Yksipuolisen liikkumisen varjopuolet

”Liike on lääke”, sanotaan. Siitä huolimatta jokin kohta kropasta on jatkuvasti kipeänä vaikka liiallinen istuminen on saatu minimiin ja venyteltyäkin tulee ahkerasti. Jos jätämme googlettelun antamat diagnoosit (esim. ”olet jo kuollut”) vähemmälle, syytä voi hakea myös vähemmän dramaattiselta alueelta. Taustalla voivat olla ongelmat lihastasapainossa. Tuleva teksti on kirjoitettu aikuisluistelijan näkökulmasta, ei terveydenhuollon ammattilaisen. Mukana on myös jokunen arjen esimerkki.

Ne toispuoleiset tai muuten paikalliset kiputilat..

”Istuminen on uusi tupakointi”. Allekirjoitan tämän! Istumisen pitäisi olla helppoa, mutta auta armias kun se pitäisi tehdä vielä järkevässä asennossa.. Välillä selkä valahtaa kumaraan, paino voi olla vähän enemmän toisella puolella, jalkaa on mukava laittaa toisen päälle jne. Voi olla että olen todellisuudessa ainoa, mutta aina jokin menee pieleen jos vähänkin pidempään joutuu istumaan. Itse harrastan erityisesti painon keskittämistä vähän enemmän toiselle kankulle, minkä seurauksena ranka pääsee kellahtamaan mukavan vänkyrään. Tässä kohden en enää kehtaa olla ihmeissäni selkäongelmista.

Toinen yksinkertainen toimenpide: laukun kantaminen. Siinähän se kulkee mukavasti, mutta tuleeko puolta koskaan vaihdettua? Yllättäen olkapää ja hartiat pääsevät hieman ärtymään. Voisin ottaa tähän sellaisen ”soo soo, teette siis väärin” -asenteen, mutta valitettavasti olenkin itsekin aika laiska vaihtamaan laukkua välillä toisellekin olalle.

Entäs jäällä? Voin saman tein sanoa, etten todellakaan ala hyppiä vaikeampia hyppyjä toiseen suuntaan piruettien harjoittelusta puhumattakaan! Tai no, piruetteja voisi tosin kokeillakin. Ihan ymmärrättävää toisaalta, sillä vaikeammatkin yksöishypyt ”väärään” suuntaan ovat (mielestäni) liian pelottavia..

Mitä yhteistä näillä esimerkeillä onkaan? No se toispuoleisuus. Lihakset saavat kyllä kaipaamaansa kuormitusta, mutta toispuoleisesti. Kuten arvata saattaa, toisen puolen lihakset jäävät väkisinkin heikompaan jamaan, mikä meillä aikuisihmisillä erityisesti tahtoo aiheuttaa kaiken maailman kremppoja.

Kun heikot kohdat ilmoittavat itsestään..

Tykkäätkö kovasti juoksemisesta, kävelemisesta, tai yläkroppaa kuormittavista lajeista? Hieno homma! Olen siis tosissani. Pienenä varjopuolena innostus yhteen alueeseen saattaa johtaa toisen jättämiseen huomiotta. Lopputulos: pienoinen epätasapaino lihaksistossa.

Yksi klassinen mallikelpoisen sikspäkin omistajilla on heikko selkä. Toisaalta, mikä järki selän treenaamisessa on kun lihaksia ei voi esitellä samalla ylpeydellä? Ymmärrän toki, mutta selkälihaksilla on muutakin virkaa kuin ulkonäkö. No, samoin vatsalihaksilla. Vatsa- ja selkälihakset ovat aika olennainen tekijä ruhon tukemisessa ja esimerkiksi tasapainon ylläpitämisessä ja ennen kaikkea kropan hallinnassa. Kanssani saa olla toki eri mieltä. Heikot selkälihakset suhteessa vatsalihaksiin ovat kätevä reitti selkäkipuihin ja ryhtiongelmiin. ”Soo soo” jää jälleen pois, sillä olen itsekin ollut heikkojen selkälihasten aktiiviharrastaja. En pitänyt sen seuran jäsenyydestä.

 Näillä piti aloittaa :D

Entäs jalat? Mitä niitä treenaamaan kun hauikset keräävät paljon enemmän huomiota! Jostain syystä heikot nilkat vaivaavat säännöllisesti, samoin polviongelmat. Mutta mitäpä niitä kinttuja treenaamaan.. Tai toisinpäin? Tätä joukkoa tuli muuten edustettua pitkään.. Ryhti yläselän kohdalta oli.. persoonallinen, myös miellyttäviä lihasjumeja riitti erityisesti istumatyön seurauksena. Jäällä yläkropan käyttö osana liikkeitä oli puoliksi mahdotonta. Jostain kumman syystä salitreenin seurauksena kehonhallinta parani aika tavalla, erityisesti ylävartalon lihaksiston suhteen.

Arkiset korjausliikkeet

Ns järkevä istuminen voi olla ajoittain haasteellista ja vaatia hieman keskittymistäkin, mutta mistään tähtitieteestä ei ole kyse. Selän oikaisemisen ohella on hyvä muistaa se perinteinen: rinta ulos. Toki jossain vaiheessa se ryhti lysähtää, mutta asian huomioiminen mahdollistaa oikaisemisen. Toisaalta on hyvä muistaa, että istuminen ei ole ihmiskropalle ns. luonnollinen asento. Valitettavasti opiskelu- ja työpaikat eivät ole vielä mahdollistaneet makuupaikkoja. Ja sitten ne kankut.. ei kannata kellahtaa toiselle ainakaan koko luennon ajaksi. Ihanteellinen vaihtoehtohan olisi nousta säännöllisesti seisomaan, mutta totta puhuen en ole kehdannut sellaista tehdä ainakaan täydessä luentosalissa..

Pienenä lisäyksenä voisin heittää tähän myös seisoma-asennon huomioimisen. Jos paino meinaa automaattisesti mennä toisella jalalle, kannattaa painoa vaihtaa säännöllisesti toiselle puolelle. Tämä menee itse asiassa melkein ajanvietteestä. Toki olisi hyvä jos paino pysyisi tasaisesti molemmilla puolella. Itse en sellaiseen pystyä paria minuuttia pidempään. Ja lisäys lisäysten lisäksi: lonkkalepoa kannattaa välttää.

Entä se olkalaukku? Sitä tosiaan kannattaa vaihtaa välillä toisellekin olalle, edes pienien matkojen ajaksi. Sama pätee kauppakassiin. Toisaalta vaihtoihin voi asennoitua pienenä (posiitivisena) haasteena ja uuden taidon oppimisena. Matkan aikana sitä voi esimerkiksi päättää kävellä tiettyyn pisteeseen asti ennen laukun siirtämistä toiselle olalle.

Harjoittelun monipuolistaminen

Liikunnasta pitäminen on aina suurta plussaa, eli sitä juoksemista tai yläkropan treenaamista ei todellakaan ole syytä lopettaa! Ohella kannattaa kuitenkin ottaa tasapainottavia harjoitteita, ts. kehittää myös niitä lihaksia jotka ns. päälajissa saavat vähemmän huomiota. Tällöin kuormitus ei jää liian yksipuoliseksi. Itse pyrin tästä syystä treenaamaan salilla ylä-ja keskivartaloa laitteilla, mutta myös erilaisten harjoitteiden kautta. Itse tykkään puhua temppuilusta. Ideana on, että myös muut kuin jalkojen lihakset saavat riittävän määrän ärsykettä. Onnistun säännöllisesti ”testaamaan” myös miten käy, jos harjoittelu alkaa keskittyä vain jäälle. Opiskeluun liittyvä istuminen takaa kivuliaan lopputuloksen.

Teoriassa harjoittelun monipuolistaminen käy yksinkertaisesti: liikut siten, muutkin lihakset saavat riittävästi kuormitusta. Tämä on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, ainakin jos yhdellä lajilla on menty pitkään. Pitkiä lenkkejä harrastavan juoksijan ei välttämättä ole helppo alkaa esimerkiksi punnertamaan säännöllisesti, erityisesti jos lihaskunnon harjoittaminen on muutenkin ollut unohduksissa. Osa taas löytää välittömästi sopivan ”oheislajin”, ja harjoittelun syklittäminen onnistuu ongelmitta. Ne mokomat..

Harjoittelun monipuolistaminen ei kuitenkaan välttämättä ole täyttä pakkopullaa jota varten on jo keksittävä uusia kirosanoja. Lopputuloksena voi olla fyysisesten etujen ohella motivaation lisääntyminen. Ihmiset ovat erilaisia, mutta oman kokemuksen pohjalta uskallan neuvoa aloittamaan pienistä määristä, ja lisäämään sitä mukaan kun harjoittelu alkaa muuttua rutiiniksi. Tällöin on ehkäistävissä täysi lopettaminen parin viikon yli-innokkaan harjoittelun jälkeen.

Jos ns. päälajia tulee harjoiteltua paljon, kannattaa harjoittelukokonaisuuden jakoon kiinnittään huomiota. Jos niitä yli 10 km:n lenkkejä tulee tehtyä useampi viikon aikana, ei sen kaiken päälle kannata ottaa samaa määrää salitreeniä. Kroppa voi nimittäin muutaman päivän sisällä vaatia vakavaa keskustelua aiheesta nimeltä palautuminen. Itse olen päätynyt ottamaan yhden jääharjoittelukerran pois, ja vaihtamaan sen salitreeniin. Tällä hetkellä edes oikeastaan edes kaipaile enempää jääaikaa. Eli järki mukana, ja kroppaa kannattaa aina kuunnella. Usein se balanssi tahtookin löytyä kokeilemalla.

 Ett' sillai. 

Mukavaa, pian loppua kohti kääntyvää viikkoa kaikille!