Muutto Helsinkiin oli oma kokemuksensa, ja erittäin odotettu sellainen. 19-vuotiaalle silloinen asuinpaikka alkoi käydä ankeaksi, sillä moni tuttu oli muuttanut pois. En saanut opiskelupaikkaa heti lukion jälkeen, siispä toimin koulunkäyntiavustajana välivuoden aikana. Opiskelupaikka Stadiasta oli siis tervetullut mahdollisuus muutokseen. Ja kuten moni muukin 19-vuotias, minäkin halusin muuttaa omilleni. Sain asunnon HOAS:in kautta. Perinteen mukaisesti kyseessä oli kahden hengen soluasunto, missä sitten asustelinkin useamman vuoden. Asuinalue oli siinä mielessä helppo tottumisen kannalta, sillä kyseessä oli lähiö. Tietenkin keskusta oli paikkana "cool", sillä siellä ei tätä ennen päässyt käymään kuin muutamia kertoja vuodessa. Mitään "stadihuumaa" minuun ei iskenyt, vaikka illanvietot keskustan suunnilla olivatkin uusi ja jännittävä kokemus. Kauppakeskukset oli pian kierretty ja uutuudenviehätys laski aikanaan. Toki uusia ihmisiä ja uusia ympäristöjä löytyi vielä muutaman vuoden jälkeen.
Vuonna 2010 oli aika muuttaa jälleen. Siirryin asumaan vähän "hurjempaan" lähiöön. Metroyhteys oli kieltämättä kätevä, mutta en voi pahemmin kehua väestöä, jota metroasemat keräsivät. Viimeiset pari vuotta olivat oikeasti hankalia, sillä asuinpaikkani alkoi olla oikeasti hieman vaarallinen. Ehkä jonkin mielestä ylireagoin, mutta narkkareiden riehuminen aiheutta pienoista epämukavuutta. Vuonna 2014 muutin lähellä lapsuudenkotini aluetta puolisoni kanssa. Edellisen asuinpaikan jälkeen oli suoranaista luksusta kun pyykkiä uskalsi pestä pesutuvassa myös klo 18 jälkeen! Viime syksynä jouduimme muuttamaan takaisin pk-seudulle. Siirtyminen oli vaikeaa, sillä viihdyin pikkukaupungissa. Onneksi nykyinen asuinpaikka on melko rauhallinen. En tiedä olenko tullut vanhaksi, mutta siedän huonosti suurta ihmismäärää ja kiirettä, etenkin näiden yhdistelmää. Kampin kauppakeskus ja bussiterminaali ovat mielestäni pahimpia paikkoja. En myöskään pidä joulunajan valosaasteessa, saati sitten materiasaasteesta. Vuosien mittaan olen miettinyt millaisissa paikoissa viihdyn parheiten. Pidän siitä, että kulkuyhteydet ovat hyvät, mutta toisaalta minulle on tärkeää että voin kävellä paikasta toiseen. Jonain päivänä toivon siis asuvani pikkukaupungissa, ja mieluummin hieman syrjemmässä sielläkin. Aivan keskellä ei mitään en ehkä haluaisi asua, sen verran olen tottunut peruspalveluiden helppoon saatavuuteen. Jos asuisin ns. oikeasti aivan syrjässä, laiskuuteni kotoa poistumisen suhteen voisi lisätä mökkihöperyyden riskiä..
En näe tätä asenneongelmana, mutta huolimatta useista vuosista pk-seudulla en koskaan ole oppinut käyttämään sanoja "stadi" tai "lande". Minua tosin moititaan liian landelaiseksi, sillä käytän edelleenkin nimeä "Hesa". En osaa puhua mutsista tai faijasta, matkustaa dösällä, enkä myöskään nyrpistää nenääni hirveälle döfikselle. Kyseessä ei siis ole mielenosoitus. Nuo sanat eivät vain ole koskaan istuneet päivittäiseen sanastooni. Jotain yksittäisiä sanoja olen käyttänyt satunnaisesti. No, sen sijaan minulla nippu hullunkurisia lausahduksia sekä sanoja, jotka ovat juurtuneet sanavarastooni mm. historiallisten romaanien kautta. Joskus vanhempi rouvashenkilö näytti hämmentyneeltä käyttäesäni sanaa "brännäri". Sanat tarttuvat sieltä, missä niitä siis eniten kohtaa, sekä konteksteista jotka jäävät mieleen.
Eräänä iltana erehdyin katsomaan ohjelmaa "Stadi vs. Lande". Ohjelman näkökulma vaikutti varsin stadilaiselta. Minua tosin hieman häiritsi eräs asia. Vaikka Helsinkin on kooltaan suuri kaupunki, en sanoisi esimerkiksi Tamperetta pikkukaupungiksi, saati sitten Turkua. "Lande" sen sijaan voi tarkoittaa mitä tahansa aluetta mikä ei kata "stadin" kriteereitä. Ohjelma olisi ollut hieman viihdyttävämpi, jos myös muita suurempia kaupunkeja olisi laskettu mukaan. Vuosien mittaan olen oppinut olemaan soimaamatta nk. stadikeskeisyyttä, sillä olen huomannut jokaisella paikkakunnalla olevan oma keskeisyytensä. Toisaalta hyvä näin. Tuo keskeisyys on keskeinen asia paikallisidentiteetin säilyttämisen suhteen. Pitäkää siis keskeisyytenne! Mainitsin alussa harmistuvani jos joku sanoo minua maalaiseksi, eli landelaiseksi. Nolottaisiko minua olla oikeasti maalta kotoisin? Tuskin. Silloin nk. maalaiselämä olisi juurtunut minuut alusta pitäen, jolloin siinä ei kaiken järjen mukaan pitäisi olla mitään outoa. Minun on vaikea kuvitella esimerkiksi lapsuutta kaupungissa. Jotkut asiat ovat kieltämättä jääneet vieraiksi. Pk-seudulla jo pienet lapset oppivat joukkoliikenteen käytön. Itse panikoin yhden linjan kanssa aloittaessani yläasteen. Pummilla matkustaminen oli täysin vieras käsite, sillä matka maksettiin kuskille. Ehkä junaa hyödyntävät hyödynsivät myös tuota mahdollisuutta. Vaikea sanoa, pitääkin tiedustella. Uimakouluja ei pidetty uimahallissa, vaan paikallisessa uimapaikassa, joita oli kaksi. Lampia molemmat! Myös joki toimi uimapaikkana. Talvisin koulun pihalla oli sekä luistinrata että kaukalo. Kaikki "perusjutut" löytyivät siis, ja talvella pystyi hyvin hiihtämään kuntoradalle tehdyillä hiihtoladuilla.
En jaksaisi hektistä kaupunkielämää, mainosvaloja, liikennettä tai jatkuvia ärsykkeitä. Toisaalta jatkuva maaseudun rauhakin voisi käydä hermoille. Missä ikinä tulenkaan asumaan, toivon että ne ns. peruspalvelut löytyvät ilman 20 km:n automatkaa. On pari aivan ihanaa paikkakuntaa löytänytkin, ja vastaavia on varmasti paljon. Mikäli pääsen oman alani töihin, olen sen verran näkyvässä ammatissa että liian pienissä piireissä olo voi käydä tukalaksi. Siinä vaiheessa vapaa-ajan aktiviteetit on hyvä sijoittaa hieman etäämmälle. No, stadi vai lande? -Ei ilmeisesti kumpikaan, sillä edeleenkin puhun mieluummin kaupungista ja maaseudusta. Nyt olen tätä mieltä, mutta minun tuurillani päädyn nimenomaan ns. äärivaihtoehtoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti