Uni ja lepo. Siinä kaksi perustarvetta, jotka moni teoreettisesti muistavat, mutta käytännössä käsitys voi muuttua. Mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet monien ikäryhmien keskuudessa. Syitä on lukemattomia, mutta jossain vaiheessa ymmärrys riittävän unen tärkeydestä hämärtyy. Tämä ei koske jokaista. On paljon ihmisiä, jotka pitävät kiinni riittävästä unimäärästä ja vuorokausirytmistä. Toisaalta on myös monia, jotka jaksavat huolehtia vain esimerkiksi jälkikasvunsa, mutta eivät omasta nukkumisestaan.
Kun oletin etten tarvitse unta
Olin nuori ja kuolematon. Kompensoin univelkoja kofeiinilla. Kyllähän se alkuun toimi. Kofeiini oli ratkaisu muun muassa kaikkeen. Jaksoin istua luennoilla, lähdin aamulla reippaasti liikkeelle ja pieni tujaus energiajuomaa sai jälleen "koneet käyntiin". Arkisin varasin aikaa nukkumiseen maksimissaan kuusi tuntia, yleensä vähemmän. Tämä oli aikaa ennen älypuhelimia, mutta Internetillä varustettu tietokone minulla oli.
Facebook oli vasta tullut, mutta eri tavat chattailla olivat tuttuja. Nk. Messenger toimi muistaakseni ilman Facebookia. Oli myös Skype, ja monen suosima IRC-galleria. Siellä tulikin tavattua monenlaista tuttavuutta. -Yöaikaan. Se oli sen ajan normaali: keskustelut tapahtuivat yöllä. Jokainen meni nukkumaan joskus, yleensä todellakin joskus. Ehkä silloin, kun silmät eivät pysyneet auki.
Heikko lähimuisti, ahdistus, lennokkaat ajatukset..
Loistavia ideoita ja oivalluksia syntyi jatkuvasti. Jostain syystä ajatus vain katkesi. Nk. punainen lanka vähän katosi, tai meni kenties umpisolmuun. Periaatteessa opinnot olisivat sujuneet. Oppiminen alkoi lupaavasti, mutta siinäkin kävi jossain kohtaa katkeaminen. Tämä ilmeni esimerkiksi todella hyvin alkaneista tenttivastauksista, joissa jossain kohtaa jokin vain meni pieleen.
Unohtelin asioita. Jopa sellaisia, joiden unohtamisen piti olla mahdotonta. Minulle oli lapsesta asti tärkeää pitää tavaroista ja velvollisuuksista huolta. Peruskoulussa tämä tarkoitti lähinnä läksyjä, kotiavaimia ja koulutarvikkeita. Vastuu puhelimesta alkoi ollessani n. 13-vuotias. Silloin Nokiani oli tosin sitä kokoluokkaa, että kadottaminen oli vaikeaa. Parikymppisenä moni asia alkoi mennä pieleen. Laskut sentään muistin maksaa. -Kiitos "maksa heti" -periaatteen.
Mieliala siirtyi alaspäin, ja ahdistus muuttui yhä yleisemmäksi vieraaksi. Oletin sen johtuvan vain siitä, etten kykene olemaan kuten muut. Täysin väärin tämäkään ei ollut, sillä "maskaaminen" kuului päivittäiseen toimintaani, vaikka yritin samalla kapinoida vaihtoehtoisella pukeutumisella. Mieliala ja olotilat tekivät sellaisen siirtymän, että lopulta jouduin syömään pariakin lääkettä.
Myöhemmin pitkäaikaisessa parisuhteessa päivärytmi normalisoitui. Vuoden sisällä epilepsialääkitystä lukuunottamatta kaikki muu lääkitys sai poistua. -Kiitos nukkumisen muututtua riittäväksi.
Onko somen sisältö todella niin tärkeää että..?
Olen jo pidemmän aikaa asettanut itselleni säännön: Kellonajan X jälkeen puhelimeen ei vilkaista. Sitä ennen tarkistetaan onko herätys päällä, seuraavan päivän sää ja toivotettu muutamalle henkilölle hyvät yöt. Siitä hetkestä eteenpäin puhelin on käyttökiellossa herätykseen asti. Myös päivän aikana on "käyttökieltohetkiä". Aina näin ei ollut. Kun lapsi nukahti, unohduin selaamaan somea ja viestittelemään tuttujen kanssa. Siinähän se aika vierähtikin.
En ole ainoa, joka sortuu samaan. Kun nukkumaanmenoajan aikaistaminen ei tahtonut onnistua, aloin pohtia, mikä somen sisällöstä tekee niin tärkeää, että laitan sen oman hyvinnvointini edelle? Mikä chattailusta ja meme -kuvien jakamisesta tekee niin tärkeää, että niitä kannattaa tehdä sinä aikana, kun pitäisi nukkua? Perusteluja oli vaikea löytää. Tajusin myös, että vastauksena "oma aika" on todella surkea. Mietin, miksi ihmeessä käytän sen ns. oman ajan oman hyvinvointini tuhoamiseen.
Muutokset eivät näy heti
Omalla kohdallani 30 min. aikaistaminen nukkumaanmenoajassa teki suuren muutoksen. Yritän aikaistaa nukkumaanmenoaikaani vielä toiset 30 min, mutta myönnän että haasteita on. Toisaalta olen tyytyväinen kyettyäni pysymään uudessa ajassa. Muutoksia kuitenkin ilmeni jo näinkin pienellä erolla. Nyt nukkumiseen (eli kun suljen kirjan) on varattu hieman yli 8 tuntia. Näin ollen varsinaista nukkumista on n. 7 tuntia, eli edelleen hieman liian vähän. Tavoitteenani olisi varata nukkumiseen aikaa niin, että lopulta unen määrä olisi selkeästi 8 tunnin puolella. Olen hidas muuttuja, mutta muutokset ovat yleensä pitkäkestoisia. Viikonlopun valvominen on edelleen huono tapani, etenkin lapsivapaalla.
Ensimmäisen yön jälkeen oli se perinteinen "univelkani on kuitattu" -olotila, mikä tavallisesti ilmenee viikonloppuisin. Seuraavina päivinä nukutti. Jouduin mahdollisuuksien salliessa turvautumaan 20 minuutin mittaisiin nokosiin, jotta jaksaisin loppupäivän. Tulevina päivinä mieliala alkoi hiljalleen kohota, ja mielen "sumuisuus" väheni. Meni pari viikkoa, kun huomasin päiväväsymyksen selkeästi vähentyneen. Lopulta myös peilikuva alkoi näyttää erilaiselta. -Hyvällä tavalla.
Tätä "kokeilua" on takana vajaa kuukausi. Toivon että saisin aikaistettua nukkumaanmenoaikaa, mutta taipumukseni pysyä rutiineissa ja tehdä asiat samalla tavalla on vahva. Joudun etukäteen miettimään ja suunnittelemaan toimintani. Myös asioiden tekeminen eri kellonaikaan on muutoksena suuri, suorastaan epämukava. Mutta loppujen lopuksi yksi onnistunut kerta riittää. Narsistista tai ei, lisätäänpä vielä kuva nykyisestä habituksesta. Kuvan ainoa muokkaus on valo. Kuvan ottamiseen ei ollut syynä tämä postaus, vaan 40 täyttynyttä ikävuotta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti