Eilen vietettiin kansainvälistä Naistenpäivää. En ole itse koskaan osannut nostaa tuota päivää erityisen korkealle jalustalle, vaikkei kyseinen päivä turha olekaan. Ensisijaisesti huomio kiinnittyy maihin ja kulttuureihin, joissa naisen elämä on rajoitettua miltei joka osa-alueella. Valitettavan yleistä on myös naisiin kohdistunut "sallittu" fyysinen ja myös henkinen väkivalta.
Suomessa naisen asema on näihin verrattuna ihanteellinen. Suurimpia taitekohtia olivat mm. eduskuntauudistus koskien yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta, avioliittolaki sekä naisten hyväksyminen alkujaan "miesten ammatteihin". Ensin mainittu eduskuntauudistus ei ollut ainoastaan naisten, vaan myös eri säätyjen edustajien äänioikeuden laajeneminen. Avioliittolaki puolestaan mahdollisti tasavartaisen aseman avioliitossa: nainen ei ollut enää aviomiehensä holhouksen alaisena.
Millaista on olla nainen Suomessa tänä päivänä? Itse olen kiitollinen siitä vapaudesta ja liikkumatilasta mitä naisillamme on käytössään. Voimme valita itse koulutuksemme ja ammattimme. -Ainakin melkein. Valitettavasti on tehtäväalueita joissa työstä suoriutuminen vaatii fysiikkaa mitä hyvin harvoilla naisilla on (esim. laskuvarjojääkäri). Tästä en ole osannut pahastua. En myöskään mieti paljonko on "naisen euro", sillä uskon edelleen palkan riittävyyden olevan vahvasti sidoksissa elämäntyyliin. Toki esimerkiksi suuremmissa perheissä elämäntyylin muokkaaminen alkaa jo olla haasteellista. On kuitenkin asioita, joissa näkisin parantamisen varaa.
Ihanteellinen suomalainen/länsimaalainen nainen
Länsimaalaistuneena maana Suomessa sosiaalisen median vaikutus on suuri. Itse olen vuosia sitten omaksunut ajatuksen onnistumisesta, etenemisestä ja vähintään hyvästä suoriutumisesta eri osa-alueilla. Iällä tuntuisi olevan suuri merkitys. Tiettyyn ikän mennessä tulisi olla tietyt asiat saavutettuina. Kun ikäraja alkaa täyttyä, rikotaan rajoja erityisesti fyysisesti. Meitä kyllä kannustetaan vanhenemaan ylpeydellä, mutta ikämme ei saa näkyä suoriutumisessa.
 |
| Vähemmän (rahallisesti) arvokasta vanhemista.. |
Jos tarkastelen itseäni, näen sekä puutteita että onnistumisia. Jälkimmäiseen voisi listata seuraavat:
- Kaksi korkeakoulututkintoa
- Kohtuullinen aika työelämää ja kohtuullisen pitkiä työsuhteita
- Perheenlisäys tulossa
- Työn ulkopuolista osaamista: liikuta, soittotaito ja lukeminen
- Kohtuullisen hyvä elämänhalinta: teen ruuat itse, kotini on (yleensä) siisti
- Jatkuva motivaatio kehittyä sekä sivistää itseäni (puhtaasta motivaatiosta siis)
Puutteita puolestaan voisivat olla:
- Ei vaikutuista työpaikkaa
- Ei pitkäaikaista asuinpaikkaa
- Ensisynnyttäjäksi korkea ikä (36v.)
- Kiinnostusta muotiin muttei toteuttaiseen asti
- En harrasta kulttuuria kodin ulkopuolella
- Sosiaalinen elämä rajoittunutta (viihdyn myös omassa rauhassa)
- Aktiviteettini eivät seuraa trendejä
- Someaktiivisuus vaihtelee
- Ulkonäköni ei ole huoliteltu (en meikkaa ja kampausvaihtoehtoja 2-3)
Älkää käsittäkö väärin! Vaikka puutelista osoittaudui pidemmäksi, itse harmittelen korkeintaan muutamaa asiaa. Olisin todellakin halunnut (oman) lapsen jos pidemmän aikaa sitten, samoin pysyvän/pitkäaikaisen asuinpaikan. Turvallinen ja vakaa parisuhdekaan ei olisi ollut pahitteeksi. Vakituinen työpaikkakin olisi ollut kiva tähän ikään mennessä, mutta toisaalta pysyminen työelämässä on jo tuntunut hienolta saavutukselta. -Näinä aikoina.. Olen myös ehtinyt tehdä paljon virheitä silkasta naiiviudesta ja sinisilmäisyydestä.
Muut asiat taas koen taas toissijaisiksi. Olen päätynyt pitämään "arkityylini" hyvin neutraalina ja käytännöllisenä. Olen mieluiten vaatteissa joissa on helppo liikkua. No, mieluiten valitsen käytännöllisyyden ja mukavuuden ohella vaatteita jotka mielestäni näyttävät hyvältä. Meikistä olen luopunut, mutta panostan ihonhoitoon. Jostain syystä koen meikin peräti epämukavaksi. Huulipuna on poikkeus, mutta väliäkö silläkään "maskikautena".
 |
| Huulipuna on lähinnä koriste meikkipussissa.. |
Mutta vastatakseni sellaista ihannenaista mitä erityisesti sosiaalinen media tuo esille, parantamisen varaa olisi runsaasti. Ikääni en voi muuttaa, ja työuralla eteneminen riippuu monista tekijöistä. -Minä kun en ole ainoa hakija. Tyyliin voisin panostaa myös käytännössä, mutta totta puhuen kiinnostus on liian vähäistä. Pallovatsan kanssa vielä vähäisempää..
Pystyvä ja osaava
Ikäni puolesta minulla pitäisi olla olla 2-3 vähintään kymmenkesäistä lasta. Tosin heidän ikänsä saa varmaankin vaihdella, eli kyse ei tällöin ole kolmosista. Huh.. yksikin tuntuu vievän jo tilaa! Minulla pitäisi myös olla vakituinen työ, jossa on mahdollisuuksia edetä. -Ellen sitten näyttäisi maailmalle kuinka pystyvä olen: vaihdan työpaikkaa ja hyppäisin urallani vieläkin korkeammalle.
Lasten lisäksi minun tulisi sekä kehittää itseäni että harrastaa liikuntaa niin, että kehoni olisi katu-uskottavassa kuosissa. Siis samanlainen kuin parikymppisillä. Lapsillani tulisi olla viikottainen harrastus, johon heitä vien ja osallistun aktiivisesti harrastustoimintaan. Periaatteessa tämä olisi melkein realistinen skenaario jos lapseni innostuisi taitoluistelusta. Toisaalta motivaationi itse istua katsomossa päivästä toiseen ei ole kovin suuri. Voisiko seurata lapseni harjoittelua esimerkiksi Teams -yhteyden kautta ja treenata itse samalla jossain? En tosin tiedä miten selittäisin tietämättömyyteni jos nettiyhteys pätkisi.
Someaktiivisuudella osoitan että kotonani syödään terveellisesti ja tilat pysyvät siisteinä. Kukaan ei kiukuttele etenkään ruuasta, tai kun pitäisi lähteä jonnekin. Ehdin mainiosti huolitella ulkonäköni ja ottaa muutaman kuvan "inspiroimaan" katsojia. Tätä kokeiltuani totesin, että matkaa moiseen on vielä hieman... rohtuneet huulet ja loppuraskauden univaikeudet eivät mahdollista kovin huoliteltua lopputulosta...
Univajeen piilottamisen vaikeus..
Minulta löytyy varmasti jostain mystisestä lähteestä aikaa myös sivistää ja kehittää itseäni. Mikähän olisi kaikkeen pystyvän lapsiperheenäidin ihanteellinen lukunopeus? Vähintään yksi kirja viikossa. Huom, lukemiston täytyy kuulua kategoriaan "oikean kirjan kokoinen. Hitsi.. onkohan tämä kirja riittävän korkeatasoinen?
Realismi...
Tytöt ja pojat näyttäisivät olevan tiettyyn ikään asti melko tasavertaisessa asemassa. Toisaalta on hyvä muistaa, että myös poikiin ja aikuisiin miehiin kohdistuu myös paineita. Esimerkiksi ulkonäköpaineet ovat lisääntyneet. Uskallan myös väittää, että moni mies haluaa olla taloudellisesti asemassa, missä hän pystyy elämättämään perheensä. Vaikka naiset ovat 50-luvulta lähtien olleet aktiivisemmin mukana työelämässä, luulen että tietyt ajatusmallit eivät ole täysin pyyhkiytyneet pois.
Näkisin että naiset joutuvat tasapainottelemaan oman biologiansa ja työuran välillä varsin nuoresta alkaen. Lisäksi heidän tulee olla ulkoisesti edustavia. Mainittakoon ettei jokaisen naisen kohdalla tilanne ole sama. Kuvaamani ilmiö lienee yleisempi naisilla, jotka ovat valinneet korkeamman koulutukset. Riippuen alasta ja oppilaitoksesta, valmistumiseen menee keskimäärin viisi vuotta tai hieman enemmän. Ammattikorkeakoulussa aikaa menee vähemmän.
Valmistuttuaan naisen pitäisi sekä saada jalkaa oven väliin työelämässä että saada ensimmäinen lapsensa. Lapsen ollessa sopivan ikäinen päivähoitoon on aika palata työelämään. -Olettaen että se myös onnistuu. Ihanteellista tässä ohessa olisi saada vähintään yksi lapsi lisää. Lasten kasvaessa mukaan tulevat harrastukset ja koulunkäynti. Äidin tulee edelleen olla pystyvä ja osaava sekä pitää kaikki langat käsissään usealla osa-alueella. Vaikka käytän jyrkältä kuulostaa ilmaisua, en edelleen tarkoita että tällainen olisi jokaiselle pakollista. Itse kuitenkin koen, että kulttuurimme ohjaa tällaiseen suuntaan. Nostan hattua heille, jotka kykenevät haistattaman pitkät tuolle kaikelle.
Mistä vaatimukset tulevat?
1900-luvun alussa tapahtuneet suuret muutokset tulivat ns. ylemmältä taholta, eli itse keisarilta ja lopulta senaatista. Itse näkisin tämän päivän odotusten tulevan enemmänkin ihmisten itse luomasta kulttuurista, minkä leviämistä sosiaalinen media edistää. Samaan aikaan elämäntapavalmentajat yms. yrittävät kannustaa ihmisiä hidastamaan vauhtia ja karsimaan pois sellaista mikä ei todellisuudessa ole tärkeää. Olemmeko oikeastaan addiktoituneet tavoittelemaan filttereilllä luotua elämäntyyliä?
Itse olen altis vaikutteille vaikka miten yrittäisin väittää olevani jotain muuta. Ehkä taustalla on jokin ikivanha tarve kuulua joukkoon tavalla tai toisella. En kuitenkaan usko olevani ainoa nainen, joka ei kokisi paineita tästä todellisuudessa epärealistisesta ihannenaisesta, mitä kohti olisi päästävä. Miksi? Ehkä monesta syystä. Itsetunnon kohottamiseksi ja toisaalta ehkä osa tosiaan tavoittelee kuulumista johonkin arvostetumpaan joukkoon. Mikään ei siis ole muuttunut sitten yläastevuosien. Ehkä länsimaisessa kulttuurissakin naisia alistetaan. Erona moneen muuhun me itse alistamme itseämme ja toisiamme enemmän tai vähemmän suorasti.Tällöin sosiaalinen media olisi enemmänkin alistamisen työväline. Sosiaalinen media kun ei ole itsenäinen toimija.
Lopuksi
Ihanteellista versiota ihannenaisesti lienee mahdotonta luoda, sillä se vaatisi jatkuvaa korjaustyötä niistä asioista mitä ihanteellisuuteen ei sovi. Ajat muuttuvat, ehkä jopa nopeammin kuin ennen. Näin mukaan astuu myös uusia haasteita. Toisaalta haasteen määrittelee yksilö itse, tai ehkä hänen kykynsä käsitellä asiaa. Kuten totesin, on lukuisia naisia jotka vähät välittävät niistä asioista jotka tekstissäni nousivat esille.
koskevatko esille nousseet asiat vain naisia? Tässä olisi mielenkiintoista kuulla/lukea kokemuksia myös miesten näkökulmasta. Vähintäänkin biologisesti lapsen syntymä vaatii naisen ja miehen ainakin jossain vaiheessa. -Siitäkin huolimatta että lääketiede mahdollistaa monen asian poisjättämisen. Jostain sukusolut on kuitenkin saatava, niitä kun ei kyetä synteettisesti valmistamaan. Uskon etteivät ulkonäköpaineetkaan jätä miehiä rauhaan. -Paitsi he, jotka kykenevät sellaiset asiat sivuuttamaan.
Miksi kysymykset "naisen eurosta" eivät kiinnosta? Eikä palkkaero sukupuolten välillä ole väärin? Periaatteessa kyllä, ja ehkä käytännössäkin. Toisaalta olen vuosien varrella oppinut, että tiettyjä poikkeuksia laskematta elämäntyyli määrittelee miten pitkälle niin miehen kuin naisen eurot venyvät. Oleellisempana pidän sitä, että ammatit joissa sukupuolella ei todellakaan ole merkitystä annetaan henkilön sopivuuden, ei sukupuolen vuoksi. Tästä syystä en kannata myöskään sukupuolikiintiötä.
Vastapainona sosiaalisen median muoviselle tarjonnalle olen pitänyt todella terveenä vaihteluna ns. realista kuvamateriaalia kodeista, meikkaamattomista (ja ilman filttereitä) kasvoista yms. mikä näyttää mahdollisimman samalta kuin katsoisi kohdetta livenä. Itse taidan olla myös addiktoitunut kuvien muokkaamiseen.. totta puhuen en voi kehua olevani erityisen hyvä esimerkki. No, pikku hiljaa..
 |
| Sitä tärkeintä odotellessa.. |
Millaisia ajatuksia naisen asema erityisesti sosiaalisen median maailmassa herättää sinussa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti