätä.