Feminismi on kieltämättä mielenkiintoinen ilmiö. Nuorempana luokittelin itseni sellaiseksi, mutta ajan myötä alkoi tuntua siltä, että se mitä feministiksi kutsutaan ei mene yksiin arvomaailmani kanssa. Vika voi olla ihan vain minussa, mutta koen feminismin saaneen turhan paljon vihamielisyyttä mausteeksi. Ehkä jopa miesvihaa. Kannatan tasa-arvoa, mutta kaikessa pessimistisyydessäni pidän tasa-arvoa epärealistisena skenaariona jo siksi, koska tasa-arvon sisältö ja tulkinta näyttävän muuttuvan jatkuvasti.
"Valitse puolesi"
Mikään ei tunnu olevan sellaista, johon kaikki osapuolet olisivat tyytyväisiä. Jos olet feministi, olet "femakko" ja saat vastustajat kimppuusi. Jos et ole feministi, olet sovinisti ja saat jälleen jonkun joukon kimppuusi. Pelkkä nistikään et voi olla, tai ainakaan se ei ole suositeltavaa. Ajoittain tuntuu siltä, että ihmisellä on tasa-arvoa tavoitellessa tarve etsiä vihollinen. Lopulta nk. tasa-arvon tavoittelu muuttuu valta-asetelmien vaihtamiseksi. -Edelleen joku jää heikompaan asemaan.
Mikä näyttää olevan harvinaisen vaikea taito, on dialogi. Ajattelen, että dialogissa molemmat osapuolet (joita voi olla useita), suhtautuvat toisiinsa molemminpuoleisen kunnioituksen ohessa avoimesta ja ilman ennakkoluuloja. Jos toisella tai peräti molemmilla osapuolilla on valmiiksi etsityt vastaukset toisen osapuolen annettavaksi, dialogi ei toteudu. Ajatuksena on oppia uutta toisesta osapuolesta, sekä samalla saada mahdollisuus kertoa itsestään.
Voisiko dialogin taidon puuttuminen johtaa siihen, että jokainen puoli eksyy mustavalkoiseen ajatteluun? Seurauksena on, puolustamisen kriteeriksi määräytyy jonkun muun osapuolen vihaaminen. Jos rehellisiä ollaan, minua ei kiinnosta "naisen euro". Minulla hyvä palkka on tarkoittanut sitä, että ylipäänsä pääsen palkkatöihin. Muistan miten opiskeluaikoina kesä oli taloudelisesti luksusaikaa, sillä saatu palkka oli kaukana siitä mitä tuet olivat. En edes tajunnut miettiä tienasivatko miespuoliset kollegat enemmän. Toisaalta uskon vakaasti myös siihen, että kyky käyttää rahaa ratkaisee paljon. Toki ymmärrän myös sen, miksi "naisen euro" nostaa tunteet pintaan. Jostain syystä "opiskelijan euro" ei ole lainkaan yhtä kiinnostava aihe.
Kiitos mustavalkoisen ajattelun, suositeltavaa olisi valita mitä puolta edustaa. Ongelmana vain on, että itse en oikein sovi mihinkään joukkoon. En näe syytä vihata miehiä, tai muitakaan ihmisiä. Jos kritisoin, se liittyy toimintaan, ei siihen mitä sukupuolta henkilö edustaa. Jos henkilö esimerkiksi on patologinen valehtelija, minulle on yksi ja sama kumpaa tai mitä sukupuolta hän edustaa. Nämä tekijät eivät lisää henkilön luotettavuutta. Tai jos henkilö on luotettava, älykäs ja ystävällinen, sukupuoli jota hän edustaa ei vaikuta näihin piirteisiin.
Ongelmien etsiminen
Kun antipatiat kasvavat riittävän suureksi, mahdollisten kritisoitavien asioiden määrä kasvaa eksponentiaalisesti. Mitä ne asiat ovat, sillä ei enää ole väliä. Syitä vihata etsitään viimeistään siitä, että joku yksinkertaisesti on olemassa. Kun vihollisuus on julistettu, vastapuoli voi tehdä ainoastaan rikoksia. Koska naisten, miesten ja mahdollisen muun sukupuolen edustajien välillä ei käsittääkseni ole tapahtunut "sotatilaan" johtaneita asioita, en kannata sellaisen järjestämistä.
Kyllä, saatan ottaa henkisesti turpiin liikaa, ja vieläpä vapaaehtoisesti. Saatan sietää enemmän huonoa kohtelua kuin olisi tarpeen. Mutta jos rehellisiä ollaan, en muista kovinkaan montaa hetkeä joina syynä olisi se, että olen nainen. Anteeksi: nais -oletettu. Tilanteet joissa asialla on ollut väliä, ovat olleet sellaisia joista en koe tarpeen ottaa nokkiini. Toisaalta saatan edustaa jossain määrin stereotypioita: En ole teknisesti tai matemaattisesti orientoitunut. Minulla tuttavapiirissäni sekä miehiä että naisia. Tulen molempien kanssa yhtä hyvin juttuun. Jos pilailen jonkun kustannuksella, teen sitä tasapuolisesti jokaiselle osapuolelle. -Kaikkein eniten itselleni.
Kun ihmiset ovat keskenään tekemisissä, tarvitseeko tehdä vahvaa jakoa miehiin ja naisiin? En viittaa tällä sukupuolineutraaliuteen vaan siihen, että asialla ei tarvtise olla merkitystä. Kyse on ihmisistä. Toki luontaista "leiriytymistä" voi olla, mutta tarvitseenko sen perustua vastakkainasetteluun?
Ajatuksia
En siis näe itseäni osana mitään joukkoa: Feministit ja sovinistit. -Niin, ja nistit. Haluan puolustaa heitä joiden oikeuksia rikotaan. Mielestäni sukupuoli jota ihminen edustaa, ei anna erivapauksia minkäänlaiseen alistamiseen, kiusaamiseen tai muuhunkaan halventavaan toimintaan. Yksinkertaista: Naisia ei tule syrjiä eikä kiusata, eikä myöskään miehiä. En myöskään kannata ajatusta naisille annetuista lisäoikeuksista, joiden nojalla he voviat esimerkiksi lyödä miestä. Tässä pieni esimerkki: Lapseni on vajaa kaksivuotias. Jos hän yrittää lyödä, sanon jyrkästi "Ei". Hän ei fyysisesti kykene satuttamaan minua, mutta hänellä ei siltikään tule olemaan lupaa lyödä.
Pysyn siis osittain puolueettomana, mutta sillä ajatuksella ettei ketään tule alistaa. -Paitsi..tilanteissa joissa se on molempien osapuoleten mielestä hauskaa ja kaikki tapahtuu yhteisymmärryksessä. Pidän naisten puolia, mutta en hyväksy uhriutumista ja kautta tapahtuvaa alistamista. -Siis saadun avun kääntämistä toista osapuolta tai osapuolia vastaan. Ja on myös asia mihin edelleen uskon: todellinen tasa-arvo on saavutettu silloin, kun asia on unohdettu.
Mihin kannustan ihmisiä? Kohdelkaa toinen toistanne tasavertaisesti, kantakaa vastuunne ja yrittäkää tarvittaessa "katsoa peiliin". Jos teitä sorretaan tavalla tai toisella, ottakaa apu ja tuki vastaan, mutta älkää käyttäkö niitä aseina. Ja ennen kaikkea: hyväksykää itsenne ja uskokaa siihen, että pystytte saavuttamaan unelmanne. -Ainakin osan niistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti