Kansanopetuksella, josta myöhemmin alettiin käyttää termiä "perusopetus", on pitkä historia. 1600-luvulla kirkko otti ratkaisevia askeleita lukutaidon levittäjänä kaikille. Näin lukutaito ei ollut enää vain ylempien säätyjen edustajien mahdollisuus. Vuosisatojen aikana kansanopetus kehittyi. Varsinaisen pohjan suomalaiselle kansanopetukselle muodosti vuonna 1866 säädetty kansakouluasetus. 1970-luvulla kansakoulu muuttui peruskouluksi.
Perusopetuksen tavoitteeksi nousi turvata tasavertainen koulutus kaikille. Oppilaiden sosioekonomisen taustan, sukupuolen, uskonnon, etnisen taustan yms. ei tule vaikuttaa jatko-opintoihin. Lisäksi oppilailla on mahdollisuus saada tukea oppimiseen ja työskentelyyn tuen tarpeen mukaan. Toki myös mahdolliset resurssit vaikuttavat jossain määrin. Digitalisaation ja muiden tarpeiden seurauksena koulunkäynti muuttui radikaalisti opetustapoja ja opiskelutiloja myöten.
Riippuen koulusta ja alueesta, oppimateriaalin ja opetuksen muuttaminen digitaaliseen muotoon yleistyi. Myös esimerkiksi ylioppilaskirjoitukset ovat olleet digitaalisessa muodossa vuosia. Opiskelutilat muuttuivat "avokonttoreiksi" jo pienten oppilaiden kohdalla. Luokkakoot kasvoivat merkittävästi peräti yli 40 oppilaan ryhmiksi. Kuluneina vuosina erilaiset median julkaisut ovat tuoneet esille, etteivät muutosten aikaansaamat tulokset ole olleet toivottuja. Oppimisen tulokset ovat heikentyneet, yhä nuoremmat oppilaat potevat uupumista ja vahvaa motivaation puutetta.
On fakta, että aika tekee uudistukset välttämättömiksi. Perusopetukseen liittyvissä uudistuksissa ei mitä ilmeisimmin kuitenkaan huomioitu esimerkiksi oppilaan kykyä käyttöönotettuihin opiskelumuotoihin -ja ympäristöihin suhteessa oppilaan iän mukaisiin valmiuksiin. Tulosten vaikutukset olivat tuhoisia, sillä moni oppilas menetti sen, mihin he olivat jo lainsäädännölliset tasolla oikeutettuja: Riittävän laadukkaaseen perusopetukseen.
Otsikoissa opettajat nostetaan syyllisiksi. Toisaalta on hyvä muistaa, että opettajat toimivat annettujen määräysten perusteella. Opettajan tulee noudattaa annettua opetussuunnitelmaa, ja tehdä arviointi kriteerien mukaan. Hyvä kysymys on, ovatko uudistukset tehty liian hätiköiden ilman selkeää tutkimustaustaa sekä luotettavia tuloksia.
Ajatus uudistuksiin saattoi olla kaunis: Erilaisten innovaatioiden kautta oppilaat saavat oppia ajan hengen mukaisesti. Tässä on kuitenkin haasteensa. Lisääntynyt digitalisaatio ja esimerkiksi neurologisten tutkimusten antamat tulokset kuitenkin ovat varsin epäyhteneväiset. Lasten kyky ottaa vastuuta omasta toiminnasta digitaalisten laitteiden parissa ei ole kehittynyt, ja toiminta vaatii näin ollen aikuisen tukea. Kun kymmenet alle 13-vuotiaat työskentelevät tietokoneella, todennäköisyys esimerkiksi pelaamiseen tehtävien tekemisen ohessa kasvaa. Lopputuloksena on nk. multitaskaaminen, mikä tehokkaan ajankäytön sijaan ylikuormittaa aivoja, ja johtaa pitkään jatkuneena keskittymiskyvyn heikkenemiseen.
Teoriassa laadukas perusopetus on osa hyvinvointiyhteiskunnan palveluita, ja mahdollistaa jokaiselle ikäluokalla yhtäläiset mahdollisuudet hyvään tulevaisuuteen. Voisi siis suoraviivaisesti todeta, että perusopetuksessa tehdyt, liian hätiköiden tapahtuneet uudistukset ovat vastoin hyvinvointiyhteiskunnan arvoja ja toimintaa. Hyvä kysymys on, ovatko taustalla kauniit kuvat uusista kehityksen suunnista, säästötoimenpiteistä vai molemmista. Oli taustalla mitä tahansa, peruskoulua käyvät ikäluokat joutuvat maksamaan siitä oman tulevaisuutensa suuruisen hinnan.
