maanantai 5. syyskuuta 2022

Äitinä oleminen: On ollut pakko oppia sanomaan myös "ei"

 Juniorilla on nyt ikää neljä kuukautta ja risat. Ilmeisesti minussa ei ole kirjanpitäjän taipusta, sillä en lisää (enää) viikkoja ja päiviä. Arkemme on sujunut leppoisasti ja samoja rutiineita toistaen. Juniori kuuluu siihen enemmistöön jolle asioiden muuttumattomuus on tärkeää. 

Tietyt asiat tehdään samalla tavalla. Nukuttamisessa tämä on erityisen tarkkaa, mutta myös hereillään ollessaan hän ei enää halua olla jatkuvasti sylissä. Juniori osaa olla sosiaalinen ja tavallaan vieraskorea. Äidille tosin uskalletaan kiukutella ja osoittaa mieltä. Toisaalta on asioita joihin vain äiti kelpaa. Näihin kuuluu nukuttaminen yötä vasten. Juniori nukahtaa joskus esim. isovanhempiensa syliin ja aiemmin myös muidenkin syliin. Mutta yötä vasten on jostain syystä haasteellisempaa. 

Kuten olen todennut, en koe itseäni yksinhuoltajaksi hyvän tukiverkon ansiosta. Apua saadessani olen kuitenkin kohdannut yhden suuren haasteen liittyen erääseen ongelmistani: miellyttämiseen. Kuinka yhdistää lapsen hoitaminen niin, että omat toiveeni lapsen tarpeista ja tottumuksista täyttyvät ja kuinka pidän hoitoapua tarjoavat tyytyväisinä niin, etteivät ohjeeni käsitettäisi määräilyksi. Pakko myöntää että tätä nuorallatanssia en osannut odottaa. 

"Ota kaikki apu vastaan mitä tarjotaan!"

Osittain olen samaa mieltä. Jos apua on tarjolla, siitä ei tule valittaa. Ehkä juuri tämä vaikeuttaa avun vastaanottamista. Lapsen hoitaminen ei ole ainoa työ mitä lasta hoitavan vanhemman arkeen liittyy. Vauvan kanssa ns. perushoiton lisäksi haluan viettää aikaa lapseni kanssa, mutta toisaalta annan hänen leikkiä itsekseenkin kun sille päälle sattuu. Ajattelen, että jos lapsi leikkii itsekseen, hänellä on sellaiseen motivaatiota ja eräänlainen tarve. Myönnän että kyky leikkiä myös itsekseen (valvotusti) helpottaa myös omaa arkeani. Sainko jo pari "huono äiti" -pistettä?

Jos minulle tarjotaan käytännön töihin apua, otan avun helpommin vastaan. Esimerkiksi apu kotitöissä tarjoaa kiireettömyyttä, mikä mahdollistaa sen, että voin viettää paremmin aikaa lapseni kanssa. -Oli se sitten vierestä seuraamista kun hän leikkii itsekseen tai leikkimistä yhdestä jos Juniori osoittaa että nyt olisi leikkikaverille käyttöä. En todellakaan tule antamaan lapseni tehdä mitä huvittaa, rajoja hänelle asetetaan sitä mukaan tarve sellaisiin ilmenee. Nyt rajat ja rakkaus yhdistyvät selkeissä rutiineissa. Vaihtelua Juniori saa virikkeiden vaihtelusta. 

Vauva-arki on privaatti, herkkä ja työllä rakennettu oma kuplansa. Sen sisään pääsee muitakin, mutta lapsen ja sitä kautta vanhempien hyvinvoinnin vuoksi on tärkeää, että kuplassa toimitaan totutulla tavalla. Olen kohdannut tilanteita, joissa liian suuret muutokset tai erilaiset toimintavat aiheuttavat enemmän lisätyötä kuin apua. Jos joku siivoaa tai tiskaa puolestani, minua ei haittaa jos astiat eivät mene samoille paikoille kuin ennen tai jos johonkin nurkkaan jää hiukan pölyä. Voin itse puolisalaa siirtää astiat paikoilleen tai siivota pölypallot pois jos ne jäävät häiritsemään. 

Kun lapsi viestii ettei kaikki ole kohdallaan, joudutaan puun ja kuoren väliin. Apua pitäisi ottaa vastaan ja siitä pitäisi olla kiitollinen. Samaan aikaan lapsen joka on vielä vauva, pitäisi hetkessä sopeutua uuteen sekä siihen, ettei hänen tarpeitaan tunnistetaan. Vauva viestittää milloin mitäkin tarvitsee, ja häntä eniten hoitavalle vanhemmalle viestien tulkitseminen on melkko helppoa. Toki on ja tulee päiviä kun mikään ei kelpaa ja kaikkia on huonosti. Tässä lasta eniten hoitavan vanhemman suuri etu: lapsi on niin oma itsensä, että uskaltaa kiukutella ihan vain kiukuttelun ilosta. Voi pojat tätä kiitollisuutta.. 

Miksi on vaikeaa ottaa kaikki tarjottu apu vastaan? -Koska joskus tarjottu ja vastaanotettu apu teettää lasta hoitavalle vanhemmalle huolta ja lisätyötä etenkin silloin, kun lapsi ei ehdi tottua muutokseen. Arvostan apua, mutta otan sitä vastaan mieluummin vain silloin, kun lapsen antamat viestit otetaan huomioon. Tämä tuntuu pahalta, sillä aiheutan pahaa mieltä apua tarjoavile ja annan itsestäni äärimmäisen koppavan kuvan. 

"Ei vauvat sellaista tajua"

Mitä vauva tajuaa ja mitä ei? Se jää arvailujen ja tulkinnan varaan. Vauvaa eniten hoitava vanhempi elää vauvan kanssa siinä määrin intensiivisesti, että näiden kahden välille syntyy yhteys ja vähitellen kehittyvä kommunikaatio. Aivan kaikkea ei voi arvata ennalta, ennakoivia merkkejä tulevasta alkaa ilmetä. Jos päiväunet eivät maistu tiettyyn kellonaikaan, on aika varmaa että tunnin sisällä alkaa kiukuttaa. Jos syömisestä on kulunut pari tuntia, on aika varmaa että alkaa kiukuttaa erittäin pian. Jos Juniori ei ole päässyt leikkimään eli tappelemaan ryömimisyritysten kanssa, on aika varmaa että energiaa ei ole purettu ja alkaa kiukuttaa. 

Uskon että Juniori hahmottaa esimerkiksi milloin olemme kotona ja milloin emme. Hän tunnistaa minun lisäkseni lähimmät perheenjäsenet joiden kanssa hän viettää säännöllisesti aikaa. En ole kaikkitietävä enkä voi sanoa että tuntisin lapseni täydellisesti. Mutta 24/7 neljän kuukauden ajan on antanut pientä suuntaa ja opastusta nuoren herran toiminnan suhteen. Jos rutiineista poiketaan liian radikaalisti, lopputuloksena on kiukkuisuus ja itkuisuus. 

Neuvolassa vakuuteltiin etteivät vauvat välitä muutoksista kunhan vieressä on edes toinen vanhemmista. Vauvat eivät kuulemma tajua jos olosuhteet ja ympäristö muuttuu. En tiedä uskonko vai en. Olen havainnut että ihanan sosiaalinen Juniori kyllä ottaa mielellään vastaan ihmisiä joita hän ei tunne. Mutta jos päivästä puuttuu hiljaisempi hetki ja rauhallinen ympäristö, iltaa myöten tulee esimerkiksi vaikeuksia nukahtaa. En ole asiantuntija, mutta joskus mietin onko hän yliväsynyt päivän virikkeistä. 

Kyllä minusta tuntuu että vauvat tajuavat ainakin suuremmat muutokset. Tästä syystä en mielelläni jätä häntä pitkäksi aikaa hoitoon ilman äitiä. Tosin päiväuniaika on poikkeus. Mutta.. ehkä neljän kuukauden ikäiselle vauvalle on sallittua ikävöidä äitiä? Juniori viettää aikaa intensiivisemmin vain muutaman ihmisen parissa, joihin kuuluu mm. äiti. Totutan Junioria ns. uusiin ihmisiin säännöllisesti, mutta olen itse lähellä. 

Priorisoin lapseni (ja sitä kautta itseni)

En koe että minulla olisi tarvetta täysin lapsivapaaseen aikaan. Teen itselleni riittävästi ns. omia juttuja, mutta lähes kaikessa Juniori kulkee (toistaiseksi) ongelmattomasti mukana. Hän leikkii lattialla kun harjoittelen soittamista, syö tai nukkuu sylissä kun luen kirjaa ja leikkii myös itsekseen tai ihan vain seuraa mielenkiinnolla jos teen jotain muuta. Tästä syystä pystyn esimerkiksi kirjoittamaan. Minulla ei kuitenkaan ainakaan toistaiseksi ole tarvetta aikaan ilman lastani. 

Uskon että oikeita tapoja hoitaa lasta on suunnilleen saman verran kuin lapsia kokonaisuudessaan. Toki esimerkiksi lapsen terveydeen liittyvissä asioissa tavat ovat yleisellä tasolla. On kuitenkin jossain määrin oikea tapa: tapa, jonka lapsi ja häntä eniten hoitava vanhempi (tai kuinka paljon heitä paikalla on) määrittelevät ns. oikean tavan. Olen jälleen havainnut asioiden toistuvuuden, muuttumattomuuden ja ennen kaikkea rutiinit sopivimmaksi raamiksi vauva-arkeen. Näin ollen se on meillä paras valinta. Jos toisille sopii jokin toinen tyyli, se on heidän kohdallaan oikea tapa. 

Lapsi ja häntä hoitava vanhempi ovat sen verran tiiviisti yhdessä, että lapsen hyvinvointi on oikeastaan molempien hyvinvointia. Kun lapsi voi hyvin, se yleensä ilmenee positiivisesti, mikä taas saa aikuisen voimaan paremmin. Jos lapsi on jatkuvasti kiukkuinen, itkuinen ja esimerkiksi nukkuu huonosti, myös häntä hoitavan vanhemman hyvinvointi laskee. Harva selviää ilman vaikeampia kausia, jotka osan kohdalla ovat todella pitkiä. Vaikeiden kausien ilmenemiseen ei valitettavasti aina voi vaikuttaa vaikka miten yrittäisi. 

Jos arjessa tapahtuu muutoksia, minulle on tärkeää että asiat edelleen tapahtuvat vähintäänkin joustavasti lapsen ehdoilla: syöttäminen, nukkumaanmenoajat ja päivän tekemiset. Kirjoittaessani priorisoimisesta en tarkoita, että hoitaminen olisi jatkuvaa "hössötystä". Itse teen asiat melko tarkasti ja tietyn kaavan mukaan jos vain mahdollista. Se rauhoittaa Junioria ja siten myös minua. Ns. perustarpeiden täyttämisen priorisoinnista en tingi, sillä ne ovat asioita joissa Juniori luottaa minuun. 

Tyytyväinen vauva: pelkkää hyvää tuuria?

Osittain mukana on hyvää tuuria. Vauvat ovat erilaisia ja omalle kohdalleni on sattunut ainakin omasta mielestäni helppo ja rauhallinen vauva. Juniori on leppoisa, hyväntuulinen ja nukkuu todella mukavasti. Hän osaa toki myös kiukutella ja osoittaa mieltään. Yleensä näihin liittyy kuitenkin jokin provosoivat tekijä. Kun rutiineista poiketaan radikaalisti tai päivään tulee turhan paljon virikkeitä ja ärsykkeitä, tämä tosiaan ilmenee viimeistään nukkumaanmenon yhteydessä. Olen myös havainnut, että syödessä hänen on vaikeampi rauhoittua. 

Ainakin omalla kohdallani kyse on muustakin kuin hyvästä tuurista. Ensimmäinen kuukausi oli aikamoista hakemista. Toisen kuukauden aikana aloimme hieman löytää päivään selkeyttä ja miten asiat tehdään. Nyt parin kuluneen kuukauden aikana olemme saaneet päivään sisältöä ja selkeää toimintaa. Erityisesti ennen ruokailua ja nukkumaanmenoa rutiinit pysyvät samoina. Jälkimmäisessä tilanne rauhoitetaan iltatoimien aikana. Ns. iltapala ja siihen liittyvä nukuttaminen tehdään kiireettömästi ja omassa rauhassa. Yritän pikku hiljaa aikaistaa nukkumaanmenoaikaa ja suunta on pysynyt oikeana. 

Jos päivään liittyy liikaa menoa, vilskettä ja ylipäänsä uutta, Juniorin on vaikea saada unta. Tai yleensä hän nukahtaa hetkeksi ja herää kiukkuisena, mitä seuraa pitkä nukuttaminen. Nukuttaminen on hetki mitä en edes yritä muuttaa ellei kyse ole pitkäaikaisesta muutoksesta. Toki jossain vaiheessa on hyvä jos nukuttamiseen yöunia vastan kelpaa muutkin kuin äiti, mutta sen aika tulee varmasti. Niin kauan kuin imetys on myös osa iltarutiineja, lienee parempi pitää kiinni nykyisestä tavasta. Kun mukaan astuvat iltasadut yms, uskon että uni tulee vähitellen myös muiden läheisten ihmisten nukuttamana. Voi toki myös olla että Juniori on nukuttajasta valikoiva, mutta sen näkee sitten. 

Kyse ei siis ainakaan tässä kohtaa ole pelkästä hyvästä tuurista. Rutiineja on etsitty ja rakennettu neljän kuukauden ajan, ja poikkeamalla niistä liikaa on johtanut omiin seurauksiin. "Onnekseni" kuulin, että myös isommilla lapsilla ilmenee samaa. Mikäli "apu" tarkoittaa täydellistä sooloilua, avun vaikutus on täysin päinvastainen. Tilanne on todella haasteellinen ainakin omasta mielestäni, sillä mielessäni jyskyttää syyllisyys siitä etten osaa olla tyytyväinen saatuun apuun. -Ja mikä pahinta: lastenhoidon siirtyminen toisella on apu mille en koe tarvetta. Ja se pahin: minusta on ihanaa hoitaa lastani ja viettää hänen kanssaan aikaa. 

Muutokset lempeään tahtiin 

Vauva-arki ei kestä ikuisuuksia. Luvassa lienevät ne kuuluisat ruuhkavuodet. Pidän tästä ajasta, mutta Juniorin kasvettua hän todennäköisesti kaipaa hieman enemmän virikkeitä ja toisaalta leikkikavereita. Kun paljon puhuttu ja pelätty uhmaikä kolkuttelee ovelle, uskon että meille molemmille tekee hyvää laajentaa kuplaamme. Palaan mielelläni töihin, mikäli siis saan töitä. Mikäli saan töitä tuttujen tehtävien parista, päivät ovat sen mittaisia ettei Juniorin tarvitse olla hoidossa ns. täysiä päiviä. Osa-aikainen työ olisi unelma ainakin alkuun, mutta pidän sellaisen saamista epätodennäköisenä.

Koska kyseessä on vasta neljän kuukauden ikäinen vauva, häneltä ei tulekaan vaatia nopeaa sopeutumista. On tilanteita ja hetkiä, joina rutiineista on poikettava, mutta pitkäaikaisia ja radikaaleja muutoksia ei tässä vaiheessa tarvita. Haluan antaa lapselleni lempeän siirtymän uusiin asioihin ja tilanteisiin. Jos mahdollista on, kieltäydyn tilanteista joihin liittyy paljon meteliä ja hälinää. Toivon myös että sylistä syliin -tilanteet jäisivät vähälle. Maltilliset ajat tällaisissa tilanteissa ovat hyvää harjoitusta. Toisaalta toivon itse voivani seurata tilannetta jotta tarpeen vaatiessa poika pääsee tuttuun syliin jos alkaa hermostuttaa.

Syksyn mittaan harjoittelemme hieman pidempiä aikoja hoidossa olemista, mutta Juniorin tahtiin. itse asiassa luulen että pian alkaa olla aika tutustuttaa Junioria suunnilleen ikäisiinsä lapsiin. 

Pohdintaa

Kallistun ajatukseen että lasta eniten hoitavalla vanhemmalla on oikeus määritellä kuinka lasta hoidetaan. Jokaisen lapsen tarpeet perustarpeita laskematta ovat yksilöllisiä. Kun vanhempi esittää toiveita tai ohjeita, kyse ei ole kontrolloimisesta vaan lapsen tarpeiden huomioimisesta. Itse koen näiden toiveiden esittämisen vaikeaksi, sillä pelkään että loukkaan. 

Kun muistelen miten itse olen lähestynyt läheisteni lapsia, erityisesti vauvojen kohdalla olen kysynyt saanko ottaa syliin ja osallistunut hoitamiseen äärimmäisen varovasti. Se alue on lapsen vanhempien, ja tein sitä vain heidä  luvallaan ja opastamana. 

"Ota kaikki apu vastaan mitä tarjotaan!". Eri asia on, miten apu tarjotaan. Koen päätyneeni umpikujaan. Olen itse kantanut minulle kuuluvan vastuun vauvan hoitamisessa, ja yhtäkkiä minun pitäisi luopua asiasta mistä olen vastuussa ja mistä pidän. Uskon että myös äitien/vanhempien tarpeet ovat erilaiset. Tällöin apuaan tarjoavat voisivat kysyä onko apu tarpeen ja millainen apu. Luulen että monen vanhemman on vaikea päästää reviirilleen muita ihmisiä sillä he pelkäävät loukkaavansa avun tarjoajaa ohjeistamalla. Kuitenkin heidän oikeutensä olisi määritellä kuinka heidän lastaan hoidetaan. 

Hankalimmillaan tilanne voi mennä siihen, että hoitopaikan säännöt poikkeavat täysin kodin säännöistä, mikä taas hämmentää lasta. Jos toisessa paikassa esim. ruutuaika on rajaton ja kotona rajattua, tämä voi hämmentää lasta. Itse kammoan ajatusta siitä, että lapsia esim. kielletään kertomasta vanhemmilleen mitä he saivat tehdä. 

Olen kovalla työllä oppinut sanomaan "ei" jopa apuun mikä ns. pitäisi ottaa vastaan. Kannatan kuitenkin neuvottelua ja kompromisseja, mutta annan itselleni luvan pitää kiinni siitä neljän kuukauden aikana olen saanut rakennettua. En halua uhriutua, mutta kuluneeseen aikaan on liittynyt myös haasteita ja unettomia öitä. Tosin miellyttämiseen addiktoituneelle myös rajojen asettaminen aiheuttaa unettomia öitä. Toisaalta.. mieluummin valvon itksekseni jos lapseni nukkuu hyvin. 

Millaisia ajatuksia teksti herätti sinussa? Millaiset oikeudet lasta eniten hoitavalla vanhemmalla mielestäsi on?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti