keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Syöminen usein: sekin kannatti!

Kenties näin keskiviikon kunniaksi päivityksiin mahtukoon vielä yksi (ellen lisää keksi) ravitsemusaiheinen teksti. Jälleen pienenä "esipuheena" muistutan, etteivät kirjoitukseni liikunnasta ja ravinnosta, tai elämäntavoista yleensä ole ultimaattisia totuuksia. Jokainen meistä on yksilö, näin ollen myös elimistömme toimivat eri tavoin. Toki on joitain asioita tai tapoja, jotka ovat harvalle hyväksi. Toistaiseksi en ole kuullut esimerkiksi tupakoinnin terveydelle positiivisista vaikutuksista. Ehkä jokin tupakkayhtiö varmistaa vielä, että sellaisiakin terveysjulkaisuja tulee. 

Kuvahaun tulos haulle homer simpson smoking

Noin puoli vuotta sitten otin projektiksi parantaa aineenvaihduntaa lisäämällä päivittäistä energiansaantia. En käyttänyt ravitsemusterapeuttia tai muutakaan ammatti-ihmistä, sillä tämän tasoinen koekaniinina toimiminen ei mielestäni lisäapua kaivannut. Aluksi tein lisäykset proteiiniin panostaen. Mitään suuria muutoksia ei puolen vuoden aikana tapahtunut, mutta ehdottomasti positiivisimmat vaikutukset erityisesti aineenvaihdunnan kannalta oli hiilihydraattien lisäämisellä. Käytännössä lisääminen tapahtui tosiaan välipalojen kautta. Yksi erittäin helppo keino oli lisätä smoothieen kaurahiutaleita. Suosittelen tätä lämpimästi! Kaurahiutaleet antavat mukavan lisämaun ja koostumuksesta tulee ruokaisampi! Tietenkin myös muiden hiutaleiden käyttäminen on sallittua, oman maun mukaan siis. Myös riisikakut ovat olleet helppo ja kätevä lisä, tosin ilman päällistä ovat aika ankean makuisia.. 

Kuvahaun tulos haulle homer simpson rice cake

Toinen, erittäin positiivisia tuloksia tuonut kokeilu oli syömiskertojen lisääminen. Toki "treenieväitä" olen harrastanut pidempäänkin, mutta kuluneen puolen vuoden aikana lisäsin päivittäisten syömiskertojen määrä neljästä kuuteen. Aluksi vaikutus oli odotettava, eli näläntunne väheni päivän aikana. Lisääminen tapahtui luonnollisesti välipaloilla. Vaikka osa kritisoi tällaista tyyliä, minulle se sopii parhaita. Energiansaantini on suurella todennäköisyydellä samaa luokkaa kuin viisi kertaa päivässä syövillä. No.. riippuu toki siitä, mitä haarukka, lusikka tai koura suuhun kuljettaa.. Rippileirillä noudatin ongelmitta viiden päivittäisen aterian mallia, eli tarpeen vaatiessa sekin onnistuu. Itse suosin välipaloina surullisen kuuluisia proteiinituotteita, rahkoja, erilaisia juomia sekä smoothieita. Jälkimmäisen valmistan tosin yleensä itse, mutta yksi suosikkini (pelottavaa kyllä!) on Hesburgerin mustikka-banaani -smoothie ilman sokeria. Ei näitä kylläkään tule nautittua edes joka kuukausi, eli harvinaisempaa herkkua, ja itse tehtynä tulee aika tavalla halvemmaksi. Kokeilin myös pari kertaa tehdä itse välipalat säästääkseni, mutta rahka ja kaurahiutaleet ovat makuyhdistelmä, mikä alkaa tökkiä todella nopeasti. Lopputuloksen ulkonäkö tökki sen sijaan heti ensitapaamisella. 

Jos minulta kysyttäisiin miten usein kenenkin kannattaa syödä päivän aikana, muistuttaisin ensin että alani on teologia, ei ravitsemustiede. Toisaalta jälkimmäisessä olen testannut yhtä sun toista, eli käytännön kokeilun kautta on kertynyt ainakin jossain määrin tietoa. Syöminen usein ei ole aina yksinkertaista, ja lisäksi se vaatii omat järjestelynsä. Eväät on oltava mukana, ja usein eväiden on oltava sellaisia, joiden syömiseen menee aikaa maksimissaan 2-3 minuuttia. Omalla kohdallani syömisten lisääminen paransi yleisolotilaa, ja jo ihan käytännön syistä nälkädemonin pysyttely poissa tekee monet asiat helpommiksi. Nykyään pyrkimykseni on syödä 3-4 tunnin välein. Lisäksi yritän vaihdella päivittäisiä välipaloja ja kokeilla uutta, mikäli jotain uutta ja houkuttelevaa ilmenee. Ja sitten se jokaista kiinnostava osio: paino ei taaskaan noussut, itse asiassa taidan lisätä energiamäärää hieman lisää! 

Kuvahaun tulos haulle homer simpson rice cake

Kenelle suosittelisin syömiskertojen lisäämistä? Jotenkin sana "ateria" ei tunnu sopivalta jos kyseessä on välipala.. Vastaus: jokaisella joka haluaa kokeilla, ja erityisesti jokaiselle jolle nälkädemoni tulee räkättämään aterioiden välillä. Jos aterioiden energiamäärä on säännöllisesti suuri, ehkä välipalan kohdalla kannattaa panostaa kevyempiin vaihtoehtoihin, ts. hedelmiin esimerkiksi. Toki hedelmiäkin demonisoidaan ahkerasti, mutta kukaa ei (tietääkseni) käske syömään kolmea kiloa banaaneja tai omenoita. Myös kuivahedelmistä on tehty todellisia "pahiksia" niiden sisältämän hedelmäsokerin vuoksi. Itse kiinnittäisin huomioon hieman muihin haasteisiin. Yksityiskohtiin liikaa menemättä kehotan jokaista hedelmäsokeria pelkäävää syömään esimerkiksi pussillisen kuivattuja luumuja. Siinä 30-60 minuutin kuluessa selviää, onko hedelmäsokeri todella suurin ongelma.

Vaikka moni asia tuntuukin äkkiseltään itsestäänselvyydeltä, jostain syystä ravitsemusasioissa nykyään moniin iskee jonkinlainen avuttomuuskohtaus. Ehkä suurin syy on vaihtoehtojen suuressa määrässä, ja tietenkin myös "humpuukivaihtoehtojen" kasvussa. En siis deletoi jokaisen vaihtoehtoruokavalion positiivisia vaikutuksia, mutta on todennut yksinkertaisten ratkaisujen osoittauneen sittenkin toimivimmiksi. Myös joidenkin ruoka-aineiden kerrotaan kiihdyttävän aineenvaihduntaa, mutta uskallan väittää niiden vaikutuksen olevan sen verran pieni, etten laskisi esimerkiksi chilin varaan. Sen sijaan tykkään kyllä kyseisellä mausteella terästetyistä ruoista! Kun "kokeilukausi" alkaa, ei tuloksia näy välttämättä heti. Aineenvaihdunnan ei siis kannata odottaa kiihtyvän iltaan, tai edes seuraavaan päivään mennessä. Riippuen siitä miten monta ateriaa tulee nautittua nykyään, itse lisäisin syömiskertoja yhdellä ainakin aluksi. Jos päivän aikana tulee syötyä harvoin, eli alle neljä kertaa, itse sijoittaisin välipalan päivän aktiiviseen osuuteen. Silloin saatu lisäenergia tulee keholle kuin tilauksesta, ja pääsee hyötykäyttöön. Keho on todella fiksu, mutta myös äärettömän tyhmä. Fiksuus tulee siinä vaiheessa, kun energiaa on säästettävä. Jos ruokaa ei kuulu riittävän usein, ei energiavarastoja tule käyttää. Jos näin ei tapahtuisi, olisi ihmislaji kuollut sukupuuttoon alta aikayksikön. Toisaalta keho on harvinaisen tyhmä. Kun ruokaa alkaa herua hieman useammin, muuttuu keho ajan myötä höveliksi energiankäytön suhteen. "No antaa mennä kun tätä kerran saa!" 

Kuvahaun tulos haulle homer simpson greedy

Tietenkin liikuntaan ja yleiseen aktiivisuuteen kannattaa panostaa. Kulutus on harvoin yhtä tehokasta istuskellessa (paraskin puhuja!) kuin kävellessä, hölkätessä tai ylipäänsä liikkuessa. Vaikka Netflixin sarja saisi sykkeen kohoamaan huippulukemiin, liikunta jossa peffa on penkkiä vasten jää aina toiselle sijalle verrattuna liikuntaan, jossa se ahteri pääsee välillä irtautumaankin rakkaasta alustastaan. 

Tässä vielä yhteenvetona muutama yksinkertainen "ohje" testanneelta: 

- Lisää aluksi yksi kevyt välipala. Jos päivittäisten syömiskertojen määrä on pieni, samoin    energiansaanti,yritä tehdä 1-2 viikon kuluttua uusi lisäys

- Laita vaaka käyttökieltoon ensimmäisen parin viikon aikana, tai vaikka kolmen. Tai loppuelämän    ajaksi? 

- Vältä turhan pitkiä istumishetkiä, ts. nouse ylös esim. puolen tunnin välein, tee taukojumppaa tms. Yritä myös lisätä hyötyliikuntaa. Huom, älä koskaan aliarvioi lenkkeilyä, myöskään pieniä matkoja!

- Panosta myös hiilihydraatteihin proteiinin ohella. 

- Kun tv:ssä tai missä tahansa verkkojulkaisussa on otsikko "varothan näitä kaloripommeja" ja kuvassa näkyy leipää tai hedelmiä, käännä kanavaa tai siirry lukemaan säätiedotusta. Ehkä julkaisun tehnyt median suosima hyvinvointivalmenjata popsii itse leipää pari kiloa päivässä, mutta jokainen ei tee samoin, eikä näin ollen tarvitse moisia varoituksia. 

- Asennoidu kokeiluun rennosti ja päästä irti rajoitus -asenteesta. 

- Kuuntele kehoasi, se osaa kyllä viestiä mikä on liikaa ja mikä liian vähän. 

- Nauti arjesta, syömisestä, liikkumisesta ja kaikesta mistä voit nauttia. Syöminen ja liikunta eivät ole kontrollikeinoksi tarkoitettua vaikeasti tulkittavaa tähtitiedettä. 

Oikein mukavaa keskiviikkoa kaikille!

 Kuvahaun tulos haulle homer simpson happy

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Vähän erilaista kontrollia ravinnossa ja liikunnassa

Kuten aikaisemminkin olen myöntänyt, kritisoin fitness -lajeja, mutta kritiikin määrään nähden seuraan suurella mielenkiinnolla blogeja ja muita julkaisuja. Asiantuntijaksi en tosin voi itseäni tuomita. Noloa myöntää, mutta asenteeni on muuttunut ajan myötä myönteisempään suuntaan. En edelleenkään pidä lähes rasvatonta kehoa terveellisenä vaihtoehtona, tosin ei moni kisaajakaan. Voisinko hurahtaa kyseiseen lajiin? Juuri tällä hetkellä en, enkä varmasti lähiaikoinakaan. Jos asenteeni muuttuisikin yhtäkkiä täysin myönteiseksi, laji tuntuisi turhan yksipuoliselta. Ehkä moni lajia harrastava haluaisi antaa nyt tiukkaa kritiikkiä, siispä tarkennan: pidän lajeista joissa voi kehittyä uusia taitoja oppimalla. Yritän edelleenkin etsiä taitoluistelun rinnalle jotain oheislajia. Ongelmana saamattomuuden ohella ovat lajit, joihin kiinnostus kohdistuu. Juuri niitä ei ole mahdollista harrastaa kuin harvassa paikassa, ja lähinä paikka on luonnollisesti vähintään sadan kilometrin päässä. Tänään kiinnostukseni kohdistui kilpa-aerobiciin harrastemielessä. Kyllä, kohteeni vaihtelevat oikeasti tähän tyyliin! Fitness -lajeissa haasteeksi muodostuisi myös kehon muutokset, jotka minulla olisivat liian radikaaleja. Minusta on mukavampaa pysyä jossain turvallisessa välimaastossa. Kieltämättä ihailen vapaaohjelmia, mutta ne riittäisivät. Mikähän laji keskittyisi vain niihin..

Alkujaan pyrin pitämään ruokavalion ja treenin tarkkailun vähäisenä, tai olla kiinnittämättä niihin lainkaan huomiota. Halusin pitää liikunnan ja ruokavalion mahdollisimman rentoina. Olen kuitenkin viimeisen parin vuoden aikana joutunut lisäämään tarkkuutta, mutta eri syistä kuin joskus kauan sitten, vanhoina "hyvinä" aikoina. Nykyään tarkkuuden syynä on taata mahdollisuudet kehittyä. Aineenvaihduntani on onneksi hieman vauhdittunut, mutta jostain syystä lihasmassa kasvaa herkemmin. Vieläkin mietin, onko ostamiini soijamaitoihin sujautettu jotain hormonaalista mausteeksi.. Toisaalta tarkkuuden lisäämiseen liittyvät myös negatiiviset kannusteet, eli yleinen jaksaminen ja rasitusvammojen ennaltaehkäisy ravinnon osalta. Vaikka energiamäärässä on jonkin verran nostamisen varaa, projektini on edennyt mukavasti. Treenin jälkeen (riippuen intensiivisyydestä ja laadusta) olen panostanut myös palauttavaan ravintoon. Palautusjuoma alias "palkkari" olisi varmasti tyylikäs vaihtoehto, mutta minulle kelpaa mikä tahansa hiilihydraattipitoinen vaihtoehto. Viimeisin edullinen ja hyväksi havaittu välipala treenin jälkeen oli Lidlin (kas kummaa) kauravälipala. Myös Oatlyn kaakao on kelvannut.

Myös treenin suhteen olen ottanut järjestelmällisemmän tyylin. Valmiita "lukujärjestyksiä" ei ole, mutta kenties pyrin sellaisen laatimaan. Tosin riittävällä joustovaralla.. Nykyinen tyylini on varsin yksinkertainen. Aerobisen treenin tekeminen on onneksi helpottunut ainakin toistaiseksi, mutta teen sitä maksimissaan 2-3 päivänä peräkkäin. Jos määrä nousee kolmeen, yksi päivistä on kevyempi. Hyvä esimerkki oli viime viikko. Kävin maanantaina jäällä, mikä kävi osaksi aerobisesta harjoittelusta. Seuraava päivä oli kevyempi, mutta sateen tauottua testasin päivällä mäkijuoksua. Illalla teimme puolison kanssa pienen juoksulenkin, ja mäkijuoksua tuli testattua uudelleen. Sama toistui torstaina, ja otin juoksuun puolitoista sarjaa lisää, eli puolet matkasta menin ylös askelkyykyillä. Samaisena päivänä olin käynyt myös jäällä. Torstai oli kevyempi päivä, ja keskityin keskivartalon lihasten sekä hieman myös ylävartalon lihasten harjoittamiseen. Tänään juoksin 5 km:n lenkin. Okei..hölkkäsin. Välissä oli siis lepopäivä. Ideana on siis jaksottaminen, eli ei samaa liian monena päivänä peräkkäin. En ole toistaiseksi miettinyt "tyylikkäämpää" jakoa, mutta kenties sellainen kehittyy vielä. Raja kontrolloinnin ja hyödyn lisäämisen välillä voi olla todella häilyvä. Itse en ole kiinnostunut rasvanpoltosta, vaan kunnon kohottamisesta. Haluan lisätä ensisijaisesti voimaa, en lihasmassaa. Jos lihasmassa ohessa kasvaa, se hyväksyttäköön.

Ravinnon suhteen olen palannut jossain määrin kontrollointiin, mutta hieman eri tavalla. Nykyään haluan varmistaa kontrollin avulla riittävyyden, en rajoittaa määriä. Miten tällä asenteella liian vähäinen energiamäärä voi olla haasteena? Helposti. Jos et ole tottunut ruokamääriin X, voi riittävän energiamäärän saaminen olla vaikeaa. Vaikka sorrun ostamaan erilaisia proteiinituotteia (jauheet ovat kuitenkin jääneet kaupan hyllyyn), suosin ns. tavallista ruokaa. Kasvisruokavalion kohdalla proteiinin saamisen suhteen joutuu toki olemaan keskimääräistä tarkempi. Toisaalta maitotuotteiden osittainen käyttö (juustot ja rahkat) sekä kananmuna helpottavat paljon. Ja tietenkin kala. Proteiinin ohella olen kuitenki alkanut arvostaa aiempaa vihollista, eli hiilihydraatteja enemmän. Tietoni eivät perustu ravitsemustieteellisiin julkaisuihin, vaan käytännön kokeiluihin. Hiilihyrdaatit ennen treeniä antavat tarvittavaa polttoainetta, ja treenin jälkeen ne auttavat palautumaan, mikä kehittymisen kannalta on tärkeää.

Kai se ikä on tuonut jotain viisauteen viittavaa. Ikää tehokkaammin ovat toimineet lukuisat virheet ja niiden seuraukset. Kun ravinnon ja liikunnan kohdalla joutuu pitämään yllä jonkinlaista järjestelmällisyyttä, on hyvä miettiä miksi. Miksi nähdä vaivaa? Itse en haluaisi treenata ainoastaan ulkonäen vuoksi, vaikka myönnän sen olevan mukava oheistuote. Kun ravintoa ja liikuntaa kontrolloidaan, yhdistetään syömishäiriöt helposti tähän kuvioon. Omalla kohdallani uskallan väittää, että toiminta on todella hyvän matkan päässä syömishäiriöstä. Ateriat koostuvat silmämääräisen arvion perusteella ja tärkeimpänä tavoitteena on riittävyys, ei rajoittaminen. Halutessani voin syödä makeaa, eikä "kieltolistaa" ole. Liikkuessa minulla on lupa lopettaa jos niin haluan, tai jos olen liian väsynyt.

Yhteenvetona voisin todeta, että harvinaisen leppoisaa tämä kontrollointi!

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Järkyttävää mäkijuoksua ja pitkästä aikaa jäälle

Ruokavaliosta lienee loogisinta siirtyä liikuntaan! Lauantain paluun jälkeen meni hetki, ennen kuin jaksoin/sain aikaiseksi harrastaa lenkkeilyä tehokkaampaa tai monipuolisempaa liikuntaa. Lenkkeilyyn tuli kuitenkin pientä vaihtelua, joskaan ei miellyttävää sellaista. Nyt oli aika siirtyä sen p***eleen aerobisen harjoittelun pariin. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että myös puoliso innostui hölkkäämisestä. Meinasin käyttää sanaa "juoksu", mutta reipas hölkkä lienee totuudenmukaisempi. Onneksi näin alkuun en "joutunut" mitään järkyttävän pitkää matkaa hölkkäämään. Pituuseromme vuoksi joudun kuitenkin vaihtamaan ylileppoisan tätityylini vähän reippaampaan menoon, jotta toinen osapuoli ei joudu jatkuvasti pysähtymään. Hienoa, nyt siis juost.. siis hölkätään reippaasti! Vaikka en kyseisestä liikuntamuodosta pidä, toivon että tästä saadaan mahdollisimman pitkäkestoinen tapa.

Seuraavana päivänä, eli eilen päätin siirtyä masokismoasteikolla hieman eteenpäin, nimittäin mäkijuoksuun. Olen ties miten pitkään toljotellut aivan lähellä olevaa ylämäkeä sekä pohtinut sitä sopivaksi niinkin hirveään harjoittelumuotoon kuin mäkijuoksuun. En tiedä mikä hetkellinen toimintahäiriö aivoihini iski, mutta sateen tauottua päätin lähteä kokeilemaan tuota jo valmiiksi hirveältä kuulostavaa puuhaa. Loiva osuus menikin jo vähemmällä tuskalla, mutta auta armias kun mäki jyrkkeni! Viimeisillä voimillani pääsin huipulle, ja suureksi ihmeekseni totesin jääneeni henkiin. Sitten alas, mikä yllättäen sujuikin kevyemmin. Aivojen toimintahäiriö oireili jälleen: lähdin uudelleen jolkottelemaan mäkeä ylös. Sama toistui vielä kerran, minkä jälkeen järjen ääni voitti. Äkkiä kotiin lepäämään! Jostain kumman syystä tein vielä pienen hölkkäkierroksen, mutta onneksi se jäi todella lyhyeksi. Kun kerroin tästä kauhusta puolisolleni, hän innostui myös kokeilemaan mäkijuoksua. Yritin keksiä sopivia valheita, mutta esimerkiksi mäkeen asetetut kranaatit eivät tuntuneet uskottavalta. Koska en kehdannut enää laskea toistojen määrää, kaikkea uhmaten toistin saman kolmen nousun sarjan. En haluaisi myöntää tätä, mutta toisella yrityksellä juoksu (tai jolkottelu henki hieverissä) oli vähemmän hirveää. Jos tätä hirveyttä jatketaan vielä syksyllä, kunnon on parasta nousta! Jos jättäydyn draamasta ja valituksesta hetkeksi, realistinen tavoite mäkijuoksussa voisi olla jatkaa tuota kolmen sarjaa vielä muutaman kerran. Sen jälkeen voisi yrittää neljää ja katsoa miten projekti kehittyy.

Jos ihan rehellisiä ollaan, ongelmani kaiken aerobisen harjoittelun kohdalla on asenteessa. Noin 85% on silkkaa dramatisointia valituksella höystettynä. Kuten aiemmin olen todennut, aerobinen harjoittelu on epämukavaa ja haasteellista, minkä vuoksi en siitä pidä. Helppona ja kevyenä sen sijaan olisi hauskempaa, mutta maailmassa on se suuri epäreiluus, että kehittyminen vaatii usein astumista mukavuusalueen ulkopuolelle. Mielipiteeni? No en tykkää! Ikäväkseni haluaisin kuitenkin pitää yllä ns. hyvää kuntoa, mikä siis kattaisi myös kestävyyden. Taas kerran joudumme toteamaan, että kaikella on hintansa. Lisäksi aerobinen harjoittelu on suuri apu kisaohjelman kannalta. 2:50 min. ei nimittäin vastaa rasittavuudeltaan leppoisaa kävelyä..

Kisaohjelmaan liittyen, tällä viikolla olen päässyt pitkästä aikaa jäälle. Jääaikaa oli molemmilla kerroilla tunnin verran, ja ne tunnit olivat todellista terapiaa! Erittäin mukavana yllätyksenä tuli myös se, että varmuus ei ole kadonnut tauon aikana. Uskallan jälleen väittää, että taitorullaluistelu on ollut suureksi avuksi. Luulen että asiaan vaikuttaa osaksi ripariviikon aikainen tauko (tosin sain aina muutaman hypyn tehtyä silloin tällöin), hyppyjen korkeus oli päässyt katoamaan. Ongelmana oli myös se, että en osannut käyttää oikeita lihaksia ponnistaessa. Ensi viikon torstaina olisi tarkoitus mennä jäälle uudelleen. Toivon kuitenkin saavani aikaiseksi harjoitella sitä ennen myös taitorullaluistimilla. Olen kuitenkin toiveikas syksyn suhteen. Toivoisin kovasti saavani nuo muutamat hypyt viimeinkin onnistumaan..

Tällä viikolla tavoitteena olisi liikkua ulkosalla aina kun mahdollista. Todennäköisesti edessä on lisää kestävyysharjoitusyrityksiä. Lisäksi yritän taas saada itseni kokeilemaan boksihyppyjä. Ehkä tämä tästä.. Välillä olisi vain mukavaa, jos kehittyminen olisi enemmän noususuunnassa. Nuo kausittaiset laskut ovat nimittäin hivenen turhauttavia. Asiaanhan ei vaikuta tauko harjoittelusta..

Oikein mukava viikkoa kaikille, toivottavasti ulkoilukelejä tulee mahdollisimman paljon!

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Paluu hiilihydraatteihin: kannatti!

Ravitsemusaiheiden suosio ei näytä osoittavan minkäänlaista laskua. Erilaisia vaihtoehtoja ja villityksiä alkaa tosin olla siinä määrin, että ajoittain neuvosto -tyyppinen rajaaminen voisi tehdä hyvää itse kullekin. Samaan aikaan selailen itsekin kyseisen aihepiirin artikkeleita suurella mielenkiinnolla. Jostain kumman syystä myös ostoskoriin ilmestyy tuotteita, jotka ovat ovat saaneet kehuja enemmän tai vähemmän. Pysyttelen kuitenkin edullisissa vaihtoehdoissa, tosin proteiinipatukoista on tullut paheeni. Tai sitten ihan vain tyypillinen välipala? Ns. superfoodit alkavat olla jo vanha juttu, mutta silti suosiossa. Näiden kohdalla innostukseni ei ole noussut edes useamman vuoden aikana. Syynä ovat lähinnä ekologiset tekijät. Aina kun raaskin, ostan (tai poimin jos mahdollista) esimerkiksi kotimaisia marjoja. Puolukat ovat tosin kestosuosikki, mutta myös mustikat kelpaavat. Puolukat sekä musta- ja punaherukat kuuluvat päivittäiseen "listaan". Gojimarjoja olen joskus maistanut, mutta kirpakkuuteen tottuneena maku ei tuntunut kummoiselta. Lisäksi ajatus siitä, että kyseistä tuotetta kuljetetaan maapallon toiselta puolelta, ei liioin lisää kiinnostusta. Inkivääriä tosin menee lähes päivittäin, mutta vaihtukoon kotimaiseen jos sellaista joskus on saatavilla.

Kuvahaun tulos haulle puolukka

Karppauksen suosio lienee laskenut vuosien mittaan, sen sijaan proteiinin lisääminen on suosittu ilmiö. Ajatuksena tämä tuntuu jopa järkevältä, ainakin kohtuullisuuden rajoissa. Vajaa kymmenen vuotta sitten innostuin itsekin karppauksesta. Maailma kuvastuikin sitten aivan toisessa valossa. Miten saatoinkaan olla niin hölmö, että olin kuluttanut hiilihydraattien kaltaista epämääräistä polttoainetta?! Oma karppaukseni ei ollut aivan ääripään tyylistä, mutta hiilihydraattien rajoittaminen kieltämättä rajoitti ruokavalintoja. Olen teini-iästä lähtien pitänyt kasvispainotteisesta ruuasta. Karppauksen huonona puolena oli se, että kasviksiakin oli karsittava, sillä osassa hiilihydraattipitoisuus oli "liian" korkea. Esimerkiksi peruna tai bataatti eivät enää kuuluneet sallittujen vaihtoehtojen listaan. Kukkakaalista ja parsakaalista olen kyllä pitänyt lähes aina, mutta niiden voimakas maku vaikuttivat paljon itse aterian makuun. Turkkilainen jogurtti olisi silloin kuulunut valikoimaan, mutta yhden maistamisen jälkeen kyseinen tuote ei siirtynyt jatkoon. Leivän vähentäminen teki kieltämättä tiukkaa! Myönnän jääneeni koukkuun hiilihydraattien tarkkailuun. Meni todella pitkään ennen kun uskalsin syödä esimerkiksi banaania. Elimistöni ei reagoinut karppaukseen painon laskemista lukuunottamatta, mikä itse asiassa taisi olla lähinnä nestettä. Näin jälkeenpäin mietin, että se neste taisi olla keholle ominaista nestettä, ei ylimääräistä. Toki suurempi määrä pullaa, jäätelöä yms. aiheutti turvotusta, mutta se nyt ei liene mikään harvinainen ilmiö. Liikuntaan karppaus vaikutti lähinnä negatiivisesti. Erityisesti aerobinen liikunta menetti tehoaan, minkä syytä lienee turha selvittää tämän tarkemmin: keholta vietiin toimivin polttoaine.

Kuvahaun tulos haulle homer simpson gets tired

Entäpä nykytilanne? Hiilihydraatit ovat palanneet ruokavaliooni, mutta ehkä hieman keskivertoa vähäisempänä. En kuitenkaan tee tarkkoja laskutoimituksia, vaan arvioin sopivan määrän silmämääräisesti. Koska usein syöminen on tuntunut sopivalta tyyliltä, luulen että välipalat nostavat päivittäisten hiilihydraattien määrän "normaalille" tasolle. Aterioilla lautaselle ilmestyy pastaa, riisiä perunaa tai mitä nyt onkaan. Määrä on ehkä keskimääräistä niukempi, mikä osaksi johtuu siitä, että pidän muista lisukkeista enemmän. Salaattia tai kasviksia menee se "oppikirjamainen" 50%, ehkä lähinnä siksi että näin saan ravitsemuspuolella toimivan enkelin sädekehän pääni päälle. Itsekseni en syö karkkia tai muutakaan makeaa, mutta valitettavasti proteiinivanukkaat -ja patukat ovat alkaneet maistua huolestuttavan hyviltä. Leipää kuuluu sallittujen ruokien listaan, tosin joudun hieman asettamaan itselleni rajoja kulutuksessa, sillä en halua että leipä korvaa ns. kunnon ruuan. Leivän suhteen olen tosin hieman nirso, sillä pidän lähinnä tummasta sekä täysjyväeivästä. Tosin ohraleivästä on tullut uusi suosikki! Ulkona syödessä pidän edelleenkin eniten salaateista. Ihan periaatteesta pyrin kokeilemaan muutakin, mutta esimerkiksi pasta-annokset ovat lähinnä tehneet uniseksi. Hampurilaisista en liioin pidä, mutta erilaisia leipäannoksia olen testaillut. Osasta olen pitänyt enemmän ja osasta vähemmän. Makeaa syön lähinnä seurassa, mutta on joitain ns. herkkuja joista en vain ole oppinut pitämään. Sokerimunkit ovat yksi sellainen, samoin monet sellaiset keksit, joihin on lisätty jotain hilloksi kutsuttua liisteriä tai/ja todella epämääräisen makuista suklaata. Kermakusta en myöskään pidä, mutta sitä syön lähinnä "tunnelman" vuoksi. Kermakakkuhan kuuluu lähes jokaiseen juhlapöytään.. Oi heitä jotka uskaltautuvat taittamaan kerman imelyyttä rahkalla!

Mitä olen oppinut kuluneen kymmenen vuoden aikana? Hiilihydraatit ovat kavereita! Toki niiden laatuun tulee kiinnitettyä huomiota. Erityisesti leivissä haluan että leipä on ns. kunnon tavaraa. Jos haluan pullaan, ostan tuotetta joka kulkee nimikkeellä pulla. Joskus harvoin olen jopa erehtynyt leipomaan sellaista, mutta en kehuttavin tuloksin. Tyypillisiä välipaloja proteiinipatukoiden ohella ovat rahkat, Alpron Go, Lidlin kerrosrahka ja ajoittain Yosa Sportin appelsiiniversio. Myös riisikakkuja tulee napsittua päivittäin. Usein jäätelöhyllyä ohittaessa mietin, että joskus voisi kokeilla jäätelöäkin, mutta aina se jää. Olen jäätelönsyöjänä tosin hivenen epätaloudellinen, sillä minusta on hauska ostaa kahvilassa tai esim. Spice Icessa järkyttävän kokoinen annos kerran pari vuodessa. Voitte kuvitella millainen sokeripöhnä sitten iskee.. Yritän edelleenkin vähitellen lisätä niitä ns. hyviä hiilihydraatteja ruokavaliossani (riisikakuthan kuuluvat siihen kategoriaan!). Mitään tarkkaa ruokapäiväkirjaa en viitsi pitää, en myöskään omista kiettiövaakaa. Ennen treeniä syön mielelläni jotain hiilihydraattipitoista välipalaa, mutta yritän myös valita sellaista, jossa olisi proteiiniakin. Vastaus: Lidlin proteiinijuoma! Päärynää en ole uskaltautunut testaamaan, mutta suklaa ja karamelli on testattu. Suklaa voitti.. Päärynä esanssina ei sen sijaan kuulosta houkuttelevalta.

Kuvahaun tulos haulle Lidl proteiinijuoma

Painossa tehdyt muutokset eivät liioin näy. Pitkäaikainen istuminen tosin kerryttää nestettä. Tietenkin vatsa turpoaa moninkertaiseksi jos sokeri tai/ja valkoinen vehnä maistuvat turhankin hyvin. Kuten lähes kaikilla muillakin, painoni vaihtelee muutaman kilon verran. Ehkä pieniä muutoksia olen huomannut unenlaadussa, sillä hiilihydraatit tunnetusti auttavat unensaannissa ja nukkumisessa. Tosin nukun edelleenkin liian vähän suhteessa tarpeeseen, mutta syynä ovat aivan toiset tekijät. Toisaalta on hyvä muistaa, että jokaisen keho on erilainen, ja reagoi eri tavalla erilaiseen ravintoon. Ehkä osalle vähähiilihydraattinen (siis todella vähäisin määrin) sopii paremmin, siispä heidän kannattaa sellaista noudattaa. Itse koen kuitenkin hyötyneeni paluusta vanhoihin hyviin tapoihin, tosin karkkia en syö nykyään lainkaan, edes kestosuosikkini salmiakki ei enää ole houkutellut. No, ehkä joskus innostun taas. Jos minun pitäisi suositella tai ohjeistaa, kehottaisin ainoastaan toimimaan oman itsensä koekaniinina. Keho voi harvinaisen tyhmä kapistus, mutta kuitenkin sen verran fiksu, että se kyllä kertoo mikä sopii ja mikä ei. Se että annos kermaista pastaa saa olon turvonneksi ja silmät painuvat kiinni, ei välttämättä tarkoita, että kyseisen henkilön tulisi luopua hiilihydraateista. Kyseisen ravintoaineen raja vain tuli ylitettyä yksittäisen aterian aikana, siispä seuraavalla hieman vähemmän. Korkeintaan kehottaisin suosimaaan kokojyvää ja kuitupitoisia vaihtoehtoja, vähentämään valkoista sokeria jne. Eli tekemään maalaisjärjellä rakennettuja valintoja, jolloin yksityiseen ravitsemusterapeuttiin tai PT:hen tarkoitetut rahat voi laittaa säästöön.

Roxette kehotti lähes siirappisen kappaleensa kautta kuuntelemaan sydäntä. Itse vähemmän siirappisemmin (tai miten kukin tulkitsee) kehotan kuuntelemaan omaa kehoa.

Kuvahaun tulos haulle homer simpson inner child

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Kotona taas yhtä leirikokemusta rikkaampana!

Viimeinkin kotona! Jotenkin epätodellinen olo.. suihkussa voi käydä kaikessa rauhassa, lattia on puhdas (ei täynnä hiekkaa), tilaa lähes pelottavan paljon, vain yksi (ja rakkain) ihminen samassa asunnossa, WC on siisti (mikäli siitä itse pitää huolen), aamutoimia ei tarvitse tehdä kiireessä ennen muita jne. Äkkiseltään minua voisi pitää aikamoisena mukavuuteen tottuneena kaupunkilaisjunttina, mikä osaksi pitää paikkaansa. Olen tottunut mukavuuteen, mutta olen ainoastaan juntti. Viikko takaperin hyppäsin bussiin matkalaukun, repun ja kassin kanssa kohti kesätöiden ensimmäistä osiota, eli rippileiriä. Yritys oli kieltämättä täynnä riskejä, sillä minulla ei tätä ennen ole kertynyt lainkaan kokemusta leirityöstä. Ainoa kokemukseni on oma rippileiri jostain muinaishistoriasta. Miksi uskaltauduin ottamaan moisen riskin? Valitettavasti joukkoon liittyvät varsin maalliset tekijät: raha ja työkokemus. Näiden ohella halusin toisaalta haastaa itseni. Kun syksyllä 32 vuotta tulee täyteen, on uusiin asioihin totuttelu hieman eri luokkaa kuin kymmenen vuotta takaperin. Mahdottomia asioita on todella vähän, mutta esimerkiksi leirityö tässä iässä vaatii jo oikeaa asennoitumista. Toki joukkoomme mahtuu niitä luonteeltaan mutantteja, jotka sopeutuvat jokaiseen muutokseen hetkessä. Sen sijaan että me hivenen kateelliset ihailisimme ja ottaisimme mallia, järkevänä vaihtoehtona paheksumme ja yritämme etsiä näistä ihmisistä mahdollisimma paljon vikoja. Ei sitä muuten kestä..

Kuvahaun tulos haulle homer simpson choir

Ennen lähtöä jännitin miten sietokykyni riittää 24/7 samojen ihmisten parissa. Sen ohella että pitäisi tulla toimeen (edes jossain määrin), on vielä tavoitteita joihin tulisi pyrkiä. Toisin sanoa tuo kirjava joukko viisitoistakesäisiä pitäisi saattaa sellaiselle tietosuuden tasolle, minkä perusteella heidät konfirmoitaisiin. Tähän mukavana lisänä tulevat yöpymisolosuhteet ja ruoka, jotka on otettava vastaan sellaisena kuin ne ovat. Lähtöpäivän aamuna kävelin hieman vastahakoisena bussipysäkille. Jos totta puhutaan, pelkkä ajatus siitä että olisin puolisosta erossa seuraavat seitsemän päivää tuntui.. hirveältä. Mutta ei auttanut marista, reippaasti pysäkille jotta pääsisi bussiin, jotta pääsisi sitten taas bussiin. Paikan päällä minulle suotiin vielä yksi riemukas matka.. kas kummaa, bussilla. Melkein määränpäässä sain kyydin kollegalta kirkolle, josta lähti bussi kohti leiripaikkaa. Toinen kollega esittäytyi pikaisesti. Kannoimme leirillä tarvittavaa materiaalia autoon ja bussiin. Kun lähtöaika läheni, kollega antoi minulle nimilistan, josta minun tuli tarkistaa paikallaolijat. Kun bussissa aloin "kuuluttaa" henkilöitä, tunsin itseni äärimmäisen typeräksi. Mitähän seuraavaksi.. Joku isosista kertoikin välittömästi vastauksen mainitsemalla matkan keston itse leiripaikkaan: "ne sanoivat että sinne menee tunti." Jaahas, yksi bussireissu lisää siis. Päivä oli kesäinen ja maisemat kauniit. Ehkä tämä tästä.. matkalla ehdin jossain määrin jutustella muun muuassa yövahdin kanssa. Hienoa, saamme siis ehkä nukkua! Perillä leiripaikan työntekijä lupautui kuljettamaan matkatavarat mönkijään kiinnitetyn peräkärryn kanssa mökille. Pyh, kyllähän minä nyt tavarani kuljetan! Kun puolessa matkaa sain tietää välimatkan olevan kilometrin luokkaa, erityisesti ylämäessä mietin olisiko mönkijä sittenkin ollut parempi vaihtoehto.

Kuvahaun tulos haulle homer simpson carries bags

Perillä odotti uusi yllätys. Minulle oli toki varattu suuri ylellisyys, eli oma huone. Kooltaan tämä vastasi kylppäriä, mutta oli sentään oma. Keitä muita mökissä yöpyi? Pari naispuolista isosta ja.. kahdeksan 15-vuotiasta poikaa. Ei hätää, onhan täällä wc ja suihku. Niitä on sentään..yksi kappale. En haluaisi kuulostaa "neidiltä", mutta epämukavuusdemoni alkoi nostaa päätään. Sysäsin kaikki mahdolliset ajatukset syrjään. Laukut lattialle ja aikataulut esiin. Viikko tulisi olemaan tiivis ja selkeä, ei tässä parane olosuhteita pohtia.

Kuvahaun tulos haulle homer simpson camping

Kuten arvata saattaa, hengissä selvittiin itse kukin. En pitäisi tällaista yöpymisjärjestelyä ensisijaisena toiveena, mutta ilmeisesti siitä selvittiin. Jo toisena päivänä aikataulut ja rutiinit selkeytyivät itse kullekin, ja kolmannen päivän jälkeen aika meni todella nopeasti. Valitettavasti viikkoon mahtui pari todella sateista päivää, mutta porukka asennoitui todella hienosti. Tietenkin joukossa on heitä, joiden perusfraasi on "en tee, en tykkää", mutta se heille sallittakoon. Viimeisenä päivänä iski aivan sama haikeus ja herkistyneisyys kuin minullakin vuonna 2000. Erityisesti "sydämeen" saadut kommentit taisivat saada aikaan allergisen reaktion. Oli kuin roska olisi mennyt silmään.. Erityisesti pojat saivat herkistymään tänään. En majoitussyistä päässyt konfirmaatioon. Kun selitin porukan pojille vähäisiä tietojani ja selvensin sitten etten itse pääsisi mukaan, reaktio oli: "Mitä?! Miksä sä et pääse meidän kanssa?!" No tietenkin olisin halunnut päästä mukaan, etenkin tällaisten vastausten jälkeen.

Kuvahaun tulos haulle homer simpson crying

Mitä voin sanoa leirityöstä ilman kokemusta ja vähän "korkeammalla" iällä? Ensimmäisenä on tärkeä tiedostaa, että leiriolosuhteet ovat toista luokkaa kuin hotelliolosuhteet. Ero tosin riippuu hotellin laadusta. Liian tarkkoja ennakkokäsityksiä majoituksesta ja ruuasta ei kannata muodostaa. Ainoastaa on hyvä miettiä, että sellaiset ovat. Oma asenne ratkaisee miten viikko tulee sujumaan. Kuitenkaan en kannustaisi pakottamaan itseään valehtelemaan itselleen. Ehkä sellainen äärimmäisen negatiivinen "en kestä, kuolen tänne" -asenne ei ole suositeltavaa ainakaan 24/7 (mutta lienee tervettä vajota sellaiseen yksittäisiksi minuuteiksi). Enemmänkin neuvoisin hyväksymään tilanteen sen näkemisen jälkeen: "Tämä on tässä, selvä, näillä mennään." Vaikka oma huone oli suuri ylellisyys, en kuitenkaan lähtisi syyllistämään itseäni jos kylpyhuoneen kokoinen huone ei saa laulamaan "hallelujaa".

Ruoka voi olla mitä tahansa, tosin yleensä maukasta. Minulla oli hieman huono tuuri, mutta toisaalta erikoisruokavalioiden kohdalla on hyvä olla suopea. Maussa ei ollut mitään vikaa, päinvastoin! Ns. kunnon ruuan ohella petollisen herkulliset sämpylät kiusasivat meitä paikalla olleita. Ruuan koostumus oli hieman haaste: vähän kasviksia ja proteiinia, paljon hiilihydraatteja. Jättäkäämme yksityiskohdat sikseen. Jos joku kysyy mikä on ongelma, kehotan häntä testamaan esim. pelkän pastan ja leivän syömistä muutaman päivän ajan. Mutta kuten totesin, maku oli onnistunut! Ja kuten arvata saattaa, hengissä ollaan! Aluksi jännitin hieman syömisen määrää, mutta pitkät välimatkat lisäsivät aktiivisuutta siinä määrin, että saatu energia pääsi hyötykäyttöön.

Viimeisenä iltana minulla tosiaan taisi mennä roska silmään kerran jos toisenkin.. Viikko oli raskas mutta antoisa. Nämä nuoret antoivat todella edustavan esimerkin ikäluokastaan. Äärimmäisen fiksua ja syvällistä ajattelua! Miltei nolotti kun muisti miten yksinkertainen oma ajatusmaailma oli samaisessa iässä.

Kuvahaun tulos haulle homer simpson philosophy

Ohjeita samaan tai samankaltaiseen tehtävään haluaville? Minullehan tämä työpaikka oli todellinen onnenpotku, tiedostan sen kyllä. Yritän pitää oppitunnit erilaisina, eli ei pelkästään "istukaa ja kuunnelkaa" -tyyliä, vaikka sellaisia laitan myös joukkoon. Oppitunnit on hyvä valmistaa hyvissä ajoin. Ajan arviointi on vaikeaa, ja minulla tunnit tahtovat olla kestoltaan lyhyitä. Toisaalta tässä vaiheessa on hyvä pohtia, että kannattaako jaaritella turhia, jos asia on lyhyemminkin sanottu? Oppitunneilla nuorten huomion saaminen voi ajoittain olla haasteellista. Jos riparille on ollut pakko saapua (muuten ei mopoa heru), ei motivaatiokaan ole korkein mahdollinen. Nämä tyypit on hyvä tunnistaa, ja yrittää sitten saada kiinnostusta lisääntymään. Joskus ei vain onnistu. Jokaisella on oma tyylinsä, ja tärkeää on olla oma itsensä. Moni naispuolinen alan ihminen edustaa sellaista energista ja iloista tyyppiä. Itse taas olen rauhallinen ja pohdiskelevaa sorttia. Jo perusperiaatteena upotan puheeseeni huumoria, mikä on toistaiseksi jopa mennyt läpi. Oppitunnin ei tarvitse kääntyä stand up -showksi, mutta usein huumori piristää.

Tällainen ohjemuotoinen kirjoitus ei ole kaikkein luotettavin, sillä meille sattui melkein hävettävän hyväkäyksinen porukka. Totuimme siis liian hyvään. Toki tällainen 24/7 työ on haasteellista ja vaatiin taktikointia. Koska oppituntini olivat yleensä iltapäivällä, ehdin käydä esim. suihkussa aamupäivällä porukan ollessa oppitunnilla. Taktikointia peliin siis. Olisi huonoa valehtelua väittää, että tietyn privaattiuden poistuminen viikoksi olisi asia, jota oppii katsomaan positiivisesti. Ehkä joku oppii, minä lähinnä totuin, ja joskus oli vain astuttava mukavuusalueen ulkopuolelle. Sisäinen "leirielämäaddiktini" ei todellakaan herännyt kuluneen viikon aikana, mutta sentään totuin leirielämän arkeen. Tämä toki oli vielä helppoa, ainakin telttailun rinnalla (mistä en ole koskaan ollut kiinnostunut). Päivärytmi ja aikataulut ovat kuitenkin sitä luokkaa, että jokaista pikkuasiaa olosuhteissa ei jouda murehtia. Paidan tyylillä ei väliä, kunhan se on puhdas. Riittävä ehostautuminen on iloisen ilmeen ylläpitäminen 3-5 tunnin yöunista huolimatta.

 Suosittelisinko leirityön testaamista tässä iässä? Kyllä, mutta en "itseparannuskeinona". Testasin viikkoa yhteismajoituksessa nuorison kanssa, olin 24/7 käytettävissä ja luovuin monista mukavuuksistani. Lopputulos: en tullut hullua hurskaammaksi enkä kokenut mitään erityistä valaistumista. Sen sijaan nautin monista asioista. Paikka oli siinä määrin kaukana, että sain ns. kotimaan matkailun hoidettua samalla vaivalla. Pidin alueesta todella paljon. Luonto oli kaunis ja päivän aikana sai kävellä oikein mukavasti. Porukka oli mukavaa ja sain kuulla hienoja pohdintoja. N. kuuden päivän aikana en käynyt kertaakaan kaupassa, eikä minun tarvinnut laittaa ruokaa. Jouduin siivoamaan lähinnä omat jälkeni. Omaakin aikaa jäi, kunhan sen vain osasi järjestää fiksusti. Esimerkiksi oppituntien valmistelu etukäteen mahdollisti sen, että joka päivä pääsin kävelylle. Se miten nopeasti tottuminen tapahtuu, on kiinni omasta asenteesta. Lisäksi on hyvä muistaa, että vähintää yhtä paljon tottumista on leiriläisillä. Jokainen joutuu tottumaan lyhyessä ajassa yhteismajoitukseen, aikatauluihin ja jo siihen, että seuraavat seitsemän päivää vietetään vieraassa paikassa. Jos koti-ikävä ei vaivaa, ne ns. oikeasti parhaat kaverit eivät välttämättä ole samassa paikassa.

Mikä olikaan tunnelma kokonaisuudessaan? Kyllä se taisi jäädä vahvasti positiivisen puolelle. Seuraavat päivät menevät palautuessa. Huomenna pääsen pitkästä aikaa jäälle, samoin keskiviikkona. Seuraava leiri on vasta reilusti heinäkuun puolella, eli laukkua ei tarvitse pakata aivan välittömästi. Yritän olla ajattelematta seuraavaa leiriä liikaa, mutta onneksi esille eksyneet ajatukset ovat lähinnä positiivisia. Mutta nyt olkoon aika nauttia pienestä lomasta ennen seuraavaa reissua. Tosin ajatus siitä, että "pikkuiset" on hetki sitten konfirmoitu ei liioin helpota tilannetta. Samaiset nuoret seisoivat tänään (hiostavat) albat yllä. lauloivat kenties jo ja ottivat vastaan ensimmäisen ehtoollisen. Jaahas, nyt lieneekin aika pyyhkiä silmäkulmat.

Kuvahaun tulos haulle homer simpson back to home

Oikein mukavaa sunnuntaita kaikille!

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Ohjeita taitorullaluisteluun osa 11: Kukkopiruetti

Viime aikoina taitorullaluisteluun liittyvät ohjeistukset ovat painottuneet hyppyihin ja perusluisteluun. Tällä kertaa voisi olla sopiva hetki kohdata uusi haaste: piruetti yhdellä jalalla ja "oikeaoppisesta" lähdöstä. No, koska variaatioita on niin paljon kuin niitä vain keksitään, on vaikeaa määritellä mikä on oikeaoppista. Ennen piruetin osaamista pitäisi kuitenkin hallita sirklaus takaperin sekä sisäkaari takaperin. Tosin ainakin omasta mielestäni tuo kaari tulee melkein itsestään. Pienenä "ennakkovaroituksena" kuitenkin totean, että taitorullaluistimilla piruetti on haasteellisempi kuin jäällä "tavallisilla" luistimilla. Tekniikka on sama, mutta taitorullaluistimien kanssa joutuu käyttämään enemmän keskivartalon lihaksia. Ja taas kerran ohjeet tulevat valitettavasti "omalla suunnallani", eli pyörimissuunta on vastapäivään.

Kukkopiruetti: Jaan ohjeet seuraaviin osiin: sirklaus, kaari taakse-ulos, lähtökaari, pyöriminen ja ulostulo. Vaikka äkkiseltään näin moneen osaan pilkkominen voi tuntua sekavalta, kokonaisuus tulee olemaan selkeämpi.
1. Sirklaus: Sirklaa takaperin niin, että suunta on myötäpäivään. Aluksi sirklaukseen voi varata enemmänkin aikaa, esimerkiksi täysi ympyrä on hyvä matka.

2. Taakse-ulos sisäkaari ennen pyörimistä: Jätä oikea jalka (joka on ulompi) maahan ja kohota hieman vasenta. Jalan ei tarvitse olla korkalla, pääasia että liu'ut sisäkaarella selkeästi yhdellä jalalla. Anna kaaren mennä niin pitkälle, että se on todella kaari. Rohkea kurvaus siis!

3. Lähtökaari piruettiin: Aseta kädet "kello kolmen" asentoon, eli vasen eteen ja oikea sivulle. Astu oikealta jalalta vasemmalle. Lähde etuperin niin tiukalle kaarelle kuin pääset. Pidä keskivartalon lihakset tiukkoina! Kun lähtökaari on todella syvä, pyöriminen alkaa automaattisesti, Aseta vapaa jalka sivulle niin, että olet X-asennossa.

4. Pyöriminen: Auta hieman käsilla vaudinotossa ja vedä nopeasti rintaa vasten.Vedä vapaa jalka koukkuun samaan tapaan kuin kukkoliu'ussa. Pyöri niin pitkään kuin pystyt.

5. Ulostulo: Kun pyöriminen saa riittää, astu oikealle jalalle ja tee taakse-ulos kaarelle alastuloasentoon.

Yhteenvetona kukkopiruetin voi kuvata esimerkiksi näin: sirklaus, kaari, lähtö piruettiin, pyöriminen, ulostulo. Piruetti on aluksi suorastaan pirullinen liike. Vaikka piruetti onnistuu taitorullaluistimilla, siihen on lähdettä ns. väkisin. Tässä yksi löytämäni video yhden jalan piruetista. Tämä on valitettavasti kiihdytyspiruetti, mutta idea on sama kuin kukkopiruetissa, asento vain hieman erilainen: https://www.youtube.com/watch?v=qfyJBwfWZuA

Mukavia treenihetkiä!

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Etsitään: käyttöohje Raamatulle ja Koraanille!

Mietin todella pitkään onko tästä aiheesta hyvä kirjoittaa, mutta riski otettakoon. Tuon ihanaisen terrorismin pitäessä länsimaalaisia varpaillaan, kerran jos toisenkin olen kuullut kritiikkiä uskontoa kohtaa. Tässä yhteydessä kritiikki kohdistuu nimenomaan islamiin, mutta myös uskontoihin ylipäänsä. Tuon kritiikin mukaan uskonto on rinnastettavissa mielisairauteen, hämärtyneeseen todellisuudentajuun yms. Tietyssä pisteessä ja hurmostilassa mielenterveyden rajoja varmaan koputellaankin, mutta siinä vaiheessa olla jossain todella kaukaisessa ääripäässä.

Ideologioita ja uskontoja yhdistää tavallisesti jokin lakikirja. Kristityillä Raamattu, muslimeilla Koraani, kommunisteilla mm. Marxin teokset, Maon punainen kirja jne. Jokainen lakikirja sisältää sääntöjä ja toimintatapoja, joita uskonnollisen tai ideologisen yhteisön tulisi seurata. Jo tavallinen arki kuitenkin sisältää niin erilaisia tilanteita, että täsmällisten lakipykälien laatiminen on haasteellista. Tällöin sääntöjä ja lakeja on sovellettava kunkin tilanteen mukaan. Sama pätee valtion lakiin. Jokainen rikos on oma yksilönsä, siispä lakipykäliä on tulkittava tilanteen vaatimalla tavalla.

Raamatun ja myös Koraanin tekstit eivät ole aivan viime vuosikymmenellä kirjoitettu. Yhteiskunta on laatimisen aikana ollut hivenen erilainen, ja säännöt vastaavat sellaisenaan laatimisen aikaista yhteiskuntaa ja elämää. Myönnän etten ole tarkkaan perehtynyt Koraaniin, joten en voi kovin jyrkkiä mielipiteitä sen sisällöstä muodostaa. Maalaisjärjellä voi kuitenkin edes olettaa, että Koraanissa ei ole tarkkoja ohjeita ajaa rekalla pääkadulla ja rysäyttää sitten paikallista ravintolaa päin. Mikäli näin on kirjoitettu, olen todella tietämätön!

Terrorismi ei ole ainoa ajakohtainen kysymys joka herättää kritiikkiä uskontoja kohtaan, mutta kenties tällä hetkellä puhutuin sitten seksuaalivähemmistöjen oikeuksien jälkeen. Uskallan kuitenkin väittää, uskonto on väärä kritiikin kohde näissä kysymyksissä. Itse siirtäisin kritiikin itse uskonnon käyttäjiin, toisin sanoen ihmisiin. Meillä ihmisolennoilla on merkillinen halu saada valtaa, ja harmillisen usein vallan saamiseen liittyy muiden samaa haluavien tuhoaminen, tai vähinkäänkin alistaminen. Kun kyse on vallankäytöstä, uskonto on mitä kätevin työväline. Ihminen voi "psyykata" itsensä toimimaan uskontonsa puolesta, jolloin esimerkiksi kuolemanpelko katoaa helposti. Tämän henkilön esimies kuitenkin tietää, että uskonto on työväline, jolla haluttu tavoite saavutetaan. Uskallan väittää, että uskonnon kustannuksella sotiminen ei pidemmän päälle liity itse uskontoon. Uskonnolla tosin voidaan kätevästi naamioida halua saavuttaa henkilökohtaisia etuja.

Itse "uskovaisena" kannata elämässä ja arjessa mukana olevaa uskontoa. Itse koen uskonnon antavan paljon jokaisella elämän osa-alueella. Siksi uskonnon hyväksikäyttö surettaakin. Kun itsekkyys lisääntyy vähänkin tietyn rajan yli, voidaan uskontoon liittyvän lakikirjan tekstiä soveltaa helposti omaa etua ajavaksi. Sama ilmiö tapahtuu muun muassa seksuaalivähemmistöjen paheksumisessa. Raamatusta tai Koraanista etsitään kohdat jotka tukevat kielteistä kantaa. Vaikka Raamatussa kielletään tappaminen, nokkela kristitty löytää helposti sellaiset kohdat, joiden perusteella tappaminen muuttuu oikeutetuksi. En ehkä saisi puhua näin kylmästi, mutta en myöskään näe syytä sulkea silmiäni totuudelta. Kun oma etu muuttuu ensisijaiseksi päämääräksi, sen tukeminen muuttuu harvinaisen helpoksi. Uskallan väittää, että riittävän älykäs, nokkela ja kokenut (sekä riittävän kiero) lakimies voi saada sarjamurhaajankin teot oiketuiksi. Toki tällainen on toivottavasti harvinaisempaa, mutta kenties muutamat rikolliset ovat osoittaneet tällaisen mahdollisuuden varsin realistiseksi.

Kun ihminen saa käteensä lakikirjan, hänelle lankeaa suuri vastuu sen käytön suhteen. Edes itse lain noudattaminen tuskin vaatii samanlaista vastuuta. Kun vallanhalu ja ahneus saavat vallan, muuttuu tapa tulkita lakia. Kuten olemme huomanneet, lopputulos voi olla hyvinkin murheellinen. Haluaisin kuitenkin korostaa, että ns. tavallinen arkiuskonto tulisi erottaa uskonnon väärinkäytöstä. En siis kohdistaisi kritiikkiä itse uskontoon, vaan ihmisiin jotka käyttävät uskontoa hyväkseen äärimmäisen kierolla tavalla.

Toivon hartaasti, että jokaisen uskonnon kannattajat pitäisivät puoliaan siinä määrin, että he kritisoisivat julkisesti uskonnon väärinkäyttöä. Oikein käytettyinä uskonnolla on paljon annettavaa koko ihmisen elämänkaaressa ja ylipäänsä arkisessa elämässä. En tarkoita tällä sitä, että jokaisen tulisi olla jonkin uskonnon edustaja. Jos jonkinlaista sopua halutaan pitää yllä, ekumenian ja uskontojen edustajien välinen dialogi on tärkeää. Näin reformaation juhlavuotena voin vain todeta, että uskonpuhdistus olisi nytkin tarpeen. Valitetettavasti projekti on siinä määrin mittava, että sen toteutuminen ei tapahtuisi aivan lähivuosina. Toisaalta 500 vuotta sitten yhtenä ongelmana oli uskonnon väärinkäyttö: maksamalla kirkolle ihmiset lunastivat vapautensa, viis armosta ja Kristuksen pelastustyöstä. Ensisijaisesti pitännee toki odottaa Kristuksen paluuta, mutta kieltämättä kaipailisin myös toista Lutheria, joka osaisi puhua järkeä uskonnon kuin uskonnon väärinkäyttäjille.

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Työharjoittelun jälkeisiä tunnelmia

Eiliseen Helluntaihin päättyi työharjoittelu. Viikko kokonaisuudessaan oli varsin työntäytteinen, mutta antoisa. Koulun kevätkirkossa olin herkistyä Suvivirren aikana, mutta sentään hillitsin itseni jotta paikalliset lapset eivät olisi joutuneet traumatisoitumaan myötähäpeästä. Tämä muutamat viimeiset tehtävät voin paljastaa hieman avoimemmin, sillä kyseiset tilaisuudet olivat täysin julkisia. Torstaina pääsin testaamaan saarnaamista nuorille tarkoitetussa messussa. Tilanne oli kohdeyleisön ohella haasteellinen siksi, koska turvallisen saarnastuolin ja mikrofonin sijaan jouduin pitämään saarnan alttarin edessä ja ilman mikrofonia. Onneksi sain kailotettua sen verran tehokkaasti, että ääni kantoi. Vaikka äkkiseltään tehtävää ei mieltäisi erityisen vaikeaksi, myönnän että ilman saarnastuolin suojaa olo tuntui hieman alastomalta albasta huolimatta. Sunnuntaina vuorossa oli pidempi saarna, johon olin "ladannut" todella paljon. Ehkä otin hieman liikaa paineita, sillä ensimmäisen saarnan onnistumisen jälkeen toisen tuli olla parempi. Tietenkään näin ei kannata asennoitua pitkään, sillä visio itsessään on varsin epärealistinen. Itse saarnaan pitäminen sujui muuten ongelmitta, mutta se ihana suun kuivuminen yllätti, ja tietenkään en varannut mukaan vesilasia. Seuraavalla kerralla fiksummin..

Harjoittelun aikana minulle on kehittynyt jotain periaatteita saarnaa tehdessä. Konkreettisuus on yksi, mutta erityisen tärkeänä pidän sitä, että saarnan sisällössä tulee ilmetä miksi se koskettaa kuulijoita. Jos puhe sisältää vain kuvausta Jeesuksesta ja opetuslapsista, miten se loppujen lopuksi liittyy kuulijoihin? Toki kuolemallaan meidät pelastanut Kristus on varsin merkittävä henkilö luterilaisessa kirkossamme ja koko kristinuskossa, mutta viesti jää silti teorian tasolle. Vaikka saarnaajana tieni on hyvin alussa edes alkumetrien suhteen, pidän tärkeänä ottaa mukaan arkisia käytännön esimerkkejä niin, että mahdollisimman monille seurakuntalaiselle olisi jotain mikä koskettaa. Toki vähemmän onnistuneita saarnoja tulee varmasti olemaan, mutta kokemusta ovat nekin.

Ylipäänsä koko harjoittelusta jäi todella positiivinen "fiilis". Suurin ilo oli kuitenkin se, että seurakuntalaiset olivat tyytyväisiä toimintaani. Onneksi pääsen jatkossakin, vaikka hieman harvemmin gradun tekemisen vuoksi osallistumaan messuihin ja kenties muuhunkin toimintaan.

Lauantaina olisi edessä lähtö rippileirille. Sitä ennen yritän parhaani mukaan palautua, sillä rippikoulutyö on periaatteessa 24/7 -työtä. Kieltämättä odotan mielenkiinnolla ja ehkä kauhullakin miten kärsivällisyyteni riittää niin intensiivisessä hommassa. Jostain syystä uskon sen riittävän.

Liikunnan suhteen olen päässyt hieman aktivoitumaan. Muutama päivä sitten treenasin taitorullaluistelua. Tänään olisin halunnut mennä myös, mutta valitettavasti koko päivän on satanut. Ehkä huomenna paremmalla onnella.. Sisäkolmoset alkavat sujua viimeinkin, ja uskaltauduin kokeilemaan kaksoiskolmosia. Jokunen yritys onnistui, mutta vain toisella puolella. Valssihyppy, salchow ja tulppi menevät jo ongelmitta, mutta vaativat varmuutta. Ritti se sijaan on hieman hakusessa. Jokunen toki onnistuu, mutta jokin siinä hypyssä nyt aiheuttaa hankaluuksia. Toistoja toistoja.. olen harjoitellut myös ulkokolmonen-laukka-askel -yhdistelmää sekä rittiaskeleita. Ehkä se siitä.. Muu liikunta on koostunut tanssiharjoitteista, keskivartalotreenistä, lenkeistä sekä satunnaisista hyppyharjoituksista. Kieltämättä kaipaan kovasti jääharjoittelua, myönnetään. Valitettavasti pääsen jäälle aikaisintaan (ehkä) kuun lopulla.

Mitään suurempia projekteja ei tällä viikolla ole edessä, lähinnä valmistautumista rippileiriin sekä valmistelua. Toisin sanoen kirjoitan oppituntien lopullisen rungon ja yritän haalia riittävästi vaatetusta viikoksi.

Oikein mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!


lauantai 3. kesäkuuta 2017

Kaikkein paras opiskelupaikka on..

Ilmeisesti teksti rakentuu jälleen nostalgian merkeissä. Lisäksi tämä voisi olla jonkinlainen jatko-osa maaseutu vs. kaupunki- aiheelle. Vuosittain julkaistaan listat Suomen lukioista paremmuusjärjestyksessä. En ole liioin ymmärtänyt kyseisen listan merkitystä. Lukioiden koot kuitenkin vaihtelevat, ja mitä enemmän pohjoista kohti mennään, sitä harvemmassa lukioita on. Jo ammattikorkeakouluaikoina kummastelin pääkaupunkiseudun lukioiden vertaamista. Ehkä joku kummastelee asennettani, mutta syy on yksinkertainen. Omana lukioaikanani vaihtoehtoja oli yksi, tai tavallaan neljä. Kaksi muuta olivat toisessa kaupungissa. Vaikka matka-aika on samaa luokkaa kuin esimerkiksi Helsingin seudulla lukioilaiset saattavat matkustaa, raja paikkakuntien välillä tuntui pidentävän matkaa. Minulle matka olisi ollut pidempi, valitsemani lukio oli myös bussimatkan, eli n. 10 km:n päässä. Tämän ohella olisi ollut yksi lukio, mutta ilmeisesti maine ei ollut paras mahdollinen.

Sen sijaan että olisimme kilpailleet lukioiden välillä, "parempi" väki meni lukioon, siis siihen ainoaan mikä kaupungissa oli. Me taajaman asukkaat luonnollisesti valitsimme tuon lukion, joka oli kuntarajan toisella puolella. Harvempi halusi jäädä oma kunnan lukioon. Koomista kyllä, matkaan olisi mennyt enemmän aikaa jos olisi valinnut lukion oman kunnan puolelta. Minulle kaikki tarinat "huonommasta" lukiosta olivat kuulopuheita, joihin asianmukaisesti luotin täysin. Rahvaanomaisempi väestö valitsi tietenkin ammattikoulun. Ennen kuin joku pitää minua järkyttävänä elitistinä, mainittakoon että arvostan ammattiopetusta sekä ihmisiä, joiden käytännön taidot riittävät selaisen omaksumiseen. Kuten olen joskus aikaisemmin todennut, auta armias häntä joka erehtyisi ajamaan minun korjaamallani autolla. Mutta nuoriso oli selvillä statuksestaan, joten se heille sallittakoon.

Olen jonkin verran päässyt jutustelemaan yläasteikäisten sekä lukiolaisten kanssa. On päässyt jyvälle mitkä lukiot ovat parhaita, ja mitä pohjasakkaa. Ammattikouluista ei jostain syystä puhuta lainkaan. Hassua kyllä, ne tulevat vaihtoehtojen joukkoon ylioppilaaksi pääsemisen jälkeen. Lukioiden paremmuusjärjestys näyttäisi olevan varsin loogisesti selitettävissä. Jos keskiarvoraja on yli 9, on varsin ymmärrettävää ja "älliä" löytyy useammasta ylioppilastutkinnosta. Jos taas raja on hieman yli 7 tai alle, minunlaisiani "ämmän ja ceen" papereiden kirjoittajia löytyy enemmän. Vasta nyt olen vain ymmärtänyt, että tässä on aihetta kilpailemiseen. Toisaalta ymmärrän kilpailun lukioiden välillä paikkakunnilla, joissa lukioita on enemmän. En ole kysynyt tuttavien mielipiteitä, mutta en yllättyisi jos paikkakunnallani ammattikoulun valinneet olisivat pitäneet lukiolaisia elitisteinä ja hienostelijoina. Oppilaitoksiin liittyvistä sosiogisista ilmiöistä saisi kirjoitettua varmaankin jo omanlaistaan valtiotiedettä. Jokainen, vähänkin terveellä järjellä ajatteluun kykenevä tietää ettei turhia ammatteja ole. No, ehkä jokunen löytyy jos oikein etsii? Teologian opiskelijanahan olen oikea sosiologian ja sosiaalipsykologian asiantuntija. Siksi uskaltaudun toteamaan, että opiskelupaikka tai sen edustama kategoria edustaa oman yhteisönsä, jonka tulee myös vaalia asemaansa. Asia ei ilmene toki näin vakavasti, mutta kenties jotain yhteishenkeä on havaittavissa. Sama pätee korkeakouluihin. On parhaat ja huonoimmat. Järjestyspaikan määrää paikkakunta, mutta toisaalta myös ala. Arvostut alat tietenkin nostavat statusta. Toisaalta sisäänpääsyn haasteet lisäävät myös arvostusta. Lääkäri, lakimies yms. kuuluvat varmaankin listan kärkeen. Toisaalta konservatorioon päässeitä arvostetaan soittotaidon vuoksi, vaikka muusikon elämä ei olekaan kaikkein helpointa, saati sitten säännöllistä.

Onko tällainen vertaileminen hyvä asia? Asiaa voisi tarkastella kahdesta näkökulmasta, eli varsinainen vastaus jää saamatta. Tasapuolisuuden/tasa-arvon/minkä lie kannalta vertailu ei tietenkään ole mukavaa. Jos keskiarvo ei riitä huippulukioon, voi parempaan lukioon päässyt kaveriporukka karsastaa keskinkertaiseen lukioon joutunutta. Toisaalta kaveriporukka voi kannustaa (tai painostaa) panostamaan korkeaan keskiarvoon. Itse olisin varmaan erakoitunut, sillä häpesin arvosanojani omassa kaveriporukassani, vaikka muuten heistä jäi todella positiiviset muistot. Toisaalta.. olisinko voinut vain ahkeroida enemmän? No, sitä lienee turha murehtia tässä vaiheessa. Ns. huippulukiossa opiskelu voi siis motivoida, mutta toisaalta myös tulevaisuuden valintoja saattaa pohtia ystävien suunnitelmien mukaan. Toisaalta ystävät voivat kannustaa niinkin, että uskallus riittää hakemaan myös haasteellisempiin kohteisiin. Yhteenveto: ei kompromissia.

Toisena näkökulmana voisi olla aiemmin mainittu yhteisöllisyys. Yleisestä tasa-arvosta huolimatta on kaksi ryhmää: me ja muut. Me olemme tavalla tai toisella edustavampia kuin muut. Saisiko näin ajatella? Ei, ei ainakaan yleisten sääntöjen perusteella. Luulen että vertailu on puoliksi leikkimielistä. Tietenkin kaikki tulevat toimeen keskenään (toivottavasti?). Muistan miten amk-aikoina haalarimerkit sisälsivät usein naureskelua humanisteille. Tuskin terveydenhuoltoalan ja tekniikan alan amk-opiskelijat olisivat heittäneet mätiä tomaatteja humanistien päälle, mutta näin selän takana huumori oli ilmeisesti hauskaa. Jostain syystä en tajunnut vitsiä. Toisaalta en osaisi naureskella terveydenhuoltoalan opiskelijoillekaan. Lukioajoista minulla ei ole niin tarkkaa muistikuvaa. On vain jäänyt muistikuva että lukio on paras vaihtoehto. Kuuluimme siis ilmeisesti kermaan, mutta itse kuuluin tuossa kermassa pohjasakkaan. Tietenkin arvostin ja arvostan sitä ystäväpiiriä johon kuuluin, mutta statuksemme tehtiin selväksi. Vaikka me ihmisolennot olemme tietoisia yleisistä säännöistä, käymme jonkinlaista taistelua valta-asemasta. Niin kauan kuin käytös pysyy hyvänä ja samat vitsit naurattavat kaikkia, en näkisi ilmiötä pahana. Osa ihmisyyttä niin ikään.

Kannattaako lukioita ja oppilaitoksia vertailla? Vertailkoon minun puolestani, kunhan tavalla tai toisella muistutetaan, että koko totuus ei ole noissa keväisissä listoissa.