Irti syömishäiriöstä: Ajatusmallien muokkaaminen

Kymmenen vuotta sitten (ja vielä pari vuotta sitten) syömistottumukseni olivat aivan päin.. tiedätte kyllä mitä. Kehon ohella erityisesti mieli oli tottunut pieniin annoksiin ja sekä säälittäviin energiamääriin. Jos rehellisiä ollaan, ajatus esimerkiksi tuhannesta kilokalorista kauhistutti. Nykyään alas menee vähintään tuplasti tuo määrä. Muutos ei tapahtunut kuitenkaan yhdessä yössä. Tässä hieman asioita, joita ruokamäärien nostaminen vaati, ja toisaalta sai aikaan.

Pikku hiljaa..

Vaikka arvostan terveydenhuollon piirissä tapahtuvaa työskentelyä syömishäiriöisten parissa, olen valmis hieman kritisoimaan sitä nopeutta, mitä osastolla odotettiin. Toisaalta ymmärrän senkin, että rajalliset resurssit pakottivat toteuttamaan hoitosuunnitelmat maksiminopeudella.

Ongelmana on kuitenkin ”jojoilu”. Ehkä jonkun korviin kuulostaa erikoiselta käyttää tuota sanaa tässä kontekstissa, mutta siitä siinä on kyse. Jos energiamääriä yritetään välittömästi kohotamaan ns. normaalille tasolle, muutos ei välttämättä ole pysyvä. Tässä tapahtuu siis tasan sama ilmiö, kuin päätöksessä vaihtaa 90% roskaruuasta koostuva ruokavalio kasvispainotteiseen kotiruokaan. Muutama päivä voikin mennä hyvin, mutta alkuinnostuksella on taipumus lopahtaa.

Eli lisäys kerrallaan, ja omaakin järkeä saa käyttää.

Ajatusten muokkaaminen: se kaikki ei liisteröidy ahteriin

Kun arviolta kolmasosa suositellusta päivittäisestä energiamäärästä muuttuu itselleen normaaliksi, lisääminen ei ole projekti helpoimmasta päästä. Ajatukseen samaistuminen voi olla vaikeaa, enkä sellaista vaatisikaan. Minulle se maksimissaan tuhat kilokaloria (yleensä vähemmän) oli muuttunut normaaliksi.

Ns. ylimääräinen energia luonnollisesti siirtyi jo katseen voimalla tuomaan lisäsenttejä ahteriini, mitä ei siis todellisuudessa tapahtunut. Mutta yritäpä sitten sisäistää kyseinen tosiasia. No, eihän se ajatusmalli yhdessä hetkessä muuttunut, vaan useita vuosia siihen meni. Lisähaastetta toi tarve kompensoida seuraavana päivänä. Käytännössä tämä tarkoitti energiamäärän karsimista seuraavana päivänä jos edellisenä tuli syötyä enemmän. Suoralta kädeltä en osaa edes sanoa, millaiset asiat tukivat muutosta. Varmaankin energian lisääntyminen ja olotilan paraneminen. Ja tietenkin taas eteneminen vähän kerrallaan eteenpäin. 

En pidä tätä minään sankaritekona, mutta mainittakoon että muutos on tapahtunut ilman terapiaa tms. Mutta vaikka olisinkin saanut/hyödyntänyt terapiaa projektin tukena, se ei olisi poistanut pienoista tosiasiaa: itse se työ on tehtävä, kukaan muu ei tee sitä puolestasi. Enkä siis pidä terapiaa lainkaan huonoa vaihtoehtona, sillä sitä kautta voi kuitenkin saada projektia varten tukea ja "työvälineitä". 

Aivot tarvitsevat glukoosia

Itsestäänselvyys? Eipä muuten ollut ainakaan ”vanhoina hyvinä aikoina”. En tiedä vaikuttaako vähäinen energiamäärä miten eri tavoin eri ihmisillä. Minulla se vaikutti lähimuistiin ja keskittymiskykyyn. Periaatteessa kykenin kyllä oppimaan/ymmärtämään ns. tavalliseen tapaan, mutta moni asia unohtui varsin pian. Tämä lienee syy sille, että muistan esimerkiksi osastoajoissa todella vähän mitään konkreettista.

Erityisesti viime kuukausina palattuani takaisin hiilihydraattien ihmeelliseen maailmaan olen huomannut, että opiskelu sujuu selkeästi paremmin. Ihmekös tuo, kun aivot saavat (kofeiinin ohella) viimeinkin asianmukaista polttoainetta. Tämä on saanut myös ymmärtämään miksi osa opiskelijoista ”sortuu” esimerkiksi karkkeihin tenttiluvun ohessa.

Palautuminen vaatii energiaa

Voi kyllä! Ihmettelin vielä viime syksynä miksi kroppaan kertyy nestettä ja lihakset ovat raskaat levosta huolimatta. No, mainittakoon että sen levon määrä ei tainnut olla aivan riittävä suhteessa rasitukseen, mutta ei myöskään ravinnon. Lihaksiin tosiaan tulee treenin seurauksena nk. mikrovaurioita, joiden korjautuminen on osa palautumista. Pelkällä makoilulla homma ei kuitenkaan vielä suju, vaan tarvitaan jotain muutakin: energiaa. Koska sukkapuikkojen työntäminen pistorasiaan puun alla seisoskelu ukkosmyräkän aikana eivät mahdollista sopivan energiamuodon saamista, on siirryttävä suunnitelma B:hen: ruokaan.

En erityisemmin harrasta esimerkiksi palautusjuomia, sillä uskon oikeanlaisten eväiden ajavan saman asian, samoin kunnon ruuan. Jos lämpimän ruuan ääreen ei ole mahdollista päästä riittävän nopeasti, mm. riisipiirakka ja banaani toimivat ”ensiapuna”, samoin kasvimaidot. Ja kas kummaa, kroppa on jopa suostunut harrastamaan palautumista hieman tehokkaammin! Tosin tällä hetkellä selvittelen vielä sopivaa treenijakaumaa viikolla, sillä tällä viikolla yhden jäävuoron lisäys on tuntunut raskaalta. No, viikonloppuna leppoisammin ja glykogeenivarastoja täytellen! Vaiko ukonilmaa odotellen..?

Pohdintaa

Kuten huomata saattoi, kaikki ei ole käynyt sormia napsauttamalla, ei edes taikasanoja latelemalla. Mutta vaikka korostankin omaa vastuuta ja työn paljoutta, ei tuo kaikki mitään mahdottomuutta ole. Jos joku toteamassa ”no sä oletkin vahva ja sulla on koko ajan ollut tahdonvoimaa jne.”, voin vakuuttaa hänen olevan väärässä. Olen todella huono siirtymään mukavuusalueeni ulkopuolelle, mikä varmaankin pitkitti projektia aika lailla. Myös lipsumisia on sattunut, eikä aina ihan vahingossakaan. Kokonaiskuva kuitenkin ratkaisee, eivät yksittäise palaset. Ja siinä kokonaiskuvassa etenemistä on tapahtunut varsin mukavasti.

Jos jotain uskallan neuvoa samassa tilanteessa oleville tai sellaiseen siirtymistä harkitseville, niin olkaa kärsivällisiä. Hyväksykään ne lipsahdukset, mutta älkää tarttuko niihin. Tarkastelkaa muutoksia mieluummin kuukausittain kuin päivittäin, koska silloin eteneminen on helpommin huomattavissa. Ja vielä: Voi siinä ohessa elääkin ja nauttia elämästä, niitä ei tarvitse itseltään kieltää.