lauantai 27. heinäkuuta 2019

Pian toiselle leirille!!!


Hupsista! Tässä vaiheessa onkin hyvä herätä siihen faktaan, että ylihuomenna olisi taas lähtö leirille! No, mikä jottei. Olenko aloittanut pakkaamisen? Hmm.. tavallaan? Kai suihkutettavan hoitoaineen siirtäminen matkalaukkuun lasketaan pakkaamiseksi?

Yleisfiilis
Tietenkin taas on haikeaa kun puolisosta on taas viikon erosta. Mutta kohtuullisen kokemusmäärän jälkeen tiedän, että viikko menee vauhdilla. Haikeuden ohella odotan kuitenkin leiriä innolla. Valmistelut on hoidettu, siis sellaiset jotka ovat tehtävissä etukäteen.

Se mistä leireissä pidän myös, on kotimaan matkailun hoituminen samalla kerralla. Tarkkaa sijaintia en voi mainostaa, mutta tällä kertaa edessä olisi vähän pidempi reissu Keski-Suomeen asti. Siellä suunnilla ei muuten ole tullut hetkeen käytyä! Neljän ja puolen tunnin bussireissu voi toki olla ainakin ahterille rankka kokemus, mutta kenties siitä selvitään.


Kuvahaun tulos haulle homer simpson camp



Toinen mistä pidän, on leiripaikka. Toistaiseksi kaikissa olen saanut nauttia luonnosta, vedestä, kävelemisestä ja tietenkin hyvästä ruuasta. Myös selkeä päivärytmi on oikein mukava juttu, enkä koe oman ajan vähäisyyttä ongelmaksi. Tai no, öisin kaipaan unirauhan, mikä ei varmaan ole kovinkaan tavaton toive.

Jännittääkö jokin?
Tavallaan kyllä, taas luvassa on täysin uusi porukka ja uudet kollegat. Mutta lähden siitä oletuksesta että kaikki ovat vähintäänkin pohjimmiltaan ”hyviä tyyppejä”. Ainakin tähän mennessä homma on toiminut hyvin.

Aluksi jännitin kelejä: Vaikka itse tykkään helteistä, säätiedotus näytti hieman huolestettuvalta. Säät ovat siis todella olennainen osa leiriä, sillä ne määrittelevät mitä voidaan tehdä ja missä. Voimakkaat helteet tarkoittavat sitä, että on katsottava tarkaan että porukka juo riittävästi. Monilta helle myös vie yöunet, ja ylipäänsä väsyttää. Kun luvassa onkin viileämpää säätä, parempi niin. Porukka on pirteämpää, eikä nestehukkaa tarvitse pelätä yhtä paljoa. Ja jos sateet pysyvät vähäisinä, ulkona jaksaa paremmin riehua, pelata yms.


Kuvahaun tulos haulle homer simpson rain


Leirin hengellinen anti
Tämä on vähän arka aihe, mutta menköön. Ei varmaan ole kovinkaan suuri yllätys, jos paljastan olevani ns. uskovainen. En koe olevani ”hihhuli” tai muutenkaan ”raskaan sarjan uskis”. Hengellisen elämän huoltaminen on kuitenkin oleellista, missä työllä ja vapaaehtoistyöllä on suuri rooli. Niissä hengellisyys siirtyy kuplasta ihmisten kohtaamiseen.

Vaikka periaatteessa ja käytännössä minä olen ”kantavassa” roolissa, koen itsekin saavani näissä tehtävissä paljon. Työtehtävissä (myös vapaaehtoistyössä) koen, että annettu tehtävä positiivisella tavalla ”pakottaa” käsittelemään hengellisyyttä eri näkökulmista, ei vain siinä mihin itse omassa arjessani olen tottunut.

Yhteenvetoa:
Jos siirryn hengellisyydestä maallisempaan, luonnollisesti odotan innolla myös leirin ruokailuja. No hei, olennainen osa päivää! Toivon myös, että säät suosivat ulkoilua, ja että onnistuisin itsekin sellaisia kelejä hyödyntämään. Jos tulee mahdollisuus, jälleen toivon että pääsisin esim. koppipalloa pelaamaan. Vaikka kelit viilenevät, uikkarit voisi varmuuden vuoksi pakata..

Ennen kaikkea toivon, että voisin osaltani antaa mahdollisimman monille mahdollisimman mukavan leirikokemuksen. Ja sitten.. toivon ettei muutama biisi soisi päässä tällä kertaa niin usein, etenkään keskellä yötä..


Kuvahaun tulos haulle homer simpson guitar

torstai 25. heinäkuuta 2019

Minimalismihaaste: Liika tavaramäärä ahdistaa, mutta olisiko minusta siihen?


Minimalismi näyttää olleen puheenaiheena jo pidemmän aikaa. Myönnän kiinnostuneeni asiasta, mutta oikeastaan ennen kuin ehdin kuulla itse käsitteestä. Erityisesti muutaman kuluneen vuoden aikana olen kokenut pienemmän tavaramäärän rauhoittavaksi. Tämän ymmärrettyäni alkoi naurattaa. Jo lapsesta asti olen pitänyt suurta tavaramäärää stressaavana, ja mikä hauskinta: erityisesti ala-asteiässä sitä tavaraa todellakin oli!

Leluja lattiasta kattoon!
Leikin leluilla ehkä nykypäivän perspektiivistä nolostuttavan pitkään. Mutta silloin se oli ”normaalia”. Ehkä kuudesluokkalaiset alkoivat siirtää lelunsa säilöön, mutta esimerkiksi alle 12-vuotiaista moni leikki leluilla, ehkä suurin osa. Taisimme yhden kaverini kanssa 7-luokkalaisina kokeilla mukamas salaa leikkiä Barbie -nukeilla. Omalla kohdallani kokeilu tuotti pettymyksen: leikkiminen oli muuttunut ”aneemiseksi”, eikä se ollut enää hauskaa.

Oma lapsuuteni sijoittui 80 -ja 90-luvulle. Tuolloin lisääntyivät erityisesti sellaiset lelut, joihin tuli kerätä lisätarvikkeita. Näihin kuului esimerkiksi Baby Born -nukke, jonka oheiskrääsä meni surkeasta laadusta huolimatta hienosti kaupaksi. Nukelle ei kuitenkaan ostettu erikseen lelukaipasta vaippoja, vaan minun ja kavereiden vanhemmat ostivat urhoollisesti ”oikeita” vaippoja lähikaupasta. Vaikka tekstini saattaa antaa asiasta negatiivisen kuvan, olen aina ollut kiitollinen vanhemmilleni (vaiko joulupukille?), sillä minun ei koskaan tarvinnut pahemmin hävetä jonkin lelun puuttumista tai kadehtia muita. 


Kuvahaun tulos haulle baby born doll


Ja se tavaran määrä.. se oli järkyttävä! Ja koska moni lelu vaati näitä ihania lisäosia, muoviroinaa todellakin oli siellä täällä vaikka miten siivosi. Vaikka leluilla leikkimisen aika näyttää vähentyneen, jollain kierolla tapaa pidän sitä hyvänäkin asiana..

Entäs nyt?
Nykyinen asunto on kolmio. Puolison kanssa yhteisymmärryksessä olemme pitäneet tavaramäärän pienehkönä. Poikkeus tästä on vierashuone/puolison tyttären huone. Niin no, jonnekihan ne soittimet, työpöytä ja kuvataidetarvikkeet pitää sijoittaa?



Kuvahaun tulos haulle dilemma


Ehkä joku pitäisi esimerkiksi olohuonetta liian tyhjänä, mutta itse pidän siitä.

Voisinko ryhtyä tavaran systemaattiseen vähentämiseen?
Kyllä ja en. Esimerkiksi vaatteista laitan pois tai keräykseen säännöllisesti selkeästi käyttämättömäksi jääneitä vaatteita. Koriste-esineissä nousee haasteeksi potentiaalinen tunnearvo. Jos olen saanut jonkun nätin koristeen lahjaksi, en suoraan sanottuna kehtaa laittaa sitä pois tai esimerkiksi myydä kirpparilla. Jälkimmäiseen syy on yksinkertainen: Pelkään että antaja pongaisi ja tunnistaisi esineen. Ja mikähän tähän on todennäköisyys jos esine on saatu esim. 15 vuotta sitten..


Kuvahaun tulos haulle homer simpson embarrassed













Toisaalta valehtilisin niin lukijoille kuin itsellenkin, jos väittäisin että mitään poistettavaa ei olisi, siis muutakin kuin lahjoja. Perimmäinen ongelma ei siis ole niinkään haluttomuus luopua, vaan laiskuus aloittaa. Toisaalta (taas kerran) vähennysprojekti on pysynyt jatkuvana, eikä uutta ole pahemmin tullut hankittua. Nuo kuvataidevälineet ovat vain oma haasteensa, eli joku säilytyspaikka pitäisi kehitellä..

Poikkeuksena ”kaksiulotteiset” esineet
Matot, taulut, juhlisteet yms. ovat poikkeus. Tosin näissäkin noudatan mielelläni seesteistä ja rauhallista linjaa, ellei esim. taulu ole pienehkö ja keskellä tyhjää seinää. Tällä hetkellä matoissa pitämme väriskaalan vaaleana, sillä lattia tumma, sellainen ruskeanharmaa. Ei siis ihan perinteisen puuparketin värinen.

Mutta esimerkiksi mitään keskelle lattiaa laitettavaa sohvapöytää tms. en kaipaile. Jotenkin pidän siitä, että tilassa ei ole ”esteitä”.


Kuvahaun tulos haulle sotka matto Tällainen pongattiin Sotkasta ja vielä puoleen hintaan!



Ekologinen ulottuvuus?
Niin no, ainakin uusien tavaroiden hankkimisen vähentäminen kaiken järjen ja logiikan perusteella lienee ekologinen vaihtoehto. Toisaalta viime aikoina kaiken uuden hankkiminen on jäänyt vähemmälle, enkä mitään ole pahemmin kaipaillut. Tosin kotityöpisteeksi olen harkinnut pientä baaripöytää. Oluttuoppia tms. en kaipaile mukaan, vaan työpistettä jossa voisi työskenellä myös seisten, ja veisi mahdollisimman vähän tilaa.

Aina jos mahdollista, hankin mieluummin käytettejä (mutta hyväkuntoisia) huonekaluja yms. Nettikirppareilla lienee kuitenkin hyvä olla varovainen, sillä ”hyväkuntoinen” käsitteenä voi tarkoittaa eri ihmisille vähän eri asiaa. Ja sitten on tietenkin se (tavallisesti) tosiasia, että laadukas tavara kestää pidempään. Eli joissain tapauksissa uuden hankkiminen ei välttämättä ole huono ajatus.


Kuvahaun tulos haulle homer simpson thinking


Millaisekseni tämän asunnon lopulta haluaisin?
Kuten joskus olen varmaan täälläkin todennut, sellainen täysin skandinaavinen sisustustyyli on meikäläisellekin turhan vilpoinen. Pidän väreistä, mutta hillityistä sellaisista. Tämän ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa ainoastaan valkoista ja harmaata. Pidän kuitenkin hillityistä kuoseista, mutta villimpi menee piristävänä yksityiskohtana yksivärisyyden keskellä.

Pidän siitä, että jokainen huone on vähän eri värinen. Keittiöstä puuttuu toistaiseksi selkeämpi linja. Jos jotain sinne toivon löytäväni, niin uudet verhot. Ja kenties läppärini ja ylipäänsä työpisteeni pois pöydältä.. Ja kuinkahan pitkään olen tätä suunnitellut??

Toisaalta en usko että olisin koskaan 100%:sen tyytyväinen, vaan projekti tulee olemaan niin ikään kestoharrastus. Mikäs siinä!

Millaisessa asunnossa te viihdytte?

maanantai 22. heinäkuuta 2019

Brutaali kesäharrastukseni jo 30 vuoden takaa..


Jokaiseen kesään liittyy omat trendilajinsa, ja ennen itsestäänselvyyksistä tehdään hienoilla nimillä uusia. Minusta on mukava liikkua luonnossa, ja pääseminen esimerkiksi mökkiympäristöön on lapsesta asti ollut rentouttavaa ja vapauttavaa. Eihän sitä silloin noilla sanoilla osannut kuvata, tunne vain sai nimen vuosien mittaan.

Toisaalta kaikella on kääntöpuolensa, myös positiiviset. Kun sosiaalisessa mediassa hehkutetaan metsän ja luonnon terveysvaikutuksilla, ainakin ihmiset kiinnostuvat asiasta, nostavat pyllyn penkistä ja todella hakeutuvat luonnon läheisyyteen säännöllisesti. Ennen se oli yksinkertaisesti mukavaa, nyt se on terveellistä ja trendikästä. No, jos lopputulos on positiivinen, mitäpä tässä enempiä valittamaan.

Oma kesäharrastukseni on (toistaiseksi) vähemmän trendikäs: Onkiminen.

Miksi onkiminen?
Tähän puuhaan hurahdin jo pienenä. Aikuiset perehdyttivät minua parhaansa mukaan, mutta suurimman työn taisi tehdä pappa. Pappa oli itsekin ahkera kalamies, ja kertoi mielellään vinkkejä aina kellonajoista syöttiin. Virvelin heittäminen on innostanut vähemmän.

Alle kouluikäisenä ongin mielelläni, mutta turvallisuussyistä en saanut itse laittaa matoa koukkuun. Asia on täysin ymmärrettävissä, joten eipä siitä katkeruutta jäänyt. Mutta jos aikuiset lähtivät kalaan ilman minua.. se harmitti! Tuossa vaiheessa olin siis vielä rasittavaa seuraa, kun motoriikka ei ihan riittänyt madon laittamiseen ja kalan irrottamiseen koukusta. No, kumpikin on sujunut jo pitkään.



Kuvahaun tulos haulle bambu onki


Jokin siinä onkimisessa on aina viehättänyt. Periaatteessa ja käytännössä onnistuisin kuluttamaan sen puuhan parissa koko päivän. Tärkeä osa projektia on matojen kaivaminen viralliselta ”matopaikalta”. Yleensä ongin laiturin päästä, koska olen todella surkea soutamisessa.

Eikö kalat ja madot ole inhottavia?
No eivät. Näin pesco-vegetaristina pidän onkimista ja muutakin kalastusta erittäin hyvänä harrastuksena, vaikka vain kesäajalle jääkin. Ainakin tiedän mistä ruoka tulee ja mitä vaiheita projektiin kuuluu.

Okei, jotain epäkohtia tähän puuhaan liittyy. Madon laittaminen ei suoranaisesti ole ongelma. Joskus mato tuppaa olemaan niin vikkelä, että en nakkisormineni meinaa saada sitä koukkuun. Periaatteessa madosta ei kai pitäisi jättää ylimääräistä koska kala ei tartu koukkuun, mutta toisaalta tasokkaaampi mato voi houkutellla paremmin.


Kuvahaun tulos haulle kastemato



Entä se kalan irrottaminen koukusta? Niin no, sätkivän ahvenen kanssa saa vähän varoa, mutta napakka ja nopea ote saa selkäevän alas. Oikeastaan särki on haasteellisempi, koska sen pinnalla on limakerros mikä tekee kalasta himskatin liukkaan, mikä taas lisää kalan mahdollisuuksia päästä pakoon.

Se mistä en perusta, on kun erityisesti ahven nielee koukun totaalisesti. Voi sitä vääntämistä, kääntämistä ja vetämistä.. Edellisellä onkimissessiolla neljä ahventa ystävällisesti teki saman tempun.



Kuvahaun tulos haulle ahven Kuva Wikipediasta, omat ahvenet olivat vähän junnu -kokoa.. 


Itse alusta loppuun (ainakin melkein)
Olen vuosia pitänyt kiinni siitä, että teen homman itse alusta loppuun. Tosin usein paistajaksi tms. tarjoutuu usein joku muu. Osaan homman itsekin, mutta laiskuus tuppaa pääsemään niskan päälle. Matojen kaivaminen, madon laittaminen koukkuun ja kalan irrottaminen sen sijaan kuuluvat automaattisesti omiin velvollisuuksiin, samoin perkaaminen.

Perkaamisesta on pakko myöntää, että ahventen suomustaminen ei kuulu vahvuuksiini. Suomut lentelevät sinne tänne. Lopulta kalan suomut ovat omassa kropassani naamaa ja hiuksia myöten. Tosin pienempi liike veitsen kärjellä näytti vähän auttavan.. Särki on tässä suhteessa armollisempi.

Noloa tunnustaa, mutta paistamisen kohdalla laiskuus alkaa iskeä..


Kuvan mahdollinen sisältö: nurmikko ja ulkoilma


Pohdintaa
Tekstistä tuli siis onkimis -painotteinen. Puuhaa voisi luonnehtia ajan mukaisesti meditatiiviseksi, ekologiseksi, stressiä lievittäväksi jne. Löytyyhän niitä adjektiiveja joihin liittyy useita amerikkalais -ja brittitutkimusten johtavien lääkäreiden ja tiedemiesten lausuntoja. Itse vain yksinkertaisesti tykkään onkia.

Viime kesänä aloin pohtia tämän harrastuksen laajentamista nykyiselle asuinalueelle. Onki jäi kuitenkin hankkimatta. Onnistuuko vielä tänä kesänä? -En tiedä. Ehkä? Kysymysmerkillä on ehkä syöttien etsiminen. Pappa aikoinaan laittoi matoja kylmäkellariin säilöön. Kylmäkellari löytyy täältäkin, mutta siinä vaiheessa kalastusta olisi kai hyvä tehdä useammin kuin kerran kesässä. Hmm, saa nähdä..