Tunteiden käsittelyä
Jotenkin olen havainnut, että erityisesti pysähtyessä vaikeat tunteet nousevat pintaan. Sellaisia ovat pelko, epävarmuus ja jopa häpeä. Jälkimmäiseen liittyvät kysymykset siitä, mitä oikein olen tehnyt väärin, ja miten ylipäänsä olen onnistunut tekemään valintoja jotka ovat johtaneet tähän tilanteeseen? Taustalla ovat opitut soimaukset liian hätiköidystä toiminnasta ja sinisilmäisyydestä. Olivat asiat miten tahansa, silti en voisi kuvitella esimerkiksi elämää ilman Junioria.
On hyvä hetkiä ja huonoja hetkiä. Arkipäivisin saan työskennellä yksin ja omaan tahtiin. Tällainen kiireettömyys ja rauha ovat mitä parhain vaihtoehto nykyisessä tilanteessa. Huomaan, että tehdessä pyörittelen päässäni monia ajatuksia. Joskus ne ahdistavat, joskus yksittäisiä pieniä solmuja aukeaa. Samaan aikaan toivoisin juttuseuraa, mutta samaan aikaan olen myös kiitollinen että saan olla yksin. Ristiriitaista.
Jotain tekemistä
Se että on jatkuvasti tekemistä tuntuu nyt tärkeältä. Onhan se omanlaistaan pakenemista, mutta enemmän ajattelen työntekoa lievänä puudutusaineena: Se taitaa ahdistukselta terän, ja samalla voin hieman vähemmän energiaa kuluttavalla tavalla käsitellä mielessäni tapahtunutta. Toisaalta se että jotain tekemistä on, kohottaa tavallaan itsetuntoa. Saan edes jotain aikaiseksi, ja vieläpä konkreettisella tasolla.
Tiedän kokemuksesta myös sen, että aikatauluton oleminen ja päivät ilman selkeää sisältöä eivät tee minulle hyvää. Ajatukset laukkaavat liian helposti reitille, mistä kontrolli puuttuu täysin. Tämän seurauksena on liian helppoa jäädä jumittamaan ahdistukseen ja negatiivisiin asioihin. Toki nekin on kohdattava, mutta näitä ajatuksia ja niihin liittyviä asioita on myös käsiteltävä.
Pois kotoa edes hetkeksi
Koti on tärkeä paikka, mutta sieltä on tärkeää myös poistua säännöllisesti. Mitä enemmän kotona ihmettelee ja eksyy puhelimen ääreen, sitä todennäköisemmin ahdistusprosentti kasvaa. Tässä kohtaa sekä vanhemmuus että työ ovat tärkeitä asioita: Ne pakottavat poistumaan kotoa säännöllisesti. Päivän tärkeä vapaapäivinä sekä minulle että Juniorille on pitkä ulkoilu, johon liittyy aina leikkihetki milloin missäkin. Tämän reissun päätteeksi Juniori on valmis päiväunille, ja minä kahvihetkeen. Kotonakaan ei enää seinä kaadu päälle, kun sieltä poistuu säännöllisesti.
Saman mahdollistaa työt. Poden huonoa omaatuntoa siitä, että Juniori on loma-aikaan päivähoidossa, mutta onneksi vain osa-aikaisesti. Ja onneksi lähiaikoina meillä on edessä yhteinen loma. Nyt töissä käyminen on ollut kuitenkin lähes terapeuttista aikaa, ainakin siinä vaiheessa kun saan huonon omantunnon nostattamat kyyneleet kuivatuiksi. Tämä siis liittyy Juniorin päivähoitoon.
Jatkoa..
Työt jatkuvat vielä muutaman viikon ajan. Sitä seuraa tavallaan pakkoloma, sillä nykyinen määräaikainen työsopimukseni päättyy. Kieltämättä hieman ahdistaa ja jännittää mitä seuraavaksi ja milloin. Olen kuluneiden kuukausien tapahtumien vuoksi ottanut vastaan keskusteluapua, ja minulle on vahvasti suositeltu sairaslomaa jotta saisin käsitellä kuluneiden kuukausien tapahtumia. Olen sekä puolesta että vastaan. Jos suostun, haluan että päivillä on sisältöä. -Vaikka sitten terapiakäyntejä, ulkoilua, sosiaalista elämää jne. Kunhan ei päämäärätöntä haahuilua. Tässä lapsi on onneksi todella hyvä tilanteen pelastaja.
Kaiken ohessa tarkastelen mahdollisia työpaikkoja ja laitan hakemuksia. Toistaiseksi ei ole tärpännyt. Osaltaan tähän vaikuttaa sekin, että yritän vaihtaa alaa ja vähäinen työkokemus kohteissani on merkittävä hidaste. Yritän silti. Toki haen varmuuden vuoksi myös sellaisia töitä, joihin pääseminen on todennäköisempää.
Ehkä tämä tästä. Se mikä tuo paljon toivoa, on elämän ja arjen normalisoituminen edes vähän kerrallaan. Haluan uskoa että asiat menevät ennen pitkää hyvin. -Tai ainakin riittävän hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti