perjantai 30. lokakuuta 2015

Löytyisikö jokin helpompi keino?

Lisäravinteet, personat trainerit, uudet upean vartalon tekevät lajit, pikavipit, lisääntynyt elektroniikka ja älylaitteet nopeuttamaan haluttua projektia ja pikadieetit. Mikä näitä voisi yhdistää? Suuri osa liittyy oletettavasti liikuntaan ja ehkä älylaitteita hankkiessa voisi polttaa pari ylimääräistä kilokaloria, etenkin jos matkan varrella käy noutamassa lisäravinneosaston proteiinijauhetta. Ei sentään, oma vastaukseni on yksinkertaisempi: oikeiteiden etsiminen. Ehkä olen virallisesti tullut vanhaksi kääkäksi (täytänhän pian pyöreät kolmekymmentä vuotta), mutta tämä tehdyn työn arvostaminen erittäin monella alueella tuntuu todella surulliselta ilmiöltä. Muistan miten olin aikoinaan ylpeä oppiessani kaunokirjoitusta (tai tyyppikirjoitusta, kuten silloinen epäesteettinen käsite kuului). Osa kirjaimista onnistui nopeasti, mutta voi sitä ylpeyttä, kun monen yrityksen jälkeen olin tyytyväinen g -ja f -kirjaimeen, jotka mielestäni olivat haasteellisimmat, mutta myös upeimmat. Nyt ilmeisesti jo tekstauksen opettelu alkaa olla turhaa, sillä koneella ja kännykällä kirjoittaminen ovat selkeästi voitolla. Ilmeisesti käsin kirjoittaminen lukeutuu lasten turhaksi rääkkäämiseksi, jolloin siitä on parempi hankkiutua eroon. Toisaalta näen tässä ilmiössä laiskuutta myös opettajien puolella, jotka valittavat, että oppilaiden käsialaa on vaikea tulkita. Tässä kohden voisin siteerata sisartani: silmä harjaantuu kyllä riittävän lukemisen myötä. No, ehkä lainaus ei ollut sanallisesti aivan tarkka, mutta sisältö ymmärtääkseni meni oikein.

Viime kesänä kesätöiden aikana juttelin parin 9-luokkalaisen kanssa peruskoulun jälkeisistä suunnitelmista. Ilmeisesti lukion suosio on laskenut sillä perusteella, että "ei sitä lukemismäärää enää jaksa". En muista olleeni mikään erityisen välkky, mutta ei yläasteen oppimäärä niin paljoa voimille käynyt, etteikö lukio olisi onnistunut. Tosin on hienoa, että ammattikoulujen suosio on pysynyt, sillä käytännön tasolla hyöty on suuri ja usein myös työpaikkoja riittää. Itselläni ei ole kokemusta ammattikoulussa opiskelusta, mutta rehellisyyden nimissä olisin reputtanut automekaanikon tutkintoon liittyvistä kursseista reilusti yli puolet. Yhden nuoren vastaus hieman kummastutti. Hän ei halunnut opiskella mitään, sillä hän ei jaksanut enää opiskella. Kyseessä oli tosiaan 9-luokkalainen nuori. Mihin ne voimat olivat kadonneet. Toivon hartaasti, ettei vastaavanlaisia tapauksia ole paljoa. Jotenkin vain kummastuttaa tuo opiskeluun liittyvä ennakkoväsymys. Ainoana ogelmana on vain se, että 16-vuotiaan on vaikea saada töitä pelkällä peruskoulun todistuksella. Tosin voihan pihvien kääntäminen pikaruokapaikoissa olla osalle mielekästä työtä, mutta se joukko taitaa edustaa vähemmistöä.

Ehkä saatan vain kuvitella, mutta työskentelyn ja vaivannäön arvostus näyttävät olevan ikävästi laskeneen viime vuosien aikana. Toki tätä ajatusta ei voi täysin yleistää, sillä onhan työntekoa, harjoittelemista yms. arvostavia ihmisiä runsaasti jokaisessa ikäluokassa. Toivon kuitenkin hartaasti, että oikoteiden suosiminen ei lisääntyisi. Eilen katsoessani naisten voimistelua, huomasin ilokseni vartaloiden muuttuneen erittäin terveen näköisiksi. Lihasmassaa oli ja liikkuminen rohkeaa, napakkaa mutta samalla sulavaa. Kun mietin fitness -urheilijoita, he saisivat voimistelijoista todella kovia kilpailijoita. Itse henkilökohtaisesti pidän enemmän voimistelijoiden vartaloista (siis terveistä), mutta kauneus on katsojan silmässä. Arvostan kuitenkin paljon enemmän sitä vaivaa minkä voimistelijat näkevät. Harjoittelun määrä ja voimien vaatiminen saattaa olla samaa tasoa näillä molemmilla, mutta uskallan väittää lihasten ulkonäön kehittämiseen tähtäävän harjoittelun olevan teknisesti helpompaa, kuin voimistelun eri elementtien hallitseminen ja lukuisten toistojen tekeminen. Toisaalta, miksi valita vaivannäkö, kun saman lopputuloksen voi saada yksinkertaisemminkin? Itse vastaisin tähän muistuttamalla oppimisen ilosta ja harjoittelun tuloksista, jotka ulotuvat ulkonäköä pidemmälle, sillä voimistelija osaa käyttää kehoaan ihailtavan taitavasti.

Kun kyse on elämäntapojen muuttamisesta, voi ulkopuolinen apu olla tarpeen erityisesti silloin, jos ns. tavallinen tai yleisimmät tavat liikkua eivät onnistu, tai projekti muuten vaatii erityishuomioita. Jos kyse puolestaan on aikuisesta ihmisestä ilman rajoitteita, herää ajoittain kysymys PT:n tarpeesta. Osa tarvitsee motivaatiota ja "potkuja peffalle" ainakin alussa. Moni kuitenkin tietää kuinka esimerkiksi liikunnan lisääminen ja ruokavalion terveellistäminen tapahtuu, mutta PT on välttämätön lisä. Kun taustalla ei ole ns. erityisvaatimuksia, kuulostaa PT:n käyttö enemmänkin siltä, että se lisää katu-uskottavuutta. Toisaalta liikunnasta on muuttunut yhä enemmän bisnekseksi, johon liittyvistä lupauksista ihmiset ovat valmiita maksamaan yhä suurempia summia. Aiemmista teksteistä taustani on tullut ilmi, joten jääköön pohjustukset sikseen. Osaksi hoitoa kuuluivat keskustelut ravitsemusterapeutin kanssa sekä ruuanlaittotuokiot hoitajan kanssa. Oletin että nämä ratkaisevat ongelmat puolestani, mutta kas kummaa: muutoksia ei liioin tullut, kun omalla ajallani jätin noudattamatta ohjeita ja yli puolet ateriasuunnitelmasta jäi pois. Ikävänä tosiasiana sain kokea, että jouduin itse tekemään paljon töitä. No, menihän siihen aikaa ja vieläkin on parantamisen varaa, mutta nykyään ongelmana on lähinnä huolimattomuus. Vaikka se kaikki vaivannäkö oli raskasta ja usein myös ahdistavaa, olen iloisempi siitä kaikesta työstä mitä jaksoin tehdä kuin lopputuloksesta, mitä en toki vähättele. Kun elämäntapoja käännetään parempaan suuntaan, proteiini -valmisteet tuskin nopeuttavat matkaa. Tai periaatteessa kyllä. Koska näitä tuotteita myyvät yhtiöt osaavat rahastaa erittäin tehokkaasti tuotteilla, joissa oikeastaan aika pienen proteiinimäärän lisäksi on paljon arvokkaita keinotekoisia lisäaineita, ostaja pääsee liioista rahoistaan eroon. Kun rahaa ei ole liikaa, on esimerkiksi bensarahoja säästettävä ja kuljettava jalan. Hmm, itse asiassa tuotteet siis toimivat?

Vaikka teksti painottui liikuntaan ja elämäntapoihin, yhdistävänä asiana oli oikoteiden suosiminen. Usein mietin sitä, että kuinka pitkälle tällainen helpolla pääsemisen tavoittelu kantaa? Jos pikavipit koetaan ilman skeptismia paremmaksi vaihtoehdoksi kuin "paska duuni siivoojana" (tosin itse arvostan kyseistä ammattia erittäin paljon), kykenevätkö tällaiset ihmiset selviytymään taloudellisesti tai ylipäänsä mistään? Ilmeisesti osalle glitterinhohtoinen ja kalliiden merkkien täyttämän elämä on niin houkuttelevaa, että muuta ei tarvita. -Paitsi rahoittaja, joka voi olla vaikkapa rikas puoliso. Näin Halloweenin aikaan monia pelottavia asioita ja otuksia leijailee ympärillämme. Pelottavimmat niistä kuitenkin vainoavat vuoden jokaisena päivänä: työnteko, yrittäminen, sinnikkyyden kysyntä ja harjoitteleminen.

lauantai 24. lokakuuta 2015

Flunssaa ja taipuiluharjoituksia

Jokainen hoitaa vuorollaan koko kansaa koskettavan velvollisuutensa. Koska eduskunnan ja erityisesti hallituksen toimintaa ei oman mielenterveytensä turvaamiseksi ole hyvä seurata liikaa, velvollisuus ei ole äänestää tai allekirjoittaa kansalaisaloitteita, vaan sairastaa flunssa. Olen sen verran harvoin kipeänä, että dramatiikkaa ei puutu. "Voi minua, kaikki on pilalla, ei, en ole enää mistään kiinnostunut, kaikki on yhdentekevää, antakaa minun hirttäytyä!" Kyllä, tällaista teatteria se tahtoo olla, mutta onneksi vain kerran pari vuodessa. Mieliala on ollut aika alamaissa, tosin ei pelkästään flunssan takia. Tiistaina palautuin kandityön esitelmäversion. Jotenkin suuren projektin jälkeen kädet tuntuvat tyhjiltä siinä missä pääkin. Tosin ymmärtääkseni lievä masennus ja alakulo rankemman projektin jälkeen ovat yleisiä reaktioita, jotka menevät nopeasti ohi. Nyt voin vain odotella kauhulla kuinka paljon työstettävää on edessä "virallisen" kandiesseen kanssa.

Torstainen jäävuoro jäi väliin lievän kuumeen, kurkkukivun ja kaikkea muuta kuin lievän nenän vuotamisen takia. Kun eilen perjantaina sama toistui, vapautui sisäinen draamakuningattareni. Onneksi huomenna pääsee taas harjoittelemaan, mutta tällaiset useamman päivän tauot tahtovat aiheuttaa epävarmuutta ja liikkeiden unohtamista, sillä minulla ei ole monen vuoden vankkaa kokemusta, jolloin kroppakin muistaisi paremmin. En kuitenkaan ole osannut aivan jouten olla. Kun jalkaakin on pitänyt lepuuttaa, huomio on kohdistunut muun muassa selkälihasten vahvistamiseen ja notkeuden kehittämiseen. Niin hullulta kuin kuulostaa, olen ottanut hieman vaikutteita rytmisen voimistelun liikkeistä ja harjoitteista. Luonnollisesti samanlaista notkeutta ja taipuisuutta on turha odottaa, mutta pientä kehitystä olisi mukava saada. Jonain päivänä olisi hienoa saada esimerkiksi vaakaliuku spagaattia muistuttavaan asentoon, mikä notkeuden ohella vaatii todella vahvaa selkää. Keskiviikkona yllätin itseni pääsemällä asentoon, jonka piti olla jo rakenteeni vuoksi mahdoton. Liikkeen varsinaista nimeä en tiedä. Siinä asetutaan ensin makaamaan vatsalleen ja nostetaan sitten selkää ja jalkoja niin, että jalkapohjat koskettavat takaraivoa.  

 Selkä minulla on ilmeisesti luonnostaan melko liikkuvat, mutta lihasvoiman lisäännyttyä onnistui tämäkin liike. Biellman -asento on myös paranemaan päin. Ja kuten huomattavissa on, viimeinkin uskaltauduin lisäämään oman kuvani tänne! Tosin kuva on otettu alkukesästä, joten jossain vaiheessa yritän päivittää hieman. Biellman -asennossa en tavoittele aivan täydellistä spagaattia, vaikka sellaiseen toki olisi hienoa joskus päästä. Jäällä erityisesti piruetissa tilanne on aina toinen, sillä on keskityttävä myös pyörimiseen, jolloin asennon puhtaus jää vähemmälle. Toisaalta mitä paremmin asento onnistuu jään ulkopuolella, luulisi sen onnistuvan paremmin myös piruetissa tai liu'ssa. Huomenna selviääkin sitten, että miten vaihteeksi pidempi harjoittelutauko on vaikuttanut. Varaudun pahimman luoka rävellykseen, mutta jostain on aina aloitettava.

Mitään "extreme" -tason suunnitelmia ei tälle päivälle ole. Todennäköisesti teen pienen kävelylenkin ja yritän lukea tenttikirjaa edes jossain määrin. Harmittaa hieman, kun en ehdi valmistautumaan marraskuun alussa pidettävään tenttipäivään, mutta ehkä maailma ei lopu jos tentistä saatavat opintopisteet ovat saatavissa vasta joulukuussa. Muutenkin toinen periodi on sisällöllisesti köyhä, sillä opetusta on todella vähän tarjolla. No, "onneksi" voin työstää ns. virallista kandityötä ja yksi kurssi sentään löytyi. Kai tämä on yksi esimerkki siitä, miten säästötoimenpiteet ilmenevät konkreettisesti. Yritän vielä katsoa, josko olisi mahdollisuus itsenäisesti suorittaa jotain. Tai vaihtoehtoisesti voisi ottaa välillä hieman rennommin?

Näiden pohdintojen myötä lienee aika siirtyä hieman ulkoilemaan. Oikein leppoisaa päivää kaikille!                                                                                           

lauantai 17. lokakuuta 2015

Kiireinen lauantai ja tomaattinen soijarouhekeitto vuohenjuustolla

Huh, olipas päivä! Ylösnousemus tapahtui perinteiseen tapaan hieman ennen seitsemää, sillä aamun avasi yleisövuoro jäähallissa. Kuvittelenko vain, vai oliko aloituslauseessa kirkon menoihin viittaava sävy? Vaikka herätys näin viikonloppuna tuntuu aikaiselta, edelleenkin nautin tuosta päivän käynnistävästä jääharjoituksesta, tai itsenäisestä sellaisesta. Kotiin päästyäni ehdin juoda kupillisen kahvia ja sitten olikin aika siirtyä jälleen matkaan, tänään nimittäin oli vuorossa puolison tyttären syntymäpäivien vietto tämän kotona. Matkaan taisi mennä tällä kertaa puolitoista tuntia, sillä junat sattuivat kulkemaan oikein mukavasti ilman pitkää vaihtoväliä. Mukavastihan ne kutsut menivät, mutta suuren ihmismäärän (ja minun mittakaavassani suuren lapsimäärän) keskuudessa oleskelu pisti väsyttämään erittäin tehokkaasti! Usein minua harmittaa ja poden myös lieviä omantunnon tuskia, sillä en osaa pysyä pirteänä suuren ihmisjoukon, erityisesti paljon lapsia sisältävän sellaisen parissa kovin pitkään. Mukavaa kutsuilla toki oli, mutta olisi hienoa oppia (mikäli sellainen on mahdollista?) olemaan pirteä ja sosiaalinen tunnista toiseen. Vai joudunko vain hyväksymään olemaa sellainen kuin olen? Olen kyllä sosiaalinen tällaisissa tilanteissa, sillä en myöskään viihdy puhumattomana istumapaikan valtaajana.


Viikko meni työntäytteisesti, mutta mukavasti. Kandiesitelmä alkaa olla lähdeviitteiden korjausta ja yleistä huolittelua vaille valmis. Pian pitäisi aloittaa parin kurssin lopputehtävät, mutta eivätköhän ne valmiiksi tule. Keskiviikkona hoidin viimeinkin puolison tyttärelle syntymäpäivälahjaksi tarkoitettujen luistimien kunnostamisen. Käytännössä tämä tarkoitti pientä puhdistusta, peittävää maalaamista ja nauhojen pesua. Jos totta puhutaan, maalaaminen osoittautui todella rentouttavaksi puuhaksi! Ehkä joku pitää julkeana tekona antaa lahjaksi vanhat luistimet, mutta itse olin iloinen, sillä nämä pääsevät taas oikeaan käyttöönsä ullakolla oleskelun sijaan. Todennäköisesti käyttöaikaa on korkeintaan parin talven verran, sillä tyttö alkaa pituudessa ottaa minut uhkaavasti kiinni. No, onneksi olen tottunut jäämään joukon lyhimpien joukkoon. Muistan miten mietin terveydenhoitajan kasvupyrähdykseen liittyvien puheiden jälkeen miten pitkä minusta, luokan lyhimmästä voisi tullakaan tuona maagisena aikana! Lopputulos: 158 cm. Jokin taisi mennä pieleen? Kun tänään katsoin kutsuilla olevia lapsia, mietin todella ovatko lapset nykyään keskimääräistä pidempiä kuin lapsuudessani. Onhan tässä etunsakin: voin halutessani turvautua myös "lasten puolen" vaatteisiin. Mainittakoon vielä, että yleensä en mieti pituuttani, sillä en ole ns. huomattavan lyhyt, ehkä hieman keskivertoa lyhyempi korkeintaan. Näiden minua reilusti yli leuan tasolle yltävien 7-9 -vuotiaiden kohtaaminen vain hämmentää.


Jäällä mitään erityisiä muutoksia ei ole tapahtunut. Meneillään lienee taas pitkähkö "ei mitään" -kausi. Harjoittelusta huolimatta erityistä edistystä ei tapahdu, mutta kuluneiden kuukausien aikana olen huomannut sellaisen olevan tavallista. Axeli on menossa oikeaan suuntaan, kaksoissalchow myös ehkä, mutta todella hitaasti. Jalka kestää taas sen verran, että kaksoisritti -ja flippiäkin uskaltaa yrittää. Kierrokset jäävät puoleentoista, mutta ei tässä mikään kiire ole. Pirueteissa broken leg on mennyt lähes esityskelpoiseksi ja cannonball on löytymässä. Vielä kun saisi pään polvea vasten! Uusi jalannostoliuku on vasta työn alla ja haastetta tuo lantion oikean asennon löytäminen, sillä tämän mokoman notkoselvän takia takapuoli tahtoo pyrkiä taakse. No, ehkä riittävän monen kaatumisen jälkeen sekin ymmärtää yhteistyön merkityksen. Jotta hyvä mieli jäisi, yritän pitää mielessä sen, että myös polvivaaka suorin jaloin alkaa olla hyvässä kunnossa. Huomenna on vuorossa taitoluistelijoille tarkoitettu ns. itsenäinen vuoro. Jos hyvin käy, ehkä pieniä onnistumisia on luvassa. Jos ei, pääasia on, että saa nauttia puhtaasta jäästä ja hyvästä seurasta!


Ensi viikolla on se kauan odotettu taukoviikko opetuksesta. Maanantaina olisi tarkoitus poiketa kyläilemässä sisaren luona, mitä odotan innolla! Aikataulut ja kiire ovat olleet esteenä, tai ainakin turha hidastavina tekijöinä. Samalla reissulla pääsen sisaren 2,5 -vuotiasta tytärtä tapaamaan. Odotan mielenkiinnolla uusia opittavia asioita, se neitokainen kun tahtoo varhaisesta iästään huolimatta olemaan tätiään fiksumpi! Muistan vieläkin tytön ilmeen kun laitoin vanhan pikkuruisen nukelle tarkoitetun peiton päähäni ja kysyin, että onko hattuni hieno. Vastaus oli seuraavanlainen: "Ei se päähän kuuluu, se kuuluu sänkyyn." Vaikka kyseessä oli mukamas hauska vitsi, tunsin itseni harvinaisen tyhmäksi, mikä onneksi on minulle ns. normaalitila.


Näiltä näkymin toivotan oikein mukavaa viikonlopun loppupuolta kaikille! Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä, mutta näppäimistö ei tahdo toimia kunnolla ellen ryhdy väkivaltaiseksi. Siispä mukamas korvauksena lakto-vegaaninen ruokaohje:


Tomaattinen soijarouhekeitto vuohenjuustolla:


1 litra vettä
2 perunaa
3 porkkanaa
2 sipulia
1,5 dl soijarouhetta
2 tomaattia
1 prk tomaattimurskaa
2-3 rkl tomaattipyrettä
1 "tuplapakkaus" vuohenjuustoa (samassa pakkauksessa on kaksi "pötköä")
valkosipulisuolaa
suolaa
oreganoa
basilikaa
mustapippuria


Pilkottuja kasviksia ja soijarouhetta keitetään 10-15 minuuttia, minkä jälkeen lisätään tomaattimurska -ja pyre sekä mausteet. Porkkanoiden ja perunoiden kypsyys kannattaa varmistaa maistamalla. Lopuksi lisätään vuohenjuustot. Keittoa sekoitetaan hiljakseen kunnes vuohenjuusto on sulanut kokonaan. Arvio: maku oli loistava ja nälkäkin lähti!