lauantai 3. syyskuuta 2022

Alkoholiongelma & alkoholismi parisuhteessa: puoliso ei voi olla ongelman poistaja

 Parisuhde henkilön kanssa jolla on alkoholiongelma tai on peräti alkoholisti jättää harvan ilman jälkiä. Ongelma vaikuttaa puolisoon ja lähipiiriin, vaikka kulissit olisivat rakennettu miten taidokkaasti tahansa. Mitä itse koin, syytin usein itseäni puolison juomisesta. Myöhemmin sain tietää, että tämä on todella yleistä. Lapsiperheissä myös jälkikasvu voi alkaa pitää itseään vastuussa vanhemman juomisesta. Vaikka teoriassa tämän tiedän ja elämä on nyt mallillaan, joudun käsittelemään näitä kysymyksiä edelleen. 

Syyttely liittyy sekä alkoholiongelmaisen tai alkoholistin sairauteen, ja toisaalta sairauden "tarttumiseen". Läheisriippuvaisuus on tästä yksi muoto. Vastuu juomisesta niin ikään siirtyy muille. En kiellä etteikö provokaatiota tapahtuisi ja ehkä itsekin siihen syyllistyin. Toisaalta muistan kuluneiden vuosien loppuvaiheessa muuttuneeni niin varovaiseksi, että todennäköisesti koko persoonani muuttui. Tiedän etten ole ainoa. 

Millaiset asiat saavat varomaan?

Henkilö joka on alkoholisti tai jolla on alkoholiongelma, muuttuu humaltuessaan. Humaltuessaan hän todennäköisesti samaan aikaan käsittelee ongelmiaan. Nousuhumalassa hän nousee itse muiden yläpuolelle, erityisesti heidän joita hän juomisestaan syyttää. Laskuhumalassa hän alkaa vihata heitä, mutta usein myös itseään. Toiminta on myös usein mielentilan mukaista. Vaikka käytökseen ei liittyisi väkivaltaa, se on psyykkisellä tasolla raastavaa henkilöille jotka ovat lähellä. -Elleivät hekin ole umpihumalassa. 

Mitä itse muistan, ajan kanssa aloin vain uskoa että olen vastuussa juomisesta. Ehdollistuin sättimiseen ja haukkumiseen. En osannut puhua asiasta tai ottaa ongelmaa esille ennen kuin itse todella väsyin. Siinä vaiheessa olin kai luovuttanut. Pakenin usein omiin oloihin vaikka olin samassa tilassa. Lenkkeilin, treenasin ja ehkä vähän luinkin. Opiskelun jouduin lopettamaan kesken, sillä keskittymiskyky ei enää riittänyt. Odotin arkea, sillä töissä kotiolot unohtuivat. 


Varomisen haitat

Kun läheiset alkavat varoa sanojaan ja tanssia ongelman omaavan henkilön pillin tahtiin, he muuttuvat. Läheiset vaikenevat ja varovat sanojaan, sillä yksikin väärä sana saa korkin auki. Varominen on kuitenkin harvoin hyvä ratkaisu, vaikkakin ymmärrettävä. Läheiset ehdollistuvat herkästi uskomaan juomisen olevan heidän toiminnastaan ja käytöksestään riippuvaista. Lopulta myös alkoholiongelmainen/alkoholisti alkaa itsekin uskoa samaan. Hän saa synninpäästön, sillä juomiseen löytää jälleen yksi peruste: joku v**tuilee, osoittaa uskottomuutta tai käyttäytyy muuten niin kertakaikkisen ärsyttävästi että on pakko juoda. 

Varomisesta alkaa loputon suo. Läheiset eivät voi sanoa mitään, mutta myös puhumattomuus provosoi, sillä he ovat muuttuneet tylsäksi seurauksi eivätkä ymmärrä. Surullisen tavallista on myös se, että varovat sillä todella uskovat olevansa vastuussa toisen juomisesta. Tilanne on haastava: jos et sano mitään, korkki aukeaa. Jos sanot jotain, korkki aukeaa. Jos sanot rehellisesti että juominen alkaa on ongelma henkilölle itselleen ja hänen läheisilleen, korkki aukeaa. Tästä syystä en näe mitään syytä kritisoida varomista. Totean vain, että se on yksi monista tavoista jotka eivät toimi. -Ainakaan pitkään. 

Päätöksiä, päätöksiä

Neuvojeni takana on jälkiviisaus, eli se pirullisin. Itse sorruin varomiseen, myötäilemiseen ja puhumattomuuteen. Eihän siitä mitään tullut pidemmän päälle. Paine oli kova, ja oman minuuden hylkääminen kemiallisen liuottimen hyväksymiseksi alkoi hajottaa. Yritin muuttua ja hyväksyin jatkuvan haukkumisen missä kaikessa teen väärin ja kuinka vääränlainen olen. Miksen vain lähtenyt? Ensimmäisellä kerralla lähdin, tosin tavalla ja hämäyskeinoilla joista en ole ylpeä. Toisella kerralla odotin. Jos kyseinen henkilö ei olisi jäänyt rattijuopumuksesta, todennäköisesti ihmettelisin vieläkin mitä tehdä. 

Se perinteinen: älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan mieluummin niin kuin minä sanon. Päätös lähteä ei ollut helppo, vaikka yritin tehdä niistä helppoja. Aikaisemmin ihmettelin ihmisiä jotka roikkuvat väkisin samanlaisessa suhteessa. Ehkä eroavat ja palaavat sitten takaisin kauniiden sanojen houkuttelemina. En kiellä etteikö asiat voisi muuttua. Itse en enää uskaltaisi parisuhteeseen jos havaitsen alkoholismiin viittaavia piirteitä. Valitettavasti niiden havaitseminen ei ole helppoa. He osaavat olla viehättäviä, charmikkaita ja puhua pyörryksiin. Jos kuulisin samaa tekstiä nyt, astuisin välittömästi pari askelta taaksepäin. 


Mitä jälkiviisaana neuvoisin? Paras hetki välttää ongelmat on olla jo alussa varuillaan. Toki jos henkilö on alussa rehellinen ja kertoo alkoholismistaan, ei häntä kaiketi tule tuomita. Toisaalta on hyvä tiedostaa, että korkkiin kompastuminen on mahdollista, eikä kyse oli parista oluesta kerran viikossa. Jos ongelmia ilmenee pidemmän ajan kuluttua, kannattaa todella pysähtyä miettimään. Mikä tärkeintä, avoimuus. Jos otat asian asiallisesti esille ja kerrot mitä olet havainnut ja miltä se tuntuu, juominen ei ole sinun syysi. Jos haluat pelata varman päälle, vältä haukkumista yms. Inhoan tätä ilmaisua, mutta puhuessa älä anna asioiden mennä tunteisiin. Kyllä, helpommin sanottu kuin tehty...

Asioiden käsittelyä vai katkeruutta?

Mielestäni näillä kahdella on merkittävä ero. Olen hyväksynyt tapahtuneen sekä mikä toiminnassani oli virheellistä ja mikä ei ollut minun syyni. Koska olemme aikuisia ihmisiä, juominen on aina sen henkilön vastuulla, joka juomaa kurkkuunsa kaataa. Vaikka hänelle miten tehtäisiin vääryyttä, piruiltaisiin jne., kukaan ei pakota juomaan. Alkoholin ongelmakäyttö ja erityisesti alkoholismi vaativat usein ulkopuolista apua. Ennen kaikkea henkilön on itse ymmärrettävä tilansa, vastuunsa ja haettava apua. 

Valitettavasti raitistuminen ei aina tarkoita muutosta. Juomisen lopettaminen ei (aina) pyyhi pois piirteitä, joita alkoholi kärjistää. Esimerkiksi narsismi (siis oikea narsismi) ja kyvyttömyys katsoa peiliin kuuluvat näihin. Ne vaativat omaa käsittelyä. Ei myöskään ole harvinaista, että henkilön on saatava uusi addiktio, mikä taas aiheuttaa omat ongelmansa. No niin, kuulosta katkeralta. En mielestäni ole, mutta realisti minusta on tullut. Kuten totesin, on myös tapauksia joissa elämä on jatkunut raitistuneen alkoholistin kanssa yhdessä ja onnistuneesti. 

Asioiden käsittelyä ei kuitenkaan kannata jättää väliin. Miten asioita käsitellä, se riippuu henkilöstä itsestään. Ammattiavun tarpeellisuuden toteaisin itse siihen vaiheeseen, kun käsitelvästä asiasta alkaa olla haittaa jokapäiväiselle elämälle ja elämän jatkamiselle. Oppikirjamaisesti uskon, että tapahtuneen hyväksyminen on tärkeää, ja ajan kanssa eläminen oman menneisyyden kanssa. Jos käsittelytavaksi tulee esimerkiksi alkoholi tai jokin pakkomielle, näkisin ammattiavun tarpeen merkittäväksi. Itse en tällä hetkellä käy ammatti-ihmisen kanssa puhumassa, sillä koen kykeneväni niin normaaliin elämään kuin tässä elämäntilanteessa voi kyetä sekä nauttimaan hetkistä. Äitinä koen kuitenkin velvollisuudekseni pysyä valmiudessa hankkia ammattiapua jos vähänkin siltä tuntuu. 

Miten itse käsittelen asioita? Analysoimalla, keskustelemalla ja opettalemalla ymmärtämään. Ymmärtäminen ei tarkoita hyväksymistä. Uskon että ymmärrys auttaa erityisesti syyllisyydestä irtautumisesta. Kun ymmärtää taustatekijöitä, muuttuu henkilön toiminta loogisemmaksi. Se että itse sattui olemaan kohteena ei tarkoita, että itse olisi aiheuttanut toisen ihmisen toiminnan. 

Ajatuksia

En itsekään kannata katkeruutta, päinvastoin. Periaatteessa kannustan keskustelemaan tapahtuneesta ao. henkilön kanssa, mutta tiedän kokemuksesta että objektiivisen dialogin saavuttaminen ei ole helppoa. Lopputuloksena kuuntelemisen ja analysoimisen sijaan on todela herkästi syyttely tai esimerkiksi tapahtuneen "kuittaaminen" sairaudella. Oikeastaan kannatan asioista puhumista avoimesti mutta asiallisesti ja objektiivisesti. Olen tosin oppinut sen vasta nyt. Kannatan tässäkin asiassa yläasteaikaisen uskonnonopettajani yleistä ohjetta: "Älä kutsu ketään tyhmäksi. Mutta jos hän on toiminut mielestäsi tyhmästi, kerro se hänelle. Kukaan ei ole tyhmä." 

Teon ja ihmisen luonnehdinnan erottaminen toisistaan ei aina ole helppoa, ja itsekin sorrun tulkitsemaan asiat persoonaani luonnehtiviksi. Olen tosiaan kantapään kautta oppinut, että asioista on hyvä puhua ajoissa. -Ja oikeasta aiheesta. Ei tunnelmaa keventää jutustelua tai itse aiheesta pakenemista. Asian tuominen esille ei tarkoita tuomiota. -Paitsi jos on jo liian myöhäistä. Myöhäistä on silloin, kun ei enää pysty uskomaan asioiden muuttumiseen. 

Tässä vaiheessa on helppoa kirjoittaa varomisen haitoista. Mutta miettiessäni aikaa taaksepäin, tiedän että varominen ja myötäileminen sekä suostuminen mihin vain voivat olla surullisen usein helpompi ratkaisu kuin selkeä "ei". Siksi nostan hattua jokaiselle, joilla on rohkeutta sanoa tuo lyhyt sana seurauksia pelkäämättä. Arvostan heitä, jotka osaavat pitää puoliaan reaaliajassa. Vaikka olen siinä lajissa viimein kehittynyt, olen luonteeltani miellyttäjä. Kantapään kautta olen kuitenkin oppinut, että jatkuva yritys miellyttää hinnalla millä hyvänsä saa oman itsen siellä jossain haluamaan ulos vaikka väkisin. Kukaan ei pysty teeskentelemään ikuisuuksia. Kulissit kaatuvat itse kullakin. 

Puoliso ja läheiset eivät kykene poistamaan ongelmaa, asianomaisen on ymmärrettävä ja haluttava itse parantua. Puoliso ja läheiset voivat tukea, kannustaa ja lohduttaa, mutta heidän tehtävä ei ole ottaa vastuuta. Jatkuva toisen jälkien siivoaminen puolustamalla aiheettomasti tai esimerkiksi rahan lainaaminen eivät auta. Päinvastoin, ne pahentavat ongelmaa, sillä jatkuva auttaminen ehdollistaa uskomaan ettei haitallinen toiminta haittaa koska merkkejä ei ole. 

Uskon, että paras apu pidemmän päälle on tiukkuus ja periksiantamattomuus. Jos sinua uhkaillaan erolla, nöyryytyksellä tai millä tahansa, sinä vaiheessa on hyvä pysähtyä pohtimaan millaista elämää itse haluat ja ansaitset. Haluatko olla samanlaisen alistamisen ja henkisen väkivallan kohteena, vai haluatko ottaa riskin tavoitellaksesi normaalia elämää? Uskon vakaasti, että jokaisella on oikeus normaaliin ja ennen kaikkea turvalliseen elämään. Siitä oikeudesta on vain opittava pitämään kiinni. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti