lauantai 13. lokakuuta 2018

Treenikuulumisia: Kevennetty viikko ja totuttelemista ulkoiluun


Olisikohan se sitten treenikuulumisten aika! Ihan ekana voin myöntää pitävänä ns. kevennettyä viikkoa. Taustalla ovat käytännön syyt, ja toisaalta palautumisen ja sitä kautta kehityksen tavoittelu. Kuluneen viikon aikana opinnot vaativat keskimääräistä enemmän aikaa ja panostusta, eli aikaa menee pikkuisen enemmän tenttikirjojen ääressä kuin yleensä. Toki opiskeluun on tullut panostettua ihan kiitettävästi (omasta mielestäni), vaikka ehkä enemmänkin olisi voinut käyttää aikaa. Syynä ei ole ollut treeni, vaan pienoinen aikaansaamattomuus erityisesti työskentelyä aloittaessa. Mutta no, pääasia että hommat hoituvat! Mutta miten onkaan mennyt?

Yleiskunto ihan.. hyvä?
No joo, ei mikään huippu mutta ei kai tässä ihan rapakunnossakaan olla. Toki sellaisen mahdollisuus hieman mietitytti, sillä jätin tarkoituksella pois suurimman osan sykettä nostavista harjoitteista. Syy: kisaohjelman kun vetää läpi pari kolme kertaa, siinä on samassa paketissa harjoitusta aina HIIT:stä ties mihin lihaskestävyyteen.

Jos aivan rehellisiä ollaan, lenkkeily on tuottanut ongelmia viime aikoina. Kyse ei ole niinkään väsymisestä, vaan kyllästymisestä. Okei, ehkä tuo ”kävelykunto” on tosiaan päässyt rapistumaan. Juoksukuntoa en halua edes kommentoida. Mitä oikein pääsi käymään? Tuliko minusta lenkkeilyn vihaaja? -Ei suoranaisesti. Keväällä ylikunto alkoi antaa merkkejä itsestään, jolloin oli pakko höllätä.

Syksyn aikana en edes poistunut kämpästä sen jälkeen kun iltapäivällä sinne saavuin. Suunnilleen.. 4-5 viikkoa (??) olen ”pakottanut” itseni iltakävelylle, siis ihan lyhyelle. Aluksi se oli vajaa 10 minuuttia, nyt vajaa puoli tuntia. Muun treenin suhteen ei ole tapahtunut muutoksia. Tiedän että nuo matkat/ajat kuulostavat varmaan säälittäviltä. Sen verran kuitenkin tunnen itseäni, että saadakseni jonkun asian rutiiniksi on aloitettava pienistä määristä. Mitään suuria muutoksia en ole havainnut, paitsi että nuo pidemmät (edelleenkin lyhyet) lenkit ovat käyneet kevyemmin. Outoa ehkä, mutta esimerkiksi jäällä jaksan hienosti, mutta kevyt lenkkeily sen sijaan käy raskaaksi.


Kuvahaun tulos haulle homer simpson running


Edistystä jäällä
Suurena apuna on ollut perusluistelun ja teränkäytön harjoittelun lisääminen, mikä vieläkin kaipaisi kyllä preppausta. Myös kädet ylhäällä tehdyt harjoiteet tuntuvat paranteen kehonhallintaa jossain määrin. Lisää aiheesta löytyy täältä. Kolmoskäännökset ja käänteet menevät paremmin, mutta esimerkiksi takaperin käänteet sekä sisä- että ulkoterällä ovat aika.. no, saisin arvioksi varmaan ”hyvä yritys”. Twizzle on edelleenkin työn alla, sisäterällä menee hieman paremmin, mutta se pirulainen tuppaa muuttumaan sarjaksi kolmosia. Selitys: kolmosissa on selkeä kaari, eli liike ei ole pyörivä. Twizzle puolestaan ei sisällä kaaria, vaan eteneminen tapahtuu pyörien.


Kuvahaun tulos haulle rocker three turn 
Kyseessä on siis vastakolmosen "kuvio", eikä esimerkiksi kaksi pussaavaa ympyrää tai tissit. 


Hypyt paranevat hiljalleen. Kaksoissalchowissa olen saanut yläkroppaa mukaan, samoin axelissa. Hassua että nämä ns. helpot hypyt ovat meikäläiselle vaikeita! Kaksoisritti paranee myös vähitellen, mutta onnistunut alastulo on vielä hakusessa. Ehkä joskus.. Flippiä teen kaksoisena ns. huvin vuoksi silloin tällöin. Lutzia ja tulppia teen vain yksöisinä. Hyppyjen ohella piruetit menevät paremmin. Nyt selkäkin on ollut siinä jamassa että biellmania on uskaltanut kokeilla muutaman kerran! Ja se pirhanan rittipiruetti.. se edistyy mutta harmittavan hitaasti.

Tavoitteita/ suunnitelmia?
Tuon ulkoilun yritän tosiaan saada tavaksi, ja vähitellen myös pidentää matkoja. Toisaalta lenkkeilyn pidennyttyä yli puolen tunnin reissuihin myös lyhyet, vartin reissut ovat sallittuja ja kenties pakollisia. Kuntosalilla tulee käytyä 2-3 kertaa viikossa. Viime aikoina olen kieltämättä pohtinut pitäisikö salitreeniä vähän vaihdellakin.. huomasin nimittäin jämähtäneeni aika pahasti paikoilleni. Tuo selkäkipu helpotti lopulta tehostetulla selkätreenillä vastuksen kanssa. Koska peruslaiska olen, olen ihan tyytyväinen kun pari kertaa viikossa on riittänyt. Akroliikkeiden paluu sen sijaan on ollut piristävää!


















Jääharjoittelu kaipaisi jälleen suunnittelua. Erityisesti hypyissä olisi hyvä vieläkin vähentää ns. painotettavien hyppyjen määrää. Olen miettinyt asteistaista kaavaa esimerkiksi kahden hypyn tapaan. Hyppyä A harjoitellaan eniten, hyppyä B hieman vähemmän ja muita kerrataan. Tällä hetkellä eksyn joka kerta axelin sekä kaksoissalchowin –ja ritin liialliseen painottamiseen. Tulppi, flippi ja lutz jäävät kerrattaviksi hypyiksi. Fiksuinta olisi kai ottaa yksi vaikea hyppy, toinen maksimissaan 3-5 toistolla ja painottaa jotain yksöishyppyä. Hyvä suunnitelma! Onnistuisikohan se käytännössäkin?

Pidemmän päälle yritän pitää rentoutta yllä ja panostaa perustekniikan kertaamiseen. Myös kevennyttyjä viikkoja voisi opetella pitämään säännöllisesti. Mainittakoon että tuo lenkkeily ei ole oikeastaan kunnon, vaan henkisen hyvinvoinnin ylläpitämistä varten. Ajatuksena on siis päästä raittiiseen ilmaan säännöllisesti muutenkin kuin hyötyliikuntana. Salitreenin suhteen painopiste on kehonhallinnassa sekä lihaskunnon ylläpitämisessä ja hyvällä onnella parantamisessa. Näin piakoin viisi vuotta lajia harrastaneena on ollut mielenkiintoista huomata miten perustekniikan ohella myös oikeanlaisen harjoittelun oppiminen vaatii harjoittelua.

Kuvahaun tulos haulle learning

Ei tästä eroon pääse vaikka miten yrittäisi..

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Kiitollinen "itsestäänselvyyksistä"


No sehän on itsestäänselvyys!” Ainakin tämän pitäisi olla hyvinvointimaa, vaikka todellisuus voikin olla hieman toisenlainen. Yhä enemmän näittäisi siltä, että ns. perustarpeet- ja toimintavat määritellään itsestäänselvyyksiksi. Osittain olen samaa mieltä, nimittäin siitä, että niiden pitäisi olla itsestäänselvyyksiä. Näihin itsestäänselvyyksiin voisi kuulua esimerkiksi hyvä ja monipuolinen ruoka 4-5 kertaa päivässä. Mukaan ei lasketa esimerkiksi ravintalakäyntejä tai gourmet -ruokaa. Lisäksi niihin kuuluu katto pään päällä, eli asunnon antama perusturva, puhtaat ja ehjät vaatteet sekä mahdollisuus apuun kun sellaista tarvitaan.

Olen joskus saanut kummastelevia kommentteja siitä, että olen ollut todella kiitollinen asioista joiden pitäisi olla itsestäänselvyyksiä. Näin alkuun tarkennan, että en todellakaan koe, että minulta olisi koskaan puuttunut mitään. Minulla on katto pään päällä, vaatteita ja riittävästi ruokaa. Ja näiden päälle myös enemmän tai vähemmän turhia mukavuuksia. Ruokapuolella olen luopunut jostain, mutta lähinnä turhuuden vuoksi. Toisaalta en näe mitään syytä miksei perustarpeista alias itsestäänselvyyksistä voisi olla kiitollinen.

Ns. tavallinen ruoka
Minulle tavallinen ruoka tarkoittaa kotiruokaa, joka on tehty suhteellisen edullisista raaka-aineista. Edelleenkin budjetin kannalta ensimmäisen sijan vie kasvishernekeitto, siis kokonaan itse tehtynä. Periaatteessa kaurapuuro vie voiton, mutta hernari peittoaa ruokaisuudessa. Koska satun pitämään molemmista paljon enemmän kuin monista ”fiinimmistä” ruuista, näiden nauttiminen ei ole mikään ongelma. Toisaalta minulla on mahdollisuus halutessani valita myös se fiinimpi ruokalaji. Tässä kohden olen etuoikeutetussa asemassa, koska kaikilla ei sitä mahdollisuutta ole.


Kuvahaun tulos haulle makaronilaatikko


Myönnän että säästäminen erityisesti ruokamenoissa tuottaa meikäläiselle mielihyvää. Mitä vähemmän euroja kuluu mutta laatu pysyy, siinähän kivutaan seitsemänteen taivaaseen! Toisin sanoen säästäminen on minulle tavallaan hupia. Toisille se taas on pakollista.

Entäs asunto..
Kun asumisoikeus opiskelija-asunnossa alkoi lähestyä loppuaan amk-aikoina, minulla tuli aikamoinen kiirus saada uusi kämppä. Jokunen hikikarpalo ehti ilmestyä otsalle kun asunto toisensa jälkeen meni jollekin muulle. Eräänä kauniina päivänä sain kuulla saaneeni asunnon, joka oli kohtuullinen yksiö. Alue oli rauhaton, mutta kulkuyhteydet hyvät.



Kuvahaun tulos haulle simpson treehouse


Asuntokaan ei ole aina itsesäänselvyys. Oli asunnottomuus itse aiheutettua tai ei, tausta ei poista itse tilaa. Valitettavasti Suomessa on ihmisiä, joilla ei asuntoa. Jos rehellisiä ollaan, en osaa millään tasolla samaistua sellaiseen tilanteeseen, että minun olisi säännöllisesti keksittävä paikka jossa yöpyä ja oleskella edes hetki.

Ja vaatteet..
Voin heti sanoa etten omista kalliita merkkivaatteita. Arkivaatteeni ovat yksinkertaisia, mukavia päällä, yleensä edullisia ja käytännöllisiä. Kuten ruuankin suhteen, tällaisia vaatteita olen itselleni haalinut ihan vapaasta tahdostani. Suuri osa vaatteista on second hand -vaatteita. Myös lastenvaatteita löytyy aika mukava määrä johtuen huikeasta pituudestani. Halutessani voisin hyvin hommata jotain tyyriimpää, mutta kiinnostus on ollut liian vähäinen. Itse asiassa vaatteiden kohdalla saan samanlaisia kiksejä kuin ruuan suhteen löytäessäni hyviä tarjouksia.

Kuvahaun tulos haulle t-shirt



Minulla on myös lämpimiä vaatteita talveksi toppahousuja, takkia ja kenkiä myöten. Taas kerran on todettava, että mahdollisuus sään mukaiseen pukeutumiseen ei ole itsestäänselvyys. On ihmisiä, jotka ovat riippuvaisia muiden lahjoituksista saadakseen esimerkiksi lämpimän takin talveksi.

Pohdintaa
Vaikka tekstini sävy saattoi eksyä syyllistävään suuntaan, en tavoitellut sellaista ”köyhien maiden lapset joutuvat syömään hiekkaa” -tyyliä. Mitä yritin kertoa, itsestäänselvyydet eivät aina ole itsestäänselvyyksiä. Mielestäni ruuan, vaatteiden, asunnon ja perusturvan pitäisi sellaisia olla, mutta valitettavasti käytännössä niin ei ole. Suomesta löytyy surullisen paljon ihmisiä, jotka eivät ”köyhäile” huvin vuoksi.

En pidä säästäväisyyttäni minään sankaritekona, mutta kieltämättä ajoittain kaupassa tulee pohdittua, mitä jos näihinkään tuotteisiin ei olisi varaa. Oli edullinen ruoka ja suurimmaksi osaksi kierrätetyt vaatteet miten itsesäänselvyyksiä tahansa, en pidä lainkaan pahana olla niistä edes välillä kiitollinen. Kuten totesin, sen kiitollisuuden ei tarvitse olla syyllistämisellä höystettyä, vaan kiitollisuutta kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Kuvahaun tulos haulle thanks you

lauantai 6. lokakuuta 2018

Kädet ylös! -Tasapainon kehittämisen aika..


Kaikki alkaa perusteista, mutta joskus ne perusasiat kaipaavat pientä vaihtelua. Kyseen ollessa treenistä, lajissa kuin lajissa voidaan puhua perusliikkeistä. Vaikka perusliikkeiden hallitseminne on tärkeää, joskus niiden muuttaminen eli varioiminen voi olla hyväksi niin kehityksen kuin motivaation ylläpitämisenkin kannalta. Kuten arvata saattaa, kirjoitan aiheesta ”luistelulähtöisesti”, mutta liikkeet ovat jokaisen hyödynnettävissä. Tekstini ei perustu tieteellisiin tutkimuksiin tai liikunta-alan ammattilaisten lausuntoihin, vaan ihmiskokeilla eli omassa harjoittelussani hyväksi havaittuihin liikkeisiin.

Kädet ylös!
Tätä huudahdusta ei pidä antaa rosvojen ja poliisieen omittavaksi! Käytännössä toteutettuna käsien nostaminen ylös varsin monissa liikkeissä lisää haastetta, ei-makuultaan tehtävissä liikkeissä käsien nostaminen ylös on loistava lisä tasapainon kehittämiseen. Ja tasapainoa kehittäessä usein myös keskivartalon syvät lihakset saadaan hereille. Luulen että niiden hyödyistä ei ole tarpeen pitää ylimääräisiä mainospuheita. Tässä jokunen liike, joissa olen havainnut tämän simppelin liikkeen erittäin käytännölliseksi.



Kuvahaun tulos haulle homer simpson robber


Aluksi käsien pitäminen ylhäällä voi tuntua erityisesti olkapäissä, mutta vähitellen lihakset kehittyvät. Asentoa ylläpitäessä kannattaakin muistaa, ettei olkapäitä nosta korvien tasolle, vaan hartiat pysyvät mahdollisimman alhaalla. Seuraavana päivänä niska voi nimittäin olla hieman yhteistyökyvytön. Jos tiedät syystä tai toisesta kuuluvasi joukkoon jolle nämä liikkeet eivät sovi, älä tee niitä (paitsi omalla vastuulla).

Varppaillaan kävely: Tässä harjoitteessa kädet hakeutuvat usein sivuille, mikä on täysin loogista tasapainon ylläpitämisen kannalta. Kun kädet nostaa ylös, liike muuttuu todella paljon. Käsien pitäminen ylhäällä vaatii myös pientä aivotyöskentelyä, sillä huomion tulisi ensisijaisesti kohdistua jalkoihin ja tasapainoa ylläpitäviin keskivartalon lihaksiin. Käsien pitämien ylhäällä pakottaa kätevästi myös kropan niin suoraksi kuin mahdollista. Ryhdin kehittämisen kannalta tämä liike on siis myös hyväksi havaittu.

Askelkyykky: Taas vähän tasapainoilua peliin kun kädet nousevat kohti kattoa! Mukaan voi ottaa myös kevyet käsipainot, levyn tai kuntopallon. Kun kädet ovat ylhäällä, itse valitsen mieluummin ainakin alkuun kevyemmän lisäkuormituksen, sillä olkapääni tuppaavat muuten kenkkuilemaan liiallisesta ”provokaatiosta”.


Kuvahaun tulos haulle lunge yoga cartoon



Harjoittelu tasapainolaudalla: Jo kahdella jalalla seisominen tasapainolaudalla tai puolipallon päällä muuttuu yllättävän haasteelliseksi käsien nostamisen seurauksena. Itse olen pitänyt tästä harjoitteesta myös siksi, koska tasapainolaudalla kropan painopisteitä hakee paljon tehokkaammin. Mielikuvat voivat olla hyvä apuväline, itse nimittäin ajattelen usein ”janan” kulkevan päästä jalkoihin. Näin tasapaino pysyy paremmin, ja riittävän suoran ryhdin hahmottaminen helpottuu.

Ja suoran ryhdin hahmottamiseen! Miksi ihmeeessä se pitäisi erikseen hahmottaa? Eikö riitä vain oikaisee selkänsä? Kyllä kai, mutta meikäläisen kohdalla (ja varmaan monien muidenkin) istumatyö kierouttaa mukavasti asentojen hahmotuskykyä. Kun riittävän pitään antaa ryhdin lässähtää, sen niin ikään luulee olevan suora. Todellisuus iskee päin kasvoja yleensä silloin, kun jokin pirullinen peili tai heijastava lasi sattuu matkan varrelle. Käsien nostaminen on tosiaan omalla kohdallani auttanut hahmottamaan mitä tarkoittaa oikeasti suora seisoma-asento ylävartaloa myöten.


Kuvahaun tulos haulle balance ball


Yksöishypyissä: Ja sitten jäälle! Heti mainittakoon että tämä koskee minulla ainakin lähinnä helppoja yksöishyppyjä, ei siis axelia. Lutz ja flippi ovat kyllä menneet tällä käsivariaatiolla. Kun hypyn oppii, haastetta voi tosiaan lisätä erilaisten lähtöjen lisäksi myös nostamalla joko molemmat tai toisen käden ylös. Itse ainakin huomaan käyttäväni keskivartalon lihaksia enemmän.

Kolmosissa ja käänteissä: Vähän sama juttu kuin edellisessä. Olen tämän syksyn aikana ottanut ”pakolliseksi” osaksi alkuverryttelyä tehdä kaksoiskolmosia kädet ylhäällä. Pientä varmuutta on tullut, mutta toistaiseksi meno on varsin.. varovaisen näköistä. Vauhtikin yleensä puolittuu. Vaikka tämä harjoite on hivenen ärsyttävä ja ehkä pelottavakin, itse ainakin olen joutunut yhä enemmän kiinnittämään keskivartalon ohella polven joustamiseen. Ilmeisesti käsillä tulee ”autettua” käännöksessä niin paljon, että polven joustamisesta on tullut laistettua. Masokistisesti olen tehnyt kaksoiskolmosia kädet ylhäällä ennen ”tavallisisia”.

Myös käänteitä harjoitellessa olen todennut käsien pitämisen ylhäällä hyödylliseksi, koska silloin kääntyessä tulee käytettä enemmän ylävartaloa. Kuten arvata saattaa, tämän jälkeen käänteet ilman käsien nostamista käyvät ihmeen helposti.

Yhteenvetoa:
Yksinkertainen liike, mutta suuret vaikutukset. Myönnän vähän liiankin pitään arastelleeni käsien nostamista, minkä toisaalta uskallan yleistää monen aikuisen haasteeksi. Eihän niitä käsiä sovi nostella! Mikä lie psykologinen ilmiö.. No, oltiin sitten jäällä tai jään ulkopuolella, käsien nostaminen tuo lisähaastetta- ja tehoa moniin liikkeisiin. Yleensä kohteena ovat nimenomaan keskivartalon syvät lihakset, koska tasapainoa on ylläpidettävä aivan toisella tavalla.


Kuvahaun tulos haulle homer simpson woohoo


Koska käsien pitäminen ylhäällä ei ole kaikkein kevyin asento, kannattaa tosiaan aloittaa maltillisesti. Mikä harjoite ikinä onkaan kyseessä, olkapäät ja niskan alue kannattaa jälkeenpäin venytellä huolellisesti. Vaikka tällaiset käsivariaatiot tuntuvat aluksi hankalilta ja jopa ärsyttäviltä, lopullinen ”tuomio” kannattaa antaa vasta muutaman kokeilukerran jälkeen. Jos näitä ei nimittäin ole tullut kokeiltua aiemmin, erityisesti keskivartalon lihasten herättely ja tasainon ylläpitämisen löytäminen vaativat muutamia toistoja.

Mutta jääköön esittelyt tähän, eipä siis muuta kätöset kohti taivasta! Mukavaa lauantaita kaikille!

P.S Ne kädet voi siis myös laskea alas jossain vaiheessa..

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Kun meinaa naurattaa vaikkei saisi..


Taas olisi pienen ripittäytymisen aika! On tilanteita, joissa pitäisi kyetä ainakin 99%:seen myötätuntoon. Tällöin kyseistä tilannetta ei missään tapauksessa saisi kokea edes vähän huvittavaksi. Valitettavasti kuulun heihin, joilla asianmukainen käytös vaatii todella kovia ponnisteluja.. Tässäpä jokunen esimerkki tilanteista, jolloin naaman pitäminen peruslukemilla tai myötätunnon ylläpitäminen käyvät jo vaikeiksi..

Kiukkuiset lapset ilmeineen ja kommentteineen..
Tietenkin pitäisi harmistua lapsen puolesta. Hänellä on kurja fiilis, häntä potuttaa ja elämä kokonaisuudessaan tuntuu epäreilulta. Mutta valitettavasti keskenkasvuiset tuppaavat ilmaisemaan harminsa hivenen koomisesti, ja/tai tekemään vielä koomisempia ilmeitä. Paras on edelleenkin alahuulen työntäminen törrölleen ja pään painaminen niin tiukasti rintaa vasten että sirorakenteisinkin lapsi tekee itselleen kaksoisleuan. Ja päälle jalan polkeminen..

Kuvahaun tulos haulle maggie simpson angry


Yritä tällaista kohdattuasi sitten pitää naama 100%:sen vakavana! Ja tiedän tosiaan että tilanne voi olla äärimmäisen epämukava niin lapselle kuin vanhemmalle. Se tästä hankalaa tekeekin, kun ilmeet ja lausahdukset meinaavat väkisinkin pistää nauruksi. Listan kärjessä on edelleenkin pikkupojan parkaisu bussissa: ”Aurinko paistaa liikaa ja pippeli on huonosti!!!”

Kun luennoitsija sairastuu..
No voi surku.. toivottavasti toipuu pian! Kaiken myötätunnon kuitenkin tahtoo deletoida luennon peruuntuminen, mikä käytännössä tarkoittaa vapaata. Vaikka harva luennoitsija jättää korvaavat tehtävät antamatta, luennoitsijan potema kausiflunssa on silloin tällöin valitettavasti myös tervetullutta vaihtelua.. Jep, hyi minua!! Ja kyllä, asennoidun näin lapsellisesti aikuisiälläkin.



Kuvahaun tulos haulle thermometer


Kun (minua) häiritsevät luistelija menee nurin..
No voi harmi! Joku on yleisövuorolla vetänyt siksakkia, luistelemista suoraan kohti vailla tietoakaan väistämisestä. Ja sitten hänen taidonnäytteensä (jotka aiheuttivat jo monet vaaratilanteet) päätyvä kaatumiseen. Hah! Toki jos pahempi haaveri sattuu, pakko siinä on mennä katsomaan selviääkö henkilö omin avuin, mutta tällaiset tilanteet ovat harvinaisia. Joskus tällainen jäänkäyttäjä on kyllä ystävällisesti luistellut meikäläistä päin niin, että jo valmiiksi telottu polvi sai uuden tärskyn. Anteeksipyynnöstä edes pikaisena ”sori” -kuittauksena ei ollut tietoakaan. Kyllä, ilmeisesti pahoitin myös mieleni!


Kuvahaun tulos haulle homer simpson laughing


Yhteenvetoa
Sitten tuomion aika: Onko tällainen nauruherkkyys merkki empatian, käytöstapojen, kypsyyden ja/tai esimerkiksi tilanteen tulkintakyvyn puutteesta? Uskallan väittää että ei. Toki meille ihmisotuksille on lapsesta pitäen opetettu tietyt, tilanteeseen sopivat käytöstavat sekä tapoja reagoida erilaisiin tilanteisiin ja tapahtumiin. Tämä asiat onnistuvat periaatteessa ainakin ulkoisesti, mutta valitettavasti paraskaan kasvattaja ei käsittääkseni kykene muokkaamaan jälkikasvunsa ajatusten kulkemista. Ja kuten arvata saattaa, harva meistä kypsistä aikuisistakaan toimii aivan mekaanisesti.


Kuvahaun tulos haulle homer simpson robot


Kunhan ilme pysyy peruslukemilla verbaalisen ulosannin ohella, eiköhän se pieni tirskahdus tai hiljainen ”jes” -hihkaisu ole ihan sallittua sille tarkoitetuissa olosuhteissa. En minäkään menisi päin naamaa toisille naureskelemaan.. vielä? Olkaamme siis vapaasti ihmisiä heikkouksiemme kanssa, yritetään vain muistaa kääntää edes päätä ja peittää kädellä suu, ettei tirskahdus väärässä paikassa väärään aikaa tapahdu liian äänekkäästi..

Kuulostaako ilmiö tutulta? Alkaako teitä koskaan hymyilyttämään väärässä paikassa väärään aikaan?