Välillä tunnen itseni todella vanhaksi. En niinkään peilikuvan perusteella, vaikkei sekään näytä ainakaan nuortuvan. Mutta ajatusmaailma, näkemykset yms. Välillä tunnen pahasti pudonneeni kehityksen kärryiltä. Teknologiassa pysyn mukana keskitasoisesti, ehkä hieman alle. Toisaalta "hifistely" ei ole minun juttuni. Toisaalta tietoteknisiä taitoja olisi mukava parannella. Sitten ajatus- ja arvomaailma.. En koe itseäni ahdasmieliseksi tai suvaitsemattomaksi. Toisaalta liberaaliuteni ei yllä niin pitkälle kuin ääripäiden edustajilla. Toisaalta en myöskään sopisi raskaan sarjan konservatiivien joukkoon.
Kulunut syksy on tuonut useammankin pohdinnan siitä, mahdonko olla henkisesti "vanha pieru" vai sittenkin pysynyt edes vähän kehityksen kärryillä. Olenko konservatiivinen jos...
1. Halloween ja kirkollinen Pyhäinpäivä tulisi olla ajallisesti erillään toisistaan
Tässä kohden oma uskonnollisuuteni tulee esille. En vastusta Halloweenia, vaikken nykyään oikein jaksa innostuakaan. Toisaalta lapsille juhla voi olla hyvinkin hauska, näin oli aikoinaan itsellenikin. Lähellä tätä on myös kotimainen, kirkollinen Pyhäinpäivä, nk. vainajien muistopäivä. Edelleen ja jatkossakin on olemassa ihmisiä, joille kyseinen päivä on todella tärkeä. Se on päivä, jolloin ihmisillä on lupa ikävöidä ja muistella menettämiään läheisiä. Kuten arvata saattaa, tunnelma on erittäin herkkä ja ihminen haavoittuvainen. Tähän päivään zombiet ja haamut eivät ole kovin mukava lisä.
Vaikka Halloween on pyritty viime vuosina ajoittamaan lokakuun viimeiseen päivään, edelleen juhlinta näyttää myös julkisissa järjestelyissä mennä siirtyi kirkollisen Pyhäinpäivän kohdalle. En haluaisi viedä näitä päiviä pois niiden viettäjiltä, mutta toivon hartaasti että Halloweenin juhlijat oppisivat ymmärtämään ja kunnioittamaan myös kirkollista Pyhäinpäivää. -Siitäkin huolimatta vaikka se ei heitä koskettaisi.
2. Kaipaan jotain ruokarukoukseen viittaavaa tapaa
Tässä otsikko on hieman harhaanjohtava. -Kenties tarkoituksella. En siis tarkoita tällä uskonnollista ruokarukousta, vaan jonkinlaista hiljentymistä ennen ateriaa. Ja ehkä jotain, mille taholle tahansa osoitettua kiitollisuuden ilmaisua siitä että pöydässä on ruokaa. Vaikka itsekin asian sorrun unohtamaan, se "jokapäiväinen leipä" ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Ei edes Suomessa.
Toisaalta pieni hiljeneminen auttaa keskittymään itse ruokailuhetkeen, mikä taas hyvällä onnella vähentää syömisen kiirettä. On toki hetkiä joina syömiselle on turhan vähän aikaa. Työpaikan ruokatauko lienee hyvä esimerkki. Itse näkisin erityisesti sosiaalisen syömisen olevan mahdollisuus keskustella vähän kevyemmistä asioista ja irtautua hetkeksi arjesta ja työstä. Näkisin rauhoitetun ruokailuhetken myös terveyden kannalta parempana vaihtoehtona kuin nopean tankkaamisen "ihan sama millä".
3. Pidän vanhempien ja ylipäänsä auktoriteettien kunnioitusta tärkeänä
Tästäkin on helppo johtaa useita tulkintojen ääripäitä. En kannata alistumista, enkä alistamista. On myös tilanteita joissa nuorempi henkilö tai jopa lapsi voi osoittautua aikuistua/auktoriteetin asemassa olevaa järkevämmäksi jossain asiassa. Muussa tapauksessa kannatan sellaisten ihmisten kuuntelemista ja kunnioittamista joille on vuosien varrella ehtinyt kertyä runsaasti kokemusta sellaisista asioista, joita itse on vasta opettelemassa. Toisaalta kokemus ei aina ole täysin ikäsidonnainen ilmiö.
Luonnollisesti tällainen ajatus johtaa herkästi "roolien" ylläpitämiseen erityisesti esimerkiksi työpaikalla ja muissa sosiaalisissa tilanteissa. Oli henkilöllä miten paljon tahansa enemmän ikää ja kokemusta, joskus ajatus-ja arvomaailma sekä mielipiteet eivät vain kohtaa. Tällaisissa tilanteissa sitä voi vain toivoa, että hyväksyvät hiljaisuus riittäisi. Tai sitten todella huolella verbaaliseksi ulosanniksi laadittu eriävä näkemys. Itse kykenen jälkimmäisessä vaihtoehdossa lähinnä anteeksipyytelyyn ja ylivedettyyn diplomatiaan. Yleensä puheenvuoroni myös päättyy pahoitteluun.
4. Haluan säilyttää Suvivirren (sellaisenaan)
Kyllä! Ei muunnelmia, ei uskonnollisuuden sensuroimista. Ja kyllä, jopa nyky-yhteiskunnassa jossa uskonnollisuuden tulisi piiloutua ihmisten henkilökohtaisteen elämään. Näin Suvivirren enemmänkin pitkänä suomalaisena perinteenä erityisesti oppilaitosten kevätlukukauden päättymiseen liittyen. No, sen verran voin joustaa että virressä laulettaisiin vaikkapa vain kaksi ensimmäistä säkeistöä ei-kirkollisissa tilaisuuksissa.
Minulle Suvivirsi on ollut aina laulu jossa kevät ja alkava kesäkonkretisoituvat, ei niinkään uskonnollinen laulu vaikka se on sellaiseksi tarkoitettukin. Tietenkään makuasioista ei sovi kiistellä. Pidän Suvivirrestä, osa taas ei. Mutta kyllä, toivon että tämä tunteella laulettu yhteislaulu saisi säilyä.
5. Toivon ettei isänmaallisuus olisi pahe
Jotenkin surullista että isänmaallisuuteen on kuluneiden vuosien aikana liitetty "natsi -teema" ja rasismi. Mielestäni jokaisella tulisi olla oikeus isänmaallisuuteen ja kokea ylpeyttää synnyinmaastaan. Toisaalta tähän oikeuteen liittyy vastuu asennoitua muualta saapuneisiin suvaitsevaisesti. Sen verran olen jopa pysynyt ajassa mukana etten halua rajata suomalaisuutta etniseen taustaan. Mielestäni jokaisella on oikeus kokea itsensä suomalaiseksi etnisestä alkuperästään riippumatta.
Itse näen isänmaallisuuden eräänlaisena monikulttuurisuuden perustana. Se, että meillä on mahdollisuus monikultuurisuuteen "vaatii" oman kulttuurin arvostamista ja sopivaa ylpeyttä siitä. Näin itse kukin voi vaalia omaa alkuperäänsä ja tuodan sen esille kohdattavaksi. Samalla tavalla kannustaisin ihmisiä tutustumaan mielenkiinnolla muihin kulttuureihin. Isänmaallisuuden ei tarvitse, eikä sen tule johtaa "muiden" katsomiseen alaspäin.
6. Työntekoa ja vaivannäköä arvostettaisiin enemmän
Vaikken voi itsäeni kutsua "työn sankariksi" (taipumus laiskuuteen), arvostan silti työntekoa ja vaivannäköä. En kuulu lottovoitosta haaveileviin. Jos se uskomaton tapahtuisi eli minulle tulisi päävoitto tai vaikka pienempikin, en tiedä osaisinko iloita rahasta minkä eteen en ole tehnyt muuta kuin ostanut kupongin. Ai lottoanko? Joskus, tosin vain yksittäisillä riveillä. Tämä johtuu ilmiöstä nimeltä "huono häviäjä". Jos laitan vaikkapa 3-4 riviä enkä voita mitään, pahoitan mieleni. Kostan Veikkaukselle joko laittamalla seuraavalla viikolla vain 1-2 riviä tai jätän kokonaan väliin kunnes lepyn. Oletan että mielenilmaisuni huomataan.
Mutta palatakseni työntekoon ja vaivannäköön.. itse koen aina saavani enemmän onnistumisista joiden eteen olen joutunut tekemään jotain. Toisaalta tämä saattaa liittyä taipumukseeni ajautua ajattelemaan tai tekemään jotain aivan muuta kuin alunperin oli tarkoitus. Tällöin fokuksen siirtäminen itse asiaan on saavutus sinänsä.
Se mikä tänä päivänä kummastutta on jatkuva "oikoreittien" hakeminen. Asiat halutaan tehdä nopeasti ja helposti. Määrä on noussut monessa asiassa (ei kaikessa) laadun edelle. Myös esimerkiksi älylaitteiden pelit ovat ehdollistaneet niin lapsien kuin aikuisten aivot odottamaan palkintoa. Koska vaikkapa siivouksen jäljiltä taustalla eivät vilku valot eivätkä kolikko -figuurit kilahtele silmien edessä, vaivannäkö ei ehkä tunnu samalta.
Lopuksi..
Olenko konservatiivi vai en? Ehkä jonkun mielestä kyllä. Joku muu taas saattaa kategorioida tällaiset ajatukse liberaaliuden puolelle. Kolmas sivuuttaa asian sillä hänellä on tärkeämpääkin ajateltavaa. Luulen että jälkimmäinen on todennäköisin vaihtoehto.
Millaisissa asioissa sinä koet itsesi vanhanaikaiseksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti