Ylitunteellinen mainonta

Lähes nukkemainen hymyilevä vauva ryömii pumpulimaisella matolla. Lapsi löytää pyyhkeen ja alkaa leikkiä sillä. Pepsodent -hymyllä varustettu äiti nostaa lapsen syliinsä ja kuva päättyy yhteiseen potrettiin jossa molemmat hymyilevät. Lopuksi pehmeä ääni toteaa: ”Sinulle, jolle hän on kaikkein tärkein”. Lopuksi ruutuun ilmestyy pesuaineen logo. Pyyhin kyyneleitä. Vauvaa ei tähän hätään ole, mutta pesuainetta saisi..

Tunteisiin vetoaminen kaupallisuudessa

Edellisessä ”demonstraatiossa” kyse ei ollut heittelevien hormonitasojen vaikutuksesta (tai ehkä siitäkin?), vaan mainosten tavasta vedota tunteisiin. Mainoksissa pyritään ns. koskettamaan ihmistä siirtymällä aihepiiriin joka hänelle on tärkeä: perhe, luonto, oikeudenmukaisuus jne. Osa mainoksista on mielestäni yltänyt siirappisuudessaan niin korkealle, että 2-tyypin diabeteksen riski huolestuttaa.

Myönnän välillä kaipaavani 80-luvun lopun ja 90-luvun ihanaa pinnallisuutta ainakin mainonnassa. Pesuaineet yksinkertaisesti puhdistivat likaa, kuukautissuojat varmistivat ettei Japanin lippu nouse salkoon, vaipat kilpailivat imukyvyllään jne. Ottaen huomioon tosi-tv -ohjelmien lisääntymisen sekä tason, ja päälle ylipitkät mainoskatkot, Ylen uutiset alkavat tuntua ymmärrettävältä ratkaisulta.

Kaikella on tosin puolensa: Lapsuudessani lelumainoksia ei säästelty erityisesti kellonaikoihin, joina lapset varmasti istuivat tv:n ääressä. Mutkan kautta näissäkin vedottiin tunteisiin, joskin käänteisesti. Jotta jatkuva vinkuminen loppuisi edes joskus, lelu oli saatava..

Ekologisuus ja ns. reilu kauppa

Joskus avoimessa yliopistossa biologiaa lukeneena suhtaudun kriittisesti käsitteeseen ”ekologisuus”, joka rinnastetaan luontoystävällisyyteen. Ekologia tieteenä tutkii eliöiden ja eliölajien vuorovaikutusta ja niitä ympäröivän elottoman ympäristön kanssa. Meniköhän tämään oikein.. Toimivan adjektiivin johtaminen tuosta voi olla haasteellista. -Todennäköisesti vain minulle. Mutta kuten itse kukin on havainnut, ekologisuus kallistuu enemmän ideologiseen suuntaan, joskin hyvää tarkoittavaan.

Mainonnassa käsite ”ekologisuus” näyttäisi olevan tehokas lisätehoste. Esimerkiksi bio –tai luomu -etuliitteillä tuotteelle saa mukavasti edustavuutta. Reilun kaupan suhteen olen hieman masentava. On toki hienoa että asiaan kiinnitetään huomiota, mutta valitettavasti halpatyövoiman hyödyntämistä löytyy myös lähempää. Jos esimerkiksi otetaan vaikkapa edullisempi ”kotimainen” maito. Todellisuudessa kotimaisuus on vain osittaista, sillä koko tuotteen eri osat tulevat eri paikoista. -Usein myös halpatyövoimaa hyödyntävistä, eivätkä ne välttämättä sijaitse maapallon toisella puolella. Mutta hei, siinä lukee kotimaista.

Masentava skeptisyys

Olen ilonpilaaja, myönnän sen. Olisi mukavampaa uskoa välittömästi tunteisiin vetoaviin mainoksiin, mutta en ole siihen kyennyt. En pode huonoa omaatuntoa jokaisesta ostoksesta, ja valitettavasti ostoskoriin päätyy kaikkea muuta kuin eettisiä tuotteita. Toisaalta pyrin parantamaan kulutustottumuksiani pieni pala kerrallaan, mutta silti haluan tietää kuinka paljon etiketin vihreä merkki vaikuttaa kokonaisuuteen.

Toisaalta on ihailtavaa että ihmiset välittävät jostain. -Siis muustakin kuin itsestään tai omista kuvioistaan. Itse henkilökohtaisesti arvostan oman itsensä tai omien kuvioiden yli yltävää välittämistä sen verran arvokkaana asiana, että sen hyödyntäminen kaupallisuudessa tuntuu eettisesti ja moraalisesti arveluttavalta.

Muuttuisiko asia jos esimerkiksi tuotteen kotimaisuus ja ekologisuus tuotaisiin realistisemmin esille? -Vaikea sanoa. Ehkä siinä olisi puolensa ja puolensa. Kuluttaja saisi eteensä totuuden tuotteestaan. Toisaalta esimerkiksi 60% kotimaisuudesta tai ekologisuudesta voi herättää syyllisyyttä pakottaen vaihtamaan tuotteen lähemmäs 100%:n lukemaa. Tämä näkemys lienee kuitenkin makuasua. Itse koen heihin joille syyllistäminen ei sovi.

Pohdintaa

Onko tunteisiin vetoaminen mainonnassa ns. hyväksyttävää? Tämä riippuu varmasti katsojasta, hänen elämäntilanteestaan, kokemuksistaan ja arvomaailmastaan. 100%:sesti vegaanille (myös ideologisella tasolla) ajatus synnytyksen jälkeen huoneeseen tuotavasta hampurilaisateriasta voi olla suurikin loukkaus. -Kyllä, McDonald's oli näinkin kekseliäs.

Minulla ei ole synnytyksestä kokemusta, mutta totta puhuen jopa kasvisaterian tuoja joutuisi varmaankin tekemään ovella U-käännöksen. Toisaalta, mistäpä sitä tietää millaisia mielitekoja hormoni auheuttavat.. Lapsettomuudesta kärsivälle tällainen mainos sen sijaan voi olla kova pala, kuten myös tietyn pesuainemerkin suosiminen tavaksi osoittaa jälkeläiselle rakkautta. Myös sellaiselle joka viimeiseen asti haluaa toimia luontoystävällisesti, ns. todellisuudessa osittainen ekologisuus voi olla ikävä yllätys.

Toisaalta kohtaamme haasteen: nk. kroonisen tason mielensäpahoittajien toiveiden noudattaminen ei välttämättä onnistu ikuisuuksia. Tässä kohtaa viittaan ääripään edustajiin. Mikään ei myöskään sulje pois sitä, että 80-90 -luvun mainokset olisivat loukanneet tai aiheuttaneet mielipahaa katsojille. Kuten todettua tuli, lelumainokset saattoivat olla monenkin vanhemman riesa.

Vai ovatko tv-mainokset todellisuudessa ”menneet tunteisiin”, vai kuvittelenko vain? Näinkin voi olla. Seuraavaksi lieneekin aika osoittaa aggressiivisia tunteita asioita kohtaan. -Kiitos Fairyn! (Ei kaupallista yhteistyötä)