perjantai 6. toukokuuta 2022

Terveisiä vauvakuplasta!

 Vauva-arki on päässyt alkuun. Kieltämättä sairaalasta lähtiessä jännitti aika tavalla. Ensimmäinen yö  oli nukkumisen suhteen hieman.. no, ei onnistunein. Junioria ei nukuttanut. -Paitsi päivällä. Seuraavana päivänä alkoi ns. perustaitojen harjoittelu imetyksestä vaipanvaihtoon ja pukemiseen. Suureksi yllätykseksi homma sujui! Ainakin melkein..

Äiti ei tajua edes mihin sukat kuuluu.. Taas hävetä silmät päästä!! 
Mutta asiaan..

Palautuminen

Minulle tuli suurena yllätyksenä se, miten toipilas sitä oli synnytyksen jälkeen. Krempat olivat perinteisiä. Hb tosin putosi sen verran että tekivät rautainfuusion. Liikkuminen oli pari päivää oikea vitsi.. Ensimmmäisenä päivänä puoliso joutui hakemaan ruokaa koska tarjotin ei olisi pysynyt käsissä..

Vähitellen helpotti ja parissa päivässä en nukahdellut jatkuvasti. Myös kuume helpotti seuraavan päivän aikana. Kotiinpaluupäivänä olo oli jostain syystä heikko, mutta helpotti seuraavaan päivään mennessä. Aloitin seuraavana päivänä ulkoilun varovasti ja lisäsin vähän kerrallaan. Ulkoilun määrä ei ole lainkaan samaa luokkaa kuin esim. päivää ennen synnytystä. Mutta vähän kerrallaan. Toisaalta ulkonaolon määrään vaikuttaa Juniorin ruoka-ajat. Nyt päästiin viimein ekalle vaunulenkille! Näin alkuun aika on 30 minuuttia, mutta sekin vapauttaa paljon. Kun lisäämiseen tulee lupa, pääsen itsekin liikkumaan enemmän. 

Joogan ja jumpan olen aloittanut myös. Lihakset ovat aika jumissa, mutta liikkuvuus ja ketteryys ovat lisääntyneet joka päivä. Keskivartalon treeni luonnollisesti painottuu selkään ja ylävartaloon. Vatsalihasten kanssa saa varoa vielä pitkään. Seuraavaksi olisi kai tarkoitus tehdä tasapainoharjoitteita kehonhallinnan parantamiseksi. Myös rulliksia olisi mukava päästä kokeilemaan lähiviikkoina. Mutta asia kerrallaan ja kehon ehdoilla. -Ja tietenkin Juniorin!

Juniorin kuulumiset

Juniori on nyt reilu viikon ikäinen. Itse näen Juniorin hämmentävän helppona vauvana! Itkee lähinnä "asiasta" eli ruoka-aikana jos tarjoilu viivästyy esim. minuutin. Samoin tarpeettomien asioiden kuten vaipanvaihdon, pesun yms. aikana tulee närkästynyt itku. Oikeastaan kaikki muu syömistä ja nukkumista lukuunottamatta on turhaa. 

Nyt Juniori on hieman enemmän hereillä ja katselee ympärilleen. Enimmäkseen huomio kohdistuu valoon ja väreihin. Musiikki on mukava juttu, ja sitä tulee kuunneltua päivällä imetyksen aikana. 

Ja syöminen.. ei ongelmaa! Alkuun mietin pitääkö poika kiinnittää syliin kun maito kelpasi 24/7. Nyt välit ovat päiväsaikaan n. 3 tuntia, mutta välillä pitää saada ns. jälkiruoka tai mikä lie välipala. Mitä tarjontaan tulee.. runsasta. 

Muuten vauva-arki on mennyt ilman suurempaa draamaa. Totta puhuen tykkään kovasti olla Juniorin kanssa ja "toimenpiteiden" ohessa unohdun tuijottamaan vauvaa. Mitäs on niin söpö.. mutta tällaista tänne! 

Mukavaa viikonloppua kaikille! 

P.S Älkää vaan kysykö miten lukemisprojekti on jatkunut.. 




2 kommenttia: