Erityisesti päivitykseni Instagramissa ovat olleet lähinnä liikuntapainotteisia. Toisena aiheena on ruoka. Laitan satunnaisen säännöllisesti ruokavinkkejä ns. helppoihin ja edullisiin arkiruokiin. Ruuat ovat pääasiassa kasvisruokia ja osa vegaanisia. Joskus toki teen kala- ja kanaruokia. Monen silmään ruuat saattavat näyttää turhankin terveellisiltä, mikä on ymmärrettävää. Ruuat ovat yleensä laatikoita tai patoja/muhennoksia, joihin on lisätty runsaasti kasviksia. Kun viimein laitoin kuvan ns. herkusta, sekin oli smoothiekakku oikean juustokakun sijaan.
Tämän hetken ruokavaliosta kaksi asiaa tekevät omanlaisensa: syömishäiriötausta (anoreksia ja ortoreksia) sekä imetys. Tähän voisi toisaalta lisätä vielä sen etten syö punaista lihaa ja että ruuan on oltava sellaista mistä saan riittävästi kaiken tarvittavan jotta energiaa riittää koko päiväksi ja tarvittaessa yöksi. Millainen ruokavalioni oikeastaan on ja miten ensin mainitut tekijät vaikuttavat siihen?
Syömishäiriön aiheuttamat haasteet
Mitä ihmisten on vaikea käsittää, syömishäiriöön liittyvät fyysiset ja psyykkiset haasteet eivät välttämättä parane koskaan vaikka henkilö olisikin päässyt sairaudesta muuten irti. Toki on varmasti heitäkin joihin minkäänlaisia jälkiä ei jää. Mutta mitä pidempään sairastelu on jatkunut, keho ottaa nokkiinsa. Oikeastaan omat vatsaongelmani ovat helpoimmasta päästä.
Suurempi määrä esim. rasvaa ja sokeria aiheuttavat vatsanpuruja ja erityisesti suuremmasta määrästä rasvaa refluksivaiva herää. Ns. valkoinen sokeri on toisella tapaa hankala. Vatsa ei siitäkään tykkää suuremmissa määrin. En tiedä kuvittelenko, mutta luulen että syömishäiriö teki jotain suun bakteerikannalle. Erityisesti sokeri nimittään kerryttää järkyttävän katteen hampaiden pintaan. Anteeksi seikkaperäinen kuvaus! Minuakin ällöttää.. En kuitenkaan ole ainoa joka on havainnut samaa. Onko tämä oire kuvitelmaa vai todellinen? No, ainakin havaittu.
Nämä enemmän tai vähemmän pysyvät rajoitukset tuovat omat haasteensa ruokavalion rakentamiseen. Onneksi ns. ongelma-ainekset ovat sellaisia, että niiden karsiminen ei vie ruokavaliota huonoon suuntaan. Rasvoja toki pitää olla, mutta esim. pähkinät, siemenet, avokado, margariini yms. sopivat ongelmitta. Tämä ei tarkoita etteikö noita kovia pahis-rasvoja menisi..
Jatkuvaa ajatustyötä
Voi aivan rehellisesti myöntää etteivät anoreksia ja ortoreksia ole kadonneet täysin. Olen edelleen altis vaikutteille ja joudun päivittäin tekemään ajatustyötä liittyen syömiseen ja liikkumiseen. Pakotan itseni sosiaalisissa tilanteissa syömään ns. herkkuja vaikkei mieli tekisi. Joskus toki maistuukin, nimittain satunnaisesti tykkään kyllä syödä makeaa. Sokerikiintiö vain täyttyy melko tehokkaasti. Toisaalta pidän tärkeänä että "altistan" itseni tilanteisiin jotka ennen olisivat olleet todella vaikeita. Minun on kyettävä syömään myös "epäterveellistä" ruokaa vaikken esim. voisi kompensoida liikunnalla.
Liikunnassa tilanne on omanlaisensa. Minulle ei tee hyvää jos joudun pitkään menemään pelkällä lenkkeilyllä tai muulla ns. aerobisella harjoittelulla. Koska en saa lenkkeilystä kaipaamaani haastetta enkä vieläkään esim. osaa vain nauttia maisemista, liian pitkä aika ilman ns. taitolajeja saa hakemaan haasteita vääristyneellä tavalla: alan laskea askeleita, käytettyä aikaa, kilometrejä yms. Vähitellen minulle tulee pakonomainen tarve ylittää aiempia määriä. Taitolajeissa liikkeiden oppiminen tai oikeastaan jo ylläpitäminen vaatii toimivaa kehoa ja toisaalta myös keskittymistä. Ilman riittävää ja monipuolista ravintoa nämä eivät onnistu.
Syönkö ainoastaan "fitness-ruokaa"?
Ruuissa makrot kohdillaan, smoothiekakkua, proteiinijuomia, ei liikaa valkoista sokeria eikä kovia rasvoja. Itsekin pitäisin äkkiseltään tällaista henkilöä pahimman luokan terveysintoilijana. Fitness -ruoka ja fitness ylipäänsä on melkein koominen kiinnostuksen kohde. Se on kuin "Tempparit". Haukutaan viimeiseen asti ja todetaan ettei voisi vähempää kiinnostaa. Samaan aikaan aiheesta tiedetään hämmentävän paljon..
Pidän erittäin epätodennäköisenä että hurahtaisin kyseiseen lajiin tekemisen tasolla, mutta jokin huvittava suhde kyseiseen aihepiiriin jäi. Itse otan asian huumorin kannalta. Vaikka fitness -urheilun suosio ei taida olla samalla tasolla kuin joitakin vuosia sitten, somesta näkee ihan hauskoja reseptejä niin välipaloihin kuin lämpimään ruokaan. Toisaalta fitness -buumi antoi jotain oikeasti hyvääkin: harjoitteluni muuttui suunnitelmalliseksi ja aloin panostaa mm. riittävään energiamäärään sekä palautumiseen.
Millainen on päivän menu? Aamupalalla meni lautasellinen kaurapuuroa. Laitan hiutaleet silmämääräisesti. Haluan myös että puuro on tuhtia ja sitä on riittävästi. -Eli enemmän kuin mukamas yksi annos. Ennen lounasta (itse tehty kanapasta kasviksilla) toissapäivänä tehty smoothiekakku selkeästi vaati vähintään yhden palan ottamista. Otin varmuuden vuoksi kaksi suurempaa ja yhden pienemmän. Eipä tule sanomistaa.. illemmalla menee varmaankin kalapuikkoja ja jotain niiden kanssa. Välipaloina ovat mm. jogurtti marjoilla ja pähkinöillä sekä smoothie. Jos kutsu päiväkahville yllättää, päivän menu täydentyy sillä mitä pöydässä tarjotaan. Iltakahvista tosin uskallan sentään kieltäytyä.
Vastaus on tosiaan "ei". Punaista lihaa laskematta syön periaatteessa mitä vain mistä pidän ja mitä haluan, mutta vanhalla säännöllä eli "ensin kunnon ruoka". Siitä sekä minä että mutkan kautta myös Juniori saamme kaiken mitä tarvitsemme. Sen lisäsi mikään ei ole kiellettyä ja muutakin saa syödä sen verran kuin mieli tekee.
Millaisen mallin haluan lapselleni antaa?
Hyvä kysymys! Kasvispitoinen ja vegaaniruokavalio ovat nostattaneet esille kysymyksiä syötänkö lapselleni lihaa. Vastaus on myönteinen. Mikäli taustalla ei ole terveydellisiä vaatimuksia, haluan lapseni itse saavan valita ruokavalionsa. Olisi toki helpompaa pitää lapsi samalla ruokavaliolla, eli pääasiassa kasvisruoka/vegaanilinjalla. En kuitenkaan halua tehdä näin. Myös suolisto tottuu omaksuttuun ruokavalioon, jolloin muutokset ovat vaikeita. -Siis lisättävän ruuan kanssa. Entä jos lapseni haluaisikin olla ns. sekasyöjä mutta hänen elimistönsä on toista mieltä? Mielestäni hänellä on oikeus itse valita ruokavalionsa kun siihen ikään tulee. Siitä tosin haluan pitää huolta, että ns. tavallinen ja perusterveellinen kotiruoka kelpaa.
Siinähän tuli samalla asenne herkkuihin (karkit, leivonnaiset, naposteltavat yms.). En halua tehdä näistä tabua, mutta en toisaalta muullakaan tapaa ylikorostaa. Jättäisin suosiolla myös karkkipäivän väliin, sillä en halua että lapsi omaksuu tietynlaisen ruuan palkinnoksi. Sama pätee ruokaa keinona lohduttaa. Tunnesyöminen tai muulla tapaa kieroutunut suhde ruokaan on jotain, miltä toivon lapseni säästyvän. Syy: en halua hänen kokevan samaa mitä itse olen kokenut. Ensisijaisena tulee se perusterveellinen ja tavallinen kotiruoka. Toivon myös että lapseni suhtautuisi kasviksiin myönteisesti. Toisaalta on hyvä muistaa, että lapsen makuaisti on herkkä. Kypsennetyt kasvikset voivat siksikin maistua pahalta, koska lapsi maistaa ne paljon voimakkaammin.
Miten ennaltaehkäisen sen ettei ruuasta tule palkkio tai lohdutus? Ensinnäkin vältän ruualla palkitsemista ja lohduttamista. Herkuttelu on sallittua, mutta esim. viikonlopu kohokohta on mieluummin vaikka käynti sisäleikkipuistossa tai mikä paikka onkaan mieluinen. Samassa paketissa tulee yhteinen aika. Kokonaisuudessaan voisin todeta että toivon tekemisen menevän syömisen edelle. Toisaalta esim. leipominen yhdessä (sitten joskus..) voisi olla hyvinkin hauskaa. Samalla lapsi näkee miten esim. piparkakut valmistuvat. Saako taikinaa maistella? Muuten kieltäisin mutta joutuisin kai itsekin noudattamaan kieltoa..
Hyvistä suunnitelmista huolimatta homma voi mennä pieleen. Hampurilaiset ja ranskalaiset voivat maistua enemmän kuin perunamuusi ja jo kasvisten mainitseminen voi saada suun mutrulle. Sitten ei auta muu kuin tehdä parhaansa. Toisaalta en haluaisi että jokainen ateria on yhtä itkua ja tappelua. Mutta sellaistakin voi tulla.. ehkä asiaa ei parane stressata liikaa vielä. Onnesi ruokavalio koostuu vielä äidinmaidosta..
Yhteenvetoa
Oma ja lapsi ja imetys ovat kieltämättä hyviä kannustimia syömään fiksusti. Riittävästi energiaa ja riittävästi ravintoaineita. Päivittäinen ajatustyö on ns. pakollinen paha, mutta enemmänkin hyvä. Jos annan siimaa syömishäiriön ajatusmalleille, menetän paljon enemmän kuin saan. Saatan saada kyvystä kontrolloida toimintaani ja sen vaikutusta kehooni mielihyvää. Kyseessä on kuitenkin pohjaton kaivo: mikään ei riitä, ja "tavoitteet" vaativat aina vain enemmän omistautumista.
Jos lähtisin siihen touhuun taas mukaan, tiedän etten voi (riittävän) hyvä äiti Juniorille. Huomioni olisi syömisessä ja liikunnassa sekä näihin liittyvissä tavoitteissa jotka eivät johda kuin alaspäin. Toki olen liikkujana/urheilijana tavoitteellinen, mutta esimerkksi kaksoishypyn tai piruettiyhdistelmän harjoittelu ja siihen keskittyminen tapahtuu jäällä. Juniorin kanssa ajatukseni ovat edelleen hänessä (okei, joskus kauppalistassa, mitä pitäisi siivota, onkohan ulkona hyvä sää vaunulenkille, milloin olikaan seuraava neuvola jne.). En laske kaloreita päässäni enkä mieti paljonko minun on liikuttava saadakseni kompensoitua tilanne. No, sen verran joudun syömiseen keskittymään, että syön rittävästi ja riittävän monipuolisesti. Noudattamalla ns. lautasmallia ja omaa kehoa kuunnellen tällainen huomio ruokavalioon vie kuitenkin merkittävästi vähemmän aikaa ja huomiota.
Riittävään ravintoon panostaminen ei liity vain minuun ja tähän hetkeen. Kunhan Juniori tuosta lähtee liikkeelle, haluan jaksaa leikkiä ja juosta hänen kanssaan niin kauan kuin äidin seura kelpaa. Toisaalta haluan myös jatkaa liikkumista hyvällä mielellä ja oppia uutta. Nim. ikuinen temppuilija.. Haluan myös näyttää Juniorille syömisessä ja ravinnossa hyvää esimerkkiä. Haluan syömisen olevan rentoa, mutta ei itse päivän tarkoitus. Toisaalta saahan hyvästä ruuasta nauttia! Toivon vain, että se hyvä ruoka olisi muutakin kuin ranskikset, karkit ja sipsit. Vaikka itse en syö punaista lihaa, toivon että Juniori oppisi tykkäämään juurikin vaikkapa lihapullista ja perunamuusista ja vaikkapa vispipuurosta.
Näiden ajatusten myötä toivotan kaikille mukavaa päivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti