Billy Elliot: tämä taisi olla ensimmäisiä näkemiäni DVD -elokuvia. Tarkkaa vuotta en muista, mutta myönnän jo näin alkuun, että olen aina ollut jäljessä näiden "teknologian ihmeiden" kanssa. Vieläkin harmittelen hieman VHS -laitteesta luopumista ja elän samalla siinä toivossa, että muutamia vanhoja VHS -kasetteja saataisiin tallennettua DVD:lle. Kyse ei tosin ole niinkään mahdollisuuksien puutteesta, vaan saamattomuudesta. Vanhin edelleenkin toimiva kasettimme taitaa olla peräisin 80-luvulta. Koska Billy Elliot -DVD oli lainassa, päädyimme muistaakseni nauhoittamaan elokuvan traditionaalisempaan muotoon, eli kasetille. Vuodet vierivät ja DVD -valikoimani laajeni. Billy Elliot kuuluu vieläkin suosikkielokuvien kategoriaan osaksi tarinan mielenkiintoisuuden, mutta myös monipuolisuuden vuoksi. Samaan elokuvaan on onnistuttu liittämään 80-luvun Englanti, sukupuolinormit ja niiden rikkominen, köyhyys, lakkoilu, perheenjäsenen menettäminen ja asenteet seksuaalivähemmistöjä kohtaan.
Tänään Helsingin Sanomien kulttuuriosiossa oli artikkeli, jonka mukaan Billy Elliotista olisi tehty musikaali. Nostan hattua jokaiselle näyttelijälle, mutta erityisesti Billyn roolin esittävälle pojalle, jolta vaadittiin näyttelemisen ohella myös laulu -ja tanssitaitoa. Artikkelin oheen oli liitetty arvio, jossa otettiin kantaa erityisesti esityksen brutaaliin kielenkäyttöön. Elokuvassakaan f-sanaa ei liioin säästelty. Arvostelun kirjoittaja pohti erityisesti esityksen soveltuvuutta lapsiyleisölle kielenkäytön vuoksi. Tavallisesti olisin ylenmääräistä kiroilua vastaan. En koe v-sanan käyttöä joka toisena sanana lauseessa niinkään kauhistuttavaksi, vaan enemmän typerän kuuloiseksi tavaksi, joka kielii säälittävästä sanavarastosta. Ikäsyrjintää tai ei, yhdistän tämän tavan ensisijaisesti nuorisoon ja nuoriin aikuisiin. Koska lukijoihin mahdollisesti kuuluu henkilöitä, jotka ovat kuulleet puhettani, en voi väittää olevani aivan puhdas pulmunen kielenkäytöltäni. Tosin osaan vaihtaa puhetyyliäni tilanteen mukaan. V-sanan käyttö rajoittuu siis lähinnä vahvistamaan substantiivia, tai sitä edeltävää adjektiivia. Kiitos sisareni, käsite pirhana on tullut erittäin yleiseen käyttöön. On kuitenkin paikkoja ja tilanteita, joissa erityisesti v-sanaa olisi hyvä välttää: työympäristö, yliopiston luennot ja keskusteluryhmät, "viralliset" tilanteet ja juhlat. No, jälkimmäiseen vaikuttaa toki ilmapiiri ja ihmiset. Jos tilaisuus on keveä, lienee asiasisältö kielenkäyttöä merkittävämmässä asemassa. Pyrin myös parhaani mukaan välttämään turhaa kiroilua puolison tyttären ja sisaren tyttären lähettyvillä. Mahdolliset voimasanat ovat yleensä koomisia väännöksiä.
Musikaaliin liittyvän kielenkäytön suhteen olen kuitenkin eri kannalla. Billy eli ympäristössä, jossa ronski kielenkäyttö oli arkipäivää. Tosin verrattuna siihen, mitä esimerkiksi julkisissa kulkuvälineissä saattaa kuulla, kielenkäyttö on erittäin siveää. Billy ei edustanut "yläluokkaa", vaan ns. "duunareita", joilla heräteostoksiin ei ollut varaa. Elämä ei ollut ruusuilla tanssimista ja etikettisäännöt muuttuivat prioriteetista toissijaiseksi tavoitteeksi. Kenties joku on jo ehtinyt kyllästyä tähän käsitteeseen, mutta taas kerran, kontekstin merkitys on ratkaiseva. On vaikea uskoa, että mahdolliselle lapsiyleisölle yksikään sana olisi uusi. Sen sijaan että vanhemmat kauhistelisivat esityksen kielenkäyttöä yrittäen samalla epätoivoisesti peittaa pikku enkeleidensä korvat, he voisivat selittää lapsilleen, että kyseisellä asuinalueella, ympäristössä ja aikakaudella puhetapa oli erilainen, mutta sitä ei kuulu matkia. Jos jotain olen viimeisen kymmenen vuoden aikana oppinut lapsista, he imevät itseensä juuri ne asiat, jotka he tietävät välttämisen aiheiksi. Olisiko käsikirjoituksen sanasto pitänyt siistiä? Itse asetun kieltävälle kannalle. Vaikka lehdet kuinka esittävät tunnusmerkkejä erityisen älykkäille lapsille, lapsia tunnutaan pitävän harvinaisen vähä-älyisinä. Kirosanoja on turha yrittää välttää, mutta sopimattomia sanoja on siinä määrin vähän, että niiden kategorioiminen tuskin on ylivoimainen tehtävä edes reilusti alle kouluikäiselle. Kouluikäinen sen sijaan ymmärtää varmasti hyvin, että eri ihmiset eri ympäristöistä puhuvat hieman eri tavalla. Astrid Lindgrenin tarinassa Ronja, ryövärin tytär kielenkäyttö ei ollut mitä kauneinta, mutta jo tarinan saapumisen aikaan moni lapsi ymmärsi, että ryövärit puhuvat hieman kovempaa kieltä kuin me nyt (ja kun tarina julkaistiin). Jos sanasto olisi sensuroitu, olisiko tarina toiminut? Joskus brutaali kielenkäyttö tekee tarinasta aidomman.
Lienee siis tilanteita, joissa kiroilu yksinkertaisesti kuuluu asiaan. On surullista, että v-sana on osalla ihmisistä tullut pilkun korvikkeeksi, mutta ehkä tässä kieli tekee omaa evoluutiotaan; heikommat yksilöt ovat pahasti jumittuneet v-sanaan vailla rationaalista asiasisältöä puheessaan. Jos hyvin käy, luonto karsii nämä yksilöt. Voi Darwin, toivottavasti teoriasi pitää, vaikka se aikoinaan ehtikin vanhentua! Kumpi siis suojelee uusia sukupolvia enemmän: korvien peittäminen, vai kielenkäytön sopivuuden opettaminen kontekstin mukaan? Kuten aiemmin mainitsin, yli kymmenkesäisille musikaalin yksiköön sana on tuskin uusi. Tosin lastensa korvat peittävistä vanhemmista en tiedä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti