Yhteishaku
on vielä jonkin aikaa käynnissä. Pakko myöntää että joka vuosi
jännitän kovasti hakijoiden puolesta. Kai ne omat ”hakuajat”
ovat vain vahvasti mielessä. Viime aikoina radiota kuunnellessani
erilaiset valmennuskurssit ovat nousseet keskustelujen aiheiksi.
Kieltämättä hieman huolestuttaa tuleva linja yo-todistuksen
painoarvosta opiskelupaikan saamisessa. Toisaalta ymmärrän, ja
kannustaahan sellainen skarppaamaan lukio-opinnoissa.
Toisaalta
kyseinen käytäntö painostaa nuoria tekemään valintoja nopeammin,
ja ehkä turhan aikaisin. Eniten olen harmissani aikuisena
opiskelevien puolesta, erityisesti heidän jotka yrittävät vaihtaa
alaa. Toki kritisoin sellaista ”kukasta kukkaan hyppimistä”
opiskelupaikkojen kanssa, eli opiskelupaikaa vaihdetaan lyhyen
opiskeluajan jälkeen koska oppiaine ei ollutkaan ”kivaa”.
Yo-arvosanojen
merkitys kasvattaa paineita niin lukio-ikäisten kuin aikuisten
keskuudessa. Olen iloinen etten itse joudu samaiseen rumbaan enää.
Kirjoitin keskimäärin ”ämmän” paperit. Periaatteessa hyvä,
mutta käytännössä riittäisi tuskin mihinkään tänä päivänä.
Varmaan kuuluisihin heihin, jotka joutuvat turvautumaan
preppauskursseihin. Valmennuskurssit eivät ole mitenkään vieras
ilmiö, itsekin sellaisen kävin aikoinaan HEO:ssa. Kuten aiemmista
teksteistä näkee, homma kannatti. HEO:ssa opiskellessani törmäsin
kuitenkin yllättävän moneen opiskelijaan, joiden käsitykset ja
odotukset valmennuskursseista olivat hieman.. virheelliset?
Seuraavaksi luvassa onkin enemmän tai vähemmän karua faktaa
pääsykoevalmennuksesta.
Positiiviset
puolet: systemaattisuus, suora palaute, ohjeistus
Lähdetäänpä
liikkeelle positiivisista puolista. Nämä perustuvat siis omiin
kokemuksiini. Työskentely erityisesti syyslukukaudella oli varsin
”opiskelumaista”, eli kursseja toisensa perään, tavoitteena
saada kasaan teologian perusopinnot. Varsinainen pääsykoevalmennus
alkoi kevään puolella. Sen ohella että perusopinnot tuli
suoritettua, opiskelun rytmiin ja työntekoon tottui. Koen tämän
tukeneen todella paljon pääsykokeisiin valmistautumista.
Kun
materiaalit keväällä saapuivat, alkoi varsinainen projekti.
Opiskelu eteni systemaattisesti, ja materiaalin sisältöön
perehdyttiin huolella. Ohjeistusta ja vastauksia kysymyksiin oli
saatavilla oikein mukavasti, samoin mahdollisuuksia keskusteluihin.
Kun pääsykoevastausten tekemisen harjoittelu alkoi, suora palaute
tuki todella paljon kehittymistä. Pääsykokeiden lähestyessä en
tuntenut minkäänlaista paniikkia, itse asiassa materiaali alkoi
tulla korvista ulos. Siinä vaiheessa tiesin opiskelleeni
riittävästi, ja opiskelupaikka irtosi ensimmäisellä yrityksellä.
Työmäärä
on vähintään yhtä suuri kuin itsenäisessä opiskelussa
Korostan
sanaa ”vähintään”, ja omalla kohdallani painottaisin sittenkin
sanaa ”enemmän”. Töitä tosiaan oli tehtävä! Itse kävin
samaan aikaan pedagogisen perusopintoja. Noloa myöntää, mutta
olisin saanut niistä sivuaineen jos en olisi luovuttanut viimeisen
kokoavan esseen kohdalla. Juu, älkää ottako mallia.
Kun
pääsykoevalmennukseen saapuu, osalla voi olla sellainen käsitys
että homma toimii oikotienä. Työmäärä on todellisuudessa suuri,
eikä muulle oikeasti tahdo jäädä aikaa. Kun pääsykokeisiin
lukeminen alkaa, siitä todellakin tulee pääsykokeisiin asti
elämäntehtävä. -Ainakin jos haluaa päästä sisään.
Mieti
mihin rahasti käytät
Opiskelu
HEO:ssa tai millään valmennuskurssilla ei todellakaan ole ilmaista.
Hyvää opetusta ja preppausta on kyllä saatavilla, mutta niitä
todellakin kannattaa hyödyntää. Jos haluat saada vastinetta
rahoillesi, kannattaa oikeasti ryhtyä hikariksi. Tietenkin on
jokaisen oma valinta miten kursseihin asennoituu. Mutta jos ne
”muutamat” sadat eurot kurssista riippuen ovat vähänkin
arvokkaita, opiskelusta ja opetuksesta kannattaa todellakin ottaa
kaikki irti.
Tässä
pari hintaesimerkkiä eri aloilta ja järjestäjiltä:
Valmennuskeskus,
lääketiede: 1380 €
Ekonomivalmennus
kauppakorkeaan: 940-1090 €
Studentum,
historia: 680€
Verkkovalmennus
vaikuttaisi ainakin osalla olevan edullisempaa, mutta ei ilmaista.
Vaikka tuo historian valmennuskurssin hinta vaikuttaa edulliselta
verrattuna lääketieteellisen valmennukseen, 680 € on ainakin
minun korvaani summa, mitä ei kannata käyttää ihan miten sattuu.
Kurssi
ei opiskele puolestasi
Ja
loppuun tosiaan tämä masentava fakta. Anteeksi, nyt tulee
kanssaopiskelijoiden moittimista, mutta sentään anonyymisti. Yritän
myös olla ymmärtäväinen: Osa toista oppiainetta opiskelevista oli
hieman nuorempaa porukkaa, juuri 20 täyttäneitä. Ehkä
lapsenmielisyys oli vielä päällä. Mutta siitäkin huolimatta en
voinut olla ihmettelemättä jatkuvaa pelleilyä aina oppitunneista
ryhmätöihin. Töitä tehtiin vähän, leikkimistä, riehumista yms.
sitäkin enemmän. Pääsykoeharjoituksissa minä tylsimys jouduin jo
pyytämään parilta tällaiselta henkilöltä työrauhaa tehdessämme
itse kukin omia aineistotehtäviämme.
Syksyllä
hieman ennen opintojen alkua satuin törmäämään yhteen tällaiseen
”riehujaan”. Pettyneenä hän totesi ettei saanut opiskelupaikaa.
No mistähän mahtaisi johtua? Jos valmennuskurssi menee enemmän
hauskanpidon kuin opiskelun merkeissä, yllättäen pääsykokeissa
voi mennä huonosti. Kurssi ei tee opintoja puolestasi. Siitä saa
kyllä tukea, materiaalia ja todella hyviä harjoituksia ihan
pääsykoetilanteeseen asti. Työ on kuitenkin tehtävä itse.
Yhteenvetoa
Jos
minulta kysyttäisiin onko valmennuskurssi pakollinen, en tiedä
osaisinko vastata. Jos rahaa löytyy, investointina valmennuskurssi
tuskin on huonoimmasta päästä. Töitä on tehtävä eikä
opiskelun määrä ainakaan vähene. Uskon että ilmankin
valmennuskurssia voi pärjätä, mutta vaikeimpien opiskelupaikkojen
kanssa kilpailu on kovaa, ja todellakin vain parhaimmat valitaan.
Toisaalta hyvällä lukusuunnitelmalla, kattavilla pohjatiedoilla ja
hyvällä perslihaksillakin voi päästä pitkälle.
Itselläni
opiskelu HEO:ssa oli paluu hallittuun arkeen ja sisälliseen elämään.
Samalla halusin tutustua teologiaan oppiaineena. Syksyllä en
todellakaan ollut varma pyrkisinkö sitä lukemaan, mutta joulua
kohden motivaatio kasvoi. Kun pääsykokeisiin valmistautuminen
alkoi, ymmärsin myös miten huonosti olin aiemmin valmistautunut.
Noloa ehkä, mutta HEO:ssa aloin vähitellen päästä jyvälle
millaiset opiskelutavat minulle sopivat. Yliopiston parina viimeisenä
vuotena taisin todella oppia opiskelemaan, mikä näkyi myös
arvosanoissa.
Kannattaako
siis mennä valmennuskurssille vai ei? Jos kaipaat tukea opiskeluun
ja sellaista aikaansaamiskykyä parantavaa potkimista hanurille niin
kyllä. Jos etsit oikotietä pääsykoeprojektissa, ei kannata. Näin
jälkeen voisin kuitenkin sanoa, että yksi, mahdollisesti hieman
edullisempi keino on panostaa hyvissä ajoin opiskelutaitojen
kehittämiseen. Myös lukupiirit voivat toimia, mutta osallistujien
on oltava yhtä motivoituneita.
Loppuun
voisi todeta jotain näinkin tylsää: Hyvillä pohjatiedoilla
pääsykoemateriaali lienee omaksuttavissa niin tuen kanssa kuin
ilman. Suurempi haaste on osata tehdä töitä oikein ja riittävästi.
Siinä taitoon kurssit kyllä preppaavat. Toisaalta ennen
pääsykoeprojektia, esimerkiksi niitä edeltävänä syksynä (tai
jo kesänä) suosittelen kurssien suorittamista esimerkiksi avoimessa
yliopistossa. Näin alasta saa hieman otetta, tenttiluku ja esseiden
kirjoittaminen tulee tutuksi, ja ennen kaikkea se työnteko mitä
pääsykokeisiin lukemisessa tarvitaan.
Mukavaa torstaita kaikille ja tsemppiä pääsykokeisiin lukeville!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti