Realistinen versio saavutuslistasta

Kuluneen viikon aikana mietin, miten nämä ahkerat ihmisyksilöt kykenevät työpäivän lisäksi tekemään vielä paljon muutakin. Kas kummaa, Facebookin päivitykset ovat kummasteluni kohteena. Normaalin, eli kahdeksan tunnin työpäivän lisäksi hehkutetaan jokainen yksittäinen aikaansaannos aina kotitöistä omiin sekä lasten harrastuksiin. Jollain ihmeen keinolla nämä ihmiset ehtivät vieläpä nukkumaan riittävästi ja heräämään aamulla pirteänä uuteen päivään. Kun itse olen kokeillut samaa, en ole päässyt lähellekään. Aamuisin tarvitsen reilusti aikaa, eli 1,5-2 tuntia. Kyllä, olen aamuisin hidas. Jos lähden liikkeelle pyörällä, lähden hieman kahdeksan jälkeen. Riippuen moneltako viimeinen lapsi lähtee kotimatkalle, olen kotona hieman viiden jälkeen tai lähempänä kello kuutta. Matkan varrella pitää tehdä usein kauppareissu, sillä olen harvinaisen tehokas unohtamaan jotain yksittäisiä ostoksia. Kotona olen jonkin aikaa koneella tekemässä jotain enemmän tai vähemmän tarpeellista. Illan päätteeksi yritän tehdä keskivartalon treeniä sekä hyppyharjoituksia, jos vain mahdollista. Kotitöitäkin pitäisi tehdä, mutta on jo aika aloittaa iltatoimet, jotta herätys ennen kuutta onnistuisi.

Jostain kumman syystä olen alkanut hieman epäillä näiden Facebookissa "saavutuslistansa" julkaisemia saavutuksia, etenkin jos mukaan mahtuu tv-ohjelmien katselua. Kenties siivoustyöt tarkoittavat todellisuudessa yhden huoneen imuroimista ja pöydän pyyhkimistä. Ruuanlaitto voi sittenkin tarkoittaa eilisen kastikkeen lämmittämistä ja mararonien keittämistä, sillä perunat loppuivat. Päivän päätteeksi tehty lenkki saattoi tunnin reippaan kävelyn sijaan olla kymmenen minuutin kierros lähialueilla, ja lihastreeni kahvakuulan nostamista nurkasta pois, jotta sen voisi seuraavana päivänä taas siirtää pois jaloista. Sen sijaan huolellinen siivous, oikeasti reipas lenkki, ruuanlaitto (ei lämmittäminen) vaatisivat yhteensä siinä määrin aikaa, että tuntuu hivenen epärealistiselta ajatukselta saada tuo kaikki mahtumaan muutamaan tuntiin. Tai olisihan tuo kaikki realistista, mutta onnistuminen vaatii monien nopeusennätysten rikkomisia.

Salapoliisityön edessä ja epäilysten kasvaessa lienee todettavissa, että todellisia aikaansaannoksia täydennetään hieman. En voi kehua omaavani erityisen rautaista itsetuntoa, etenkin kun lankean usein syyllistämään itseäni näiden saavutuslistojen edessä. Siitä huolimatta tuntuu jotenkin surulliselta ajatukselta, että osa ihmisistä (en tiedä onko kyse enemmistöstä) joutuu keräämään hyväksyntää tehokkuudellaan. Tuntuuhan se hyvältä saada mahdollisimman paljon aikaiseksi yhden päivän aikana, sen myönnän. Toisaalta olen siinä määrin perfektionisti, että ennen itseni kehumista haluan tehdä työni vähintäänkin kohtuullisesti. Toisaalta FB ja muu sosiaalinen media mahdollistaa omien kuulumisten ja aikaansaannosten kertomisen pienessä ajassa suurelle lukijajoukolle. On siis varsin ymmärrettävää, että monelle sosiaalinen media on oiva paikka tuoda esille omia saavutuksiaan, ja näin ollen kohottaa itsetuntoaan. En suoranaisesti halua kritisoida tällaista toimintaa, sillä itse kukin meistä kaipaa arvostusta. Suurin haaste lienee kuitenkin arvostuksen saaminen itse tekijältä, eli itseltä. Jos jossain pärjään loistavasti, niin itseni kritisoimisessa ja syyllistämisessä. Myönnän olevani riippuvainen muiden ihmisten arvostuksesta ja kannustuksesta. Kuitenkin olisi äärimmäisen tärkeää osata arvostaa itse itseään.

Millainen on oma totuuteni aikaasaannoksista? Elättelen kylläkin toivoa siitä, että mahdollisten kesätöiden aikana kouliinnun ajankäytön suhteen. Näin alkuun mainittakoon, että työmatkan taittaminen pyörällä mahdollisuuksien mukaan on ensisijaisesti käytännön ratkaisu, eli siihen ei liity mitään erityistä ahkeruuspuuskaa. Toki saatu hyötyliikunta on suuri etu, ja kannattavuus näyttäytyi tänään jääharjoituksissa. Suurin syy on kuitenkin kulkuyhteyksissä, jotka eivät ole parhaat mahdolliset. Pyöräily on todella kätevin tapa kulkea. Jollekin tuo suunnilleen kymmenen kilometrin matka on täysi vitsi, mutta minulle siinä on jo jonkin verran polkemista, etenkin paluumatkalla kun ylämäet ja vastatuuli tuovat oman haasteensa. Viime viikolla yhtenä iltana onnistuin pyykkäämään, mutta ruuanlaitto ja siivous ovat jääneet viikonlopulle. Tosin nyt puolisoni hoiti asian puolestani, mistä olen mielettömän kiitollinen. Treeni jää pienimuotoiseksi, mutta tuskin turhaksi. Ehkä olen vain keskimääräistä hitaampi, mutta en vain saa aikaani riitäämään moneen tehtävään. Toisaalta en pidä tätä katastrofaalisena laiskuutena, vaan todisteena siitä, että en ole yli-ihminen (Sori Nietzche!). Yhdistelemällä tekemisiä aikaa voi säästää, muta oma aika sijoittuu viikonlopulle. Melkein koomista miten kotityöt muuttuvat autuudeksi jääajasta puhumattakaan! Tänään osallistuminen harjoituksiin kävi lomasta!

Jos päivän saavutuksia on pakko julkaista sosiaalisen median alueella, olisi mukava joskus nähdä teksti "Töiden/koulun jälkeen en saanut mitään aikaiseksi, eikä se haittaa lainkaan". Jos joskus tällaisen näen, julkaisia saa kaiken kunnioitukseni! Tosin jos kunnioitukseni on palkinto, tarvitaan moisen julkaisun kirjoittamiseen varmaan jotain muutakin kannustusta. Mutta hyvät ihmiset, älkää miettikö mitä saattee aikaiseksi päivän aikana. Elämä ja arki tahtovat olla yhtä selviytymistaistelua tässä ihanassa nyky-yhteiskunnassa jos ilman arkielämän edustuspaineita. Jos asunnossa pystyy kävelemään eivätkä keuhkot täyty pölystä, tarvitseeko jokaista pintaa syväpuhdistaa?

Oikein leppoisaa viikonlopun loppupuolta kaikille! Ja muistakaa että FB-edustus on vain pintapuoleista.