tiistai 9. elokuuta 2022

Jäälle? Kilpailemaan? Uutta opittavaa? -Pieniä visioita tulevan syksyn treenistä

 Tässä ollaan Juniorin kanssa oltu osaksi kahdestaan ja välillä nähty mm. Juniorin isovanhempia, setää ja tätiä ja tietenkin Juniorin lemppareita eli serkkuja. Voisin luonnehtia itseäni osa-aika -yh:ksi, jos sellaisen nimikkeen käyttö tässä tilanteessa sallitaan. Periaatteessa olen kaksin Juniorin kanssa, mutta näemme kyllä viikoittain erityisesti Juniorin isovanhempia. Juniorin isä asuu toistaiseksi muualla, mutta siirtyy tänne kun mahdolisuus tulee. 

Toistaiseksi koen pärjääväni kohtuullisen hyvän reilu kolme kuukautta vanhan Juniorin kanssa (tosi vanha!). Olen saanut tehtyä kotitöitä, laitettua ruokaa sekä liikuttua Juniorin hoitamisen ohella. Toki jonkin verran on karsittava sekä hyväksyttävä että peruuntumisia, keskeytyksiä ja siirtämisiä tulee. Tämä ei haittaa, sillä näinkin saa ihan riittävästi tehtyä. Tällä kertaa fokus on liikunnan edistymisessä. Miten onkaan sujunut?

Pientä järjestelmällisyyttä

Minulla ei toistaiseksi ole selkeää viikko-ohjelmaa, mutta sellainen on alkanut kehittyä ainakin ympäripyöreästi. Viikko-ohjelma myös rytmittäisi harjoittelua, toisi järjestelmällisyyttä ja huomioisi myös palautumisen.

Notkeus

Notkeusharjoittelu on edennyt oikein mukavasti, ja alkuperäinen taso alkaa olla lähellä. Toisaalta tätä osuutta on helpointa harjoitella, sillä erilaiset venyttelyt yms. onnistuvat kotona helposti. 

Notkeusharjoittelu ja siinä kehittyminen tekevät siinäkin mielessä hyvää, että kehitys on todella hidasta tietyn pisteen jälkeen. Toisaalta myös omat rajat on hahmotettava. Tiettyjä liikkeitä on tehtävä päivittäin. 



Off-ice -harjoittelu

Taitorullaluistelu on reissulta palaamisen jälkeen jäänyt tauolle, mutta luulen että pian on aika päästä taas jäälle. Sen sijaan vaunulenkkien ohessa olen tehnyt mm. rotaatioharjoituksia sekä muita hyppyharjoituksia. Voin rehellisesti myöntää että hypyistä on lähtenyt mukavasti korkeutta ja kierrosmäärä on selkeästi pienempi kuin ennen raskautta. Myös rotaatioasento kaipaa parantamista. 

Toisaalta hyvää on se, että olen edes välillä muistanut kuvata hyppy-yrityksiä. Näin on helpompaa hahmottaa mihin asioihin on hyvä kiinnittää huomiota. Itselläni erityisesti ylävartalon käyttö on hakusessa, mutta yritän parantaa sitä puolen kierroksen hypyillä joissa huomio on nimenomaan  ylävartalossa. Käytännössä ongelmat ovat luokkaa hartioiden nouseminen ja kiertyminen väärään aikaan. 

Lisäksi ulkosalla tulee tehtyä erilaisia tasapaino- ja kehonhallintaharjoituksia. Vakiosettiä ovat polvivaaka, biellman ja näiden yhdistäminen erilaisiin liikesarjoihin. Edelleen olisi niin kiva päästä edes muutaman kerran kokeilemaan esimerkiksi rytmistä voimistelu. Siitä voisi nimittäin saada hieman ideoita harjoitteluun. 



Lihaskunto

Selkätreeni on saanut hieman laajennusta, samoin ylävartalon treenaaminen. Viimein olen onnistunut kerran viikossa pitämään myös ns. jalkapäivän, mikä kieltämättä tuntuu! Kun lihakset ovat alkaneet heräillä, voisin lisätä viikkoon päivänä jona teen teknisesti helppoja mutta korkeutta kehittäviä hyppyharjoituksia. 

Vatsalihasten treenaaminen on edelleen osittain tauolla. Toki monet muut liikkeet aktivoivat vatsalihakset, mutta esimerkiksi rutistuksia, lankutusta yms. en vieläkään ole uskaltanut tehdä. Toisaalta en vieläkään ole saanut aikaiseksi varata aikaa fysioterapeutille. Ylipäänsä lihastreeni on lähtenyt mukavasti käyntiin, mutta se on ollut enimmäkseen lihasten herättelyä, ei rajojen kokoilemista. Toisaalta pyrin saamaan lihaksiin enemmän voimaa ja kestävyyttä, en kasvattamaan kokoa. 

Yleiskunto

Kiitos vaunulenkkien, tämä puoli on melko hyvässä tilassa! Toisaalta en ole tehnyt aerobista treeniä.. paljon yhtään? Hieman kauhulla odotan kun uskallan taas kaivaa hyppynarun esille. HIIT -tyyppinen harjoittelu kieltämättä kiinnostaisi myös, on vain kehiteltävä runko sellaiseen. Toki esimerkiksi Youtube on täynnä kaikenlaista materiaalia. Jotenkin olisi kiva oppia enemmän ja itse ymmärtää paremmin miten hyvä treeni rakentuu. Tiedä häntä vaatiiko tämä jo pt-koulutuksen.. ainakin palvelujen hyödyntämistä?

Vaikka en ole päässyt kisaamaan enkä tiedä pääsenkö ennen eläkeikää, kisaohjelman kannalta HIIT -tyyppinen harjoittelu lienee paras, mutta siihen on hyvä lisätä myös nk. plyometristä harjoittelua. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että harjoittelun olisi tuettava kisaohjelman vaatimaa kuntoa: on oltava kestävyyttä, mutta myös kyettävä saamaan lihaksista mahdollisimman paljon voimaa sen vajaan kolmen minuutin ajan. -Jos siis minusta enää on kilpailemaan Gold -sarjassa. 

Jatkossa?

Kieltämättä jäälle pääsemistä odotan kovasti! Kilpaileminen houkuttelisi myös, aina ainakin kisaohjelman tekeminen ja harjoitteleminen. Kilpaileminen vaatisi kuitenkin säännöllistä harjoittelu ainakin kolmesti viikossa. En vielä tiedä pääsenkö niin usein jäälle, mutta selvittelen asiaa. Jos en pääse vielä, ehkä pääsen joskus. Jäällä haluaisin ainakin alkuun saada peruselementit ensin samalle tasolle ja hioa niitä siistimmäksi. Teränkäyttö ja hartiat tulevat olemaan merkittävin kohde missä parantamisen varaa löytyy. Ylipäänsä haluaisin luisteluuni rentoutta ja sujuvuutta. -Ja tietenkin vauhtia. Toki haluaisin päästä ainakin axelin ja kaksoissalchowin, mutta katsotaan riittääkö mahdollisuudet harjoitella. 

Luulen että seuraava askel olisi miettiä pientä tavoitteellisuutta, sillä monessa asiassa olen päässyt raskautta edeltävälle tasolle. Edelleen painopisteeni on oppia käyttämään kehoani monipuolisesti, ei sen muokkaamisessa. Olen varautunut siihen, että taitoluistelun harjoitteleminen voi vaikeutua niin, että lajia on hyvä vaihtaa tai siirtää enemmän akrobatian puolelle. Tai sellaiseen ylipäänsä mitä harjoittelupaikan voi valita itse. Myös korona on edelleen olemassa, eli senkään vaikutuksista ei tiedä. 



Se mikä seuraavaksi on siis edessä, on tavoitteiden kirjaaminen ylös sekä niitä edistävän harjoittelusuunnitelman kehitttäminen. Siinä on kuitenkin huomioita palautuminen, sillä päätoiminen työni on edelleen Juniorin hoitaminen ja ruokkiminen äidinmaidolla niin pitkään kuin mahdollista. Vihjeistä päätellen itse asiassa juuri nyt. Eli ei kun toimiin niin harjoittelun suunnittelussa ja päätoimisessa työssä!

Mukavaa päivää kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti