Harrastus: se kestää

Erityisesti liikunnan suhteen harrastelijoita on paljon, ja ikäskaala vaihtelee kirjaimellisesti vauvasta vaariin mummoja unohtamatta. Toisaalta myös kilpailumahdollisuudet näyttävät laajentuneen vuosien aikana. En tosin tiedä miten monen lajin kohdalla ns. harrastesarjat ovat tulleet mahdollisiksi, mutta taitoluistelussa en muista sellaisia olleen oma lapsuuteni aikana. Toisaalta ilmiö saattoi olla olemassa, mutta harvemmin ilmenevästi. En ole saanut aikaiseksi tarkastella aikuisten mahdollisuuksia kilpailla esimerkiksi voimistelussa. Lähes jokaisessa seurassa kilpailijat tuovat seuralle eniten rahaa, vaikka toisaalta harrastelijat tuovat sitä kausi -ja jäsenmaksujen kautta. Lajista ja omasta motivaatiosta riippuen heillä olisi mahdollisuus tuoda seuralle tuloja esimerkiksi tapahtumissa esiintymällä. No, erilaisissa peleissä tällainen on hivenen haasteellista, ja lopputulos voisi olla hivenen erikoinen. Oli kyse sitten kilpailijasta tai harrastelijasta, rahan tuominen seuralle kuulostaa luonnollisesti tylyltä ja saa toiminnan kuulostamaan täydellisestä hyväksikäytöltä. Mikäli tietty raja ylitetään, sellaista se ajoittain onkin. Olen itse harmitellut ja kritisoinut eri lajien kausimaksuja ja pidemmän aikaa. Toisaalta kyse ei aina ole pelkästä "ryöstämisestä". Oli harjoituspaikkana sitten jalkapallokenttä, jäähalli tai urheiluhallin voimistelupermanto, niiden käyttö on harvoin ilmaista. En ole kaikkien hintoihin tutustunut, mutta voiton ohella seuran on saatava tilan tuntihinta kompensoitua, mikä luonnollisesti näkyy maksuissa. Tähän päälle mahdollinen jäsenmaksu ja valmentajan osuus, jokunen euro on veloitettava. Tilat vuokraa tavallisesti kunta tai kaupunki. Tästä voi päätellä, että paikkakunnan varallisuus vaikuttaa tilojen tuntihintoihin.

Vaikka tule toivottavasti tänä keväänä kilpailemaan aikuisten sarjassa, en osaa mieltää itseäni kilpailijaksi. Harjoittelen paljon ja tavoitteellisesti, mutta koen olevani harrastelija. Jätin tarkoituksella sanan "vain" pois, sillä harrastelijanakin teen paljon töitä kehittyäkseni. Tiedän myös etten ole ainoa. Moni aikuinen omalla tasollaan harjoittelee kehittyäkseen, ja kilpailee omassa sarjassaan. Kirjoituksissani vilahtelevat sanat "silver" ja "gold". Alkuaineiden ja jalometallien ohella nämä tarkoittavat sitä sarjaa, missä luistelija kilpailee. Yleisimmät sarjat ovat pre-bronze, silver, gold ja master. Lisäksi näihin liittyvät roomalaisin numeroin merkityt luokat, joilla viitataan sarjan ikäryhmään. Mielestäni tällainen jako on reilu, sillä olisi epäreilua jos samassa sarjassa 20-vuotiaat ja 70-vuotiaat ovat samassa sarjassa. Mikäli joku yrittää vedota mielipiteessäni ikäsyrjintään, kehotan ajattelemaan asiaa järjen kanssa. Jos rehellisiä ollaan, itse en haluaisi kilpailla samassa sarjassa esimerkiksi 15-vuotiaiden kanssa. 

Myönnän että minulla on ajoittain varsin mustavalkoinen näkemys milloin mistäkin asiasta, ja joudun jatkuvasti oikomaan mielipiteitäni saatuani uutta informaatiota ja uusia näkökulmia. On siis selvää, että osa haluaa harrastaa, ei kilpailla. Osa pitää esiintymisestä, osa haluaa harjoitella ja oppia uutta. Kieltämättä nolotti aika tavalla, kun huomasin että sama pätee aikuisiin. En tiedä miten onnistuinkin luomaan sellaisen käsityksen, että halu kehittyä tarkoittaa luonnollisesti myös halua kilpailla. No, nyt olen tässäkin saanut kunnian viisastua. Olen tutustunut moniin erittäin taitaviin aikuisluistelijoihin jotka voisivat kilpailla korkeammissa sarjoissa, mutta he eivät ole kiinnostuneita kilpailemisesta. Oli kyse sitten kilpailemisesta tai halusta harrastaa tavoitteellisesti, haasteeksi nousee usein mahdollisuus harjoitella. Taitolajit ylipäänsä kuuluvat siihen hankalaan lajikategoriaan, että kevyt kerran viikossa tapahtuva harjoittelu (josta 70% ajasta menee kuulumisten vaihtamiseen) ei tahdo riittää. Kiitos opiskelun salliman joustavan aikataulun, pystyn hyödyntämään yleisövuoroja. Koska ohjattuja harjoituksia on harvalla seuralla tarjolla viikossa yhtä enempää, moni harjoittelee useammassa seurassa. Ihan mielenkiinnosta pitäisi ottaa selvää mikä tilanne on esimerkiksi voimistelussa. Näin asiasta ei tietävän näkökulmasta esimerkiksi kesäinen nurmikko voisi soveltua harjoittelupaikaksi. Toisaalta joku muu voi pitää luonnonjäätä harjoittelupaikkana samana kuin jäähallia tai tekojäätä. 

Kuten aikaisemmin olen pohtinut ja paasannut, harrastetaso on usein kilpatasoa pitkäikäisempää. Olen ollut äärimmäisen kiitollinen saadessani mahdollisuuden vaihtaa kuulumisia niin alle kouikäisen luistelukoululaisen, kuin 73-vuotiaan harrastelijan kanssa. Jälkimmäinen totesi tämän lajin olleen yksi tärkeä tekijä, mikä on pitänyt hänet liikuntakykyisenä jalkaleikkausten jälkeen. Kun ajattelee ikäskaalan laajuutta, harrastetason merkitys korostuu. Toki kilpaileminen raastaa hermoja harrastetasollakin enemmän tai vähemmän, määrä riippuu kaiketi kilpailijasta itsestään. Taitolajien ei tarvitse kiinnostaa jokaista, mutta itse kannustaisin jokaista kokeilemaan lajia, mihin ei liity ulkonäkytyypin X tavoittelu. Taitolajit, joukkuepelit, yleisurheilu, Pokémonien metsästys, parkour jne. Mikäli laji on sidoksissa seuraan, harrastelijat tahtovat valitettavasti jäädä syrjään, ja harjoitteluajat ovat sellaisia mitkä jäävät yli, toisin sanoen myöhäinen arki- tai viikonloppuilta, tai sitten aikainen aamu viikonloppuna. Vaikka kerran jos toisenkin kritisoin fitness -urheilua, näen erään positiivisen puolen: mahdollisuus ryhtyä kilpaurheilijaksi aikuisiällä.

Harrastajat ja erityisesti aikuisharrastajat jäävät näkymättömiin vaikka hyödyistä olisi lukuisia todisteita. Valitettavasti raha lienee kynnyskysymys. Toisaalta on muistettava ettei kilpaurheilukaan ole aivan ilmaista. Varusteet, lisenssit, mahdolliset kilpailuasut yms. eivät ole ilmaisia. Riittävän korkealla tasolla sponsorit auttavat ainakin jonkin verran. Sponsoroisiko joku harrastelijoita laskien mukaan myös aikuiset? Harrastelijat ikäryhmään katsomatta eivät voi antaa mitaleja samoista kilpailuista tai otteluista kuin kilpailijat. Voisin kirjoittaa etteivät harrastelijat tuo mitaleja kansainvälississä kilpailuissa, mutta kuluneen viikonlopun aikana suomalaiset aikuiset ovat voittaneet mm. hopeaa ja kultaa Juna cupissa. Harrastelijoiden sponsorointi tuskin menisi hukkaan, mutta alueena se lienee vierasta. Minusta olisi hienoa nähdä sponsorin X mainoksessa keski-ikäinen harrastelijaurheilija, mutta tietenkin raikas juuri ja juuri 20-vuotias markkinoi paremmin. Vai voisiko katsojat reagoida toisin? Ottaen huomioon harrastetason hyödyt, riski tuntuisi kannattavalta. Jälleen muistutan etten itsekään haluaisi ajatella kaikkea rahan kautta, mutta valitettavasti sen rooli on merkittävä. Jansson esitti kirjassaan kysymyksen: "Kuka lohduttaisi Nyytiä?" Minä vähemmän fiktiivisesti ja taiteellisesti kysyn: "Kuka sponsoroisi harrastelijoita"? Jokaisen ei tarvitse tuntea suurta intoa oppia uusia temppuja iästä riippumatta, sillä onhan elämässä paljon muutakin kuin liikunta, ja uutta voi oppia monella osa-alueella. Jo kehittyminen asenteellisesti on paljon, vaikkei sekään pakollinen tavoite. Aina mukaan mahtuu harrastelija, joka tahtoisi oppia uutta. Joku haluaa oppia kärrynpyörän, joku tanssimaan kärkitossuilla, joku taas kyetä "hattutemppuun". Mikäli sponsorit uskaltausivat tukemaan tällaisia haaveita, hyöty olisi varmasti pitkäaikainen. Kenties jonain päivänä harrasteurheilua tuetaan enemmän. Sitä odotellessa toivon, että mahdollisimman moni laji onnistuisi tekemään itsensä näkyväksi.