keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Poikkeustilan positiiviset vaikutukset


Poikkeustila jatkuu, eikä päättymisestä tai edes rajoitteiden purkamisesta näytä olevan mitään selkeää varmuutta. Uutisointi on ollut pääasiassa negatiivista ja ahdistusta herättävää. Uutispulan myötä uutiset ovat alkaneet tosin olla tasoa ”Tätä ei tiennyt koronasta!”

Tilanne ei kuitenkaan vaikuta täydellisen negatiiviselta ja toivottomalta. Tämä ajatus tosin perustuu aluille joita olen nähnyt, eli näkökulmassa on annos subjektiivisuutta. Ilahduttava ilmiö viime aikoina on kuitenkin ollut ihmisten liikkumisen lisääntyminen.

Vastuullista ulkoilua
Ulkoilijoita on paljon, mutta asuinalueellani turvavälien noudattaminen on sujunut kohtuullisesti. Myös porukassa liikkuvien ryhmät näyttävät pieniltä. Toki yms. väkeä on enemmän, mutta heidänkin kohdallaan turvavälit toteutuvat.


Sports, Field, Pitch, Athletic Field, sports, field, landscape ...


En osaa nähdä lisääntynyttä ulkoilua yhtään huonona asioina. Toisaalta asuinalueellani on runsaasti lenkkeilyreittejä -ja maastoja. Vaikka asukkaitakin riittää, ilmeisesti tila riittää. Koko porukan puolesta toivon hyviä ulkoilukelejä pidemmäksi aikaa! No, yksittäiset sadepäivät lienevät hyvää vaihtelua tähän vuodenaikaan.

Itseopiskelun ja vertaisvalmennuksen lisääntyminen
Omassa lapsuudessani liikunnallinen itseopiskelu tuntui yleisemmältä kuin nykypäivänä. Tämä johtuu kaiketi siitä, ettei harrastusmahdollisuudet olleet laajimmasta päästä erityisesti 90-luvulla. Viime päivinä niin rullaluistellessa kuin urheilupuistossa treenatessa on näkynyt varsin mukava ilmiö: Ihmiset harjoittelevat itsenäisesti.

Koripallokentällä (turvallisen välimatkan päästä) pari ala-asteikäistä poikaa opettivat toisilleen koripallon tekniikkaa. Urheilupuistossa lapset ja aikuiset ”valmentavat” toisiaan kannustamista unohtamatta. Myös juoksuradalle on ilmestynyt aivan uusia kasvoja. Ihan kuin tällä kasvomuistilla voisi tehdä varmoja johtopäätöksiä..


School diversity many hands held together | Wonder woman0731 | Flickr

Hyvien kelien hyödyntäminen
Tämä ei suoranaisesti ole uusi ilmiö, mutta poikkeustilan seurauksena yleistynyt. Edelleen on mukava nähdä miten ihmiset siirtyvät ulkoilemaan kirjaimellisesti hyvän sään aikaan. Myös allekirjoittanut (laiskana ulkoilijana tunnettu) on toiminut näin.

Näin yhtenä etätyöntekijänä monien joukossa olen myös huomannut ulkoilun toimivan mukavana lounas -tai kahvitaukona vaikka jälkimmäinen onkin jäänyt vähemmälle. Tämä ei toki tarkoita kyseisten taukojen vaihtamista ulkoiluun.Toivottavasti kukaan ei kysy onko minulla tapana syödä koneen ääressä.. En kommentoi!


File:Sunny day in India.jpg - Wikimedia Commons


Pohdintaa
Jotain hyvääkin siis löytyy, eikä ihan vähääkään. Lisääntynyt liikkuminen ulkona ei toki poista kaikkia poikkeustilan aiheuttamian ongelmia. Toisaalta fyysisestä ja henkisestä terveydestä huolehtiminen tuskin pahentaakaan asioita. Eihän ulkoilu tietenkään mikään suuri keksintö ole. Myönnän että tekstistä voi heijastua laiskan ulkoilijan ahaa-elämys ulkoilun hyödyistä.

Tietenkin olisi toivottavaa että koronatilanne muuttuisi joskus tulevaisuudessa sellaiseen suuntaan että poikkeustilan asteittainen purkaminen olisi mahdollista (ilman riskejä). Jotkut muutokset saisivat minun puolestani jäädä: Lisääntynyt ulkoilu, pehmolelut ikkunalla, katupiirrokset ja ihmisten motivaatio välittää ja kannustaa toisiaan.

Mukavaa päivää kaikille!


2 kommenttia:

  1. Samoja huomioita toiselta laiskalta ulkoilijalta, joka on kuitenkin innostunut lenkkeilemään ja muutenkin kävelemään enemmän nyt tämän poikkeustilan aikana :)

    VastaaPoista
  2. Kai ne seinät alkavat vaan jossain vaiheessa olla liian lähellä :D Nim. tämä ilmiö pakotti ulos. Kas kummaa, tekikin hyvää :D

    VastaaPoista