Iän myötä kehon palautumisella on taipumus hidastua. Mittariini kertynyt 35 vuotta ja puoli vuotta päälle on ikänä ristiriitainen: ei nuori, mutta ei suoranaisesti vanha. Tosin lapsen ja teini-ikäisen näkökulmasta kyseessä on täysi ikäloppu. Kuormimuksen iästäni huolimatta olevani paremmassa fyysisessä kunnossa kuin 10 vuotta sitten, jolloin syömishäiriön oireillessa elämäntapani olleet parhaimmasta päästä. Mittariin kertyneitä kilometrejä ei saa deletoitua. Tämä ei kuitenkaa sulje pois mahdollisuutta liikkua ja kehittyä..
Säännöllinen liikkuminen ja arkiaktiivisuus
Olen luopunut "pakollisesta" kuormittavan liikunnan saldosta. Toki teen ajoittain esimerkiksi hapenottokykyä parantavia harjoitteita ja hölkkään osan lenkistä. Kunto nimittäin näyttää pysyvän riittävänä näinkin. Hölkän ja reippaan kävelyn vuorottelu tosin tuntuvat mielekkäältä. Nyt tulevien päivien aikana tulen kokeilemaan esimerkiksi pyrähdyksiä. Nyt hellepäivät kieltämättä hieman rajoittivat kuormittavampaa harjoittelua...
Arkiaktiivisuus tarkoittaa itselleni p**seen pitämistä poissa penkistä aina kun mahdollista. Istumatyötä vaativissa tehtävissä säännöllinen "ylösnousemus" ei välttämättä pelasta synniltä ja pahuudelta, mutta ainakin selkäongelmilta. Myös työskentelyasennon vaihtaminen auttaa..
Kehonhuolto
Hetken mietin kehtaanko tätä osiota ottaa mukaan. Tuossa hetki sitten kokeiltuani pitkästä aikaa jumppakeppiä paljastui erityisesti ylävartalon lihasten ja kylkien venyttelyyn liittyvät laiminlyönnit. Onneksi joogasta tuttu "aurinkotervehdys" mahdollistaa monen lihaksen venytyksen useaan kertaan. Lisäksi liikesarjaan voi lisätä pieniä variaatioita joilla harjoittaa esimerkiksi liikkuvuutta ja voimaa.
Maltillinen ja mielekäs voimaharjoittelu
En onnistunut koskaan omaksumaan "perinteistä" salitreeniä päälajikseni, ohjeisharjoitteluksi kyllä. Tavallisesti suosin kehonpainoa apuvälineenä. Mutta esimerkiksi jalkatreenissä sopivan painoinen levy on hyvä lisä, samoin kahvakuula.
Ns. lihasten "hajotustreenistä" olen luopunut. Lepo ei kuulu vahvuuksiini, sillä en malta vain pysyä paikoillani. Tässä lienee runsaasti puolesta-vastaan -kantoja. Osa kannattaa satunnaista harjoittelua niin kovaa että lihakset ovat muutaman päivän poissa käytöstä. Itse olen tykästynyt pieneen rajojen koputteluun, jota seuraa korkeintaan sellainen pieni, mutta tehdystä työstä muistuttava jumi. Palautumisaika on lyhyempi, mutta kehitystä on silti tapahtunut. Huom, tähän luonnollisesti vaikuttaa se, millaista tulosta tavoitellaan.
Mielekkyys on avainasemassa: treenistä vähinään osan oltava hauskaa, ei vain pariin suuntaan tapahtuvia liikkeitä. Tästä syystä olen tykästynyt mm. kehonpainoharjoitteluun, jonka sisällön olen olen rakentanut ottamalla ideoita akrobatiasta. Suurin osa erityisesti Instagramissa (aliisa_85) näkyvistä liikeistä on kehitetty voimistelu -ja joogaliikkeistä.
Koordinaatio ja tasapaino
Tätä harjoittelua olen pyrkinyt tuomaan mukaan myös pienenä aivotreeninä. Aivojen "treenaaminen" on kiinnostanut jo muutaman vuoden ajan. Se alkoi julkaistuista tutkimuksista joiden mukaan uusien liikkeiden opettelu lisää harmaan aineen tuotantoa. Tiedä häntä onko näin ja mikä lopullinen vaikutus on. Tuskin uuden opettelusta on haittaakaan.
Liikemuisti.. siinä ilmiössä olen alan pelle. Jäällä kykenen sisäistämään vain lyhyitä askelsarjoja. Tietenkin helpompaa olisi ajatella kyseessä olevan luonnollinen ominaisuus. -Osallahan liikemuisti on luonnostaan hyvä. Voisiko sitä kehittää harjoittelemalla? Sama pätee tasapainoon. Kieltämättä on ollut lohdullista on ollut huomata, että toistojen kautta todella oppii.
Jaksottaminen
Jos/kun tavoitteellisempi harjoittelu pääsee taas käyntiin, suosin edelleen jaksottamista: eri viikkoina eri kuormitustaso ja eri teemat. Tyypillisiä teemoja ovat mm. kehonhallinta/koordinaatio, kestävyys/voima ja tekniikka. Kestävyyden ja lihasvoiman harjoittelussa joutuu jo olemaan hieman tarkkana palautumisajan vuoksi. Kokonainen viikko on siis (ainakin minulle) määrä mistä suunta on vain alaspäin. Olen viime aikoina yhdistänyt tähän kehonhallinnan ja notkeusharjoittelun.
Jaksottaminen on osoittautunut hyväksi tavaksi niin palautumisen kuin monipuolisen harjoittelun kannalta. Vaikka painotan liikkumisen iloa ja mielekästä harjoittelua, omiin lajeihin kuuluu myös osa-alueita jotka eivät aina ole "kivoja". Tämä johtuu suurimmaksi osaksi siitä, etten hallitse kyseistä osa-aluetta niin hyvin kuin haluaisin. Jaksottaminen mahdollistaa sen, että myös näitä asioita tulee harjoiteltua riittävästi. Konkreettisena esimerkkinä olkoon ns. perusluistelu ja askeleet. Ne ovat heikoin alueeni mutta oleellinen tekijä muiden elementtien sujuvuuden kannalta. Yllättäen sujuvuus muutti liikkeet "kivoiksi".
Riittävästi lepoa ja ravintoa
Muuten ei jaksa, ja suorituksen laatu kärsii. Oma taktiikkani on kehon kuuntelemisen ja ns. kaloritietoisuuden yhdistäminen. Suurimmaksi osaksi syön lähes raivostuttavan oppikirjamaisesti ja lautasmallin mukaan. Mutta esimerkiksi näin lomalla pidän lähinnä kiinni ruokailuväleistä.
Jos päivän aikana energiamäärä uhkaa jäädä pieneksi, lisään ruokaan tai välipaloihin pähkinöitä ja siemeniä. En eläisi päivästä toiseen esimerkiksi smoothie -lounaalla, mutta yksittäisinä päivinä sallin itselleni. -Kunhan mukaan on sujautettu riittävä määrä siemeniä tai pähkinöitä. Näin juomaan sujahtaa mukava määrä energiaa.
Levolla viittaan pääosin nukkumiseen. Olen itse nukkumisen suhteen erityisesti arkena varsinainen diktaattori. Näin lomalla myönnän lipsuneeni hieman. No, tiedän että lepoa ja unta tulee riittävästi vaikka nipotus asiasta jäisikin joskus vähemmälle. Riittävä uni on kuitenkin sen verran merkittävä asia hyvinvoinnin kannalta, että aivan vapaalle en ole valmis heittäytymään. Yleisen jaksamisen ohella uni vaikuttaa mm. aineenvaihduntaan, kognitiivisiin kykyihin ja mielialaan. Näiden toimivuudesta ei mielellään luovu ainakaan vapaaehtoisesti.
Tavoitteellisuuden ei tarvitse olla suorittamista
"Miksi treenaat noin tarkasti kun et kuitenkaan ole mikään kilpa- tai ammattiurheilija?" Who cares?! Jokainen vähänkin kilpailuhenkinen liikkuja voi kilpailla itseään vastaan. Huonoimmassa tapauksessa ihminen on itsensä pahin vihollinen. Toisaalta ihanteellisemmassa skenaariossa ihminen itsensä paras vastustaja voittamisen kannalta: "vastustajan" vahvuudet ja heikkoudet ovat tiedossa. On siis mahdollisuus asettaa tavoitteita.
Oma suhteeni tavoitteisiin on moniulotteinen. Pidän systemaattisuudesta. Asetan tavoitteen jonnekin kohtuullisen korkealle, mutta ennen sitä riittävän monta välitavoitetta näyttämään suuntaa ja kehityksen kulkua. Näin joskus tosikoksi eksyneen näkökulmasta neuvoisin pitämään tavoitteellisuuden hieman leikkimielisenä. Se ettemme ehkä ole olympiatason kilpaurheilijoita ei estä meitä tekemästä tavoitteita. Voimme tehdä niitä, mutta ilman suorituspaineita, sillä kukaan ulkopuolinen ei vaadi meiltä onnistumista. Voi helpotus!
Lopuksi..
Kuluneilla vuosilla on harvemmin taipumus nuorentaa. Mittariin kertyvät kilometrit eivät välttämättä ensisijaisesti tarkoita nopeaa laskusuuntaa ja pakollista luopumista. Taktikoinnnilla ja "koneiston" hyvinvointiin panostamalla vauhtia ja voimaa voi riittää yllättävän pitkälle. Tärkeintä on kuitenkin oikea asenne: tätä haluan tehdä, tästä pidän. Tämän nostattama motivaatio auttaa ponnistelemaan muun hienosäädön parissa.
Mukavia kesäpäiviä kaikille!
P.S Jotka kaipaatte sekä palautumista että vauhtia, käykää katsomassa esim. IG:ssä millaista menoa Nitrosaurus Steel tarjoaa (nitrosaurussteel).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti