torstai 26. tammikuuta 2017

Torstain kuulumisia ja välipalaohje

Torstai on toivoa täynnä! Toivosta en tiedä, eikä Toivoakaan näy missään. Toisaalta en tunne yhtäkään Toivoa, joten ehkei vielä kannata lannistua. Päivä alkoi laiskasti mutta kääntyi gradun naputteluun. Seuraavaksi olisi tarkoitus valua kirjastolle kommunikoimaan tenttikirjan kanssa. Mitähän tämä kertoo sosiaalisista taidoistani? Viikon alkupuolella opiskelu jäi hävettävän vähäiseksi, toisaalta osaksi siitä syystä että mahdollisuuksia istahtaa ja lukea oli rajoitetusti. No, yritän loppuviikon aikana tasoittaa tilannetta. Tosin esimerkiksi eilen bussimatkat mahdollistivat lukemisen, joten aivan "pakkasen" puolelle projekti ei päätynyt. Lämpötila sen sijaan hoiti osuutensa pakkasen suhteen, vaikka onneksi vain pienissä määrin. Jotenkin sellainen selkeä aikataulutettu työskentely osoittautui odotettua vaikeammaksi, ehkä siksi ajoittain päivään on usutettu myös muita menemisiä. Onneksi tehokkaampiakin päiviä mahtuu joukkoon. Tavoite suorittaa tiedekuntatentti helmikuussa on siinä ja siinä, mutta en aio luovuttaa vielä. Gradun suhteen joudun miettimään näkökulmaa hieman toiseen suuntaan, sillä materiaalia alkuperäiseen ajatukseen ei tunnu löytyvän. Onneksi muitakin mahdollisuuksia on, siispä niitä hyödyntämään!

Eilen oli viikon mukavan vaihtelun aika, toisin sanoen tanssiakrobatian harjoitukset. Liikesiirtymiä on tullut mukaan pienissä määrin, mikä tuo mukavasti lisähaastetta. Viime viikolle perehdyimme käsilläseisontaan, minkä onnistuminen tuntuu tällä hetkellä erittäin epärealistiselta! Seinää vasten onnistuu kyllä, mutta käsien varassa pysyn korkeintaan pari sekuntia. Eilen siirryimme myös kärrynpyörien pariin. Onneksemme ja harmiksemme oli harjoiteltava kummallakin puolella, siis myös "huonommalla". Harva pitää tuon puolen harjoittamisesta, mutta valitettavasi koordinaation ja lihastasapainon kannalta sekin osuus on tärkeä. Tuo temppuilu on kyllä mukavaa vaihtelua, vaikka taidan olla ryhmän vanhin. No, tässä mummelissa on virtaa siinä määrin että eiköhän tuolla selviä! Harmikseni tosin huomasin keskivartalon pidon menneen taas huonompaan suuntaan. Tosin huomasin saman jo tiistaina jäällä, kun kumara asento tuli hypyissä kuin itsestään. Siispä lankuttamaan aina sopivan hetken tullen. Eilen pakkasta oli siinä määrin että harjoittelu ulkojäällä oli jätettävä väliin. Sen sijaan tein pikareissun urheilupuistoon hyppelemään. Liian pitkän tauon jälkeen palasin kierroshyppyjen ja muiden hyppyjen pariin. Syy: tiistain harjoituksen lopputulos oli lähes masentava. Hypyt eivät nousseet vaikka kuinka yritti, ja ryhti painui jatkuvasti kumaraan. Hypyissä on tärkeää ymmärtää koko vartalon merkitys. Erityisesti ritissä pelkkien jalkojen voimalla ei pääse korkealle, vaan on osattava käyttää myös keskivartaloa. Rotaarioasennon aikana keskivartalon lihasten kunto korostuu entisestään. Lihasten kunto ei siis ratkaise kokonaisuutta, vaan kyky käyttää oikeita lihaksia. Yhteenveto: se kyky oli toissapäivänä kadonnut johonkin. Nyt siis toivon, että tänään tuo kyky suostuisi palaamaan. Keskivartalon lihasten hallinnan kannalta tuo akrobatia on kyllä ihanteellinen "laji", ja toivon että voin sitä tavalla tai toisella jatkaa.

Ja se kuuluisa "dieetti"! Viime päivinä en ole pahemmin laskenut energiamäärää. Kenties joku päivä teen ympäripyöreän laskelman. Tekemäni "kunnon ruoka" on kevyttä ja sisältää paljon kasviksia. Maapähkinä kuuluvat päivittäisiin eväisiin, siis raa'at hyvien rasvojen toivossa. Aamupalajogurtin olen vaihtanut tujumpaa, eli ei enää rasvatonta. Makuun olen jossain määrin tottunut, mutta usein kaipailen rasvattoman jogurtin raikkautta. Tosin makua suurempi haaste oli itse tölkissä, sillä se kaiken ratkaiseva "öppnas här" -merkintä oli maastoutunut. Mutta tästäkin selvittiin voittajina. Juusto on myös ollut non-light -versio, mutta välillä suon itselleni myös kevyemmän version. Mikäli aamupalalla menee leivän sijaan puuroa, ripottelen joukkoon n. 1/2 dl maapähkinöitä. Sen verran minuunkin iski ekologisuuden demoni, että päätin luopua juotavista jogurteista ellen sitten ole reissun päällä. Selitys: yritän vähentään turhan muovijätteen tuottamista. Piimä saa kotipuolessa kelvata välipalajuomaksi. Energiamäärä on sama (verrattuna Danonen light -juomiin) ja päivän aspartaamiannos vähenee. Marjoja menee päivässä vajaan desin verran, ja smoohtien kanssa kasviksia sekä hedelmiä tulee myös nautittua. Inkivääristä on tullut lähes päivittäinen lisä milloin smoothiessa ja milloin sellaisenaan. Ja tämä osuus kun tahtoo olla se kiinnostavin, paljastettakoon sekin: painossa ei ole tapahtunut mitään merkittäviä muutoksia. Tosin lihasmassaa on tullut lisää.
Tässäpä vielä ohje vähän tujumpaan, mutta epäesteettiseen välipalaan. Fiinisti tätä voisi kutsua tuorepuuroksi rahkan ja pähkinöiden kera. Omasta mielestäni "tuorepuuro" nimenä on turhaa hienostelua tuolle ikivanhalle keittämättömölle puurolle, mikä muistuttaa enemmänkin epämääräistä mössöä.

n. 1 dl kaurahiutaleita
(leseitä)
n. 1/2 dl pähkinöitä (tai vaikka enemmän?)
nesteeksi vettä tai maitoa.
1 purkki maitorahkaa (voit maun ja omantunnon mukaan päättää millaista rahkaa, itse päädyin maustamattomaan Lidlin jogurttirahkaan)

Laita esimerkiksi vähän suurempaan pakasterasiaan kaurahiutaleet, leseet ja pähkinät. Kaada päälle nestettä siinä määrin, että hiutaleet kostuvat. Liikaa ei kannata laittaa, sillä seos hölskyy ympäri rasiaa ja huonosti suljettuna myös ympäri laukkua. Kaada joukkoon ennen nauttimista maitorahka ja sekoita. Ideana oli tosiaan vähän terästää matkan varrella ostettua rahkaa. Eihän tuo maustamaton maitorahka mikään suuri makuelämys ole, mutta vaihtelu virkistää ja kaurahiutaleistaa hieman tärkkelystä joukkoon. Mikäli edustat fiinimpää urbaania luokkaa, voit nauttia tämän tuorepuurona. Minunlaiselleni juntille tämä on mössöä. Mikäli maitorahkan makuun kyllästyy, voi sekaan laittaa esimerkiksi maustettua jogurttia. Myös marjoilla saa lisämakua, samoin pienellä määrällä hunajaa. Tämän välipalan kanssa joutuu toki näkemään hieman vaivaa. Valmistelut kotosalla vaativat arvokkaita minuutteja pahimmillaan 2-3. Rahkan kumoaminen purkkiin ja sekoittaminenkin vievät yhteensä minuutin verran. Kannattaa siis miettiä tarkoin riittääkö aika tällaiseen näpertelyyn.

Oikein mukavaa torstaita kaikille, pysykäähän Toivot lähettyvillä!

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Harrastus: se kestää

Erityisesti liikunnan suhteen harrastelijoita on paljon, ja ikäskaala vaihtelee kirjaimellisesti vauvasta vaariin mummoja unohtamatta. Toisaalta myös kilpailumahdollisuudet näyttävät laajentuneen vuosien aikana. En tosin tiedä miten monen lajin kohdalla ns. harrastesarjat ovat tulleet mahdollisiksi, mutta taitoluistelussa en muista sellaisia olleen oma lapsuuteni aikana. Toisaalta ilmiö saattoi olla olemassa, mutta harvemmin ilmenevästi. En ole saanut aikaiseksi tarkastella aikuisten mahdollisuuksia kilpailla esimerkiksi voimistelussa. Lähes jokaisessa seurassa kilpailijat tuovat seuralle eniten rahaa, vaikka toisaalta harrastelijat tuovat sitä kausi -ja jäsenmaksujen kautta. Lajista ja omasta motivaatiosta riippuen heillä olisi mahdollisuus tuoda seuralle tuloja esimerkiksi tapahtumissa esiintymällä. No, erilaisissa peleissä tällainen on hivenen haasteellista, ja lopputulos voisi olla hivenen erikoinen. Oli kyse sitten kilpailijasta tai harrastelijasta, rahan tuominen seuralle kuulostaa luonnollisesti tylyltä ja saa toiminnan kuulostamaan täydellisestä hyväksikäytöltä. Mikäli tietty raja ylitetään, sellaista se ajoittain onkin. Olen itse harmitellut ja kritisoinut eri lajien kausimaksuja ja pidemmän aikaa. Toisaalta kyse ei aina ole pelkästä "ryöstämisestä". Oli harjoituspaikkana sitten jalkapallokenttä, jäähalli tai urheiluhallin voimistelupermanto, niiden käyttö on harvoin ilmaista. En ole kaikkien hintoihin tutustunut, mutta voiton ohella seuran on saatava tilan tuntihinta kompensoitua, mikä luonnollisesti näkyy maksuissa. Tähän päälle mahdollinen jäsenmaksu ja valmentajan osuus, jokunen euro on veloitettava. Tilat vuokraa tavallisesti kunta tai kaupunki. Tästä voi päätellä, että paikkakunnan varallisuus vaikuttaa tilojen tuntihintoihin.

Vaikka tule toivottavasti tänä keväänä kilpailemaan aikuisten sarjassa, en osaa mieltää itseäni kilpailijaksi. Harjoittelen paljon ja tavoitteellisesti, mutta koen olevani harrastelija. Jätin tarkoituksella sanan "vain" pois, sillä harrastelijanakin teen paljon töitä kehittyäkseni. Tiedän myös etten ole ainoa. Moni aikuinen omalla tasollaan harjoittelee kehittyäkseen, ja kilpailee omassa sarjassaan. Kirjoituksissani vilahtelevat sanat "silver" ja "gold". Alkuaineiden ja jalometallien ohella nämä tarkoittavat sitä sarjaa, missä luistelija kilpailee. Yleisimmät sarjat ovat pre-bronze, silver, gold ja master. Lisäksi näihin liittyvät roomalaisin numeroin merkityt luokat, joilla viitataan sarjan ikäryhmään. Mielestäni tällainen jako on reilu, sillä olisi epäreilua jos samassa sarjassa 20-vuotiaat ja 70-vuotiaat ovat samassa sarjassa. Mikäli joku yrittää vedota mielipiteessäni ikäsyrjintään, kehotan ajattelemaan asiaa järjen kanssa. Jos rehellisiä ollaan, itse en haluaisi kilpailla samassa sarjassa esimerkiksi 15-vuotiaiden kanssa. 

Myönnän että minulla on ajoittain varsin mustavalkoinen näkemys milloin mistäkin asiasta, ja joudun jatkuvasti oikomaan mielipiteitäni saatuani uutta informaatiota ja uusia näkökulmia. On siis selvää, että osa haluaa harrastaa, ei kilpailla. Osa pitää esiintymisestä, osa haluaa harjoitella ja oppia uutta. Kieltämättä nolotti aika tavalla, kun huomasin että sama pätee aikuisiin. En tiedä miten onnistuinkin luomaan sellaisen käsityksen, että halu kehittyä tarkoittaa luonnollisesti myös halua kilpailla. No, nyt olen tässäkin saanut kunnian viisastua. Olen tutustunut moniin erittäin taitaviin aikuisluistelijoihin jotka voisivat kilpailla korkeammissa sarjoissa, mutta he eivät ole kiinnostuneita kilpailemisesta. Oli kyse sitten kilpailemisesta tai halusta harrastaa tavoitteellisesti, haasteeksi nousee usein mahdollisuus harjoitella. Taitolajit ylipäänsä kuuluvat siihen hankalaan lajikategoriaan, että kevyt kerran viikossa tapahtuva harjoittelu (josta 70% ajasta menee kuulumisten vaihtamiseen) ei tahdo riittää. Kiitos opiskelun salliman joustavan aikataulun, pystyn hyödyntämään yleisövuoroja. Koska ohjattuja harjoituksia on harvalla seuralla tarjolla viikossa yhtä enempää, moni harjoittelee useammassa seurassa. Ihan mielenkiinnosta pitäisi ottaa selvää mikä tilanne on esimerkiksi voimistelussa. Näin asiasta ei tietävän näkökulmasta esimerkiksi kesäinen nurmikko voisi soveltua harjoittelupaikaksi. Toisaalta joku muu voi pitää luonnonjäätä harjoittelupaikkana samana kuin jäähallia tai tekojäätä. 

Kuten aikaisemmin olen pohtinut ja paasannut, harrastetaso on usein kilpatasoa pitkäikäisempää. Olen ollut äärimmäisen kiitollinen saadessani mahdollisuuden vaihtaa kuulumisia niin alle kouikäisen luistelukoululaisen, kuin 73-vuotiaan harrastelijan kanssa. Jälkimmäinen totesi tämän lajin olleen yksi tärkeä tekijä, mikä on pitänyt hänet liikuntakykyisenä jalkaleikkausten jälkeen. Kun ajattelee ikäskaalan laajuutta, harrastetason merkitys korostuu. Toki kilpaileminen raastaa hermoja harrastetasollakin enemmän tai vähemmän, määrä riippuu kaiketi kilpailijasta itsestään. Taitolajien ei tarvitse kiinnostaa jokaista, mutta itse kannustaisin jokaista kokeilemaan lajia, mihin ei liity ulkonäkytyypin X tavoittelu. Taitolajit, joukkuepelit, yleisurheilu, Pokémonien metsästys, parkour jne. Mikäli laji on sidoksissa seuraan, harrastelijat tahtovat valitettavasti jäädä syrjään, ja harjoitteluajat ovat sellaisia mitkä jäävät yli, toisin sanoen myöhäinen arki- tai viikonloppuilta, tai sitten aikainen aamu viikonloppuna. Vaikka kerran jos toisenkin kritisoin fitness -urheilua, näen erään positiivisen puolen: mahdollisuus ryhtyä kilpaurheilijaksi aikuisiällä.

Harrastajat ja erityisesti aikuisharrastajat jäävät näkymättömiin vaikka hyödyistä olisi lukuisia todisteita. Valitettavasti raha lienee kynnyskysymys. Toisaalta on muistettava ettei kilpaurheilukaan ole aivan ilmaista. Varusteet, lisenssit, mahdolliset kilpailuasut yms. eivät ole ilmaisia. Riittävän korkealla tasolla sponsorit auttavat ainakin jonkin verran. Sponsoroisiko joku harrastelijoita laskien mukaan myös aikuiset? Harrastelijat ikäryhmään katsomatta eivät voi antaa mitaleja samoista kilpailuista tai otteluista kuin kilpailijat. Voisin kirjoittaa etteivät harrastelijat tuo mitaleja kansainvälississä kilpailuissa, mutta kuluneen viikonlopun aikana suomalaiset aikuiset ovat voittaneet mm. hopeaa ja kultaa Juna cupissa. Harrastelijoiden sponsorointi tuskin menisi hukkaan, mutta alueena se lienee vierasta. Minusta olisi hienoa nähdä sponsorin X mainoksessa keski-ikäinen harrastelijaurheilija, mutta tietenkin raikas juuri ja juuri 20-vuotias markkinoi paremmin. Vai voisiko katsojat reagoida toisin? Ottaen huomioon harrastetason hyödyt, riski tuntuisi kannattavalta. Jälleen muistutan etten itsekään haluaisi ajatella kaikkea rahan kautta, mutta valitettavasti sen rooli on merkittävä. Jansson esitti kirjassaan kysymyksen: "Kuka lohduttaisi Nyytiä?" Minä vähemmän fiktiivisesti ja taiteellisesti kysyn: "Kuka sponsoroisi harrastelijoita"? Jokaisen ei tarvitse tuntea suurta intoa oppia uusia temppuja iästä riippumatta, sillä onhan elämässä paljon muutakin kuin liikunta, ja uutta voi oppia monella osa-alueella. Jo kehittyminen asenteellisesti on paljon, vaikkei sekään pakollinen tavoite. Aina mukaan mahtuu harrastelija, joka tahtoisi oppia uutta. Joku haluaa oppia kärrynpyörän, joku tanssimaan kärkitossuilla, joku taas kyetä "hattutemppuun". Mikäli sponsorit uskaltausivat tukemaan tällaisia haaveita, hyöty olisi varmasti pitkäaikainen. Kenties jonain päivänä harrasteurheilua tuetaan enemmän. Sitä odotellessa toivon, että mahdollisimman moni laji onnistuisi tekemään itsensä näkyväksi. 


keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Operaatio trampoliinipuisto

Vaikka viikko ei ole vielä loppusuoralla, ovat viime päivät menneet vaudilla. Tenttiluvussa on tapahtunut toivottua tehostumista, mikä puolestaan ainakin toivon mukaan lisääntyy asteittain. Tälle päivälle otan melko suuren tavoitteen, mutta ties vaikka sen tavoittaisin. Siis suuren totuttuun nähden. Mikäli tavoite toteutuu, voi kyseisen sivumäärän ottaa päivittäiseksi tavoitteeksi. Gradun kanssa ajattelin jo työn olleen turhaa, kunnes ilokseni huomasin ensimmäisen opuksen käsittelyn tulleen päätökseen. Kun tilalle tuli toinen kirja, alkoi taas toivo herätä. Tietenkin toivon ohella on hyvä tehdä jotain myös käytännön tasolla. Ehdinkö saada tenttilukemiset kuntoon helmikuuhun mennessä? Yritän parhaani. Mikäli en onnistu, se ei välttämättä tiedä maailmanloppua, sillä minun tenttilukuni edistymisellä tai edistymättömyydellä tuskin on niin suuria voimia. 

Maanantaina vuorossa oli suorastaan extreme -tason vaihtelua. Kävimme sisareni kanssa testaamassa trampoliinipuistoa. Olin hieman varautunut, sillä mietin ovatko ikä ja aika vieneet jo kyvyn heittäytyä. Onneksi näin ei ollut. Toki pari ensimmäistä pomppua menivät koetellessa, mutta kyllä siitä vauhtiin päästiin! Paikka oli selkeästi suunnattu myös aikuisille (vaikka lapsetkin siellä pärjäävät). En muista ikärajaa, mutta lapsille on varattu erikseen oma vuoronsa, mikä mielestäni on hyvä asia. Kyllä, itsekkäästi pidän aikuisten puolta! Tuollainen temppuiluhenkinen liikunta kiehtoo muutenkin, mutta aikuisille sopivia "leikkipuistoja" on haasteellista löytää, sillä lapsia tuppaa olla kaikkialla. Sanotaan että leikki on lasten työtä, mutta uskon vahvasti sen olevan myös aikuisten velvollisuus, ainakin fyysisellä tasolla. Trampoliinit oli asetettu erittäin järkevästi. Yksittäisiä "tavallisia" trampoliineja ei ollut, vaan useita limittäin. Toki pehmustetut reunat toimivat rajoina, ja niitä oli hyvä varoa jos hyppy sattui kantamaan pidemmälle. Sisareni onnistui inspiroimaan käsiliikkeillä, joiden omaksuminen on minulle aina ollut vaikeampaa sillä huomio on pääasiassa jaloissa. Mihinkään monimutkaisiin "sarjoihin" en tietenkään kyennyt, mutta hyppisessä kädet antoivat mukavan lisään koordinaatioharjoitteluun. Kun innostuin kokeilemaan rotaatiohyppyä, huomasin miten selän asento korostui. Jäällä minulla on ongelmana selän vetäminen kumaraan hypyn aikana. Nyt kun alusta oli pehmeä, olikin selän suoristamiseen helpompi keskittyä! No, pyllähdin jokaisella yrityksellä.. jossain vaiheessa innostuin n. 20 vuoden tauon jälkeen kokeilemaan volttia. Kyllähän sieltä pieni, peffalle päätyvä voltti lopulta irtosikin! Kuperkeikkasarja johti sen sijaan siihen, että päässä pyöri hetken jos toisenkin. Korkeat pudotukset hieman jännittivät, mutta hauskaa oli! Suurin haaste oli päästä pehmeiden kuutioiden seasta pois. Kokemus oli kaikin puolin positiivinen, joskin hikinen. Suositelen trampoliinipuistoa lämpimästi niin hauskanpito- kuin oheisharjoittelupaikkana erityisesti siinä vaiheessa, kun treeniä alkaa tehdä turhan vakavalla naamalla!

Sunnuntaina olin fyysisesti siinä määrin väsynyt, että jouduin jättämään illan jääharjoituksen väliin. Olin hieman poikennut perinteisestä viikkorytmistä treenaamalla keskimääräistä enemmän lauantaina, mikä tavallisesti menee kevyemmin. Ilmeisesti kroppa vaati väliin lepopäivää. Eilen tiistaina kävin yleisövuorossa harjoittelemassa. Väkeä oli siinä määrin ettei ohjelman harjoittelu onnistunut. Axel ja kaksoissalchow menivät keskimääräistä paremmin, ja olen äärimmäisen kiitollinen "apuvalmentajalle" joka havainnollisti lähtöäasentoani. Kumarahan se yllättäen oli.. täydelliseen korjaukseen en kyennyt näin alkuun, mutta hyppy parani huomattavasti. Ritissä pitäisi saada rotaatioasento pidettyä loppuun asti, mikä jostain syystä on yllättävän vaikeaa. No, ehkä tänään onnistuin. Tulevana sunnuntaina toivon että saan aikaiseksi pyytää josko voisin kokeilla harjoituksissa kisaohjelmaa musiikin kanssa. Helmikuussa en tosiaan ehdi kisaamaan, sillä kesätöiden perehdytys osuu samalla viikonlopulle. Kuun lopulla olisi kisat Joensuussa, mutta se tuntuu liian aikaiselta. Maaliskuu sen sijaan on jo hieman realistisempi ajankohta. 

Kohta onkin aika siirtyä bussipysäkille. Päivä menee lukemisen ja liikkumisen vuorottelulla, sillä tiedossa on vapaa harjoitteluvuoro, sen jälkeen pari tuntia vapaata ja sen jälkeen tanssiakrobatian kurssin toinen kerta. Saa nähdä mitä pelottavuuksia tänään on tiedossa! Vaikkei ehkä uskoisi, tällaisina päivinä lukeminen on keskimääräistä tehokkaampaa, mikä varmaan johtuu tarkkaan määritellyistä ajoista ja ennen kaikkea siitä, että en ole kotona. 

Ja sitten menoksi! Mukavaa keskiviikkoa kaikille!

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Vaihtelua ja kiusallisia paljastuksia treenieväistä

Viikonlopun aika koitti jälleen! Jostain syystä tänään tuntui jatkuvasti siltä, että olisi perjantai. Ehkä en keskittynyt eiliseen perjantai 13. päivään riittävästi, jolloin se oli kuin ikään elettävä uudelleen. Päivä ei onneksi osoittautunut sen epäonnisemmaksi kuin muutkaan päivät. No, kolautin jo valmiiksi murjotun polveni uudelleen, mutta onneksi kolhu oli pieni. Toisaalta tällä hetkellä kartastoa muistuttavaa polvea vasten jokainen tömäys on keskimääräistä kivuliaampi. Uskon kuitenkin jääväni henkiin, ja hyvällä onnella jalkaa ei tarvitse amputoida. Mutta aihe siirtyköön vielä tallella olevista raajoista pääkoppaan, jota opiskeluyritykset rasittavat. Graduprojekti ja tenttiluku ovat kyllä onnistuneet, mutta jälkimmäiseen olen joutunut miltei pakottamaan itseni. Onneksi pientä lisäystä sivumäärässä on tapahtunut, eli suunta vaikuttaisi oikealta. Lukemista tosin helpottaa se, että aihealue on ollut mielenkiintoinen. Yllättäen ajankohta on jo parissa teoksessa sijoittunut Suomen historian onnellisimpaan vuoteen, 1918. Sisällissodan suhteen minulla on miltei periaatteena tutustua molempien osapuolten tarinoihin ja kokemuksiin, sillä tässä aiheessa en halua huomata asettuneeni kummankaan puolelle. Eihän tuo sisällissota aiheena ole riemukkaimmasta päästä, mutta jostain syystä ne synkemmät osat historiaa vetävät puoleensa. Mikäli satun elämään riittävän vanhaksi, odotan mieleenkiinnolla tulevien sukupolvien ajatuksia tästä ajasta historiana. No, sitä aikaa odotellessa yritän saada jotain edes hieman järkevää aikaiseksi. 

Myönnän että itsenäinen työskentely osoittautui oletettua raskaammaksi ja muutenkin vaikeaksi. Osasyynä on saamattomuus ja pienoinen sitkeyden puute. Toisaalta heikkouksien tiedostaminen ja hyväksyminen ainakin toivon mukaan ovat vahvuuksia, jotka mahdollistavat etenemisen. Ehkä olen ollut turhan hätäinen. Luulen että ensi viikolla lukemiset menevät jo helpommin, ja ajan ja harjoittelun myötä sivumääräkin kasvaa. Nyt lukemiseen on tullut selkeä päivärytmi, mitä olen huomannut noudattavani jo parin päivän ajan. Ei kai tässä auta muu kuin yrittää parhaansa. Usein harmittelen kun en kuulu niihin onnekkaisiin, jotka ovat saaneet kuin synnyinlahjana pikalukutaidon. Kyseinen taito on opeteltavissa, mutta historia ylipäänsä aihealueena tahtoo olla sellainen, ettei mitään jää mieleeni ainakaan ensimmäisellä silmäyksellä. Miksi sitten olen valinnut pääaineekseeni sellaisen aihealueen, mitä minun on vaikea sisäistää? Päivittäin mietin tätä itsekin. Vastaus on yksinkertainen: kiinnostavuus. Todennäköisesti tulen vuodattamaan vielä litran verran kyyneleitä turhautumisen vuoksi, mutta ehkä valintani on sen arvoinen. Ainakin kyynelkanavat aktivoituvat. 

Kuten viikko takaperin uhkailin, osallistuin viime keskiviikkona tanssiakrobatian alkeiskurssin ensimmäiselle tunnille. Jo "alkeet" kuvaa paljon, eli perusasioita harjoittelimme. Tanssillisuus oli vielä vähäistä näin ensimmäisellä kerralla, mutta kenties senkin osuus lisääntyy. Harjoittelimme muun muassa siltaa ja päälläseisontaa. Silta on jo vanha tuttu. Myös siltakaato onnistuu, ja usein pystyn ponkaisemaan ylöskin. Päälläseisonta sen sijaan oli täysin unohtunut! Nyt kun seinää ei ollut turvana, ei liike tahtonut sujua millään. Tuskailun jälkeen sain jalat kohti kattoa, mutta aivan suora asento ei vielä ollut. Ehkä ensi kerralla onnistuu paremmin! Tanssiakrobatian tunti oli oikein virkistävää vaihtelua ja hyvä tilaisuus saapua ihmisten ilmoille. Jos joskus mahdollisuus tulee, ehkä tanssi ylipäänsä tulisi yhdeksi lajiksi. Viime sunnuntain kolhusta huolimatta jäällä on mennyt kohtuullisesti. Kisaohjelman askelsarjaa piti hieman muuttaa, jotta vaatimukset täyttyisivät. Olen yrittänyt terästäytyä kaksoistulpin kanssa, mutta korkeus lässähtää saman tien kun yritän kaksoisena hypätä. Tänään poikkesin aivan lähellä olevalla tekojäällä harjoittelemassa. Paikalla oli siinä määrin pikkulapsia, etten uskaltanut kisaohjelmaa mennä kuin pienissä erissä. Vähän huolestuttaa kun vasta ensi viikolla pääsen kokeilemaan musiikin kanssa. No, pakko sekin koetus on kohdata. Mitään erityistä edistysaskelta ei ole tapahtunut. Axelin kanssa tahtoo suorastaan mennä hermot! Onneksi olen tottunut uusiin teriin melko hyvin, eikä kompasteluakaan ole tapahtunut viime viikon jälkeen. Luulen että nyt taas hitaampi kausi edistumisen suhteen. Toki jokaisella kerralla varmuutta tulee hieman enemmän ja tekniikka paranee, mutta erot ovat lähes turhauttavan vähäisiä. Ainakin kärsivällisyys lisääntyy!

Viimeksi mainittu energiahaaste on jatkunut, vaikka ajoittain on tenhytkin tiukkaa. Ongelma ei siis ole korvien välissä, vaan vatsa-paran puutteellisessa tilassa. Mitään suurta valaistumista tai ahaa-elämystä ei ensimmäisen lisäyksen aikana ole tapahtunut. Tosin aineenvaihdunta on tainnut vähän heräillä, mikä on varsin positiivinen yllätys. Ensi viikolla odottaisi uusi lisäys. Olen panostanut kalsiumin ja proteiinin lisäämiseen, eli alkuperäinen suunnitelma on pitänyt. Pehmeitä, eli niitä kuuluisia hyviä rasvoja yritän jatkossa lisätä, sillä hyvällä onnella aivot kiittävät omaksumalla tenttikirjojen sisältöä hieman tehokkaammin. Mitään ylitarkkaa laskentaa en ole harrastanut, mutta lisäys on ollut arviolta 150-200 kcal:n luokkaa, mikä konkretisoituna tarkoittaa maitotuotteita ja kotiruuan terästämistä proteiinipitoisemmaksi.

 Mistä moinen proteiinivouhotus? Liikun runsaasti (ainakin omasta mielestäni?) ja lihasvoimaa tarvitaan aerobisen puolen lisäksi. Hiilihydraattien tarpeellisuuden todistamiseksi en ole käyttänyt yhtäkään matemaattista kaavaa tai teorioida energian käyttöön liittyvistä biokemiallisista prosesseista, vaikka olen niitäkin aikoinaan opiskellut. Yhtä tuskaa suorastaan! Käytäntö sen sijaan opetti enemmän. Ennen jääharjoituksia mukava määrä hiilihydraattipitoista ravintoa takaa hyvän harjoittelutuokion, eikä jokaisen hypyn jälkeen tarvitse pitää minuutin taukoa (tosin "pohdintataukoja" tulee pidettyä). Mikä on todettu hyväksi evääksi ennen jääharjoitusta? Vastaus on äärimmäisen nolo, siis ottaen huomioon aiemmat mielipiteeni. Joskus suosin Lidlin sokeroituja jogurtteja, joihin oli lisättyä vielä sokeripitoisempaa mysliä. Nykyään (osaksi käytännön syistä) olen langennyt markkinoinnin uhriksi. Matka jäähallille kestää sen verran, että eväät on hyvä nauttia matkan aikana. Muovilusikat loppuivat ajat sitten enkä ole muistanut ostaa uusia. Siispä oli siirryttävä juomiin.. siis proteiinijuomiin. En ole tehnyt kaupallista sopimusta Lidlin kanssa. Kyseinen kauppa vaan sattuu sijaitsemaan matkan varrella. Lidlin proteiinijuoma on ollut "treenieväänä" todella toimiva. Sokeria on aika tavalla, mikä toisaalta antaa mukavasti energiaa. Proteiini taas.. no, se on proteiini ja sehän on hyvä asia? Nautitaan nyt edes hetki kaupallisuuden aivopesusta ilman turhaa skeptisyyttä. Kiitos kehittyneiden esanssien, makukin on siedettävä. Toki suosin reissatessa myös juotavia jogurtteja, vaikka niissä valitsen mieluummin sokerittoman vaihtoehdon. Tietenkin tällaisista juomista kertyy mukavasti jätettä, eli valintahan on ekologisuuden huippu. Ehkä jonain päivänä saan aikaiseksi valmistaa juotavat eväät itse. Siis muunkin kuin kahvin termospulloon. Näin minäkin siis sorruin proteiinituotteisiin. Varmaan muutaman viikon kuluttua keittoon on varattu tukullinen ties mitä jauheita. No, toivottavasti edes laillisia. 

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille! 

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Opiskelua, kaatumisia ja energiahaaste

Viikko on puolessa ja viime päivien pääprojektina lienee ollut suunnitelmien pitävyyden testaaminen. Kyse on luonnollisesti opintoihin liittyvästä "työskentelysuunnitelmasta". Eilen meni jo mukavasti, ja toivottavasti tänään vähintään yhtä hyvin. Toki jokaiselle päivälle omat menonsa, joilloin työskentely on sovitettava niin, ettei työmäärä kärsi. Blogin kirjoittaminen ei ehkä ole paras keino pitää suunnitelmista kiinni, mutta teksti ja kirja odottava sentään vieressä. Minulle vaikea kotona lukeminen onnistui eilen myös, ja toivon että saan jatkossa enemmän aikaiseksi. Viikonloppuna tein taulukko-ohjelmalla "lukujärjestyksen", mistä yritän saada otteen. Välillä työskentely tapahtuu kotona, mutta pääasia on, että sitä tapahtuu ja aikataulun mukaisesti. Koska tänään "turhat" menot, toisin sanoen liikunta ajoittuvat päivälle, tapahtuu esim. gradun pohjan työstäminen aamulla ja illalla. Lukemiset menevät matkoilla ja "väliaikana" ennen viittä. Kirjallisten töiden tekeminen vaatii ainakin minulta istumista paikoillaan, mutta lukeminen onnistuu aina jos aikaa on. Välillä toki keskittyminen voi harittaa. Kannettavan kanssa en kuitenkaan osaa työskennellä matkoilla. Osa sen näyttää hallitsevan, mutta minua häiritsee työasento ja pelko laitteen pudottamisesta. Toisaalta kannettava ei ole aivan matkustajaystävällinen välinen, siis muita matkustajia ajatellen. Toinen huonoksi havaittu opiskelutapa on monisteiden tarkastelu bussissa. Olenhan kerran saanut kunnian pyydystää pudonneita papereita penkkien alta.

Sunnuntaina valitsin tekojään iltaharjoitusten sijaan, sillä maanantaina oli noustava hyvissä ajoin työharjoittelujakson tapaamisen vuoksi. Kiitos uusien terien (ja osaamattoman luistelijan) muksahdin todella tehokkaasti kolauttaen polveni ja kyynärpääkin sai tärskyn kaupan päälle. Kipu oli tottumattomalle aikamoinen, mutta meni ohi. Harjoittelu jatkui, mutta loppuvaiheessa kun liikkeet muuttuivat staattisemmaksi (liu'ut), alkoi polvea jomottaa. Vähän ennen vuoron loppumista lopetin. Siinä luistimia ottaessa pois huomasin komean motin polvessa, oikeastaan ylimääräisen pienemmän polven. Kävely kotiin meni varsin jäykästi ja liikkuminen näytti käytännössä katsoen äärimmäisen typerältä. Illan mittaan turvotus lisääntyi, mutta polven ulkonäkö antoi kunnon naurut vielä seuraavanakin päivänä. Mutta mielenkiintoisen kokemuksen tämä antoi: ensimmäisen (ja toivottavasti viimeisen) kerran jouduin pyytämään itse kirkkoherraa hidastamaan rappusissa. Eilen tiistaina polvi oli jo paremmassa kunnossa, vaikka portaat edelleenkin olivat haaste. Päätin lopulta mennä uudelleen jäälle kokeilemaan vaikkapa ihan vain perusluistelua ja askeleita jotta pelko ei astuisi kuvioihin. Harjoittelu kääntyikin positiiviseen suuntaan! Keskityin painopisteen pitämiseen koko terällä. Myös hypyt onnistuivat vaikka hieman matalammin (syy lienee enemmän korvien välissä kuin polvessa), samoin piruetit menivät jo paremmin. Kannatti siis kokeilla, sillä ennen jäälle siirtymistä mietin jo onko aika vaihtaa lajia. Kyllä, olen taipuvainen draamaan. Koomista ehkä, mutta portaissa kävely on vieläkin epämukavaa. Tänään olisi iltasella vuorossa ensimmäinen kerta tanssiakrobatian alkeiskurssista. Vähän jännittää miten käy, mutta enemmänkin tunti jännittää uutena sosiaalisena tilanteena. No, lienee varmaan hyvä mennä rennolla mielellä ja keskittyä itse harjoitteluun. Mikäli ilmapiiri ei ole liian vakava, lienee kommunikoiminen sallittua.

Seuraavaksi tiedossa olisi tosiaan työskentelyä. Täytyy vain toivoa etten saa päähäni esimerkiksi siivota. No, sallittakoon siivous työskentelyn jälkeen mikäli aikaa jää. Vaikka lukeminen meneekin matka-aktiviteetiksi, yritän tänään tehdä parin aukeaman lisäyksen. Tiedän, kuulostaa taas naurettavan pieneltä määrältä, mutta näin saan tehostettua työskentelyä parhaiten niin, että suuria laskukausia ei tule. Oli kyse mistä tahansa, eteneminen tapahtuu pala palalta ilman liian suuria harppauksia. Lisäyksistä puheenollen, kun tämä tammikuu on keventämisen aikaa, kehuskelen vielä tälläkin saavutuksella: olen onnistunut saamaan päivittäiseen energiamäärään jo muutaman päivän ajan 150-200 kcal:n lisäyksen! Yritän edetä lisäyksissä noin 1-2 viikon tahdissa, eli noin viikon kuluttua odottaa uusi lisäys. Lasken tosin aika suurpiirteisesti, eli mitään tarkkaa ruokapäiväkirjaa ei ole käytössä. Toistaiseksi lisäykset ovat välipalan muodossa. Ihan mitä tahansa ei kuitenkaan ole valinnut. Ensimmäisellä sijalla ovat kalsiumpitoiset tuotteet, jotka maitotuotteina tunnemme. Vältän ns. tyhjää energiaa, eli karkit ja muu sokerihöttö eivät kuulu välipalavalikoimaan. Tosin eivät ne ole kiellettyjäkään. Mitään huikeita eroja ei ole ilmennyt, mutta toivon lisäysten vaikuttavan positiivisesti erityisesti nukkumiseen. Aluksi mietin haluanko kirjoittaa (tai onko hyvä kirjoittaa) ravitsemukseen liittyvistä asioista, mutta ehkä tämän puolen aihe ei aiheuta ongelmia. Tavoitteena on siis totuttaa kroppa kesään mennessä selkeästi yli 2000 kcal:n energiamäärään. Ihan mielenkiinnolla tartun tähän projektiin, sillä samalla selviää onko yli 30 vuoden ikä todella kuolinisku aineenvaihdunnalle. Mikäli muita innokkaita löytyy, "kohtalotoverit" ovat tervetulleita!

Oikein mukavaa viikkoa kaikille!


lauantai 7. tammikuuta 2017

Häviö ja epäonnistuminen mahdollisuuksina

Vaikka vuosi on lähtenyt liikkeelle jo hyvän aikaa sitten, uuden vuoden lupaukset ovat vielä ajankohtaisia. Tosin osalla ne ovat unohtuneet, tai todettu hyödyttömiksi. Yleensä hyödyttömyys -määritelmään liittyy se, ettei lupaus pysynyt paria vuorokautta pidempään. Myönnän asettaneeni erityisesti opiskelun suhteen itselleni kovat tavoitteet. Olen laiskuuteen taipuvainen persoona, ainakin sellaisissa asioissa jotka eivät aina jaksa kiinnostaa. Toistaiseksi olen pysynyt päivittäisessä tenttilukemisessa, mutta tänään sivumäärä jäi pieneksi. Mieleni tekisi keksiä lukuisia selityksiä ja perusteita todistaakseni saavutukseni oikeutetuksi, mutta valitettavasti mitään hyvää perustetta ei löytynyt. En lukenut tavoitemäärää. Siinä on koko totuus ja tapahtumakuvaus. Terveellisempi elämä ja dieetit lienevät se suosituin lupauskategoria. Erilaiset artikkelit täyttyvät neuvoista millaisia lupauksia on hyvä tehdä ja kuinka pitää ne. Toki on huomattavissa myös kehotuksia olla itselleen armollinen. Siitä huolimatta tavoitteen jääminen toteutumatta ja lupauksen "unohtuminen" näyttävät asioilta, joista tulee vaieta. Mikäli aihe nousee esille, lopputulos on täysin perusteltavissa. Jotta en asettaisi piraattiversiota enkelin sädekehästä pääni päälle, myönnän sortuneeni itsekin selittelyyn. Itse asiassa sorrun siihen päivittäin.

Meihin suomalaisiin liitetään piirteenä muun muassa sisu. Pitkäjänteisyys sen sijaan on katoamaan päin, vaikka ei toki yleistettävällä tasolla. Itse en näe epäonnistumista häpeänä (paitsi omani). Sen sijaan kyvyttömyys myöntää epäonnistuminen tahtoo johtaa valheisiin, joissa henkilö aiheuttaa suurimman vahingon itselleen. Epäonnistumista ei sovi ottaa vastaan omana itsenään. Se on kuin ylimääräinen vieras, jonka saapuminen on perusteltava täydellisesti. Riippuen tavoitteesta ja motivaatiosta, moni meistä osaa taistella päämääränsä eteen. Häviäminen sen sijaan on häpeä. Valitettavasti urheilu -ja viihdemaailmassa hopea on yhtä kuin häpeä. Tarkoituksenani ei ole kritisoida jääkiekkoa, mutta usein kummastelen suomalaisten asennetta. Mikäli kultaa ei tule, Suomi on häviäjä. Mikäli joukkue pääsee maailmanmestaruuskisoihin tai saati sitten taistelemaan mitaleista, kyseessä tuskin on mikään "luuserijoukko". Miksi voiton menettämistä on perusteltava tuomaripelillä, vastajoukkueen epäreilulla toiminnalla tai muulla selityksellä? Kenties jonain päivänä riittää toteamus: "Me jäimme toiseksi." Tosin perään olisin valmis liittämään pienen tunnustuksen siitä, että toinen sija ole lainkaan huono. Minulla oppi pysyy päässä huonosti, minkä seurauksena joudun kertaamaan milloin mitäkin itsestäänselvyyttä. Mieleni on kuitenkin suostunut säilyttämään jo lapsena opetetun viisauden: voittaminen ei ole mahdottomuus, mutta on muistettava että voittajia on aina vähemmän. Ainakin kilpailutilanteissa jakauma on harmillisen epätasainen. Toisaalta kyseen ollessa henkilökohtaisista tavoitteista, on voitto määriteltävissä itse.

Piileekö meissä geneettisenä ominaisuutena huonon häviäjän geeni? Häviäjä on tietenkin äärimmäisen negatiivinen sanavalinta, suorastaan musertava. Toisaalta sen sävyyn vaikuttaa oma asenteemme. Häviäjä voi olla käsitteenä musertava, täynnä nöyryytystä ja syy siirtyä nurkkaan häpeämään itseään kaikessa koreudessaan. Entä jos oppisimme ottamaan ajatuksen häviämisen mahdollisuutena rakentavaan palautteeseen, vaikka ihan omassa privaatissa seurassamme? En tiedä onko tämä yhtään parempi vaihtoehto, mutta olen viime vuosina päätynyt kilpailemaan vain itseni kanssa. Yritän uskaltautua kokeilemaan kilpailuja tänä keväänä (ja ohjelmakin olisi hyvä saada kuntoon!). Todennäköisesti Gold on taitotasooni nähden liian korkea, mutta entä sitten? Vaikka joudun kohtaamaan ilmiön nimeltä muut kilpailijat, olen kiinnostuneempi omasta suorituksestani. Tiedän että kilpailutilanteessa saatan hyytyä täysin, minkä vuoksi tavoitteeni on mennä ohjelma läpi alusta loppuun niin hyvin kuin niissä olosuhteissa on mahdollista. Yritän saada tietyn pistemäärän, ja kohottaa sitä. Jos epäonnistun, sitten epäonnistun. En edes yritä löytää selityksiä ulkoisista tekijöistä. Olen ottanut tavoitteekseni myös lisätä päivittäistä kalorimäärää tuntuvasti. Projekti etenee asteittain, mutta jokaisena päivänä en onnistu panostamaan riittävästi. Jos joku kevennyslupauksia tehnyt haluaa kritisoida, voin vakuuttaa ettei tämä ole mikään helppo projekti.

Entä jos laaditut lupaukset tai tavoitteet menevät pieleen? Pahoittelen kritiikkiäni, mutta ajoittain kyllästyttää kuulla lukuisia selityksiä ja perusteluita miksi liikunta -ja kevennyslupaukset eivät pidä. Kiire, olotila, tulee liian kalliiksi jne. Jos tavoite tai lupaus menee pieleen tai täyttyy suunniteltua hitaammin, entä sitten? Loppujen lopuksi yksilöllisten tavoitteiden tekijä on tilivelvollinen vain itselleen, ei muille. Jos syyllistyn laiskuuteen opiskelun suhteen liian usein ottamatta opikseni, itse kärsin siitä eniten. Oli kyse mistä tavoitteesta tahansa, näkisin tärkeäksi pohtia millä tasolla tavoite tai lupaus on elämän prioriteeteista. Jos aihealue on merkittävä terveyden tai vaikkapa uralla etenemisen, tai sitten mielenterveyden suhteen, se lienee tavoittelun arvoinen. Jos kyseessä on taas pölyjen pyyhkiminen pinnoilta joka toinen aiemman joka kolmannen päivän sijaan, ehkä "epäonnistuminen" ei ole niin katastrofaalinen asia. Tai ehkä se on?

Yhteenvetona voisi kenties todeta, että pieni armollisuus ja toisaalta kohtuullisuus voisi olla paikallaan. "Hopea ei ole häpeä". Mielestäni tuo kenties jo klisee on varsin viisas tokaisu. Jos et ole paras, saatat silti olla niin pitkällä että olet jo voittanut. Tämä lienee sovellettavissa varsin monelle osa-alueelle jo tavallisessa arjessa, ei vain huippu-urheilussa. Jos tavoitteet eivät täyty toivotulla tavalla, vaikenemisen ja unohtamisen sijaan voisi olla hyvä pohtia mikä meni pieleen. Tilannetta selittävät tekijät on hyvä huomioita, mutta niillä ei tarvitse perustella. Joskus helpolta tuntuva tavoite voi mennä pieleen. Tätä tapahtuu itse kullekin päivittäin. Mikäli terveestä itsetunnosta (ja itsekritiikistä) edes hitunen jäljellä, voi tapahtumasta ottaa opikseen. Jos lupaus liikkua päivittäin unohtui muutaman päivän jälkeen, mikään ei estä yrittämään uudestaan. Elämäntapamuutokset ovat projektina todella suuritöisiä. jolloin vastoinkäymiset on hyväksyttävä. Tasapainottelen edelleenkin liikunnan, opiskelun, kotielämän, parisuhteen ja sosiaalisen elämän välisen balanssi välillä. Ei tarvita paljoakaan järkeä ymmärtääkseen, että balanssi on puolimahdoton tavoite. Toisaalta haluan nämä kaikki, ja siihen päälle harrastaa vielä muutakin. Etsin jatkuvasti ratkaisuja. Tänään tein mm. "lukujärjestyksen" tammikuun ajalle. Tuskin kaikki menee suunnitelmien mukaan, mutta minulle riittää vähempikin. Jos onnistunut pitämään lukemisesta ja graduprojektista kiinni ilman välipäiviä, olen tyytyväinen. Samalla strategiallla valmistui kandityökin, vieläpä ajallaan vaikka aihetta oli vaihdettava kesken kaiken. En usko että minusta koskaan tulee ns. menestyjää, mutta sen uskon että menestymisen tärkeä kulmakivi on kyky myöntää virheensä ja yrittää ottaa siitä opikseen. On myös virheitä joita tulee toistettua säännöllisesti. Näiden kohdalla olisi oiva mahdollisuus vaipua itsesääliin ja epätoivoon. Toisaalta tällaiset säännöllisesti vierailevat virheet mahdollistavat sen, että tavoitteita ei ole jatkuvasti keksittävä uudelleen. Ehkä elämä ja arki kävisivät varsin yksitoikkoisiksi ilman korjausprojekteja. Siispä kiitos virheiden toistamiselle ja tarpeelle kerrata opittua.


perjantai 6. tammikuuta 2017

Hyytävä reissu ja uudet terät

Vuoden ensimmäinen kokonainen viikko alkaa lähestyä loppuaan. Haasteita ja pientä vaihtelua on tosin mahtunut mukaan oikein kiitettävästi! Kuitenkin odottelen huojentuneena tulevaa viikkoa, sillä vähän enemmän arkea muistuttava viikkoaikataulua palautuu jälleen. Onnistuin hieman ottamaan opikseni laiskasta aloituksesta opiskelun suhteen. Nyt olen hieman eksyksissä mitä pitäisi tehdä tenttien kanssa, mutta yritän löytää ratkaisua siihenkin. Ongelmana on siis etten välttämättä saa paljoakaan suorituksia tammikuun aikana. Toisaalta jouten en todellakaan ole. Gradun taustatietojen kokoaminen on muuttunut päivättäiseksi toiminnaksi ja samoin tenttiluku. Nyt kumpaankin liittyvää työmäärää pitää vain lisätä. Vaikka mitään radikaaleja lisäyksiä en saanut aikaan, olen ollut positiivisesti yllättynyt siitä, että tekeminen ei jää vain "pitäisi" -tasolle. Luettava sivumäärä päivän aikana on vielä naurettavan pieni, mutta yritän tehdä säännöllisiä lisäyksiä. Toki pieni joustovara on oltava. Vähitellen eteenpäin siis.. Onneksi työharjoittelu on jo tulevana keväänä. Loppuajan voi rauhassa keskittyä opintojen saattamiseen kunnialla loppuun. Tai kunnialla ja kunnialla.. selviää ajan kanssa.

Keskiviikkona pääsin tosiaan hieman matkustelemaan, vaikkakin käytännön asioiden vuoksi. Kohteena oli siis Turku, missä taisin käydä viimeksi lapsena. Jos totta puhutaan, keli olisi saanut olla vähemmän pakkasen puolella! Tuuli oli todella viiltävä kun kävelin ulkosalla. Mahdollisten nähtävyyksien katsominen jäi siis todella vähälle, sillä kasvot oli jatkuvasti peitettävä. Paluumatkalla päädyin kulkuvälineeseen jonka lähtöpaikkaan olisi mahdollisimman lyhyt matka, toisin sanoen linja-autoon. Matka kestäisi hieman pidempään kuin junalla, mutta tuolla pakkasella siitä ei jaksanut pitää lukua. Oli suuri huojennus päästä autoon, sillä sormet ja jalat olivat menneet päivän aikana tunnottomiksi useaan otteeseen. Matkan aikana kummastelin miksi kroppa ei lämpene. Pian oli laitettava pipo päähän ja lapaset käteen. Jalat alkoivat jo puolessa matkaa tuntua ikävän tunnottomilta. Kun määränpää oli lähellä, kuljettaja toivotti matkustajille mukavaa iltaa ja pahoitteli lämmittimen hajoamista. Kas, siksi olikin hieman kolea reissu! Paikallisbussi tuntui autuaan lämpimältä. Jalkojen pitkään kestänyt tunnottomuus kuitenkin huolestutti aika tavalla. Kotona halusin kengät nopeasti jalasta pois. No, kintut olivat vitivalkoiset pidemmän aikaa. Tunto palasi onneksi vähitellen ja uskalsin lopulta siirtyä lämpimään suihkuun. Väriskaala vaihteli Raynaudin viihdyttävän tavan mukaan valkoisen, sinisen ja tumman violetin välillä. Hyytävä reissu siis! Tässä siis ehkä itsestäänselvä asia, mutta helposti unohtuva: ottakaa näillä pakkasille mukaan vaikkapa viltti tai ylimääräinen suurikokoinen huivi. Lämmityksen pelaaminen (tai kulkuvälineen itse) ei näköjään olekaan yhtä itsestäänselvyys.

Tiistaina kokeilin ensimmäistä kertaa uusia teriä. Aluksi meno oli kankeaa, mikä osittain taisi johtua jännittämisestä. Suurempien piikkien kanssa muksahtaminen on helpompaa, etenkin jos on tottunut perusteriin. Oli hämmentävää huomata millainen ero näiden välillä on! Perusterät ovat pirueteissa ja askelissa parempi vaihtehto. Uusien terien kanssa piruetin painopistettä oli muutettava enemmän päkiälle ja koko terälle, mikä vaatii vielä harjoittelua. Hypyissä sen sijaan oli helpompi ponnistaa. Tosin tuntuma oli erilainen, minkä vuoksi erityisesti lähtö salchowiin vaatii totuttelua. Tulppiin sen sijaan on helpompi lähteä, sillä piikki pureutuu jäähän helpommin. Korkeus on vielä hakusessa, mutta kunhan toistot selkeästi helpottivat tilannetta. Luulen että ensi viikolla meno alkaa olla entisellään ja terien hyöty alkaa korostua enemmän. Erityisen positiivinen ero oli lentävän vaakapiruetin ja rotaatiopiruetin kanssa! Ns. tavallisissa pirueteissa on kuitenkin harjoiteltava nilkan oikeaa asentoa. Ilmiössä on jotain samaa kuin taitorullaluistimien kanssa! Muuten hypyissä hidas kehitys jatkuu, vaikka välillä tuleekin "takapakkia". Salchowissa ja axelissa ymmärsin viimeinkin "heittää" vapaata jalkaa riittävästi eteenpäin, mikä parantaa hypyn laatua. Kaksoisritissä rotaatiomäärä on paranemaan päin. Viimeinkin kroppani ymmärsi lähtöön liittyvän "kierteisyyden" merkityksen. Vartalon asento hakeutuu tosin harmillisen usein kumaraan, mutta asian tiedostaminen auttaa jo paljon. Uudet terät ovat siis identtiset Coronation Acen yleisterän kanssa. En kuitenkaan perusterien jälkeen uskaltanut siirtyä ns. kunnon hyppyteriin, sillä en tiedä olisinko tottunut näistä suurempaan piikkiin kovin helposti. Kuva on Skashopin sivuilta:
Kuvahaun tulos haulle Ultima Legacy UB50
Kohta lienee aika siirtyä päivän ensimmäisen lukemisprojektin pariin, ja sen jälkeen ulkosalle. Jos totta puhutaan, parin kuluneen päivän jälkeen jälkimmäinen ei liioin  houkuttele. Ulkoiluvarusteet ovat kyllä säähän sopivat, toisin sanoen paksu takki, talvikengät ja hemaisevat toppahousut! Ilmeeltäni muistutan varmaankin vanhaa, jo vuosia sitten edesmennyttä koiraamme. Sileäkarvainen noutajamme nautti lumesta, mutta kovemmalla pakkasella otus katsoi hieman toiveikkaana josko ulkoilun voisi jättää väliin. Tosin koiramme tavoin en ottaisi matkan varrella jääkönttiä suuhuni ja kuljettaisi sitä kotiin kuin suurta aarretta. Muistoja..

Oikein mukavaa perjantaita kaikille, yrittäkään pysyä lämpiminä!

tiistai 3. tammikuuta 2017

Uudet terät ja terästäytymistä työskentelyn kanssa

Viikko on alkanut laadittujen suunnitelmien toteuttamisella, tai ainakin hyvillä yrityksillä. Jos totta puhutaan, opiskelun suhteen oli pieniä "käynnistymisvaikeuksia" joita yritän parhaani mukaan selättää. Yhtenä tavoitteena on ollut tenttikirjojen lukemisen lisääminen asteittain. Lukeminen on ollut päivittäistä, mutta määrää pitäisi saada nyt lisättyä. Se olkoon tämän päivän tavoite. Yleensä minulla parhaiten auttaa tehtävien asioiden kirjoittaminen ylös, jolloin unohtaminen mahdollisuus pienenee. Yleensä lista kummittelee siinä määrin, että jo pelkkä näkeminen motivoi tekemään. Tämä viikko toisaalta on vielä hakemisajan puolella, mutta onneksi ensi viikolla rutiinit selkeytyvät. Pidän edelleenkin kiinni suunnitelmasta tenttiä pääaineen kirjat helmikuussa. Gradun pohjatietojen hankkiminen on sentään muuttunut päivittäiseksi työstämiseksi, ja käytettävä työaika tulee varmasti lisääntymään. Huomenna edessä olisi pieni reissu, eli kotimaan matkailua luvassa! Tosin mikään huvimatka kyseessä ei ole, mutta kenties sellaiseenkin tulee mahdollisuus.

Eiliseen mahtui varsin mukavaa vaihtelua, kun sain sisareni matka -ja shoppailuseuraksi vaihteeksi vähän toiseen kaupunginosaan. Minulle kyseinen alue ei ollut entuudestaan tuttu. Poikkesimme ensin taitoluistintarvikeliikkeessä, sillä viimeinkin sain aikaiseksi hommata uudet terät. Kyseessä on Ultiman versio Coronation Acen yleisterästä, eli hyppimisen pitäisi hieman helpottua kunhan tuntuma löytyy. Vikahan ei koskaan ole itse luistelijassa, vaan välineissä? Samalla pääsin tutustumaan lastenvaatteisiin erikoistuneeseen kirpputoriin, mistä koomista kyllä, löysin itsellenikin vaatteita! Voi kiitos alle 160 cm:n pituuteni! Tosin näin 31-vuotiaana sitä haluaa kuitenkin olla siinä määrin aikuinen, että lastenvaatteisiin päätyessä vaatteiden tulee olla ulkonäöllisesti neutraaleita. Samalla reissulla poikkesimme kahvittelemassa hyväksi havaitussa Espresso Housessa, minkä tarjoaman "normaalin" kahvin koko jaksaa yhä hämmästyttää! No, asiahan on varsin positiivinen ainakin minulle, jolle kahvi maistuu kenties liiankin hyvin. Ajattelin vaihteeksi kokeilla myös jotain uutta, siispä päädyin tuorepuuroon. Jos rehellisiä ollaan, juustokakku olisi maukkaampi vaihtoehto. Tästä tuorepuurosta nimittäin oli unohtunut jotain ratkaisevaa: maustaminen. Mielestäni tuorepuuron ei tarvitse olla ylimakeaa, mutta turvonneiden kaurahiutaleiden makua olisi ehkä voinut piristää kanelilla, inkiväärillä, pienemmällä määrällä hunajaa tai vaikkapa taateleita tms. Tai sitten valintani oli niin terveellinen, etten kyennyt ymmärtämään kokonaisuutta? No, ensi kerralla voisi kokeilla esteettisiä jogurtti -annoksia. Mutta tuorepuuron maku ei riittänyt laskemaan reissun tunnelmaa virkistävää vaikutusta. Pitäisi varmaan enemmänkin harrastaa maisemien vaihtamista, vaikka sitten lähiseudulla! Ja pisteenä i:n päälle oli luonnollisesti hyvä seura!

Olen piakoin menossa testailemaan uusia teriä, mikä vähän jännittää. En ole koskaan luistellut muila kuin perusterillä, joten mahalaskuja on odotettavissa tuon suuremman piikin ansiosta. Onneksi sain melko hyvän ohjeistuksen kuinka aloittaa. Aivan heti ei kannata lähteä täyteen vauhtiin, vaan keikkua hieman ja nousta varpailleen. Luulen että takaperin luistelu on turvallisin vaihtoehto näin alkuun. Toisaalta en usko että totuttelu vie montaa kertaa, vaikka alussa olisi vaikeuksia. Muistan miten järkyttävää oli ensimmäistä kertaa kokeilla rullaluistimia. Hyvä kun eteenpäin pääsin! Toisella kerralla luonnistuivat jo sirklaus, käännökset ja valssihyppykin. Eli eiköhän kaikki mene hyvin.

Mitähän muuta erikoista? Talvi kehtasi saapua takaisin, siispä ulkona täytyy taas pitää enemmän vaatteita yllä. Yritän tuosta ulkoilusta kuitenkin pitää kiinni, edes pienissä määrin, vaikka kylmyys houkuttelee liikkumaan sisätiloissa. Tänään tosiaan yritän saada lukemista hieman tehostumaan, mikä tarkoittaisi kahta "sessiota" kirjojen ääressä. Minulle tosiaan sopii parhaiten tällainen asteittainen eteneminen. Huomenna tosiaan olisi se reissu edessä, mikä varmasti tulee olemaan mukava kokemus sekin. Koska mitään suuria ja luovia suunnitelmia ei muuten nouse mieleen, katson parhaaksi siirtyä alkuperäisten, enemmän arkisten tavoitteiden pariin. Mahdollisesti luvassa on kuitenkin laajamittaista filosofointia kokemuksesta uusien terien kanssa.

Oikein mukavaa jo alkanutta viikkoa kaikille!

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Hyvää uutta vuotta!!!

Hyvää uutta vuotta 2017!!! En tiedä miksi, mutta sanan "uusi vuosi" kirjoitusasu tahtoo olla jokavuotinen riesa. Varmaankin kyseisen sanan käyttäminen vain kerran vuodessa johtaa siihen, etteivät aivoni kykenen omaksumaan kyseistä tietoa. Vaikka kuinka yritän kiinnittää huomiota oikeinkirjoitukseen, ei lievä lukihäiriöni anna täydellistä rauhaa. Toisaalta satunnaiset kirjoitusvirheeni ovat hymyilyttäneet siinä määrin (ainakin itseäni?), että ehkä ne saava olla osa tekstiä jos niikseen tulee. Vuosi vaihtui reilu puoli tuntia sitten ja olen koneella! Miksi näin? Ehkä siksi koska lenkkeilin jo päivällä ja päivärytmi ei oikein anna myöten pitkin yötä juhlimiselle. Yksi vaihtoehto on toki sekin, että ole tullut vanhaksi, mitä se ikinä tarkoittaakin. Vaikka 80-vuotiaana pidän 31-vuotiasta nuorena, on pakko myöntää etteivät voimat riitä samaan tapaan kuin parikymppisenä. Jaksan liikkua ja opiskella, mutta tarvitsen lepoa enemmän. Tai ehkä en enemmän mutta säännöllisemmin. Eipä tuo liene mikään suuri menetys. Jos siitä aikaisemmasta juhlimisesta ja epämääräisestä päivärytmistä on siirryttävä selkeämpään suuntaan, en pahastu. Usein ajattelin ikääntymisen tapahtuvan hiljakseen, mutta väsyminen tuli nopeasti. Myönnän avoimesti vuorokausirytmini olleen todella vinksallaan joitakin vuosia sitten. Tietyt tekijät ajoivat siihen, että valvoin aamuyöhön asti ja nousin kahdentoista jälkeen. Tämä rytmi ei sopinut minulle lainkaan, sillä olen luonnostani iltauninen. Rytmin muuttaminen ei ollut helppo projekti, mutta se kannatti. Kun aloiti opiskelun HEO:ssa, rytmin oli pakko korjaantua. On varmaankin ns. luonnostaan yökukkujia, mutta olen iloinen että löysin reittini takaisin aamupainotteiseen rytmiin. Yhtenä ohjeena voin kuitenkin antaa: jos olette enemmän aamupainotteisen päivärytmin puolella, älkää valvoko väkisin.

Uusi vuosi lupauksineen.. kuten ties miten moneen kertaan olen todennut, jätän lupaukset sikseen ja vaihdan ne tavoitteisiin. Välillä toivon että kategorioita olisi vähemmän, mutta ehkä runsaus on hyvä ottaa piristävänä tekijänä. Ehkä päällimmäisinä osina ova opiskelu, liikunta, parisuhde ja muu elämä. Opiskelu ja parisuhde ovat luonnollisesti priorisoituina, vaikkei siltä aina vaikutakaan. Tulevan vuoden aikana haluan saada graduni hyvin alkuun eteenpäin niin, että voisin valmistua vuonna 2019 mikäli suuria katastrofeja ei ilmene. Parisuhde ja muu elämä kulkevat aika tavalla käsi kädessä. Järjestän niille aikaa vaikka väkisin. Liikunnan vaativan ajan järjestän tavallisesti niin, että se olisi mahdollisimman vähän pois kaikelta muulta. Onneksi aamupainotteisuus ja jatkossa iltatreenit mahdollistavat tällaisen jaottelun. Onhan tämä välillä aikamoista juoksemista, mutta ei olisi jos osaisin käyttää aikaa järkevämmän. Kyse ei siis ole 100%:sesta työskentelystä jos joku erehtyy niin luulemaan. Käyn jäällä 4-5 kertaa viikossa treenaamassa. Pariin paikkaan matka vie melko reilusti aikaa, mutta mukana on aina tenttikirja. Käytän liikuntaan aikaa päivässä keskimäärin 1-3 tuntia (todella harvoin kolme), ehkä tavallisimmin kaksi. Ns. henkilökohtaiseen harjoitteluun ei tuo kaikki aika mene. Mitähän voisin ottaa tavoitteeksi tällä kertaa? Toisaalta samojen tavoitteiden toistaminen on tuskin paha asia? Tavoiteet jäällä: yksi kaksoishyppy lisää, mieluiden Gold  -sarjaan sopiva (ritti tai tulppi), taivutuspiruetti sujuvampaan suuntaan, lentävä vaaka varmemmaksi ja askelsarjoihin vauhtia. Uusi tuttavuus mutta varovasti lähestyen: Butterfly. Jään ulkopuolella: aerobista 1-2 kertaa viikossa tavalla tai toisella, notkeuden lisääminen. Muu: uudet lajit, tällä hetkellä tanssiakrobatia minkä seurauksena hommaan tietenkin parin viikon sairasloman.

Opiskelu: alkuvuosi tulee olemaan haasteellisin itsenäisten tehtävien suuren määrän vuoksi. Tavoittena gradun pohjamateriaalin ohella on suorittaa vaadittavat tentit ja työharjoitelu. Toistaiseksi vaikuttaisi melko lupaavalta.

Ja sitten ne kuuluisat terveydelliset tavoitteet. Valitettavasti olen niiden suhteen pudonnyt taas kerran kehityksen kärryiltä. Ehkä otan tavoitteekseni syödä kananmunian niinä päivinä kun ne ovat terveellisiä, samoin myös punajuurta. Nyt vain toivon että Iltalehden ja Iltasanomien tiedot täsmäävät ajallisesti. Muuten valintani olisi puoliksi epäterveellinen. Toisaalta se olisi kaiketi puoliksi hyvä, mutta puoliksi huono. Koska puhelimessani ei ole sovellusta joka päivittää näiden ruoka-aineiden terveellisyysasteikon lukeman, käytän molempia siinä määrin kun mieleni tekee. Lopulliseen valintaan nimittäin vaikuttaa hukkaruuan ehkäiseminen. Jos tekisin maanantaina punajuuripihvejä ja tiistaina punajuuri julistettaisiin epäterveelliseksi, voi jösses sitä hukkaruuan määrää! Mitähän tästäkin opimme? Joko emme yhtikäs mitään, tai sitten sen, että joillekin artikkeleille voi hetkellisesti sulkea korvat. Asiasta suolaan! Ennen muinoin asetin tavoitteeksi vähentää suolan määrää. Onnistuin tavoitteessani, mutta kehoni ei ole reagoinut muutokseet aivan positiivisesti. Pidemmän aikaa sitten halusin pitää ns. terveysvuodatukset poissa tästä blogista, mutta tapahtukoon pienoinen poikkeus. En muista missä vaiheessa tämä alkoi, mutta totesin saaneeni kumppanikseni ilmiön nimeltä Raynaudin syndrooma. Kansakielellä tämä tarkoittaa valkosormisuutta (ja varpaisuutta). Kuluneen syksyn aikana oireet ovat menneet sen verran häiritseviksi, että päädyin kysäisemään apua terkkarin puolelta. Ehkä ylidramatisoin, mutta kun sormet ja usein myös varpaat menevät tunnottomiksi ja valkoisiksi useamamin kuin kerran päivässä, alan hieman harmistua. Tietenkin tämä tapahtuu tilanteissa joissa pientä sorminäppäryyttä vaadittaisiin, kuten kaupan kassalla. Oi ihanuutta! Voi olla että ylidramatisoin ja että asian kanssa pitää vain olla, mutta toistaiseksi alan kokea tämän ongelmalliseksi. Mietin mahdollisia tekijöitä oireiden pahenemiseen. Yhtenää mieleen nousi sää: kylmää ja kosteaa. Muuta en tähän hätään keksi. Uimahalliinhan minulla ei ole enää mitään asiaa, paitsi katsojaksi. Tosin tuskin uisin vaikka voisinkin. Mutta mikäli apuvaa on saatavilla, se olisi varsin mukava yllätys. Onko "Raynaud" muille tuttu? Toivottavati ei.

Muuhun elämään kiteytän soittamisen, lukemisen, käsi -ja kuvistyöt sekä parisuhteen. Kirjoittamani järjestys vaikuttaa hivenen epäilyttävältä. Tietenkin parsuhde kiipeää muun edelle. Olen siinä mielessä onnekas, että yhteiset aktiviteetit eivät ole erityisen rajattuja. Voimme liikkua, olla paikoillamme ja jotain siltä väliltä. Liikkuessa puoliso osaa ohjeistaa hänelle tutuissa liikkeissä ja minä omissani. Huumori on aina mukana, mikä on ehkä paras asia. Kiirettä tahtoo riittää, mutta muutokset vaativat työtä. Itse haluan valmistua hyvissä ajoin, mikä tulee teettämään paljon töitä etenkin harrastusten ohella. Jotenkin nämä saadaan mahtumaan saman viikon sisään, mutta tietenkin jostain on luovuttava. Olen luopunut kuvaamataidosta, mutta aloitan niin alusta kuin on tarvis siten kun onnistuu. Myös soittoharrastus on jäänyt vähemmälle, mutta yritän säännöllisesti harjoitella. Kaikella on aikansa, ja joskus aikaa on eri tavalla.

Jos palaamme hieman liikunnan puolelle, jääharjoittelun ohelle on tullut hieman uusia kokeiluja. Myönnän että tanssiakrobatia on ennen alkamistaan inspiroinut. Tasapainoilu ei kuulu vahvuuksiini, saati sitten lempiliikkeisiini. Sitäpä siis! Ennen joulua harjoittelin siltakaatoa jalat niin vierekkäin muin mahdollista. Lopulta tämä onnistui ja pääsin jopa ylös! Hetken ahaa -elämys: paino riittävästi jaloille ja rohkeasti ylös. No, ei tämä joka kerralla onnistu. Tasapainoiluharjoitukseksi otin vastakkaisen käden ja jalan nostamisen. vielä ei pystyssä (tai sillassa) pysys, mutta katsotaan tilanne uudelleen parin viikon kuluttua.

Ai niin, ne uuden vuoden tavoitteet. Yritän ottaa hieman rennommin siinä toivossa, että saisit erityisesti opintoihin liittyviä asioita hoidettua hivenen pienemmän stressillä. Toisaalta stressaaminen on voimakas osa minua. Johtaisiko vähemmällä stressillä tapahtuva työskentely identiteettikriisiin? En tiedä, eikä suoranaisesti kiinnostakaan toistaiseki. Ehkä keskellä identiteettikriisiä kiinnostus kasvaa.

Oikein mukavaa uutta vuotta, toivotaan että parittoman luvun epäbalanssisuudesta huolimatta vuosi 2017 antaa paljon toivoa ja onnistumisia! Tai ihan vain ripauksen tunnetilaa nimeltä onnellisuus.