Juniorin neljäs kuukausi on mennyt kokonaisuudessaan mukavasti. Neljän kuukauden aikana olemme oppineet ymmärtämään toisiamme, joskaan emme täydellisesti. Emme esimerkiksi ole päässeet aivan yhteisymmärrykseen kuinka toimia hetkinä, joina äiti haluaisi lukea sanomalehden. Tai itse asiassa jonkinlainen sopuratkaisu on löytynyt: äiti lukee sanomalehden illan päätteeksi kun Juniori rauhoittuu iltamaidon ääressä.
Uusia tarpeita
Juniorin synnyttyä halusin panostaa sylissä pitämiseen sekä läheisyyteen. Toisaala pyrin myös rakentamaan päivärytmiä ja rutiineja. Tällä hetkellä projektina on edelleen nukkumaanmenoajan aikaistaminen. Kun Juniori keksi että vatsallaan onkin mielenkiintoista, hän alkoi leikkiä lattialla pidempiä aikoja sekä vatsallaan että selällään. Sitterissä hän viihtyi selkeästi vähemmän aikaa ja osasi kyllä ilmoittaa koska on aika päästa vähän liikkeelle. Tai harjoittelemaan liikkeelle pääsemistä.
Kun Juniori alkoi harjoitella enemmän kääntymistä ja ryömimistä, olin aluksi todella varovainen ettei hän olisi vatsallaan liian pitkään. Pidin kämmentä pään alla ettei pää kumahtaisi edes pehmeää alustaa vasten ja käänsin takaisin selälleen tai otin syliin kun vähänkin vaikutti siltä että poika väsyy. Ajan kanssa harjoittelun keskeyttäminen johti harmistukseen. Ymmärsin että närkästyneet äänet olivat Juniorin tapa laukoa ärräpäitä kun vatsa vain pysyy kiinni alustassa. Ahaa, poika tekee siis samaa kuin äitinsä jäällä axelia treenatessaan. Ehkä tulemme jatkossa ymmärtämään toisiamme ainakin turhautumisen suhteen..
Viime kesänä aloin ihmetellä miksi muuten hyvin nukahtava Juniori kiukutteli pitkiä aikoja illalla erityisesti päivinä, jotka sisällöltään olivat tavallista sosiaalisempia ja ärsykerikkaita. Vähitellen pohdin että voiko tämän ikäinen vauva kaivata ns. omaa rauhaa. Kun aloin panostaa hetkiin joina Juniori saa keskittyä leluun, katseluun yms., illat helpottuivat. Toki yksittäisiä kiukutteluiloja on, mutta muuten tuon ns. oman rauhan huomioiminen näytti auttavan. Kyse ei ole pitkistä ajoista, ja toisaalta Juniori osaa myös ilmoittaa koska haluaa taas seuraa.
Pidin itseäni vainoharhaisena pohtiessani oman rauhan tarvetta. Eteeni sattui lopulta artikkeli koskien kyseistä tarvetta ja vauvan taipumusta stressaantua. Artikkelissa kerrottiin myös merkeistä jotka kertovat milloin vauva väsyy seurusteluun. Vauva "vihjailee" todella kohteliaasti esimerkksi vähentämällä katsekontaktia. Juniorin kohdalla juuri näin käy, ja hän on tyytyväinen päästessään lattialle "itsekseen" (eli aikuisen läsnäollessa) tai saadessaan käteensä jotain tutkittavaa. Kun hän on saanut oman aikansa leikkiä, hän hymyilee taas kun hänelle jutellaan ja ottaa kontaktia.
"Minulla on mielipide!"
Kun väkeä on enemmän, Juniori saa "osallistua" esimerkiksi ruoka- ja kahvihetkiin sitteristä käsin. Jos häntä alkaa kyllästyttää, hän pääsee syliin tai lattialle. Mutta kun väkeä on enemmän, hän selkeästi tykkää seurata vierestä ja kuunnella. Sinä päivänä kun Juniori täytti neljä kuukautta, hän keksi huutelun. Hän ei itke vaan suu hymyssä kajauttaa huudahduksen minkä päälle saattaa nauraa.
Juniori siis osallistuu keskusteluun ja "vastaa" kysymyksiin samalla mitalla, yleensä kunnon volyymillä. Hänestä tällainen keskustelu on ilmeisesti todella hauskaa. Itse kannatan tällaista tyyliä jossa kaikki saavat olla mukana iästä riippumatta. Tietenkin keskusteluissa on aina huomioitava aiheiden ja kielenkäytön sopivuus niin, että ne huomioivat kaikki mukana olevat. Juniorin kohdalla ei liene vielä niin tarkkaa, mutta sekin aika tulee kun oikeasti kannattaa miettiä etukäteen mitä haluaa kuulla lapsen suusta lähikaupassa.
Tuo iloinen huutelu on ollut hauska lisä. Usein se tulee hetkinä joina Juniori on hyvällä tuulella mutta haluaa selkeästi osallistua. Häneltä löytyy mielipide aiheeseen kuin aiheeseen. Vaikka aikuiset keskustelisivat energiakriisistä, sodasta tai mistä tahansa vakavasta, sitteristä kuuluu ajoittain kunnon volyymillä tulevat huudahdus ja naurua. Luonnollisesti annamme Juniorille suunvuoron ja pyrimme kunnioittamaan hänen näkemystään. -Siis ymmärryksen mukaan. Juniori huutelee myös leikkiessään itsekseen. Ilmeisesti komentelee leluja?
Tulevat kuukaudet ja vuodet
Vaikka Juniori kuuluu vielä vauva-kategoriaan, hän ei ole enää samalla tavalla vauva kuin esimerkiksi muutama kuukausi sitten. Hän kuuntelee, katselee, kokeilee ja harjoittelee. Hieman kauhulla odotan sitä päivää kun hän oppii ryömimään. Sen verran minussa on pedagogin vikaa, että haluan tukea lastani ajankohtaisen kehitysvaiheen mukaisesti. Toki siitäkin huolimatta moni asia voi mennä pieleen.
Juniorin ei tarvitse oppia asioita keskimääräistä aikaisemmin nyt, eikä myöhemmin. Ajankohdan määrittelee ensisijaisesti hänen oma kiinnostuksensa. Hänen ei tarvitse oppia kääntymään, ryömimään, kävelemään eikä puhumaan muita lapsia aikaisemmin. Hänen ei myöskään tarvitse oppia lukemaan ennen kouluikää, ellei hän itse halua. Toki pyrin kannustamaan ja innostamaan, mutta hän ehtii kyllä oppia ne taidot.
Tietenkin on asioita joista toivon Juniorin kiinnostuvan. Niistä merkittävimmät ovat kirjat, musiikki ja liikunta. Yritän tuoda nämä osaksi Juniorin elämää, mutta positiivisella tavalla. Hänen ei ole pakko lukea viisivuotiaana Waltaria, tai edes osata lukea. Hänen ei myöskään tarvitse olla kymmenkesäisenä taitoluistelussa SM-Junioreiden sarjassa. Hänen ei ole pakko edes kiinnostua koko lajista. Jos rehellisiä ollaan, minusta olisi melkein parempi että Juniori löytää jonkun muun lajin ja saa näin oikeasti oman juttunsa.
Muutaman vuoden päästä ensimmäinen harrastus voi tulla ajankohtaiseksi. Se riippuu täysin millaisista asioista Juniori pitää ja miten hän jaksaa. Osalle lapsista harrastukset ovat keino purkaa energiaa, osa taas tarvitsee arkeensa enemmän rauhoittumista ja kiireettömyyttä. Luonnollisesti ajattelen että lapsen on tärkeä oppia sosiaalisia taitoja sekä kanssakäymistä, mutta lapsen ominaisuuksien tason mukaan. Toivon että Juniorilla tulee olemaan ystäviä. Hänen ei kuitenkaan ole pakko viihtyä suurissa joukoissa. Toisaalta hän saa viihtyä sellaisissa jos se on hänelle itselleen ominaista.
Miten itse panostan äitinä ja esimerkkinä olemiseen?
Olen miettinyt tätä paljon, siis nyt kun asia on hieman ajankohtaisempi. Tietenkin haluan olla rakastava, turvallinen, luotettava ja toisaalta kannustava aikuinen jonka syli on avoinna aina tarvittaessa. -Tai edes mahdollisuuksien mukaan. Toivon voivani opettaa Juniorille sekä tervettä itserakkautta että muiden ihmisten kunnioittamista. Jos suinkin pystyn, toivon että hänestä tulisi kiltti, reilu ja ihminen joka jossain vaiheessa kykenee tarkastelemaan asioita useasta näkökulmasta. Kiltillä en tarkoita vietävissä olevaa, vaan ihmistä jota on helppo lähestyä ja jonka seurassa on mukava olla. Ja toivon myös, että samanlaisia ihmisiä löytyisi Juniorin ympäriltä myös omasta ikäluokastaan.
Toivon voivani opettaa, ettei vihanpito ja katkeruus tai esimerkiksi pitkävihaisuus tee kenellekään hyvää. Haluan opettaa häntä pitämään puolensa, mutta ensimmäisenä sanallisesti: "En pitänyt tuosta mitä teit/sanoit." Tunnetaidot ovat tulleet enemmän esille viime vuosina, ja kieltämättä myönnän että niissä taidoissa on ideaa.
Oma esimerkkini? Nyt tuli paha.. lähden arjesta ja käytöksestä. Niin kauan kuin mahdollista, en itse poikkea yhteisistä säännöistä. -Tilanteesta riippuen. Jos haluan opettaa lapselleni mm. asiallista kielenkäyttöä, katson että myös itse kykenen sellaiseen. Tiedän ettei lasta voi suojella esim. kirosanoilta, mutta lapselle voi opettaa niiden käyttämisestä ja toisaalta miten typerältä esim. jatkuva v-sanan käyttö kuulostaa.
Koska monikultuurisuus on osa tätä päivää siinä missä erilaisuuskin, pidän tärkeänä rasististen ilmaisujen kitkemistä sanavarastosta. Totta puhuen itsekin olen niistä vuosien varrella luopunut, ellei kyse ole esimerkiksi siteerauksesta. Toisaalta minulla ei ole mitenkään pakottavaa tarvetta laukoa näitä siteerauksia ainakaan lapsen kuullen. Pärjään hyvin ilmankin. Oli kyse sitten etnisestä taustasta, uskonnosta, kulttuurista tai vaikkapa seksuaalisesta suuntautuneisuudesta, lapselleni ne tulevat olemaan arkipäivää ja eräänlaisia itsestäänselvyyksiä.
Sukupuoli-identiteetin suhteen yritän olla jalat maassa -tyyppiä. Koska Juniori biologisesti on poika, olen käyttänyt sanaa poika hänestä. Joskus huumorilla totean hänen olevan "miesten mies". Vaatteiden suhteen en ole pitänyt lukua onko päällä serkkutytön peruja olevia tyttömäisiä bodyja vai autokuosia. Kun leluaika tulee, Juniori saa itse valita leikkiikö hän autoilla vai nukeilla. En siis tule puhumaan tyttöjen ja poikien leluista. Myös kaikista väreistä saa tykätä.
 |
| Oops.. ensi kerralla kirja seitsemästä perheenjäsenestä.. |
Vaikka on "miesten asioita" joiden kohdalla kiinnostukseni on hivenen laimea, olen vuosikausia sosiaalisissa tilanteissa vieroksunut naisten ja miesten vetäytymistä omiin joukkoihinsa. En myöskään aina perusta päähänpinttymästä etteivät eri sukupuolten edustajat ymmärrä toisiaan. Toki on aika todennäköistä että viimeistään päiväkodissa pojat alkavat leikkiä enemmän keskenään, mutta toivon että omaksuisivat ajatuksen siitä että kaikki saavat leikkiä yhdessä.
Kykenenkö olemaan hyvä esimerkki 24/7? Kompastuskiviin kuuluvat mm. tuolinjalat jotka haluavat tervehtiä varpaitani törmäyksellä, jauhot jotka eivät sämpylöitä tehdessä mene kulhoon, kahvi joka läikkyy mukin reunojen yli vaikkei mukia edes liikutella yms. mukava arjen pieni asia. Näinä hetkinä voin vain pinnistellä ja toivoa parasta.
Näillä ajatuksilla ja suurilla suunnitelmilla menemme. Onneksi suurimmat etapit toistaiseksi ovat siirtyminen vaate- ja vaippakoosta toiseen se lisääntyvä tapaturma-alttius liikkumisen kehittyessä. Kyllä tämä tästä..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti