Vaikka
opintojen parina viimeisenä vuotena arvosanani alkoivat nousta, en
koskaan ole oppinut vain kirjaa vilkaisemalla. Edelleenkin ajatus
pääaineestani eli Suomen Skandinavian kirkkohistoriasta tuntuu
absurdilta. Sitten ”sotahistorian” eli länsimaiden historia 1.
ja 2. maailmansodan ajalta ovat olleen heikko kohtani. Vaikka miten
pänttäsin, numerot olivat hävettävän huonoja.
Totta
puhuen en tänäkään päivänä osaisi ilman materiaalia selostaa
kyseisen ajan tapahtumista. Jos taas saan pienen määrän
tukimateriaalia, kykenen selostamaan yllättävän pitkät tarinat
Suomen historiasta 1800-1900 -luvun taitteesta. Mistä tämä johtuu?
No, kandityöni ja graduni aiheet sattuivat sijoittumaan tuolle
aikakaudelle. Olen myös tykästynyt tuohon aikakauteen romaanien
kautta. Tästä kiitos Enni Mustoselle.
Valitettavasti
gradusta tai Enni Mustosesta ei ollut paljon apua erityisesti
Pohjoismaiden ja Itämeren alueen historiassa varhaiskeskiajalta
nykypäivään. Silti sain kohtuullisia arvosanoja, joskus jopa
kiitettäviä. Miten minunlaiseni historiaa hahmottamaton pahviaivo
onnistui moisessa? -Ei, lunttaamista asiaan ei liittynyt.
Syventyminen
Ties
miten monta vuotta harjoitin ”teholukemista”. Tehokkuus koski
lähinnä sivujen määrää, ei niinkään niiden sisällön
omaksumista. Yksi (monen muun lisäksi) suuri virhe oli liian pitkään
jatkunut ulkoa opettelu. Olin todellakin aikuinen kunnes viimeinkin
opin luopumaan tuosta tavasta.
Vähitellen
opin lukemaan sivumäärää katsomatta ja kiinnittäen enemmän
huomiota sivujen sisältöön. Sellainen teholukeminen taisi kehittyä
yläasteen ja lukion aikana. En ollut mikään kympin oppilas, mutta
sain vähintään kohtuullisia numeroita juuri tuolla ulkoluvulla.
Tajusinko koskaan lukemaani? -No en. Ja materiaalin käytyä liian
laajaksi muistini ei yksinkertaisesti riittänyt. Tästä syystä
pärjäsin todella huonosti nk. sotahistoriassa. Hassua kyllä, olen
siitä kiinnostunut vaikka unohtelenkin jatkuvasti siitä monia
yksityiskohtia. Onneksi historia ei koskaan tule valmiiksi..
Yliopistossa
lukutaitoni historian suhteen kehittyi erityisesti sellaisilla
luennoilla, joissa opiskelijat kommentoivat aktiivisesti. Itsekin
lopulta rohkaistuin, ja tällainen koko joukon dialogi auttoi
hahmottamaan luentojen sisältöä. Vähitellen opin siirtämään
tätä dialogia myös lukemiseen.
Muut
lähteet käyttöön
Joskus
tenttikirjan sisällöstä ei vaan saa mitään tolkkua. Vaikka lähes
kaikki kirjat olivat edes jollain tavalla mielenkiintoisia, mitätön
riviväli ja kappalejakojen säästäminen vaikeuttivat lukemista.
Toinen mukava ilmiö oli huonosti suomennettu teos. Muistan hyvin
yhden tenttikirjan, jossa suomennos ei vastannut suomen kielen
ilmaisua, vaan oli suoraan käännetty englanninkielisestä
tekstistä. Mikä siinä oli ongelmana? -No, englanninkieliselle
tekstille ominaisia ovat loppumattomat lauseet joista punaista lankaa
saa etsiä pitkään. Tällaista suomennosta lukiessani taisin
pukahtaa useasti ääneen: ”Mitä himskattia tämä kaveri yrittää
kertoa??!!”.
Kun
kirjat osoittautuivat vaikeaselkoisiksi, Wikipedian sisältö
lähteineen oli suuri pelastus, samoin kirjaston tarjonta. Yksi
tenttikirjani oli englanninkielinen ja käsitteli vielä Itämeren
alueen historiaa, eli kaksi akilleen kantapäätä samalla kertaa.
Wikipedian ohella menin kirjastoon selailemaan muita vastaavaa
historiaa käsitteleviä teoksia. Vaikka lukuprojektiin liittyi
kyyneleitä ja kiukuttelua, tentin arvosanaksi tuli 4.
”Ymmärsinkö
tämän?”
Liittyen
tuohon dialogiin, tämä kysymys on hyvä este ulkoluvulle. Myönnän
että minulla oli taipumus lukea ”aivottomasti”. Tulihan sitä
luettua useampi aukeama, mutta mitään ei jäänyt mieleen. Tästä
syystä pakotin itseni pysähtymään ennen seuraavalle aukeamalle
siirtymistä pohtimaan luetun aukeaman sisältöä. Jos mitään ei
jäänyt mieleen, sitten vaan uudestaan. Tuo kysymys taisi toimia niin ikään pistokokeena.
Äkkiseltään
tästä voisi ajatella, että lukemiseen menee kolme kertaa enemmän
aikaa, mutta materiaalien määrä ei todellakaan vähene. Jos oman
kokemukseni otan esimerkiksi, vähitellen keskittymiskyky kehittyi ja
sivujen sisällön tarkastelu kehittyi. Toki jossain vaiheessa
ajatukset alkoivat harhailla, mutta siinä vaiheessa olikin tauon
paikka.
”Mitä
tämä tapahtuma merkitsi?”
Kun
sisältö selviää, sen soveltaminen auttaa sisäistämisessä ja
luonnollisesti myös muistamisessa. Esimerkiksi Itämeren historiassa
toisen maailmansodan jälkeen pohdin konkreettisesti elämää
kolhooseissa. Vaikka aihe vakava olikin, kieltämättä se jäi
mieleen. Toivottavasti kukaan ei tulkitse tätä esimerkkiä
propagandaksi..
Opettajia,
professoreja ym. on erilaisia. Itse olen ikuisesti kiitollinen
parillekin kirkkohistorian opettajalle (tämä sana on juurtunut
mieleeni). Molemmilla oli tapana rakentaa luennon aikana keskusteluja
kysymyksellä ”mitä luulette että tapahtui..”. Tämä ja
samankaltaiset kysymykset pakottivat opiskelijat pohtimaan
opeteltavan asian vaikutuksia ihmisiin, yhteiskuntaan ja
tulevaisuuteen.
Yhteenvetoa
Vaikka
ulkoluku on mielestäni hyvää ”treeniä” aivoille, aivan
kaikkeen se ei riitä. On myös ymmärrettävä. Varmaan yksi jos
toinen kummastelee miksi latelen tällaisia itsestäänselvyyksiä.
Noloa tai ei, minulle ne eivät olleet itsestäänselvyyksiä ennen
aikuisikää. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Millaisia
kokemuksia teillä on opiskelutekniikan kehittymisestä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti