Tulevan tekstin ajatukset perustuvat pääasiassa ympäristöstä kerättyihin kokemuksiin, eivät tutkittuun tietoon. Kuluneina vuosina sukupuolineutraali kasvatus on ollut teemana eri aihepiireissä. Ajoittoin ajatus viedään ääripäästä toiseen: On vain tyttöjä ja poikia tai ei ole tyttöjä eikä poikia. Muu sukupuoli mainitaan harvemmin, mikä oletettavasti johtuu termin assosioitavuudesta sukupuolineutraaliuteen. Moni kampanja kohdistuu naisten ja tyttöjen aseman parantamiseen sekä oikeuksiin.
Entäpä pojat? Millaisia oikeuksia pojilla on, etenkin puhuttaessa tasa-arvosta?
Tyttöjen ja poikien värit ja kampaukset
Kun poikalapsen tukka leikataan ensimmäisen kerran lyhyeksi, tämä herättää suurta ihastusta. Lapsen ulkonäkö saa palautetta erityisesti siitä, kuinka hän näyttää "isolta pojalta". Lyhyt tukka saa positiivista palautetta myös käytännöllisyyden kannalta: Helppo, täit pysyvät loitolla, parempi kesällä. Tyttölapsi samassa tukassa saa herkemmin "poikakommentteja". Kukaan ei kuitenkaan odota, että kesää kohden myös tyttöjen tukat leikataisiin lyhyiksi.
Omassa lapsuudessani 80-90-luvulla lapsille löytyi runsaasti nk. sukupuolineutraalia vaatetusta. Toki kaupallisuus näkyi vaatteissa, mutta esimerkiksi Disney -teeman vaatteet soveltuivat usein tytöille ja pojille. Sama Mikki Hiiri -paita siirtyi tarvittaessa vaikka serkusten välillä kantajan sukupuolesta riippumatta. Nykyään valikoimassa erityisesti värimaailmassa ja koristelussa on räikeä jako tyttöjen ja poikien vaatteiden välillä. Poikien vaatteiden sävyt ovat tavallisesti tummia ja kylmiä sävyjä. Tyttöjen vaatteisiin puolestaan lisätään glitterin ohessa erilaisia röyhelöitä helmaan korostamaan tyttömäisyyttä.
Suppea liikkuma-alue
Loppujen lopuksi pojille sallittu liikkuma-alue on todella suppea. Jos pienellä poikalapsella on pidempi tukka, näyttää siltä että ympäristö peräti odottaa hetkeä jona tukka lyhennetään. On aikuisia, joilla rohkeus riittää kuuntelemaan lapsen toivetta omasta ulkonäöstä. Tai kärsivällisyys. Oli lapsi kategorioitavissa mihin tahansa, pidemmän tukan ajatellaan teettävän enemmän työtä, sillä käytännöllisyyden vuoksi tukka on hyvä laittaa kiinni. Tyttö-oletetuilla tämä on luonnista, ja tukkaa kehutaan. Entä jos pojan hiuksia koristaa monimutkainen lettikampaus?
Loppujen lopuksi pojille sallittu liikkuma-alue itsensä ja oman ulkonäkönsä ilmaisemisessa on tehty surullisen kapeaksi. Lyhyttä tukka on erilaisia malleja, mutta pituusraja pysyy. Kun pienen tyttölapsen tukka kasvaa, herää suuri ihastus kun haiveniin saadaan se ensimmäinen rusetti. Poikalapsen tukan koristaminen ei sen sijaan ole "normaalia" tänäkään päivänä.
Nostan esille surullisen esimerkin Lenni-pojasta. Lennillä oli ikää noin neljä vuotta. Lenni halusi pitää mekkoja ja tukan pitkänä. Vanhemmat tämän sallivat Lennille. Lisäksi Lenni oli aloittanut taitoluistelun. Reilusti alle kouluikäistä Lenniä kiusattiin ja "homoteltiin". Tapauksesta on aikaa kymmenisen vuotta. Edelleen tiukka kategoriointi näyttää jatkuvan.
"Mitähän siitä oikein kasvaa...?"
Surullisen yleistä on, että erityisesti poikalapselle vähemmän stereotyyppisen ulkonäön salliminen assioidaan ajatukseen, että lapsesta kasvatetaan jotain muuta kuin "tavallinen hetero". On vuosi 2025. Edelleen on lukuisia ihmisiä, jotka olettavat kotikasvatuksen vaikuttavan esimerkiksi seksuaaliseen suuntautumiseen. Tilanteessa lienee jonkin verran alueellisia eroja.
Hyvä kysymys on, tukeeko vallitseva kulttuuri poikien kasvamista siten, että he voisivat ikänsä mahdollistamien valmiuksien mukaan olla osa yhteisöä, ja jonain päivänä laaja-alaisemmin osana yhteiskuntaa samalla toteuttaen itseään niin identiteetin kuin henkilökohtaisen motivaation suhteen. Pojat ovat poikia. Kun pojat riehuvat, tappelevat yms., asia usein kuitataan tällä. Pojille väkivaltainen käytös niin ikään sallitaan, tai heitä jopa kannustetaan sellaiseen.
Viime aikoina on julkaistu tekstejä tutkimuksista, joiden mukaan pojilla on enemmän haasteita jo perusopetuksessa. Haasteet liittyvät usein koulumenestykseen. Voisiko olla, että stereotyyppiset kasvatustavat osaltaan kannustavat poikia käytökseen ja käyttäytymismalleihin, jotka jatkoa ajatellen ovat haitaksi? Erityisen surullista on, etteivät luonteeltaan rauhalliset pojat saavat osakseen ihmetystä.
Sama pätee poikiin, joiden kiinnostuksen kohteet ovat esimerkiksi "tyttövaltaisissa", taide- ja kulttuuripainotteisissa harrastuksissa. Toki on mahdollista, että vahva sukupuolijakauma osaltaan viittaa myös kiinnostuksen kohtaiden jakautumiseen, missä todellakin voi olla sukupuolisidonnaisuutta. Hyvä kysymys on, onko vanhempien ja muiden lapsen elämässä läsnäolevien aikuisten tehtävä kannustaa lasta kokeilemaan hänelle itselleen sopivia asioita, vai pakottaa lapsi siihen muottiin, mitä ympäristö häneltä odottaa lapsen edustaman sukupuolen vuoksi.