Kun ihminen täyttää 40 vuotta, monia uusien asioiden aloittamista perustellaan ikäkriisillä. Tavallisesti tämä on huumoria, mutta samalla ilmeisesti myös hyväksyttävä selitys. Ohitan luvun (siis kokonaisen romaanin) saavuttamieni asioiden analysoinnista tähän ikään mennessä. Sen sijaan avaudun uusien asioiden opettelusta sekä niiden hyödyistä. Toivon myös saavani lukijoiden fokuksen hieman poispäin ikäkriisi -ajattelusta.
Ajatus "en ole riittävän hyvä tässä" on liian usein vaikuttanut valintoihini. Pidän ns. vaikeiden asioiden tekemisestä, mutta minun on oltava turvallisella maaperällä. Voi myös olla, että tiettyjen vaikeiden asioiden valinnassa ei ole mitään selkeää logiikkaa. Niiden ohessa ovat asiat, joissa syystä tai toisesta olen päättänyt olla huono. Näihin kuuluvat matematiikka, fysiikka sekä vieraskielisen tekstien lukeminen sekä käyttäminen materiaalina. Itse asiassa olen teini-iästä lähtien kokenut rimakauhua vieraisiin kieliin. Vasta aikuisiällä ymmärsin, että opiskelutyyli oli minulle väärä: opettelin sanoja ulkoa.
Englanninkielisen kirjallisuuden pelkääminen sai hylkäämään systemaattisen teologian
Pääsykokeisiin lukiessa teemana oli systemaattinen teologia McGrathin kirjaaa hyödyntäen. Olin lumoutunut, vaikka Kierkegaardin ja Hegelin näkemykset olivat aiheuttaa kestomigreenin. Ja kyllä, materiaaleissa todellakin käsiteltiin myös Hegelin ajatuksia. Opiskelupaikan saatuani otin merkittävän riskin: päätin kokeilla filosofian peruskurssin suosittamista kirjatenttinä. Riski ei liittynyt niinkään oppiaineeseen, vaan 7 opintopisteen laajuiseen suoritukseen. Vaikka projekti saattoi jälleen antaa aineksia migreeniin ja nostaa sykettä liikaakin, ne perusteokset antoivat paljon. Kiinnostukseni systemaattiseen teologiaan kasvoi entisestään.
Kandivaiheessa valitsin systemaattisen teologian oppiaineeksi. Seminaarissa tuli hieman epämukava olo. Tajusin että ne lukuisat suomenkieliset teokset eivät tule riittämään, vaikka haalisin niitä kymmenkertaisen määrän suhteessa englanninkieliseen materiaaliin. Tieteellinen englanti oli minulle itse kehittämäni painajainen. Vaihdoin kirkkohistoriaan, mikä toki kiinnosti paljon. Ja kas kummaa: Suomen ja Skandinavian kirkkohistoriaan. Rehellisesti voin tunnustaa, että korkeasta motivaatiosta huolimatta nk. kielimuuri taisi olla suurin syy.
Päätin kokeilla
Kun ensimmäiset englannin oppitunnit alkoivat, koin oppimisen helpoksi. Muistin sanat ja fraasit hyvin ja tykkäsin kovasti juonellisista oppikirjoistamme. Pieni aiheesta poikkeaminen: Kirjamme OK English oli todennäköisesti vähintään 10 vuotta sitten painettu ja kirjat kiersivät monilla oppilailla. Vaikka oppikirjojamme ei joka vuosi päivitetty, ainakin monen luokkalaiseni koulutustaso kertoo hyvästä oppimisesta. Arvosanat laskivat yläasteella hieman kiitettävästi kahdeksikkoon. Ei sekään mielestäni ollut huono, sillä jos silloin kahdeksan oli "hyvä".
Vaikeudet alkoivat lukiossa. Nyt aikuisena ymmärrän, että olisin tarvinnut kyseisen kielen aktiivista käyttämistä. Sen sijaan yritin vain painaa sanoja mieleeni. Minulle ei kehittynyt nk. kielikorvaa, ja hermoilu heikensi tuloksia entisestään. Opettajani sai minut uskomaan, että taustalla olisi lukihäiriö. Itse asiassa epäilin lukihäiriön mahdollisuutta yli 30-vuotiaaksi asti, kunnes silmälääkäri mainitsi hajataiton.
Englannin kieleen jäi kuitenkin kammo. Kaikki saivat kokeista hyviä arvosanoja, minä puolestani hermoillessa unohdin jokaisen sanan. Ensimmäinen pakollinen paluu englanninkielisen kirjallisuuden ääreen oli kirkkohistorian metodeita käsittelevällä kurssilla. Silloinen kumppanin oli minulle todella suuri apu, ja arvostan todella paljon hänen tukeaan kurssikirjan käsittelyssä. Sain kirjan pohjalta tehdystä esseestä hyvän arvosanan. Itse esseen tosin sain kirjoittaa suomeksi.
Työelämässä jouduin kohtaamaan pelkoni englannin puhumisen suhteen. Työhöni kuului paljon ei suomea osaavien kohtaamista, ja vähitellen keskustelu alkoi sujua ja unohdin etten puhu suomea. Vajaa kaksi vuotta sitten otin ratkaisevan askeleen: päätin vapaaehtoisesti palata tieteellisen englannin pariin. Aloitin yliopistotason kurssikirjoista, ja sain apua sopivan lukemiston etsimiseen. Olen tästä avusta todella kiitollinen.
Aloin lukea. En pakottanut itseäni ymmärtämään, päätin vain lukea. Ensimmäisen kirjan lukeminen oli takkuista, ja unohdin paljon. Välillä "vahingossa" tajusin ymmärtäneeni enemmän. Luin kirjan loppuun, ja luin toisen kirjan.
Kahden vuoden harjoittelun jälkeen..
Englanninkielisen kirjallisuuden lukeminen on selkeästi muuttunut sujuvammaksi, vaikka onkin hieman hidasta. Luettavien aukeamien määrä kerralla on lisääntynyt kahdessa vuodessa. Ymmärtämisen määrä on lisääntynyt selkeästi, mutta tekstin vaikeustaso toki vaikuttaa asiaan. Tosin tekstit joiden ymmärtäminen englanniksi on vaikeaa, tuottaisivat vaikeuksia myös suomenkielisinä.
Vaikka kehitys on ollut hidasta, sitä on tapahtunut. Nykyään haluan että minulla on jatkuvasti myös englanninkielistä luettavaa. Ns. kevyen lukemiston olen pitänyt suomenkielisenä, mutta olen kokeillut myös englanninkielistä kirjallisuutta. Tietyntyyppinen tieteellinen englanti tuottaa edelleen vaikeuksia, nyt tarkoitan tutkimustekstiä jossa kappalejakoja on tuskin lainkaan, ja sama lause on vähintään puolen sivun mittainen. Mainittakoon että tuollaisen lukeminen myös suomeksi tuottaa vaikeuksia.
Kykyni lukea englanninkielistä (tieteellistä) tekstiä ei ole vielä sujuvaa, mutta se on sujuvoitunut merkittävästi, ja tuntuu helpottuvan koko ajan. Kirjoittaminen englanniksi on edelleen kömpelöä, eikä laadukkaan tekstin tuottaminen todellakaan sujuisi. Koen kuitenkin tämän projektin ja siihen liittyvän vaivannäön kannattavaksi. Kykenen ymmärtämään tekstejä niin, että kenties jonain päivänä voin hyödyntää niitä esimerkiksi tutkimusmateriaalina. -Mikäli saan mahdollisuuden päätyä sille tielle.
Joskus kadun päätöstä siitä, etten opi. Tähän päätöksen tosin liittyy vahvasti kannustuksen puute ja se, että olen kannustuksesta ajoittain todella riippuvainen. Toisaalta olen ylpeä siitä, että sain kumottua ennakko-oletukseni omista kyvyistäni. Lopussa tarkentaisin, että toki olen aina kyennyt lukemaan "helppoja" tekstejä, reseptejä ja esimerkiksi sarjakuvia. Tieteellinen teksti sen sijaan oli kompastuskiveni.
Kannattaako keski-ikäisenä opetella uutta? -Todellakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti