Hengellisen työn virkojen stabiilius järkkyi
Katolisen kirkon aikana aateliston asema oli erilainen myös suhteessa kirkkoon. Käytännössä kaikki tärkeimmät kirkolliset virat oli aateliston hallussa. Näin ollen aatelistolla oli mahdollisuus hyötyä myös siitä, mitä hengellisessä elämässä tapahtui. Reformaatio ei kuitenkaan ensisijaisesti tarkoittanut aateliston asema laskemista. Reformaatio kuitenkin vähensi kirkollisissa viroissa niitä vaikutusmahdollisuuksia, jotka aatelistoa olivat ennen näihin virkoihin houkutelleet. Lutherin oppien omaksuminen johti myös siihen, että esivallan asema suhteessa kirkkoon kasvoi, ja kirkon asema alisteisena suhteessa esivaltaan korostui enemmän. Tämän muutoksen seurauksena aatelittomien pappien määrä alkoi kääntyä kasvuun.
Aatelisto yritti parhaansa mukaan taistella asemastaan esivallan, eli hallitsijan rinnalla. Näin ollen aatelittomien osuus papistossa oli mitä ilmeisimmin merkittävä takaisku, sillä reformaation seurauksena papisto uusine edustajineen otti tehtäväkseen esivallan kunnioittamisen, sekä sellaisen levittämisen seurakuntalaisten keskuuteen niin saarnojen kuin ajan myötä myös kirkollisen kansanopetuksen kautta. Toisaalta aatelisto itse menetti kiinnostustaan kirkollisiin virkoihin, sillä ne eivät tarjonneet aatelistolle samanlaisia etuja kuin ennen.
Mahdollisuus "oppineisuuteen" laajeni
Suomalaisille yksi merkittävimmistä uusista oppineista oli Mikael Agricola. Hän ei edustanut aatelistoa. Agricola oli yksi niistä aatelittomista miehistä, jotka nimitettiin kuninkaan vahvistamana hengelliseen työhön. Hengellinen työ vaati kuitenkin merkittävän koulutuksen, mitä ei saatu mestarilta joka nimittää taitojen riittäessä oppipojan kisälliksi. Agricolan kuten hänen "kohtalotovereidenkin" oli opiskeltava ahkerasti ja intensiivisesti. Oppia oli lisäksi haettava muualta.
Ajateltaessa alempien säätyjen edustajien mahdollisuutta sellaiseenkin oppineisuuteen mitä hengellinen työ vaati, oikeastaan koko yhteiskuntarakenne koki merkittäviä mullistuksia. Ennen aatelistosta koostuva papisto pääsi nyt lähemmäksi "rahvasta" opettamalle heille hengellisyyttä, kristinoppia, ja lopulta luku- ja kirjoitustaidon. Vaikka ajatus sääty-yhteiskunnasta oli istutettu jokaisen mieleen, ennen vain ylemmän säädyn edustajille kuuluvat taidot levisivät nyt koko kansan keskuuteen.
Pysyikö välimatka säätyjen välillä samana?
Kun alempien säätyjen edustajat saivat mahdollisuuden edustaa papistoa, avautui oppineisuuteen mahdollisuus ihmisille, joille se aiemmin ei olisi ollut mahdollisa. Kun papistoa alkoi edustaa ihmiset alemmista säädyistä, herää kysymys: Lyhenikö välimatka rahvaan ja ylempien säätyjen edustajien välillä? Ilman tarkempaa tutkimustyötä en ole valmis kirjoittamaan kuin oletuksia. Tuntuisi kuitenkin loogiselta, että rahvaan kohtaaminen ja käsitys heistä olisi ollut uusille papiston edustajille erilaista. Ominaista sääty-yhteiskunnalle kuitenkin oli selkeä rajaus. Näin ollen uskoisi, että alempien säätyjen edustajat ymmärsivät paremmin "rahvaan" todelliset tarpeet ja mahdollisuudet.
Toinen herännyt ajatus oli erityisesti alempien säätyjen keskuudessa syntyvä ymmärrys pysyvyyden järkkymisestä. Aina olisi joku, jolle aukeaa mahdollisuus oppia enemmän, ja siten siirtyä korkeampaan statukseen. Erityisesti aatelisto kannatti stabiiliutta: säätyjen tuli pysyä muuttumattomina. Koska papisto pysyi lojaalina esivallalle, aateliston asema ei ollut enää yhtä vakaa. Papiston kautta esivalta saattoi saada yhteyden rahvaan edustajiin, sillä papisto pysyi velvollisuudessaan opettaa kansalle esivallan kunnioitusta.
Ainekset uusiin ihanteisiin
Reformaatio ja sen jälkeinen aika näyttivät muuttavan yhteiskunnan rakenteita. Vaikuttaisi siltä, että kyseinen aika muutoksineen sai muuttumattomaksi uskotun sääty-yhteiskunnan rajat murenemaan. Esivallan paikka korkeimmassa asemassa säilyi, mutta aateliston ja alempien säätyjen asema muuttui. Edelleen säätyjen välillä oli keskinäistä riippuvuussuhdetta. Kuitenkin esimerkiksi mahdollisuus "oppineisuuteen" siirtyi aateliston yksinomistuksesta alemmille säädyille. Tämän seurauksena syntyperä ei enää määritellyt koko elämää.
Toisaalta reformaation jälkeinen aika antaa viitteitä myös siitä, että sääty-yhteiskunnan pysyvyys perustui ainakin osaksi omaksuttuihin ihanteisiin. Myös alempien säätyjen edustajista valtaosa piti tiettyyn säätyyn syntymistä pysyvänä asiana, eikä rajaa sopinut ylittää. Tämä ajattelutapa oletettavasti mahdollisti pitkään aateliston vankan aseman. Vaikka rajat eivät poistuneet täysin, esimerkiksi jo kansanopetus ja pyrkimys levittää lukutaitoa mahdollisti alempien säätyjen edustajille jotain, mikä ei heille aiemmin kuulunut. Tapahtui askel kohti mahdollisuutta saattaa tieto kaiken kansan keskuuteen. Vaikka painetut kirjat olivat vielä harvinaisempi omaisuus, lukutaidon levittäminen kaikille sukupuolesta ja säädystä riippumatta oli suuri siirtymä.
Entä nyt, yli 400 vuotta myöhemmin? Sääty-yhteiskunta nähdään osana jotain kaukaista historiaa. Maassamme vallitsee tasa-arvo, ja jokaiselle kansalaiselle on oppivelvollisuuden ja ainakin lähes ilmaisen opiskelumahdollisuuden kautta avattu reitti vapauteen kouluttautua mihin vain. Silti vielä tänä päivänä monien tutkimustulosten perusteella perheen sosioekonominen tausta näyttää vaikuttavan vahvasti tulevien sukupolvien valintoihin ja jopa koulumenestykseen. Edelleen lapsille saatetaan opettaa, kuinka "lukupää" tai "matikkapää" tai jopa koulutustaso periytyy geenien välityksellä.
Tällainen ylisukupolvinen ilmiö yksilön valinnoissa ja suuntautuneisuudessa ammatin suhteen näyttää tukevan ajatusta siitä, että ulkoisten tekijöiden sijaan omaksutut asenteet olivat merkittävä tekijä sääty-yhteiskunnan pysyvyyteen. Hyvä kysymys onkin, onko sääty-yhteiskunta murentunut vain ajatustasolla? Periaatteessa synnymme yhteiskuntaan jossa yksilö voi itse päättää omasta elämästään. Olisi erittäin mielenkiintoista saada selville, kuinka paljon ylisukupolvisuus ilmiönä vaikuttaa yksilön asenteisiin ja valintoihin koko elämänkaaren aikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti