Aktiiviliikkujalla liian vähäinen energiansaanti ei aina näy painossa

Energiansaanti yhdistetään tavallisesti ihmisen ulkomuotoon. Kaavan on yksinkertainen: iso ihminen → energiaa tulee liikaa, pieni ihminen → energiaa tulee liian. Yksinkertaista kyllä, mutta valitettavasti tämä kaava ei vastaa koko totuutta. Asiaan voivat vaikuttaa esimerkiksi energian imeytymiseen tai aineenvaihduntaan liittyvät ongelmat. Omalta kohdaltani ja kokemusteni perusteella olen törmännyt myös siihen, kuinka aktiivitreenaajan kroppa reagoi erityisesti liian pieneen energiamäärään.

Paino ei välttämättä putoa..

Alussa mainittua oletuskaavaa lainaten painon laskeminen lienee monilla ensimmäinen oletus. Kaikessa egosentrityydessä otan itseni esimerkiksi. Hurahdin taitoluisteluun keväällä 4-5 vuotta sitten 15 vuoden tauon jälkeen. Intoa riitti ja axelia laskematta monet liikkeet löytyivät pian. Axelkin löytyi, mutta katosi rasitusvamman seurauksena. Etsinnät jatkuvat yhä.

Suuren innon ja motivaation energisoimana aloin treenaamaan kovaa ja kunnolla. Huippu-urheilijan treenistä tämän erotti se, että huippu-urheileijan treeni on systemaattista, jaettu kausiin ja sitä kautta etukäteen tarkkaan suunniteltua. Itse etenemin ajatuksella ”mitä enemmän, sitä enemmän”. Paha vain, että tottumukseni ja tapani ravitsemuksen suhteen olivat aiva viturallaan. Söin todella niukasti ja vähäenergistä ruokaa. Niin, ja hiilarikammokin oli tuolloin päällä. Kuinka painon ja kropan kävi? -Paino ei todellakaan laskenut, mutta kaikenmoisia kremppoja ehti kertyä kärjistyen pohkeen sivuosan rasitusvammaan. Mainittakoon että ravinto oli todennäköisesti merkittävä osatekijä ja edesauttaja liian kovien luistinkenkien kanssa. Rasitusvammaa parannellessa hieman fiksumpi syöminen olisi ehkä nopeuttanut paranemisprosessia..

Tuolloin syömishäiriöajatukset olivat vielä vahvasti läsnä, ja myönnän toivoneeni että paino laskisi pari kiloa. Tosin tällä kertaa se pari kiloa oli sentään lopullinen tavoite, ei etappi. Paria kiloa ei lähtenyt vaikka miten vähensin energiamääriä.

..vaan voi vähän noustakin

Mitä helkuttia??!! Paino tosiaan ei ottanut laskeakseen, päinvastoin. Söin miten vähän tahansa ja treenasin miten paljon tahansa ilman lepopäiviä, paino muuttui korkeintaa pieneen noususuuntaan. Kieltämättä pieni ahdistuksen tapainen kipitti tiuhaan päivittäisenä seurana.

Mitä todellisuudessa oli tapahtunut? Heti alkuun totean, että kyseessä on oma, ei ammatti-ihmisen arvioon perustuva olettamus. Lihakseni eivät ehtineet palautua lainkaan, jolloin niihin kertyi nestettä. Lepopäivän/päivien aikana nestettä olisi poistunut kropan palautuessa, mutta vapaaehtoisesti pidin nesteeni. Lisäksi kehoni oli todennäköisesti varsin tehokkaalla säästöliekillä. Allekirjoitatteko?

Vaikutus treenitehoihin

”Voi ei, mulla on ihan paska kunto! Pakko treenata tehokkaammin että se edes vähän nousisi!!!” Todellisuudessa tarina on hieman toisenlainen. Liian vähäinen ravinto suhteessa treenin määrään laski tehoja oikein olan takaa. Kunto ei suoranaisesti laskenut, mutta milläs pidät konetta käynnissä jos polttoainetta ei ole? Väsyminen tapahtui kuitenkin salakavalasti. Se ei käynyt hetkessä, vaan asteittain. Jos esimerkiksi rankkaa treeniä kesti enemmän kuin seitsemän päivää putkeen, energiatasot laskivat pikkuhiljaa niin, että jokaisena päivänä jaksoi yrityksistä huolimatta hieman huonommin kuin edellisenä. Ainoa täsmällinen tekijä oli laskusuunta.

Näin jälkeenpäin ihmettelen miten pitkään tuohon ajatusmalliin saattoi haksahtaa. Keho olisi tarvinnut palautuakseen lepoa ja ennen kaikkea riittävästi energiaa. Jos pakollinen lepopäivä tuli esimerkiksi flunssan vuoksi, energiamäärää tuli tietenkin tietoisesti vähennettua. Lopputulos: Palautumisen jäädessä liian vähälle laskusuunta säilyi.

Uniongelmia

Väsyttää väsyttää.. mutta missä ihmeessä uni taas luuraa? Uniongelmat muuttuivat vakituiseksi petikaveriksi, mitä ei liioin tukenut palautumista. Oikeastaan voisi kai jo puhua ainakin lievän ylikunnon oireista? Onnistuin varsin kiitettävästi valehtelemaan itselleni, että 5-6 tunnin katkonaiset yöunet normaali juttu, ja että pärjään niillä mainiosti. Nyt kun olen useamman kuukauden ajan panostanut nukkumiseen, melkein nolottaa miten ihmeessä uskoin itsekin kehittämääni soopaan.

Pohdintaa

Itse henkilökohtaisesti toivon, että käsitykseen energiansaannin ja kropaan koon välillä tulisi hieman lisäperspektiiviä. Vaikka toisin ehkä uskoisi, kyse ei ollut syömishäiriökäyttäytymisestä. Syömishäiriöllä oli kyllä roolinsa, sillä sen seurauksena käsitykseni ruuan määristä ja laadusta oli pahasti vinksahtanut. Kyse oli siis lähinnä huonosta tavasta. Koska vaikutukset eivät näkyneet painossa, ajatus liian vähäisestä energiansaannista olisi tuntunut aivan absurdilta.

Edelleenkin erityisesti some -maailmassa huomio kiinnittyy ihmisten kokoon, ja muutoksissa siinä. Todellisuudessa tilanne voi olla pinnan alla täysin toinen. Ehdin itsekin törmätä kommentteihin väsymystä ja ”p**kaa kuntoa” valitellessani toteamukseen ”sä kyllä olet ihan terveen kokoinen nykyään.” Tällä hetkellä olen tasan saman kokoinen kuin tuonakin aikana, mutta tuplasti paremmassa kunnossa. Ja lähes tuplasti paremmin ravittuna.. Ehkä muutos näkyy ulkoisessa olemuksessa ja lisääntyneenä energisyytenä, mutta ei muuten. Ne muutamat tuolta ajalta olleet, vielä jostain syystä käytössä olevat vaatekappaleet menevät myös, eli mitään ei ole jäänyt pieneksi.

Jos siis liikut paljon, vaa'an lukema ei kerro koko totuutta energian riittävyydestä. Itse asiassa se ei välttämättä kerro yhtikäs mitään. Mutta jos kunto näyttää treenimääristä huolimatta, huomio kannattaa kohdistaa siihen mitä suuhun tulee lapattua päivän mittaan, ja kuinka paljon. Kokemuksen perusteella voin kuitenkin sanoa, että kroppa kyllä tottuu nopeasti lisättyyn energiamäärään. Eli rohkeasti vaan enemmän ruokaa lautaselle! Ja pieni muistutus: Pepsi Max tai kivennäisvesi eivät riitä..