”Tässäkö
on vihdoinkin toimiva dieetti?” ”Tämä dieetti karistaa kilot
nopeasti!” Näitähän riittää vaikka muille jakaa, ja
enemmänkin. Näiden ohella erityisesti somen ihmeellisessä
maailmassa valitetaan yllättävistä kaloripommeista, jotka
lihottavat alta aikayksikön. Se mistä puhutaan ihmeen vähän, on
ns. tavallinen kotiruoka. Ai niin, siinähän on myös yllättäviä
kaloripommeja tai muuten vääränlaisia ruokia. Tosin tämä riippuu
päivästä. Tällä mietin juuri, ovatko kahvi, peruna,
viljatuotteet ja punajuuri tänään epäterveellisiä vai
terveellisiä. Pitääkin ottaa selvää..
Tekstini
ei perustu tieteelliseen tutkimukseen, vaan siihen nk.
maalaisjärkeen. Suurimmaksi osaksi painon muutoksista syytetään
iän tuomia muutoksia aineenvaihdunnassa. Periaatteessa olen valmis
allekirjoittamaan tämän, mutten täysin. Ns. radikaaleja muutoksia
ei (tällä kertaa asiantuntijoiden mukaan) tapahdu vielä
kolmenkympin kieppeillä. Mitä sitten tapahtuu? Tässä olisi
muutama arvaus yhdestä vaihtoehdosta..
Kotiruuan
rooli kotona asuessa
Olen
tässä asiassa todella onnekas. Meillä syötiin ihan tavallista ja
perusterveellistä kotiruokaa, tosin meikäläisen kaltaisen
ennakkoluuluisen mukulan asettamien rajojen mukaisesti. Esimerkiksi
maksalaatikko ei vaan ole koskaan uponnut. Itse asiassa maksalaatikko
kuuluu ruokiin, joista en ns. oppinut koskaan pitämään. Toisaalta
tällaiset ”imelät” ruuat eivät maistu muutenkaan. Esimerkiksi
saaristolaisleivästä en pidä lainkaan. Luulen että vegaaninen
maksalaatikko saisi yhtä yrmeän vastaanoton maistamisen jälkeen.
Karkeista
tai muistakaan herkuista ei tehty sen suurempaa numeroa. Luulen että
tämä ratkaisu meni nappiin, sillä kuulemani mukaan en erityisesti
kaivannut karkkeja. Salmiakki oli tosin suosikki, mutta ilmeisesti
kuuluin kohtuukäyttäjiin. Joskus tosin turkinpippurit rikkoivat
kitalaen varsin tehokkaasti.
Tällainen
ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. On perheitä, joissa ruokaa ei
syystä tai toisesta laiteta. Taustalla voivat olla monia syitä,
eikä välttämättä sellaisia joille tulisi heristää sormea
syyttävästi. Oli miten oli, perheen ruokavalio voi koostua
pikaruokaketjujen tarjonnasta, eikä ruokailurytmiin välttämättä
kiinnitetä huomiota. Kun ns. ”fiksun” syömisen mallia ei opita
kotoa, on ymmärrettävää ettei sellaisen oppiminen erityisesti
aikuisiällä ole helppoa.
Ruokailutottumukset
omilleen siirtyessä
Kasvuikä
on siinä mielessä armollista aikaa, että se kompensoi mahdollisia
muutoksia painossa. -Erityisesti nostavia vaikutuksia. Parikymppisenä
ravitsemustietoisuus voi olla herännyt, ainakin kaloreiden suhteen.
Onneksi kompensointi auttaa: Tänään (ja ehkä huomennakin) sopii
kiskoa päivän aterioiksi uppopaistettua kiinalaista ruokaa, jotain
makeaa ja illan tunneilla reilun kokoinen pizzerian pizza
extra-annoksella juustoa (mahdollisesti paria eri sorttia).
Päivän
suositeltu energiamäärä saatta ”hieman” ylittyä, mutta ei
hätää! Syöpöttelyä seuraa muutama päivä äärimmäisen
kevyellä ruokavaliolla. Esimerkiksi jokunen leipäviipale ja muutama
litra light -limua korjaavat vahingon! Ruokailuvälit venyvät limun
ansiosta useaan tuntiin. Eihän siinä mitään, ainakaan parin
ensimmäisen vuoden aikana. Aineenvaihdunta on vielä mukavassa
jamassa, ja kroppa kestää kaikkea mahdollista paastoista
biletykseen ja muutaman tunnin yöuniin vaikka useamman päivän
ajalta.
Siinä
kolmenkympin paikkeilla tapahtuu jotain harmillista. Painoa alkaa
kertyä helpommin. Siispä toimenpiteisiin..
Kun
kolmekymppiä ylittyy..
..Dieetille,
pois dieetiltä. Painoa kertyy, taas dieetille jne. Tässä vaiheessa
osa kohtaa umpikujan. Ruokamäärät on kutistettu minimiin,
liikuntaa lisätty, on kokeiltu eri dieettimuotoja- ja tuotteita,
mutta mitään ei tapahdu. -Paitsi että paino nousee. Onko nyt
sitten tapahtunut se kuuluisa iän tuoman aineenvaihdunnan täysi
pysähdys.
Koska
en ole lääke- tai terveystieteiden asiantuntija, en voi esittää
aivan liian jyrkkiä tai varmoja näkemyksiä. En väitä etteikö
aineenvaihdunta hidastuisi kolmeenkymmeneen ikävuoteen mennessä. En
kuitenkaan usko että se on syynä ainakaan jokaisessa
vastaavanlaisessa tilanteessa, osassa kenties. Tai on, mutta ikä sellaisenaan ei ehkä ole ensisijainen tekijä..
Milloin
vahinko on tapahtunut?
Kyse
on siis jo vuosia sitten aloitetusta kropan ”rääkkäyksestä”.
Jos ruokailurytmi ja sen tavallisen perusterveellisen ruuan osuus
ovat jo lapsuudessa kuuluneet harvinaisuuksiin, ei liene mikään
ihme jos samaiset tottumukset jäävät päälle. Jos minulta
kysytään, tämä syy-seuraus -ilmiö kuuluu niihin, joista henkilöä
ei parane syyllistää.
Kun
muistelen omia vuosiani opiskelijana (siis ensimmäistä kertaa),
kyllä ne ruokailutottumukset vähitellen lipsuivat turhan
huolettomaan suuntaan: välillä syödään paljon, välillä vähän,
välillä biletetään ja valvotaan jne. Minulla tätä vaihetta
jatkoi syömishäiriö. Osalla taas sama meno jatkuu vuodesta toiseen
vaikka biletys jäisi vähemmälle.
Uskallan
väittää, että vähitellen keho yksinkertaisesti reagoi kaikin
puolin epätasaiseen elämäntyyliin. Pitkät ruokailuvälit,
radikaalit vaihtelut energiapitoisuuksissa, mahdollinen valvominen,
välillä liian vähäinen ja välillä liiallinen liikunta ilman
lepa tekevät tehtävänsä. Keho ei ole varma koska energiaa tulee
ja miten paljon ja koska se saa mahdollisuuden levätä. Tässä
vaiheessa säästöliekki ei kuulosta lainkaan yllättävältä
seuraukselta. Se on kehon tapa suojella itseään. Kolmekymppiä ei siis itsessään (aina) hidasta aineenvaihduntaa, vaan siinä vaiheessa kroppa ryhtyy kapinoimaan aiempien vuosien elämäntyyliä.
Jossain
vaiheessa jokainen suupala todellakin muuttuu kaloripommiksi jota
tulisi varoa. Koska kaikki tuntuu kertyvän kolme kertaa herkemmin
vararavinnoksi, lasketaan tietoisesti myös energiamääriä.
Todellisuudessa kaikki saattaa kertyä juuri siksi, koska
päivittäisiä energiamääriä lasketaan vuosien mittaan niin, että
lukemat ovat reippaasti alle 1400 kcal:n luokkaa. Kun tätä
jatketaan kuukaudesta, ja lopulta vuodesta toiseen, mikä ihme se on
jos kroppa laittaa kaiken talteen. Todellisuudessa keho ei ole
laiskistunut, vaan hälytystilassa.
Pohdintaa
Kuten
tekstissä on käynyt selväksi, en yleistä tätä ”tarinaa”
jokaisen kohdalle. En myöskään näe tarpeelliseksi syyllistää
ketään, sillä elämäntilanteet voivat todellakin vaikeuttaa
säännöllisten ruokailuvälien sekä riittävän liikunnan ja myös
levon määrän pitämistä mukana. Vaikka vuorotyö oli kokemuksena
rankka, olen iloinen että se tuli koettua. Elämäntapojen
säätäminen ns. terveellisiksi ei ole mahdotonta, mutta todella
haasteellista. Tästä syystä ymmärrän täysin heitä, jotka eivät
asiaan jaksa panostaa.
Ja
kuten tekstin alkupäässä ilmeni, tämä on yksi monista
vaihtoehdoista. Aineenvaihdunnan hidastumiseen vaikuttavat varmasti
monet tekijät, ja osa niistä ovat henkilöstä itsestään
riippumattomia tekijöitä. Eli syyllistämiseen ei taaskaan ole
aihetta. Oikeastaan ainoat mitkä ”ansaitsevat” mielestäni
hieman syyllistämistä, ovat kaikki ne tahot, jotka ovat vuosien
ajan ottaneet tehtäväkseen saada ihmiset pelkäämään ruokaa.
Toisaalta
toivon kovasti, että mahdollisimman moni kääntäisi erityisesti
sosiaalisen median asettamat pelot päälaelleen. Liiallisen syömisen
pelon tilalle olisi hyvä ottaa pohdinta energiamäärän
riittävyydestä. Toisin sanoen: Entä jos syötkin liian vähän?
Ymmärrän täysin jos kysymys tuntuu absurdilta. Itsekin olin valmis
nauramaan ajatukselle kunnes laskin päivän energiamäärän.
Pyöristin itse asiassa määrät aika ronskisti ylöspäin.
Lopputulos oli alle 1300 kcal. Todellisuudessa määrä saattoi siis
olla vähän päälle 1000 kcal. Säästöliekin oireet taisivat
saada selityksen. Ikä puolestaan siirtyi pois syytettyjen listalta. Taustalla oli liian pitkään kestäneet, erittäin surkea elämäntavat erityisesti syömisen suhteen.
Miksi
tuo energiamäärä oli niin suuri yllätys? Voin omalla kohdallani
myöntää, että haksahdin juuri varoituksiin kaikista mahdollisista
”kaloripommeista”. Uskomatonta mutta totta, jopa (entinen)
terveydenhuoltoalan ihminen meni hienosti lankaan. En ihan usko
olevani ainoa.
Millaisia
otsikoita someen voisi tulla? Tässä olisi muutamia: ”Varothan yli
neljän tunnin ateriavälejä!”, ”Ethän jätä aamiaista
väliin!” ja tietenkin ”Muistathan syödä riittävästi!”.
Hei!
VastaaPoistaHalusin kommentoida ja kiittää blogistasi jonka löysin viime viikolla, koen saaneeni ajatuksia ja apua syömiseen ja syömishäiriöstä toipumiseen liittyvistä kirjoituksistasi joita lueskelin syömsihäiriö-tagin alta tuossa joku päivä. Olen itse tällä hetkellä osastohoidossa oleva, aikuisiällä sairastunut tapaus. Halusin vain kertoa että blogistasi ja esim. ruokareseptipostauksistakin on ollut apua, usein on toivoa-antavaa nähdä että joku muukin on tehnyt toipumisen eteen tekoja ja myös että toipumisen tekoja ja askeleita voi ottaa, ja voi osittain tehdä omalla tavallaan, ei vaan osaston tai sairaalan tai virallisen suosituksen mukaan. Pidin myös siitä, miten puhuit vastuusta ja vastuunotosta jossakin postauksessa. En tiedä saiko tästä nyt mitään selvää, mutta halusin vain kommentoida :) Myös siksi, että aikuisiällä sairastaneiden ja toipuneiden kirjoituksia harvemmin tulee vastaan, ja siksi olo onkin välillä toivoton, täällä osastolla (melkein) teinien kanssa.
Lämmin kiitos kommentistasi! Se sairastuneen oma vastuu tahtoo olla aiheena tulenarka, mutta todella hienoa että teksteistä on ollut apua! Uskon vakaasti että sinulla kaikki mahdollisuudet parantua! Ikäryhmiin ei saisi kohdistaa yleistämistä, mutta erityisesti teini-iässä moni näyttää nojautuvan ajatukseen "onhan mulla aikaa". Surullisen moni herää nelikymppisenä ja tajuaa elämän liukuneen ohi. Moni aikuinen taas käsittää ikänsä ansiosta sen, ettei aikaa kannata tuhlata, vaan parantumisen vaatimat realiteetit on hyväksyttävä. Osastolla syömiseen tulee ihan ok raamit, mutta niitä voi soveltaa itselleen sopivaksi. Muistaakseni esimerkiksi öljyä piti väkisin saada alas salaatin kanssa. Minä kun en edelleenkä öljystä tykkää, otan hyvät rasvat pähkinöistä ja siemenistä. Kovasti tsemppiä sinulle, uskon että olet nyt asenteellisesti askeleen edellä moniin verrattuna!
VastaaPoista