Brutaali kesäharrastukseni jo 30 vuoden takaa..

Jokaiseen kesään liittyy omat trendilajinsa, ja ennen itsestäänselvyyksistä tehdään hienoilla nimillä uusia. Minusta on mukava liikkua luonnossa, ja pääseminen esimerkiksi mökkiympäristöön on lapsesta asti ollut rentouttavaa ja vapauttavaa. Eihän sitä silloin noilla sanoilla osannut kuvata, tunne vain sai nimen vuosien mittaan.

Toisaalta kaikella on kääntöpuolensa, myös positiiviset. Kun sosiaalisessa mediassa hehkutetaan metsän ja luonnon terveysvaikutuksilla, ainakin ihmiset kiinnostuvat asiasta, nostavat pyllyn penkistä ja todella hakeutuvat luonnon läheisyyteen säännöllisesti. Ennen se oli yksinkertaisesti mukavaa, nyt se on terveellistä ja trendikästä. No, jos lopputulos on positiivinen, mitäpä tässä enempiä valittamaan.

Oma kesäharrastukseni on (toistaiseksi) vähemmän trendikäs: Onkiminen.

Miksi onkiminen?

Tähän puuhaan hurahdin jo pienenä. Aikuiset perehdyttivät minua parhaansa mukaan, mutta suurimman työn taisi tehdä pappa. Pappa oli itsekin ahkera kalamies, ja kertoi mielellään vinkkejä aina kellonajoista syöttiin. Virvelin heittäminen on innostanut vähemmän.

Alle kouluikäisenä ongin mielelläni, mutta turvallisuussyistä en saanut itse laittaa matoa koukkuun. Asia on täysin ymmärrettävissä, joten eipä siitä katkeruutta jäänyt. Mutta jos aikuiset lähtivät kalaan ilman minua.. se harmitti! Tuossa vaiheessa olin siis vielä rasittavaa seuraa, kun motoriikka ei ihan riittänyt madon laittamiseen ja kalan irrottamiseen koukusta. No, kumpikin on sujunut jo pitkään.

Jokin siinä onkimisessa on aina viehättänyt. Periaatteessa ja käytännössä onnistuisin kuluttamaan sen puuhan parissa koko päivän. Tärkeä osa projektia on matojen kaivaminen viralliselta ”matopaikalta”. Yleensä ongin laiturin päästä, koska olen todella surkea soutamisessa.

Eikö kalat ja madot ole inhottavia?

No eivät. Näin pesco-vegetaristina pidän onkimista ja muutakin kalastusta erittäin hyvänä harrastuksena, vaikka vain kesäajalle jääkin. Ainakin tiedän mistä ruoka tulee ja mitä vaiheita projektiin kuuluu.

Okei, jotain epäkohtia tähän puuhaan liittyy. Madon laittaminen ei suoranaisesti ole ongelma. Joskus mato tuppaa olemaan niin vikkelä, että en nakkisormineni meinaa saada sitä koukkuun. Periaatteessa madosta ei kai pitäisi jättää ylimääräistä koska kala ei tartu koukkuun, mutta toisaalta tasokkaaampi mato voi houkutellla paremmin.

Entä se kalan irrottaminen koukusta? Niin no, sätkivän ahvenen kanssa saa vähän varoa, mutta napakka ja nopea ote saa selkäevän alas. Oikeastaan särki on haasteellisempi, koska sen pinnalla on limakerros mikä tekee kalasta himskatin liukkaan, mikä taas lisää kalan mahdollisuuksia päästä pakoon.

Se mistä en perusta, on kun erityisesti ahven nielee koukun totaalisesti. Voi sitä vääntämistä, kääntämistä ja vetämistä.. Edellisellä onkimissessiolla neljä ahventa ystävällisesti teki saman tempun.

 Kuva Wikipediasta, omat ahvenet olivat vähän junnu -kokoa.. 

Itse alusta loppuun (ainakin melkein)

Olen vuosia pitänyt kiinni siitä, että teen homman itse alusta loppuun. Tosin usein paistajaksi tms. tarjoutuu usein joku muu. Osaan homman itsekin, mutta laiskuus tuppaa pääsemään niskan päälle. Matojen kaivaminen, madon laittaminen koukkuun ja kalan irrottaminen sen sijaan kuuluvat automaattisesti omiin velvollisuuksiin, samoin perkaaminen.

Perkaamisesta on pakko myöntää, että ahventen suomustaminen ei kuulu vahvuuksiini. Suomut lentelevät sinne tänne. Lopulta kalan suomut ovat omassa kropassani naamaa ja hiuksia myöten. Tosin pienempi liike veitsen kärjellä näytti vähän auttavan.. Särki on tässä suhteessa armollisempi.

Noloa tunnustaa, mutta paistamisen kohdalla laiskuus alkaa iskeä..

Pohdintaa

Tekstistä tuli siis onkimis -painotteinen. Puuhaa voisi luonnehtia ajan mukaisesti meditatiiviseksi, ekologiseksi, stressiä lievittäväksi jne. Löytyyhän niitä adjektiiveja joihin liittyy useita amerikkalais -ja brittitutkimusten johtavien lääkäreiden ja tiedemiesten lausuntoja. Itse vain yksinkertaisesti tykkään onkia.

Viime kesänä aloin pohtia tämän harrastuksen laajentamista nykyiselle asuinalueelle. Onki jäi kuitenkin hankkimatta. Onnistuuko vielä tänä kesänä? -En tiedä. Ehkä? Kysymysmerkillä on ehkä syöttien etsiminen. Pappa aikoinaan laittoi matoja kylmäkellariin säilöön. Kylmäkellari löytyy täältäkin, mutta siinä vaiheessa kalastusta olisi kai hyvä tehdä useammin kuin kerran kesässä. Hmm, saa nähdä..