perjantai 30. lokakuuta 2015

Löytyisikö jokin helpompi keino?

Lisäravinteet, personat trainerit, uudet upean vartalon tekevät lajit, pikavipit, lisääntynyt elektroniikka ja älylaitteet nopeuttamaan haluttua projektia ja pikadieetit. Mikä näitä voisi yhdistää? Suuri osa liittyy oletettavasti liikuntaan ja ehkä älylaitteita hankkiessa voisi polttaa pari ylimääräistä kilokaloria, etenkin jos matkan varrella käy noutamassa lisäravinneosaston proteiinijauhetta. Ei sentään, oma vastaukseni on yksinkertaisempi: oikeiteiden etsiminen. Ehkä olen virallisesti tullut vanhaksi kääkäksi (täytänhän pian pyöreät kolmekymmentä vuotta), mutta tämä tehdyn työn arvostaminen erittäin monella alueella tuntuu todella surulliselta ilmiöltä. Muistan miten olin aikoinaan ylpeä oppiessani kaunokirjoitusta (tai tyyppikirjoitusta, kuten silloinen epäesteettinen käsite kuului). Osa kirjaimista onnistui nopeasti, mutta voi sitä ylpeyttä, kun monen yrityksen jälkeen olin tyytyväinen g -ja f -kirjaimeen, jotka mielestäni olivat haasteellisimmat, mutta myös upeimmat. Nyt ilmeisesti jo tekstauksen opettelu alkaa olla turhaa, sillä koneella ja kännykällä kirjoittaminen ovat selkeästi voitolla. Ilmeisesti käsin kirjoittaminen lukeutuu lasten turhaksi rääkkäämiseksi, jolloin siitä on parempi hankkiutua eroon. Toisaalta näen tässä ilmiössä laiskuutta myös opettajien puolella, jotka valittavat, että oppilaiden käsialaa on vaikea tulkita. Tässä kohden voisin siteerata sisartani: silmä harjaantuu kyllä riittävän lukemisen myötä. No, ehkä lainaus ei ollut sanallisesti aivan tarkka, mutta sisältö ymmärtääkseni meni oikein.

Viime kesänä kesätöiden aikana juttelin parin 9-luokkalaisen kanssa peruskoulun jälkeisistä suunnitelmista. Ilmeisesti lukion suosio on laskenut sillä perusteella, että "ei sitä lukemismäärää enää jaksa". En muista olleeni mikään erityisen välkky, mutta ei yläasteen oppimäärä niin paljoa voimille käynyt, etteikö lukio olisi onnistunut. Tosin on hienoa, että ammattikoulujen suosio on pysynyt, sillä käytännön tasolla hyöty on suuri ja usein myös työpaikkoja riittää. Itselläni ei ole kokemusta ammattikoulussa opiskelusta, mutta rehellisyyden nimissä olisin reputtanut automekaanikon tutkintoon liittyvistä kursseista reilusti yli puolet. Yhden nuoren vastaus hieman kummastutti. Hän ei halunnut opiskella mitään, sillä hän ei jaksanut enää opiskella. Kyseessä oli tosiaan 9-luokkalainen nuori. Mihin ne voimat olivat kadonneet. Toivon hartaasti, ettei vastaavanlaisia tapauksia ole paljoa. Jotenkin vain kummastuttaa tuo opiskeluun liittyvä ennakkoväsymys. Ainoana ogelmana on vain se, että 16-vuotiaan on vaikea saada töitä pelkällä peruskoulun todistuksella. Tosin voihan pihvien kääntäminen pikaruokapaikoissa olla osalle mielekästä työtä, mutta se joukko taitaa edustaa vähemmistöä.

Ehkä saatan vain kuvitella, mutta työskentelyn ja vaivannäön arvostus näyttävät olevan ikävästi laskeneen viime vuosien aikana. Toki tätä ajatusta ei voi täysin yleistää, sillä onhan työntekoa, harjoittelemista yms. arvostavia ihmisiä runsaasti jokaisessa ikäluokassa. Toivon kuitenkin hartaasti, että oikoteiden suosiminen ei lisääntyisi. Eilen katsoessani naisten voimistelua, huomasin ilokseni vartaloiden muuttuneen erittäin terveen näköisiksi. Lihasmassaa oli ja liikkuminen rohkeaa, napakkaa mutta samalla sulavaa. Kun mietin fitness -urheilijoita, he saisivat voimistelijoista todella kovia kilpailijoita. Itse henkilökohtaisesti pidän enemmän voimistelijoiden vartaloista (siis terveistä), mutta kauneus on katsojan silmässä. Arvostan kuitenkin paljon enemmän sitä vaivaa minkä voimistelijat näkevät. Harjoittelun määrä ja voimien vaatiminen saattaa olla samaa tasoa näillä molemmilla, mutta uskallan väittää lihasten ulkonäön kehittämiseen tähtäävän harjoittelun olevan teknisesti helpompaa, kuin voimistelun eri elementtien hallitseminen ja lukuisten toistojen tekeminen. Toisaalta, miksi valita vaivannäkö, kun saman lopputuloksen voi saada yksinkertaisemminkin? Itse vastaisin tähän muistuttamalla oppimisen ilosta ja harjoittelun tuloksista, jotka ulotuvat ulkonäköä pidemmälle, sillä voimistelija osaa käyttää kehoaan ihailtavan taitavasti.

Kun kyse on elämäntapojen muuttamisesta, voi ulkopuolinen apu olla tarpeen erityisesti silloin, jos ns. tavallinen tai yleisimmät tavat liikkua eivät onnistu, tai projekti muuten vaatii erityishuomioita. Jos kyse puolestaan on aikuisesta ihmisestä ilman rajoitteita, herää ajoittain kysymys PT:n tarpeesta. Osa tarvitsee motivaatiota ja "potkuja peffalle" ainakin alussa. Moni kuitenkin tietää kuinka esimerkiksi liikunnan lisääminen ja ruokavalion terveellistäminen tapahtuu, mutta PT on välttämätön lisä. Kun taustalla ei ole ns. erityisvaatimuksia, kuulostaa PT:n käyttö enemmänkin siltä, että se lisää katu-uskottavuutta. Toisaalta liikunnasta on muuttunut yhä enemmän bisnekseksi, johon liittyvistä lupauksista ihmiset ovat valmiita maksamaan yhä suurempia summia. Aiemmista teksteistä taustani on tullut ilmi, joten jääköön pohjustukset sikseen. Osaksi hoitoa kuuluivat keskustelut ravitsemusterapeutin kanssa sekä ruuanlaittotuokiot hoitajan kanssa. Oletin että nämä ratkaisevat ongelmat puolestani, mutta kas kummaa: muutoksia ei liioin tullut, kun omalla ajallani jätin noudattamatta ohjeita ja yli puolet ateriasuunnitelmasta jäi pois. Ikävänä tosiasiana sain kokea, että jouduin itse tekemään paljon töitä. No, menihän siihen aikaa ja vieläkin on parantamisen varaa, mutta nykyään ongelmana on lähinnä huolimattomuus. Vaikka se kaikki vaivannäkö oli raskasta ja usein myös ahdistavaa, olen iloisempi siitä kaikesta työstä mitä jaksoin tehdä kuin lopputuloksesta, mitä en toki vähättele. Kun elämäntapoja käännetään parempaan suuntaan, proteiini -valmisteet tuskin nopeuttavat matkaa. Tai periaatteessa kyllä. Koska näitä tuotteita myyvät yhtiöt osaavat rahastaa erittäin tehokkaasti tuotteilla, joissa oikeastaan aika pienen proteiinimäärän lisäksi on paljon arvokkaita keinotekoisia lisäaineita, ostaja pääsee liioista rahoistaan eroon. Kun rahaa ei ole liikaa, on esimerkiksi bensarahoja säästettävä ja kuljettava jalan. Hmm, itse asiassa tuotteet siis toimivat?

Vaikka teksti painottui liikuntaan ja elämäntapoihin, yhdistävänä asiana oli oikoteiden suosiminen. Usein mietin sitä, että kuinka pitkälle tällainen helpolla pääsemisen tavoittelu kantaa? Jos pikavipit koetaan ilman skeptismia paremmaksi vaihtoehdoksi kuin "paska duuni siivoojana" (tosin itse arvostan kyseistä ammattia erittäin paljon), kykenevätkö tällaiset ihmiset selviytymään taloudellisesti tai ylipäänsä mistään? Ilmeisesti osalle glitterinhohtoinen ja kalliiden merkkien täyttämän elämä on niin houkuttelevaa, että muuta ei tarvita. -Paitsi rahoittaja, joka voi olla vaikkapa rikas puoliso. Näin Halloweenin aikaan monia pelottavia asioita ja otuksia leijailee ympärillämme. Pelottavimmat niistä kuitenkin vainoavat vuoden jokaisena päivänä: työnteko, yrittäminen, sinnikkyyden kysyntä ja harjoitteleminen.

lauantai 24. lokakuuta 2015

Flunssaa ja taipuiluharjoituksia

Jokainen hoitaa vuorollaan koko kansaa koskettavan velvollisuutensa. Koska eduskunnan ja erityisesti hallituksen toimintaa ei oman mielenterveytensä turvaamiseksi ole hyvä seurata liikaa, velvollisuus ei ole äänestää tai allekirjoittaa kansalaisaloitteita, vaan sairastaa flunssa. Olen sen verran harvoin kipeänä, että dramatiikkaa ei puutu. "Voi minua, kaikki on pilalla, ei, en ole enää mistään kiinnostunut, kaikki on yhdentekevää, antakaa minun hirttäytyä!" Kyllä, tällaista teatteria se tahtoo olla, mutta onneksi vain kerran pari vuodessa. Mieliala on ollut aika alamaissa, tosin ei pelkästään flunssan takia. Tiistaina palautuin kandityön esitelmäversion. Jotenkin suuren projektin jälkeen kädet tuntuvat tyhjiltä siinä missä pääkin. Tosin ymmärtääkseni lievä masennus ja alakulo rankemman projektin jälkeen ovat yleisiä reaktioita, jotka menevät nopeasti ohi. Nyt voin vain odotella kauhulla kuinka paljon työstettävää on edessä "virallisen" kandiesseen kanssa.

Torstainen jäävuoro jäi väliin lievän kuumeen, kurkkukivun ja kaikkea muuta kuin lievän nenän vuotamisen takia. Kun eilen perjantaina sama toistui, vapautui sisäinen draamakuningattareni. Onneksi huomenna pääsee taas harjoittelemaan, mutta tällaiset useamman päivän tauot tahtovat aiheuttaa epävarmuutta ja liikkeiden unohtamista, sillä minulla ei ole monen vuoden vankkaa kokemusta, jolloin kroppakin muistaisi paremmin. En kuitenkaan ole osannut aivan jouten olla. Kun jalkaakin on pitänyt lepuuttaa, huomio on kohdistunut muun muassa selkälihasten vahvistamiseen ja notkeuden kehittämiseen. Niin hullulta kuin kuulostaa, olen ottanut hieman vaikutteita rytmisen voimistelun liikkeistä ja harjoitteista. Luonnollisesti samanlaista notkeutta ja taipuisuutta on turha odottaa, mutta pientä kehitystä olisi mukava saada. Jonain päivänä olisi hienoa saada esimerkiksi vaakaliuku spagaattia muistuttavaan asentoon, mikä notkeuden ohella vaatii todella vahvaa selkää. Keskiviikkona yllätin itseni pääsemällä asentoon, jonka piti olla jo rakenteeni vuoksi mahdoton. Liikkeen varsinaista nimeä en tiedä. Siinä asetutaan ensin makaamaan vatsalleen ja nostetaan sitten selkää ja jalkoja niin, että jalkapohjat koskettavat takaraivoa.  

 Selkä minulla on ilmeisesti luonnostaan melko liikkuvat, mutta lihasvoiman lisäännyttyä onnistui tämäkin liike. Biellman -asento on myös paranemaan päin. Ja kuten huomattavissa on, viimeinkin uskaltauduin lisäämään oman kuvani tänne! Tosin kuva on otettu alkukesästä, joten jossain vaiheessa yritän päivittää hieman. Biellman -asennossa en tavoittele aivan täydellistä spagaattia, vaikka sellaiseen toki olisi hienoa joskus päästä. Jäällä erityisesti piruetissa tilanne on aina toinen, sillä on keskityttävä myös pyörimiseen, jolloin asennon puhtaus jää vähemmälle. Toisaalta mitä paremmin asento onnistuu jään ulkopuolella, luulisi sen onnistuvan paremmin myös piruetissa tai liu'ssa. Huomenna selviääkin sitten, että miten vaihteeksi pidempi harjoittelutauko on vaikuttanut. Varaudun pahimman luoka rävellykseen, mutta jostain on aina aloitettava.

Mitään "extreme" -tason suunnitelmia ei tälle päivälle ole. Todennäköisesti teen pienen kävelylenkin ja yritän lukea tenttikirjaa edes jossain määrin. Harmittaa hieman, kun en ehdi valmistautumaan marraskuun alussa pidettävään tenttipäivään, mutta ehkä maailma ei lopu jos tentistä saatavat opintopisteet ovat saatavissa vasta joulukuussa. Muutenkin toinen periodi on sisällöllisesti köyhä, sillä opetusta on todella vähän tarjolla. No, "onneksi" voin työstää ns. virallista kandityötä ja yksi kurssi sentään löytyi. Kai tämä on yksi esimerkki siitä, miten säästötoimenpiteet ilmenevät konkreettisesti. Yritän vielä katsoa, josko olisi mahdollisuus itsenäisesti suorittaa jotain. Tai vaihtoehtoisesti voisi ottaa välillä hieman rennommin?

Näiden pohdintojen myötä lienee aika siirtyä hieman ulkoilemaan. Oikein leppoisaa päivää kaikille!                                                                                           

lauantai 17. lokakuuta 2015

Kiireinen lauantai ja tomaattinen soijarouhekeitto vuohenjuustolla

Huh, olipas päivä! Ylösnousemus tapahtui perinteiseen tapaan hieman ennen seitsemää, sillä aamun avasi yleisövuoro jäähallissa. Kuvittelenko vain, vai oliko aloituslauseessa kirkon menoihin viittaava sävy? Vaikka herätys näin viikonloppuna tuntuu aikaiselta, edelleenkin nautin tuosta päivän käynnistävästä jääharjoituksesta, tai itsenäisestä sellaisesta. Kotiin päästyäni ehdin juoda kupillisen kahvia ja sitten olikin aika siirtyä jälleen matkaan, tänään nimittäin oli vuorossa puolison tyttären syntymäpäivien vietto tämän kotona. Matkaan taisi mennä tällä kertaa puolitoista tuntia, sillä junat sattuivat kulkemaan oikein mukavasti ilman pitkää vaihtoväliä. Mukavastihan ne kutsut menivät, mutta suuren ihmismäärän (ja minun mittakaavassani suuren lapsimäärän) keskuudessa oleskelu pisti väsyttämään erittäin tehokkaasti! Usein minua harmittaa ja poden myös lieviä omantunnon tuskia, sillä en osaa pysyä pirteänä suuren ihmisjoukon, erityisesti paljon lapsia sisältävän sellaisen parissa kovin pitkään. Mukavaa kutsuilla toki oli, mutta olisi hienoa oppia (mikäli sellainen on mahdollista?) olemaan pirteä ja sosiaalinen tunnista toiseen. Vai joudunko vain hyväksymään olemaa sellainen kuin olen? Olen kyllä sosiaalinen tällaisissa tilanteissa, sillä en myöskään viihdy puhumattomana istumapaikan valtaajana.


Viikko meni työntäytteisesti, mutta mukavasti. Kandiesitelmä alkaa olla lähdeviitteiden korjausta ja yleistä huolittelua vaille valmis. Pian pitäisi aloittaa parin kurssin lopputehtävät, mutta eivätköhän ne valmiiksi tule. Keskiviikkona hoidin viimeinkin puolison tyttärelle syntymäpäivälahjaksi tarkoitettujen luistimien kunnostamisen. Käytännössä tämä tarkoitti pientä puhdistusta, peittävää maalaamista ja nauhojen pesua. Jos totta puhutaan, maalaaminen osoittautui todella rentouttavaksi puuhaksi! Ehkä joku pitää julkeana tekona antaa lahjaksi vanhat luistimet, mutta itse olin iloinen, sillä nämä pääsevät taas oikeaan käyttöönsä ullakolla oleskelun sijaan. Todennäköisesti käyttöaikaa on korkeintaan parin talven verran, sillä tyttö alkaa pituudessa ottaa minut uhkaavasti kiinni. No, onneksi olen tottunut jäämään joukon lyhimpien joukkoon. Muistan miten mietin terveydenhoitajan kasvupyrähdykseen liittyvien puheiden jälkeen miten pitkä minusta, luokan lyhimmästä voisi tullakaan tuona maagisena aikana! Lopputulos: 158 cm. Jokin taisi mennä pieleen? Kun tänään katsoin kutsuilla olevia lapsia, mietin todella ovatko lapset nykyään keskimääräistä pidempiä kuin lapsuudessani. Onhan tässä etunsakin: voin halutessani turvautua myös "lasten puolen" vaatteisiin. Mainittakoon vielä, että yleensä en mieti pituuttani, sillä en ole ns. huomattavan lyhyt, ehkä hieman keskivertoa lyhyempi korkeintaan. Näiden minua reilusti yli leuan tasolle yltävien 7-9 -vuotiaiden kohtaaminen vain hämmentää.


Jäällä mitään erityisiä muutoksia ei ole tapahtunut. Meneillään lienee taas pitkähkö "ei mitään" -kausi. Harjoittelusta huolimatta erityistä edistystä ei tapahdu, mutta kuluneiden kuukausien aikana olen huomannut sellaisen olevan tavallista. Axeli on menossa oikeaan suuntaan, kaksoissalchow myös ehkä, mutta todella hitaasti. Jalka kestää taas sen verran, että kaksoisritti -ja flippiäkin uskaltaa yrittää. Kierrokset jäävät puoleentoista, mutta ei tässä mikään kiire ole. Pirueteissa broken leg on mennyt lähes esityskelpoiseksi ja cannonball on löytymässä. Vielä kun saisi pään polvea vasten! Uusi jalannostoliuku on vasta työn alla ja haastetta tuo lantion oikean asennon löytäminen, sillä tämän mokoman notkoselvän takia takapuoli tahtoo pyrkiä taakse. No, ehkä riittävän monen kaatumisen jälkeen sekin ymmärtää yhteistyön merkityksen. Jotta hyvä mieli jäisi, yritän pitää mielessä sen, että myös polvivaaka suorin jaloin alkaa olla hyvässä kunnossa. Huomenna on vuorossa taitoluistelijoille tarkoitettu ns. itsenäinen vuoro. Jos hyvin käy, ehkä pieniä onnistumisia on luvassa. Jos ei, pääasia on, että saa nauttia puhtaasta jäästä ja hyvästä seurasta!


Ensi viikolla on se kauan odotettu taukoviikko opetuksesta. Maanantaina olisi tarkoitus poiketa kyläilemässä sisaren luona, mitä odotan innolla! Aikataulut ja kiire ovat olleet esteenä, tai ainakin turha hidastavina tekijöinä. Samalla reissulla pääsen sisaren 2,5 -vuotiasta tytärtä tapaamaan. Odotan mielenkiinnolla uusia opittavia asioita, se neitokainen kun tahtoo varhaisesta iästään huolimatta olemaan tätiään fiksumpi! Muistan vieläkin tytön ilmeen kun laitoin vanhan pikkuruisen nukelle tarkoitetun peiton päähäni ja kysyin, että onko hattuni hieno. Vastaus oli seuraavanlainen: "Ei se päähän kuuluu, se kuuluu sänkyyn." Vaikka kyseessä oli mukamas hauska vitsi, tunsin itseni harvinaisen tyhmäksi, mikä onneksi on minulle ns. normaalitila.


Näiltä näkymin toivotan oikein mukavaa viikonlopun loppupuolta kaikille! Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä, mutta näppäimistö ei tahdo toimia kunnolla ellen ryhdy väkivaltaiseksi. Siispä mukamas korvauksena lakto-vegaaninen ruokaohje:


Tomaattinen soijarouhekeitto vuohenjuustolla:


1 litra vettä
2 perunaa
3 porkkanaa
2 sipulia
1,5 dl soijarouhetta
2 tomaattia
1 prk tomaattimurskaa
2-3 rkl tomaattipyrettä
1 "tuplapakkaus" vuohenjuustoa (samassa pakkauksessa on kaksi "pötköä")
valkosipulisuolaa
suolaa
oreganoa
basilikaa
mustapippuria


Pilkottuja kasviksia ja soijarouhetta keitetään 10-15 minuuttia, minkä jälkeen lisätään tomaattimurska -ja pyre sekä mausteet. Porkkanoiden ja perunoiden kypsyys kannattaa varmistaa maistamalla. Lopuksi lisätään vuohenjuustot. Keittoa sekoitetaan hiljakseen kunnes vuohenjuusto on sulanut kokonaan. Arvio: maku oli loistava ja nälkäkin lähti!



sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Viikonloppua ja pinaattinen kikherne -looda

Lauantainen aamu alkoi tuntia myöhemmin aiempiin verrattuna, sillä herätyskello herätti hieman ennen kahdeksaa seitsemän sijaan. Mitään muutoksia aikatauluun ei todellakaan ollut tullut, vaan asianomainen oli epähuomiossa asettanut herätysajan väärin. Aamutoimet tapahtuivat tuplanopeudella ja jäällekin ehdin ajoissa. Jostain kumman syystä mieleen tuli Mr. Bean -sarjan jakso, jossa Mr. Bean oli määrä mennä hammaslääkärille, mutta hän nukkuikin pommiin. Onneksi minun ei tarvinnut harjata hampaitani ajaessani liikenneympyrässä. Kahvi tosin tuli juotua siinä määrin pikaisella nopeudella, että matkalla todella tiesin juoneeni kahvia. Tänään oli vuorossa yleisöjää ja väkeäkin oli sen mukaisesti. Pienissä määrin onnistuin harjoittelemaan hyppyjä ja piruetteja, mutta suunniteltu harjoittelu oli vaikeaa. Jään jälkeen siirryin kentälle harjoittelemaan. Jalkakin kesti kohtuullisesti, sillä en sitonut luistimia liian tiukalle. Kentällä päätin hieman ylittää itseni. Normaalin kahden kierroksen juoksun sijaan juoksin alkulämmittelynä kolme kierrosta, missä kroppa lämpeni mukavasti. Juoksun jälkeen tuli muutamia esteharjoituksia ja sitten hyppyjen harjoittelua. Jostain syystä kierroshypyt ovat hieman menneet taaksepäin, sillä kaksi ja puoli kierrosta on tavallista vaikeampi saada täyteen. Tämän jälkeen siirryin portaille tekemään tasajalkahyppyjä sekä yhden jalan hyppyjä ylös asti. Tosin portaita on vain viisi kappaletta, joten edestakaisin on mentävä. Väliin yritin tehdä jännehyppyjä. Lopuksi tein enemmän tai vähemmän inhokkiliikkeen, eli toinen jalka portaalle ja toinen maalle, siitä sitten noustaan portaalla olevan jalan varaan. Harjoitusta voisi verrata askelkyykyn rankempaan muotoon.


Tänään vietimme hieman iltaa ystäväni kanssa. Aika vain hujahti! Kun luulin että puoli tuntia oli mennyt, se puolituntinen olikin todellisuudessa kaksi tuntia. Oli mukava muistella lapsuusmuistoja ja miettiä tulevaa. Kun muistimme Finlandia Trophy -kisat, niitäkin tuli seurattua. Olen ilmeisesti pudonnut taas kehityksen kärryiltä, kun tuo erittäin modernit asut eivät liioin vedä puoleensa. Muodostelmaluistelu oli myös todella näyttävä osuus kisoja. Usein olen katsonut kyseistä lajia alaspäin, mutta nyt vastakäännöksiä ja muita askeleita harjoitellessani se asenne on muuttunut päinvastaiseksi. Minua tuskin huolittaisiin mihinkään joukkueeseen! Toisaalta askelten ohella sosiaaliset taitoni ovat liian surkeat. No, toivottavasti kehityn niissä vielä.


Eilen onnistuin viimeinkin tekemään pinaatilla ja fetalla/salaattijuustolla maustettua kikherne -laatikkoa. Ohje menee suunnilleen näin:


4 keskikokoista perunaa
3 porkkanaa
1 prk kikherneitä
1 paketti salaattijuustoa
2 dl kasvikermaa
5 "palaa" pakastepinaattia
2 sipulia
(loraus maitoa)
Suolaa, valkosipulisuolaa ja mustapippuria


Pilkotut perunat, porkkanat, sipuli ja valutetut kikherneet laitetaan kulhoon. Joukkoon lisätään kerma, maito tarpeen vaatiessa, salaattijuusto paloiteltuna ja lopuksi mausteet. Sekoitus laitetaan voideltuun vuokaan ja paistetaan ensin 30 minuuttia 175 asteessa ja lopuksi 10-15 minuuttia 150 asteessa. Tuo "jälkipaistaminen" neuroottisuuteeni perunoiden kypsyyden suhteen. Tämä resepti on testattu ja hyväksi havaittu myös 9-vuotiaan tuomarin kohdalta. Onnistui!


Syyslomani ei oikein täsmää "normaalien" koulujen syysloman kanssa, vaan on viikkoa myöhemmin. Loman aikana teen viimeiset korjaukset kandiesitelmään ja toivon ettei "virallisessa" tekstissä tarvitse tehdä kaikkea uudelleen. Muu aika menee liikunnan parissa, tosin sen mukaan mitä jalka kestää. Jäällä tavoitteet ovat ennallaan ja saavuttamatta. Perushypyistä flippi ja ritti menevät onneksi jo melko varmalla otteella, joten kaksois/puolitoistaversioiden harjoittelu voi varmaankin alkaa. Askeleissa taistelen parin käännöksen kanssa, mutta ehkä säännöllinen harjoittelu tuo tuloksia. Torstaina pääsin harjoittelemaan ensimmäistä kertaa jalannosto -liukua. Muuten meni harvinaisen hyvin ensimmäiseen kertaan nähden, mutta käännettyäni ylävartalon väärään suuntaan vasen kankku sai jo tutuksi käyneen tärskyn. Voi minua.. Tänään väkeä oli niin paljon, että pystyin harjoitella tuota liukua vain puoliteholla. Onneksi huomenna on tilaa ja loistava jää, siispä lisää yritystä!


Näiltä näkymin toivotan itse kullekin oikein mukavaa viikonlopun loppusuoraa!

torstai 8. lokakuuta 2015

Aurinkoa ja torstaisia kuulumisia

Jälleen on kai hyväksyttävä se tosiasia, että vuodenajoilla on taipumus vaihtua ilmastonmuutoksesta huolimatta. Kerta toisensa jälkeen herään eri ajankohtien vaihteluun. Tällä kertaa aamuiset pakkaset ja kirpeä tuuli muistuttivat siitä, että nyt tosiaan eletään lokakuuta. Ilmeisesti olin vielä jossain syyskuun alkupuolella. Yritän tänäkin vuonna hieman karaista itseäni pitämällä talvitakit vielä jonkin aikaa kaapissa. Onneksi päivät ovat olleet kirkkaita ja aurinko on paistanut, minkä vuoksi ulkoilukin on ollut mukavaa. Eilen kävimme kirkkohistorian kurssiryhmän kanssa Tamminiemessä ihastelemassa ja kummastelemassa sitä kaikkea maallista, mitä Kekkonen oli jälkeensä jättänyt. Jos rehellisiä ollaan, 70-luvun kuosien ja kalusteiden täyttämät tilat tuntuivat ajoittain jopa hivenen häiritseviltä. Kierros oli kyllä mielenkiintoinen ja maisemat kauniita. kun sää kerran suosi, kävelin keskustaan. Tosin vasta Mannerheimintiellä tajusin, että olisi kannattanut valita rauhallisempi reitti. No, olihan siinäkin kontrastia siirtyä rauhallisesti rantamaisemasta auto -ja asfalttiviidakkoon.


Viime sunnuntaina jäällä sujui hyvin, mutta tiistaina tuli jonkinlainen "blackout" erityisesti hyppyjen kanssa. Piruetit sen sijaan sujuivat kohtuullisesti ja askeleet myös. Oheisissa harjoitukset olivat tällä kertaa enemmänkin aerobisia (luulisin?), eli paljon hyppelyä, spurtteja ja muuta vastaavaa. Sää tosin olisi ollut niin mainio, että hieman jäi harmittamaan kun harjoitukset pidettiin hallin juoksusuoralla urheilukentän sijaan. Onneksi jalka toipuu hiljakseen, mutta muutaman hypyn kohdalla on pientä arkuutta. Tosin mahdollisiin kipuihin vaikuttaa paljon asento, sillä tietyt virheet antavat epämukavan tärskyn, mutta hyppyasennon ollessa oikea, homma sujuu kivuttomasti. Nyt kun vain saisi tökkivän tekniikan edes joskus kuntoon! Toisaalta toimivia ratkaisuja lienee kaksi: harjoittelu ja kärsivällisyys. Hypyissä tavoitteet pysykööt samoina, eli axeli ja kaksoissalchow pysyvät ikuisuusprojekteina. Liu'uissa yritän jonain kauniina päivänä saada polvivaa'an nousemaan spagaattia vastaavaan asentoon. Pienenä "uutuutena" ajattelin varovasti alkaa harjoitella liukua, jossa taaksepäin ulkokaarella tukijalka koukistetaan, otetaan pieni takanoja ja nostetaan vapaa jalka mahdollisimman ylös. Asennon nimeä en tiedä, mutta kenties se selviää. Tänään on vuorossa aikuisryhmän harjoitukset, eli painopiste on enemmän perusasioissa.


Kandityö on edistynyt kohtuullisesti, mutta nyt on haasteena tiivistäminen, mikä ei kuulu vahvuuksiini. Viikonloppu menee tavanomaiseen tapaan: työskennellen ja liikkuen. Puolison tytär on myös tulossa pitkästä aikaa visiitille, mikä on varsin mukavaa vaihtelua. Viime viikolla peruna-linssi -laatikko jäi tekemättä, joten huomenna on aika korjata sekin "laiminlyönti". Kiitos ystävälleni/treeniseuralle, hän keksi viime viikonloppuna pitää yleisövuoron ja sunnuntain jäävuoron jälkeen ns. omat oheiset urheilukentällä. Viikonloppuna olisi tarkoitus toistaa nämä "tuplaharjoitukset" jos sää suinkin suosii. Ennen kuin harjoittelimme yhdessä, olin lähes aina liikkunut yksin. Nyt harjoittelu jäällä tai kentällä itsekseen tuntuu äärettömän ankealta. On ollut todella mukava kannustaa ja saada kannustusta sekä yllyttää molempia kokeilemaan rajoja. Sama on pätenyt myös jäällä. Vaikka herätys lauantaina klo: 07:00 ei aina innosta, viimeistään jäällä silmät ovat auenneet ja päivä on saanut kunnon startin.


Näiltä näkymin toivotan kaikille oikein mukavaa torstai-iltaa!

lauantai 3. lokakuuta 2015

Kieli: pakollinen mahdollisuus selviytyä

Turvapaikanhakijoihin liittyviä aiheita olisi tällä hetkellä viisainta välttää, mutta koska viisaus (tai järkevyys) ei ole koskaan ollut vahvimpia ominaisuuksiani, valitsen vähemmän järkevän vaihtoehdon. Median, sanomalehtien ja muun uutisoinnin sävy on viime aikoina muuttunut kriittisempään suuntaan ja myös muutamat Suomessa asuvat maahanmuuttajat ovat avoimesti kritisoineet asennetta ilmaisesta hyvinvoinnista ja paapoamisesta. Jos nyt jokin varovainen mielipide on julkaistava, en näe nykyistä tilannetta hyväksi maahanmuuttajien itsensäkään kannalta. Erityisesti vakituista työtä tekevät ja kielen opetelleet joutuvat kärsimään niistä yleistyksistä, jotka toinen ääripää on saanut aikaan.


Luin jonkin aikaa sitten mielipidekirjoituksen kirjoittajalta, joka näkee kohdemaan kielen opiskelun olevan ihmisarvon vastaista. Ymmärrän toki sen, että jokaisella on oikeus pitää omasta äidinkielestään kiinni. Suomen kieli ei ole kaikkein helpoimpia erityisesti kieliopin vuoksi. Itse olen tähän mennessä opiskellut englannin, ruotsin ja saksan lisäksi pari kurssia japania sekä klassista kreikkaa, hepreaa ja latinaa. Kreikan, heprean ja japanin kohdalla lisähaastetta antoi uuden kirjaimiston/kirjoitusmerkkien opettelu ja tekstin lukeminen. Vaihto arabiasta suomeen on tuskin yhtään helpompaa. Työtä on tehtävä paljon ja kieltä käytettävä aktiivisesti, jotta selviytyminen arkipäiväisistä asioista onnistuisi. Vaikka uuden kielen opiskelu vaatii työtä, oikeus puhua myös omaa äidinkieltä ei katoa minnekään. Kohdemaan (tässä kontekstissa siis Suomen) kielen oppiminen kuitenkin mahdollistaa itsenäisen toiminnan ja selviytymisen ilman jatkuvaa tulkkausapua. Tietenkään ei tule odottaa, että oppiminen tapahtuisi hetkessä, mutta ajan ja ahkeruuden kautta varmuus lisääntyy. Muistan japanin kurssien ajalta pienen ajatusleikin. Esimerkiksi ruokakaupassa yritin kääntää ajatukseni ostoksista ja hinnoista japaniksi. Vaikka sanavarastoni ei kahden kurssin aikana ehtinyt laajentua huippulukemiin, oli hauska kääntää sanoja ja yrittää muodostaa lauseita, jotka saattoivat sopia vaikkapa kaupassa asiointiin. No, se toki on asia erikseen, että olisiko Japanissa kukaan ymmärtänyt sanaakaan.


Ihmisarvo on käsitteenä laaja. Yhdeksi oikeudeksi kuitenkin lukisin mukaan oikeuden toimia itsenäisesti. Tämän oikeuden saaminen vaatii riittäviä valmiuksia, jotka voidaan saada ammattilaisten ja asianomaisen tekemän yhteistyön kautta. En näkisi kielen opettelua pakolliseksi toimenpiteeksi jolla yritetään sortaa jo muutenkin kovia kokenutta ihmistä, vaan erittäin suureksi eduksi ja mahdollisuudeksi toimia itsenäisenä yksilönä. Jostain auttamisen käsite on muuttunut viime aikoina muistuttamaan enemmänkin paapoamista, minkä seurauksena henkilö ei koskaan saa mahdollisuutta seistä omilla jaloillaan. Henkilökohtaisesti näen tämän ihmisarvoa halventavana toimintana, sillä näin aikuinen ihminen saadaan taantumaan pikkulapsen tasolle. Jos syystä tai toisesta joutuisin siirtymään toiseen maahan ja toisen kulttuurin keskelle, pitäisin suoranaisena ylellisyytenä mahdollisuutta saada opetusta niin kielen kuin kulttuurin ja tapojen suhteen. Mikäli maahan saavutaan täysin tietämättömänä tavoista ja kielestä, pidän kyllä tärkeänä opettaa nämä asiat "kädestä pitäen", mutta asteittain otetta tulee myös höllätä. Jos lopputuloksena henkilö kykenee hoitamaan kauppaostoksensa, asioida esimerkiksi terveyskeskuksessa, kysyä apua tarvittaessa ja tekemään työtä, mikä kohta on ihmisarvon kunnioittamista vastaan? Kielen opettelun vaatiminen olisi siis hyvä nähdä pakollisen toimenpiteen sijaan mahdollisuutena selviytyä ja toimia. Voimakas aksentti tai virheet kieliopissa ovat pieni murhe verrattuna siihen, että asioiden hoitaminen ei onnistu kielitaidon puuttuessa täysin. Vaikka jo peruskoulu kyllästytti ajoittain, olen kiitollinen mahdollisuudesta opiskella ja vieläpä korkeamman asteen koulutuksessa, mikä ei kaikkialla ole itsestään selvää. Ylipäänsä opettaja on jotain, mitä olen oppinut arvostamaan, sillä aina sellaiseen ei ole mahdollisuutta. Nyt voin vain toivoa, että lehtikirjoituksissa kielen ja kulttuurin opettelu otettaisiin etuna, ei pakollisena toimenpiteenä, jonka tavoitteena on deletoida henkilön oma tausta, sillä näin asia ei ole.


Mikäli joku lukijoista on vetämässä rasistikorttia hihastaan, korostaisin vielä, että pahempaa syrjintää on mielestäni henkilön kykyjen ja valmiuksien aliarviointi ja aikuisen ihmisen kohtelu pikkulapsena.

torstai 1. lokakuuta 2015

Alkavaa flunssaa ja linnareissu

Viime päivityksen otsikkoa katsoessa oli vaikea olla hymyilemättä ironiseen sävyyn. Nyt vauhti on hidastunut merkittävästi ja kandiesseen tekeminen jää tältä päivältä väliin, jos kirjallisuuden pikaista tutkailua ei lasketa. Asiaan vaikuttavat yhtäaikaisesti varmaankin pieni laiskuuskohtaus, monta aktiivista päivää, orastava flunssa ja suuri määrä lukemista toisen kurssin kanssa. Onneksi huomenna ei ole aikaista herätystä, joten ehkä työskentely onnistuu hieman tehokkaammin. Teksti on edistynyt kohtuullisesti ja yritän pitää vauhdin kohtuullisena tästä yksittäisestä lusmuilupäivästä huolimatta. Kansalliskirjastoon en tällä viikolla ehtinyt, sillä sain kunnian päästä vierailulle Presidentinlinnaan. Koska minulla outo fiksaatio 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkupuolen historiaan Suomessa, ihastelin suuriruhtinaskunnan aikaisia esineitä ja sisustuselementtejä. En ole erityisemmin ylellisen/kalliin perään, mutta myönnän että massiivisten kristallikruunujen kristallit olivat todella kauniita, aivan kuin säännöllisen muotoisia loistavia jääpuikkoja. Näkemäni lässähti vierailun lopuksi parin naispuolisen kurssilaisen kommenttiin: "Siis en mä tajunnu ett' siell' ois noin paljo blinblingii!"Ehkä elän jossain ylitylsässä konservatiiviulottuvuudessa, mutta tunsin tuon äänekkään huudahduksen jälkeen pienoista myötähäpeää. No, hienoa että näky ihastutti blinblingeineen. Olisin ymmärtänyt sanavalinnat paremmin teini-ikäisten kohdalla, mutta nämä olivat todennäköisesti minua korkeintaan muutaman vuoden nuorempia, jos siis olivat nuorempia. Aika aloittaa mantra: yritä ymmärtää, älä arvostele ihmisiä jne.


Olo on kyllä sitä luokkaa, että viikonloppu on erittäin tervetullut ilmiö. Nyt toivon että flunssa jää erittäin pienimuotoiseksi, sillä lähipäivien sää näyttäisi suosivan ulkoilua. Parin tunnin kuluttua olisi tarkoitus siirtyä jäälle aikuisryhmän harjoituksiin. Tiistain harjoituksista jäi todella hyvä mieli, vaikka pari hyppyä on tauon jälkeen harmillisesti hakusessa. Siispä harjoittelua siinä määrin, mitä jalka kestää. Iänikuinen Axel (blogger hyväksyy tämän vain erisnimenä) paranee hitaaseen tahtiin. Alussa ohjaajamme ilahdutti opettamalla uusia askeleita ja pieniä askelyhdistelmiä. Olen hidas oppimaan, mutta into oli suuri kun "väärinpäin" menevän kolmoskäännöksen ja vastakkaiseen suuntaan menevän kantakäännöksen yhdistelmä onnistui. Rotaatioaskel taitaa olla yksi uusista suosikeista, mutta vielä se ei onnistu kovasta vauhdista. Choctaw olisi myös hienoa oppia, mutta luulen sen vievän aikaa.. paljon?


Huomaan usein "raportoivani" pelkästään jääharjoitusten tapahtumista, mutta oheisharjoitukset jäävät vähemmälle huomiolle. Oheisharjoitukset ovat tiistaisin jääharjoituksen jälkeen. Koska sää on suosinut, ryhmä on päässyt usein viereiselle urheilukentälle. Viime aikoina olen löytänyt uuden vihollisen, jota hyppynaruksi kutsutaan. Olen äärimmäisen kömpelö sen kanssa, eikä kipeä jalkakaan siitä pidä. Toisaalta haluaisin oppia hieman ketterämmäksi mokoman hyppynarun kanssa. Jos nurmikko tai juoksurata ole sateen jäljiltä märkä, olemme tehneet myös erittäin tehokasta keskivartaloon kohdistuvaa lihastreeniä. Viimeksi apuna käytettiin matalia ja korkeita juoksuesteitä (vai mikä onkaan oikea nimike?). Tietysti kauhistuin, sillä näin jo mielessäni miten esteen kaatuvat vuorollani kuin dominopalikat. Harjoitteet osoittautuivat hauskoiksi ja myös hyvällä tavalla haasteellisiksi. Oli kävelyä jalannostojen kanssa, erilaista hyppelyä ja muuta ylittämistä. Porrasharjoitteista pidän jostain syystä eniten. Tällä kertaa onnistuin voittamaan pelkoni, kun hyppäsimme ns. vajaata valssihyppyä n. 40 cm:n korkeudella olevalle portaalle. Hyppytekniikan kehittämisen ohella tämä oli loistava "psyykkausharjoitus", sillä pelkään usein kompastuvani hypätessä esteen yli tai portaalle. Lopuksi ohjaaja laittoi kunnolla haastetta reisilihastreenin kanssa. Kumma kyllä, seuraavana päivänä ei ollut jumitusta. Ja sitten se ikuinen jaaritus: kunhan jalka paranee, tuollaisia harjoituksia olisi mukava tehdä myös itsenäisesti.


Perinteisen ajanvieton (koulutyöt, liikunta ja musiikki) lisäksi mitään erikoisempaa tuskin on luvassa. Toisaalta en sellaista kaipaakaan, sillä tekemistä riittää. Nyt yritän teen ja vitamiinien voimalla manata mahdollista flunssaa pois, mutta jos tulee niin sitten tulee. Yritän parhaani mukaan kirjoittaa kandiesseetä/esitelmää ja mahdollisesti aloittaa toisen kurssin esseen, jotta se ei jäisi viime tippaan. Huomenna olisi alustavasti tarkoitus kokeilla pientä variaatiota aiemmin tehdyistä ruuista. Kokeilun kohteena olisi siis laatikko perunoista, porkkanoista, kikherneistä ja fetasta pinaatin kera. Sää on kylmennyt siinä määrin, että uunissa tehty ruoka on paikallaan. Jos lopputulos on onnistunut, tulkoon ohje tännekin.


Oikein leppoisaa loppuviikkoa kaikille!