Helppoa ja edullista kasvisruokaa: Soijabolognese -pannu kananmunalla

 Jo oman jaksamiseni ja hyvinvointini vuoksi panostan mielelläni hyvään ja ravitsevaan ruokaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita rajoitteita. Esim. eilen tuli nautittua pitkästä aikaa jäätelöä paikallisessa kahvilassa. Hyvää oli! Mutta koska Juniorin kanssa on hyvä olla vähintään toinen käsi ja jalka vapaana myös ruokaa laittaessa, tämä hieman rajoittaa millaista ruokaa laitan. Paras vaihtoehto arkiruuissa on sellainen ruoka, jossa ainekset voi laittaa sellaisenaan kattilaan, pannulle, vuokaan pellille jne. 

Italianpadan kaltainen soijabolognese (kuulostaa hienommalta suhteessa todellisuuteen) on helppo ja edullinen vaihtoehto. Olen muutamaan otteeseen nähnyt lisättävän kananmunaan erilaisiin pannu- ja uuniruokiin. Alunperin oli tarkoitus testata tätä pinaattia sisältävän ruuan kanssa, mutta tällä kertaa pinaatti päätti jäädä kauppaan. Unohtamisesta ei luonnollisestikaan ollut kyse. Siispä päätin piruuttani kokeilla samaa tämän italianpadan tyyppisen ruuan kanssa. 

Soijabolognese -pannulla kananmunan kanssa

- Porkkanaa

-Sipulia

- Paprika

- 1 prk herkkusieniä

- 1/2 pussia spagettia (kokojyvä)

- tomaattimurskaa

- 1 prkl kaurakermaa

- soijarouhetta (ripottelin silmämääräisesti)

- raejuustoa

- 3 kananmunaa

- Mausteeksi ruolaa, paprikajauhetta ja basilikaa

1. Paista kasvikset ja herkkusienet pannulla

2. Lisää spagetit sellaisenaan

3. Lisää soijarouhe, tomaattimurska ja kaurakerma

4. Lisää mausteet ja sekoita. Anna ainesten kypsyä hetki kannen alla kunnes spagetit ovat kypsiä

5. Lisää raejuusto ja kananmunat, anna kypsyä kannen alla kunnes kananmunat ovat hyytyneet 

Jos haluat pitää ruuan täysin vegaanisena, voit jättää raejuuston ja kananmunat pois ja halutessasin korvata esim. vegaanisella juustoraasteella. Itse tosiaan halusin ihan mielenkiinnosta testata miten kananmuna pelittää tällaisessa ruuassa. Lopputulos yllätti! Omasta ja puolison mielestä yhdistelmä toimi ja antoi pientä vaihtelua tähän tuttuun arkiruokaan.

 Kuten arvata saattaa, jälleen panostin osioihin "helppoa" ja "edullista". Toisaalta halusin myös riittävästi kasviksia mukaan, sillä olen äärimmäisen laiska tekemään salaatteja yms. Tätä samaa ruokaa olisi tarkoitus jossain vaiheessa testata käyttämällä mm. kalaa tai vaikkapa tofua. Tällöin tomaattimurska jäisi pois, ja tilalle tulisi pinaatti. -Mikäli onnistun seuraavalla kerralla ostamaan pinaattia.. 

Seuraava projekti olisi kai leipoa ns. vierasvaraksi jotain minkä saa pakkaseen. Käytännössä tämä tarkoittaa esim. omenapiirakkaa. Toisaalta jos aikaa jää näpertelyyn, kaapissa olisi muffinssivuokia. Tuleeko vegaanista vai ei? Katsotaan.. vegaaniset piirakat eivät ole kuuluneet vahvuuksiini vaikka niitä onkin tullut kokeiltua aikoinaan useinkin. Toisaalta, kai sitä voisi joskus taas siirtyä vähemmän varmoihin resepteihin. 

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Sober curious: tämä voisi olla minunkin juttuni!

Ehkä osalle tämä aihepiiri on niin itsestäänselvyys ettei sitä tarvitse edes ottaa esille, minua tämä on mietityttänyt viime aikoina: Sober curious -ilmiö. Ehkä kesään liittyvä asianmukainen biletys, festarit yms. ovat inspiroineet. Omat bileeni kulkevat myös nimellä "vauva-arki". Tosin olen viihtynyt näissä bileissä varsin hyvin. No, koska bileet sijoittuvat hieman rajoitetulle alueelle, sitä alkaa tarkkailla yhtä sun toista. Sen ohella että alan päästä selville ketkä kävelevät olohuoneen ikkunan ohi ja mihin aikaan, olen myös erityisesti viikonlopun tienoilla muistanut jotain: ai niin, porukka on tässä vaiheessa viikkoa kännissä. 

Muussa tapauksessa tämä auttaisi erottamaan paremmin viikonpäivät toisistaan, mutta näin kesäloman aikana festarit, itse kunkin lomien alkamiset loppumiset ja muut spesiaalipäivät tuovat juhlintapäiviä myös sunnuntain ja torstain välille. Onneksi minulla on seinäkalenteri. Näin ollen tiedän, että nyt kirjoittaessa on lauantai ja 23. päivä heinäkuuta. Käytännösä tämä tarkoittaa sitä, että monella lomat alkavat olla loppusuoralla. Huom, loma -käsitykseni on edelleen ajastettu opiskeluaikaan. Kesä, sitä edeltävä ja sen jälkeinen aika ovat myös aikaa elämäntapojen muutoksille. Jostain syystä muutokset rajoittuvat vain tietyille alueille..

Kesäkunto ja kesäkilojen karistaminen

Huhti-toukokuussa on otollisin aika saada kroppa kesäkuntoon. Käytännössä tämä kai tarkoittaa sellaista tilaa, mikä määriteltyjen standardien asettamissa puitteissa sopii rannalla oleskeluun muussakin kuin kolme kokoa liian suuressa kaavussa. Samaan aikaan toki korostetaan miten selluliitti on kaunista, mutta ohessa on vinkkejä kuinka päästä selluliitista eroon. Onko selluliitti sitten niin kaunista, että siitä on päästävä eroon jottei kantaja ylpistyisi liikaa? 

Jostain syystä kesäkunto on kompensoitava suunnilleen kesä-heinäkuun aikana, jolloin elokuussa alkaa kesäkilojen karistaminen. Vaihtelu virkistää? Molempiin liittyy mm. liikunnan lisääminen ja ruokavalion tiukentaminen. Ei sokeria, vähemmän rasvaa, toisaalta enemmän jos vaihtoehtona on nk. ketodieetti, enemmän proteiinia dieetin laadusta huolimatta jne. Liikunnan muoto vaihtelee tavoitteiden ja toisaalta trendien mukaisesti. 

Mitä näihin kuntokuureihin ei liity, ovat esimerkiksi kofeiinin ja alkoholin vähentäminen. Toki säännöllisesti esim. sekä Iltasanomissa että Iltalehdessä on samalla kerralla luettavissa suosituksia eri alkoholijuomista ja tietoiskuja varoitusmerkeistä joihin liittyy vakavampaan suuntaan kieroutunut alkoholin säännöllinen nauttiminen. Kesä-heinäkuun bile -ja festariaikana haittoja ei ole. Myöskin jäätelöiden, grillimakkaroiden yms. sisältö muuttuvat hetkeksi terveellisiksi. 

Mikä täss on erikoista? Varmasti moni asia, Itse olen miettinyt miksi alkoholin käytön vähentäminen tulee esille vain tipattoman tammikuun aikana. Ehkä kevät ja loppukesä on ajankohtana liian aikainen pohtia moista? No, tavallaan käsitän. Tiettyinä aikoina vuodesta alkoholijuomien myynnissä tapahtuu selkeä piikki. Jos juomista kyseenalaistaisi, myyjät jäisivät vaille totuttua voittoa. Viis kansanterveydestä, väkivallasta, rattijuopumuksesta, hukkumiskuolemista yms. "pienistä" sivuvaikutuksista. "Kesäkunnon" katoamiseenkaan eivät varmasti vaikuta ne lukuisat terassilla nautitut drinkit. Ai niin, suomalaiset syövät vain liikaa jäätelöä. 

Ovat ääripäät ainoa vaihtoehto?

En ole absolutismia vastaan. Toisaalta vaikka itse olen yli vuoden ollut nollalinjalla, en koe olevani absolutisti. Ehkä syömishäitiötausta saa inhoamaan liiallista ehdottomuutta. Absolutismi sopii toisaalta henkilöille, joille alkoholi ei sovi lainkaan. Tähä lukisin luonnollisesti alkoholistit sekä henkilöt joilla on merkittävä terveydellinen vasta-aihe. Lisättäköön tähän vielä mielenterveys. No, eihän alkoholi kenellekään tee hyvää, en vain usko liikaan ehdottomuuteen pitkällä aikavälillä. Tästä syystä en ole eläessäni pitänyt tipattomia aikoja. Olen vain jättänyt juomatta. 

Eikö tuo ole yksi ja sama asia? -Ei minulle. Periaatteena raskaana ja imettäessä (kai??) sai saisi käyttää alkoholia pieniä määriä ja oikein ajoitettuna. Vaikka välillä matematiikasta pidänkin, olen liian laiska. Minulla ei ole lainkaan motivaatiota miettiä määriä, kellonaikaa ja alkoholin palamiseen menevää aikaa ja meneekö se yksiin imetysajan kanssa. Liian suuri työ yhden kemiallisen liuottimen nauttimisen tähden. 

Kun imetys joskus loppuu, en koe erityistä tarvetta käyttää alkoholia. Toisaalta en kielläkään sitä itseltäni. Ristiriitaista ehkä, mutta juuri tämä mahdollisuus valita johti yli vuosi sitten ensin juomisen vähenemiseen, sitten pidempään taukoon mikä jatkuu edelleen. No, raskaus ja imetys ovat osaltaan pidentäneet taukoa. Luulen että ilman raskauttakin käyttö olisi jäänyt ainakin erittäin vähäiseksi, eli "lauantai -siideri" tai ne pari lasillista kivennäisvedellä lantrattua valkoviiniä lauantaisin olisivat todennäköisesti jääneet usealta lauantailta pois. 

Ajatuksen sober curious on vedonnut juurikin ehdottomuuden puuttuessa. Toki jokainen voi tulkita asian miten haluat. Toisaalta haluan välttää parempi ihminen -syndrooman mikä tahtoo iskeä siirtyessä lähes missä vain ääripäihin. Voi toki olla että itse katson ihmisiä ja asioita jonkinlaisen negatiivisuusverhon läpi.. Toisaalta voin itse myöntää olevani äärimmäisen rasittava jos innostun liikaa jostain asiasta. Minä olen parempi koska olen löytänyt kyseisen asian ja muut huonompia koska eivät ole kyseistä hienoutta keksineet. Mikäli kyllästyn kyseiseen asiaan, sitä ei koskaan ollutkaan.. 

Voisiko alkoholiton vaihtoehto olla salittu kaikille..

Edelleen alkoholista kieltäytyminen tuntuu vaativan selityksen. Toisaalta niin myös esim. sokerista/makeasta kieltäytyminen ovat omalla kohdallani johtaneet kysymyksiin tarpeesta vähentää. Vielä enemmän toteamuksiin ettei tarvetta ole, ainakaan ulkoisen olemuksen perusteella. Itse asiassa sokerin/makean syötävän kohdalla ilmiö on lähes sama: kyllä joskus tykkään ja silloin tarjottavaa menee enemänkin. Siinä missä muut ottavat hienostuneesti ja hilllitysti yhden palan kakkua, minä otan kolme. Tosin joudun usein katumaan jälkeenpäin.

Näin käy satunnaisesti, mutta pääasiassa minuun uppoavat paremmin erilaiset leivät ja riisipiirakat. Joskus mietin, millaisia reaktioita näistä kieltäytyminen ja keskittyminen makeaan tarjottavaan herättäisi. Yleensä en jaksa miettiä pitkään, sillä huomioni kiinnittyy kysymykseen "haluaako joku kahvia?". Tässä kohden on valpastuttava koska vastaus on ehdottomasti myönteinen. 

Juhlissa on tavallisesti ne muutama lasillinen alkoholitonta vaihtoehtoa mm. kuskeille, alaikäisille, raskaana oleville jne. Kunhan taustalla on kelvollinen selitys. Toisaalta... itsekin piiloudun paremman selitykseni taakse: imetän. Yleensä sorrun vielä perustelemaan miten poika saattaa syödä joskus useammin eikä tuttipullo kelpaa. Kas, asia selvä! Voihan toki olla niinkin, että olen ainoa joka asiasta tekee ongelman. No hei, pitäähän minullakin olla harrastuksia.

Toisaalta.. minullakin meni aikaa ennen kuin sain aikaiseksi maistella suosikkijuomista alkoholittomia versioita. Siis alkoholia sisältävistä suosikkijuomista. Huvittavaa sinänsä, minäkin tarvitsin syyn kokeilla niitä. Olin kyllä vuosia katsellut mm. alkoholitonta kuivaa omenasiideriä. Eipä sitä vain tajunnut kokeilla. Voin vain puna poskilla myöntää, että alkoholilla varustettu juoma oli pinttynyt tavaksi turhankin tehokkaasti. 

Voi olla että tämä koskee vai minua, mutta itselleni alkoholijuomien holittoman versiot olivat uusi juttu. Toki tiesin niiden olemassaolosta, mutta moni yllätti. Alkoholittoman siiderit näyttivät olleen vielä joitakin vuosia sitten lähinnä hintavaa "limua". Nyt kun olen testannut alkoholitonta valkoviinia, kuohuviiniä ja kuivaa omenasiideriä, olen yllättynyt positiivisesti. Toisaalta tuttavapiirissäni muutamille muille jotka ovat näitä juomia maistaneet, onnistunut maku tuli myös yllätyksenä. -Toki positiivisena. Miksi nämä vaihtoehdot ovat olleet piilossa?! Nim. inhoan Pommacia.. 

Omakin matkani oli pitkä..

Kyllä, minäkin tarvitsin syitä olla juomatta. En tiedä miksi sober curious -tyyppisen ajattelun löytäminen oli niin vaikeaa. Omaa juomistani taisi nuorempana (mutta täysi-ikäisenä) rajoittaa kaksi asiaa: kiinnostus miten käytän rahaa sekä taipumus pahaan krapulaan. Myöhemmin aloin kiinnostua myös hyvistä yöunista joita tarvitsin erityisesti fyysiseen palautumiseen.

Kyseenalaistaminen alkoi vähitellen ehkä kahdessa edellisessä parisuhteessani. Molemmissa jouduin ottamaan vastuun toisen osapuolen juomisesta ja sen jälkiseurauksista. En halua tällä toteamuksella tehdä itsestäni pyhimystä. Rehellisesti sanottuna kyseinen tehtävä ei ollut lempihommiani. Usein myös syytin itseäni siitä että toinen joi. Otin toki itsekin, mutta maltillisemmin. Mitä aloin kyseenalaistaa ensin, oli alkoholin rooli nollata stressiä ja väsymystä. Niin omalla kuin muiden kohdalla kävi mielestäni päinvastoin. Alkoholi ei deletoinut negatiivisia tuntemuksia, vaan kärjisti niitä. Mikä v**utti, sitä huudettiin ja korostotettiin tarkemman käsittelemisen sijaan. 

Edellisessä suhteessani juomiseni väheni, mutta vääristä syistä. Koin että olen vastuussa. Ne pari kertaa jouduttuani ns. juoppokuskiksi olivat sen verran v-mäisiä, että siitä hommasta kieltäydyin vaikka mikä hätä olisi. Yleensä hätätilanne tarkoitti juomien loppumista. Tavallisesti valehtelin itsekin juoneeni. Alkoholin rooli muuttui yhä negatiivisemmaksi, mikä toi negatiivisia assosiaatioita jo itse makuun ja hajuun. Suhteen päätyttyä maku ja haju eivät parantuneet. Lopulta totesin että pärjään ilmankin. Ennen raskautta vietin pari kuukautta ns. raittiina, mutta edelleen ilman päätöstä. Suhteesta toipumisen kannalta oli todella hyvä etten juonut. Nykyinen puolisonikaan ei käyttänyt alkoholia, mikä teki juomatta jättämisen entistä helpommaksi. 

Myönnän että raskaus ja imetys toimivat edelleen syinä sille etten ole käyttänyt alkoholia yli vuoteen. Toivon ajan kanssa omaksuvani paremmin ajatuksen siitä, että voin kieltäytyä ilman selityksiä. Mikä siinä on niin vaikeaa? -Koska itsekin kannan sa,pja päähänpinttymiä kuin moni muukin. Vaikken siis kutsu itseäni absolutistiksi tai edes raittiiksi, ainakin sosiaalisten tilanteiden kohdalla ajatustyö näyttää olevan kesken: Minun on opittava etten ole velvollinen selittämään miksi en juo. 

Pohdintaa

Vaikka alussa ja yleensä vetoan sosiaalisiin paineisiin, näin tekstin loppusuoralla mietin kuinka suuri osa vaikeuksista kieltäytyä liittyy aitoon panostukseen ja kuinka suuri osa yksilön oletuksiin mitä muut ajattelevat. Vähän sama kuin menee ulos tukka likaisena ja miettii mitähän muut kaupan kassajonossa ajattelevat. -Todennäköisesti kukaan ei ole kiinnostunut. Paheksuvat katseet eivät edes kohdistu sinuun, vaan siihen että purukumien hinta on noussut. 

Luulen että monet omaksuvat paikallisen juomakulttuurin jo alaikäisenä, tai siinä vuotta paria ennen täysi-ikäisyyttä. Muista teinivuosiltani että jo seitsemäsluokkalaiset osallistuivat kotibileisiin joissa "ryypättiin ihan v**usti". Tiedä häntä mikä todellinen määrä oli, sillä känniin tultiin kaikessa minkä väitettiin sisältävän alkoholia. Oli kuitenkin siistiä tulla känniin. Vaikka vuosia myöhemmin näille tarinoille naurettiin, sama asenne säilyi esim. nuorena aikuisena ja opiskelijana erityisesti vappuna. Mantan lakituksessa itse kukin oli sopivasti pienessä sievässä, eli asianmukaisessa tilassa. Se oli normi. -Ainakin omassa tuttavapiirisä. Itse en pystynyt jatkamaan seuraavan päivän picnicillä, jo lähellä oleva kuoharin haju etoi. Asiaan saattoi pienen dagen efterin lisäksi vaikuttaa n. kolmen tunnin unet. 

On ehkä vastuutonta kirjoittaa julkisesti tällaista, mutta olen jopa iloinen että "bilevaihe" tuli hoidettua alta pois iässä missä sellainen oli otollisinta. On ihmisiä, jotka elävät hyvinkin asiallisesti ja siveästi, menevät nuorena naimisiin ja perustavat perheen parinkympi alkumetreillä. Bilevaihe iskeekin sitten kolmekymppisenä tai myöhemmin. Toisaalta.. voinko tätäkään kritisoida? Kyseessähän on aikuinen ihminen. Btw, kirjoittaminen olisi paljon helpompaa jos onnistuisin tekstin aikana pitämään näkökulmani mahdollisimman mustavalkoisena asenteeni tyylillä "olen ainoastaan oikeassa". 

Instagramissa Sober Curious -ryhmä on hieman turhan ehdoton minun makuuni. Julkaisut tuntuvat menevän enemmän absolutismin puolelle kuin sen miten itse ajatuksen käsitän: minun ei oe pakko juoda. Itse en ole laskenut päiviä miten pitkään olen ollut ilman alkoholia. En myöskään tule kieltämään alkoholia itseltäni kun sen käyttö on vähemmän haitallista. Sen sijaan haluan jatkossakin sallia itselleni kieltäytymisen alkoholista, ja vieläpä ilman hyvää syytä. Kieltävä vastaus itsessään saa riittää syyksi. 

Pidän osuudesta curious, eli utelias. Minua kiinnostaa vaihtoehto olla juomatta alkoholia. Näin reilu vuoden aikana joudun toteamaan, että elämäni ei ole kokenut suuria mullistuksia. Tai on, sillä minusta tuli matkan varrella äiti. Mutta sen teki raskaaksi tuleminen, onnistunut odotus ja synnytys. Ja kenties jokin mikä alkujaan näihin kaikkiin johti. Toki alkoholin jättäminen pois helpottaa raskaaksi tulemista, mutta sen parin "raittiin" kuukauden aikana ennen raskautta en kokenut mitään tajunnanräjäyttävää.Tai olihan se oma oivalluksensa että viikonloppu on viikonloppu myös ilman alkoholia. Nykyään viikonlopun merkitys on laskenut, sillä päivät Juniorin kanssa ovat omanlaisiaan, mutta eivät sidoksissa päivämäärään ja viikonpäivään. 

Yhteenvetona voisi todeta, että ilman suurempia selityksiä alkoholijuomat jäävät tälläkin kertaa kauppaan. Seuraavaksi voisin etsiä samalla ideologialla varustettua yhteisöä liittyen kahviin.. onneksi minulla on lukuisia selityksiä miksi voin juoda kahvia...

Kesäreissu ja taas uusi muutto

 Taas ovat asiat hieman muuttuneet: muutin jälleen. Itseänikin tämä alkaa naurattaa. Energiaa ja aivokapasiteettiani säästääkseni olen lopettanut muuttojen määrän laskemisen. Tällä kertaa muutto ei tosin ollut pakollinen. Osaksi mukavuudesta ja jatkoa ajatellen katsoin paremmaksi että siirrymme Juniorin kanssa yksiötä suurempaan asuntoon. Itse muutto oli tällä kertaa helppo, sillä kesäreissun vuoksi en sitä voinut itse tehdä. Perheenjäseneni tarjoutuivat auttamaan ja tekivät todella ison työn! En voi muuta todeta kuin että olen äärimmäisen kiitollinen!

Tulevat päivät menevät Juniorin hoitamisen ohella asunnon laitteluun, ts. viimeisten tavaroita laitellen paikoilleen. Paljoa ei ole, mutta vauvan kanssa tahtoo käydä niin, että kotityöt yms. tapahtuvat pienemmissä erissä. Tämä päivä tulee olemaan vielä sen verran helteinen, että vietämme Juniorin kanssa enemmän aikaa sisätiloissa. 

Tällä kertaa ajattelin pitkästä aikaa ihan vain kertoa kuulumisia. Muuton ohella teimme Juniorin kanssa varsin pitkän reissun niin ajan kuin kilometrien suhteen. Tarkoitus oli päästä tervehtimään myös isän perhettä ja sukulaisia. 

Pitkä ajomatka!

Matkaan meni käytännössä koko päivä, eli yli 10 tuntia. Toki nopeamminkin oltaisiin selvitty, mutta Junioria oli ruokittava säännöllisesti eikä moinen onnistu matkaa tehdessä. Montakohan Suomen huoltoasemaa olen korkannut imetyksen suhteen.. Aluksi hieman vierastin imettämistä ns. julkisilla paikoilla. Sitten järki (mielestäni) voitti. Jos jotakuta häiritsee se fakta että vauva tarvitsee ruokaa ja miten ruokkiminen tapahtuu, se on hänen ongelmansa. Itse hoidan asian melko hienovaraisesti, joten mitään erityisen vilauttelua ei ehdi tapahtua. Eikä kukaan pakota tuijottamaan ruokailuhetkelä. Lisäksi vetäydyn mielelläni hieman syrjemmäksi, sillä imetysrauha helpottaa myös Juniorin syömistä. 

Viimeisen parin tunnin aikana Juniorikin alkoi kyllästyä. Oli nukuttu riittävästi ja syötykin, mutta äksöniä puuttui. -Kunnes äiti takapenkiltä heilutti edessä puklurättiä ja rallatteli mm. Viisi pientä ankkaa lähti leikkimään.. viimeiset pari tuntia olivat kuin mistäkin lastenlaulu -konsertista.. 

Olen todella kiitollinen lapsen isälle joka jaksoi ajaa koko reissun. Itse kun olen taas päästänyt ajotaitoni huonoon jamaan. Toisaalta myös motivaatio on matala. Selkä kieltämättä ei tykkää niin pitkäkestoisesta istumisesta, mutta onneksi seuraavana päivänä päästiin kompensoimaan. Perillä jo seuraavana päivänä odotti lämmin vastaanotto "mummulassa". On hauskaa että isovanhemmilla on eri nimet. Näin Juniori ajan kanssa tietää kenestä on kyse. Omassa lapsuudessani puhuttiin "mummista ja papasta". Vain paikkakunnan nimi kertoi onko kyseessä äidin vain isän vanhemmat. 

Reissasimme tosiaan pohjoiseen. Ajankohta oli samaan aikaan juuri otollinen ja toisaalta haasteellinen. Helteet tulivat samalla teholla, mutta erona oli ehkä (melkein) keskiyön aurinko ja suurempi määrä hyttysiä. Aurinko ei tosiaan suoranaisesti laskenut, käväisi jossain vaiheessa hieman alempana mutta valoisuus pysyi. Kummasti siihenkin tottui! No.. olen vuosia käyttänyt unimaskia..

Neljän viikon tapahtumia

Tuon neljän viikon aikana pysyttelimme lähinnä samoissa paikoissa. Helteet hieman hankaloittivat olemista, sillä 30 asteen helteessä Junioria ei uskaltanut viedä pahemmin ulkoilemaan. Ikää poitsulla on niin vähän, ettei lämmönsäätely vielä pelitä. Juniorin isän työajoista huolimatta sain päivässä sen verran lapsivapaata, että pääsin itse ulkoilemaan ja treenaamaan. Tämä oli mukavaa vaihtelua ja "ukot" saivat olla keskenään. Kun palasin takaisin, oli otettava komento takaisin. TV:stä näkyi esim. Muumit. Kauhistus! Sitten huojennuin: onneksi alkuperäisillä äänillä ja sanastolla.. 

Kokonaisuudessaan oli mukavaa olla porukalla pidemmän aikaa. Toisaalta oli piristävää tavata myös Juniorin sukulaisia, jotka hekin näkivät Juniorin ensimmäistä kertaa. Juniori osasikin käyttäytyä varsin mallikelpoisesti. No.. jokunen henkilö tuli "merkattua", mutta ehkä se oli merkki luottamuksesta? 

Itse pääsin kokeilemaan taitorullaluistelua,  mikä oli todella mukavaa. Harjoittelupaikkaan oli hieman matkaa, jolloin harjoitteluaika oli 20 minuutin luokkaa. Oli nimittäin palattava ajoissa ruokkimaan poitsua. -Kun se tuttipullo ei päivittäisestä harjoittelusta huolimatta kelpaa vieläkään.. 

Myös juhannus meni oikein leppoisasti. Kas, toinen alkoholiton juhannus putkeen! Vuosi takaperin olin tosiaan jättänyt juomat kauppaan. Nyt imetyksen ja sober curious -ajattelun vuoksi jätin väliin. Imetys tosin oli merkittävämpi syy. No, sen sijaan alkoholitonta kuohuviiniä tulikin nautittua taas turhan paljon. Viimeksi tein saman virheen uutenavuotena. Jep, alkoholiton kuohuviini mahdolista aamun ilman krapulaa, vaan ei ilman närästystä.. Nim. tykkään edelleen happamista mauista liikaa. 

Muuten päivät ja viikot menivät välillä Juniorin kanssa kaksin ja välillä sosiaalisen kanssakäymisen merkeissä. Seuraava, suunnilleen saman mittainen visiitti ajoittuu todennäköisesti lokakuulle. Ihan mielenkiintoista matkusta silloin pohjoiseen. Osa kauhistelee ajankohtaa pimeyden ja yleisen karuuden vuoksi. Minua pimeys ei haittaa, vaikka en ole valoa vastaankaan. Syksyllä ja talvella vain on helpompi nukkua pimeyden ansiosta. 

Hyttysiä oli oikeasti paljon..

Tulevat päivät..

Nyt oli tosiaan pari hellepäivää joina Junioria ei parane pahemmin viedä ulos. Toki alle puolen tunnin reissuja olen tehnyt. Ts. kävin kaupassa ja kirjastossa. Molemmissa viivyimme pidempään kuin ulkosalla. Onneksi huomisesta eteenpäin viilenee hieman. Nyt täytyy vain toivoa ettei olisi jatkuvasti sateista. Osa ajasta menee asuntoa laitellessa. Välillä tapaamme myös muita ihmisiä, erityisesti Juniorin isovanhempia. 

Nyt alkaa kieltämättä olla pienoinen into palata jäälle. Pitääkin ottaa paikalliseen seuraan yhteyttä ja kysyä esim. 10 kerran korttia. En nimittäin ole ihan varma onnistuuko säännöllinen harjoittelu. No, kysymällä selviää. Muuten en ole kovin tarkkoja suunnitelmia tehnyt syksylle. Opiskelun jatkaminen houkuttelisi, mutta se riippuu mitä yliopistolta vastaavat etäopiskelun mahdollisuudesta ja onnistuuko etäopiskelu tässä vaiheessa. Taas kerran: kysymällä selviää, ainakin etäopiskelun mahdollisuus. Junioriltakin voisin kysyä, mutta en oikein osaa tulkita vastausta. 

Näillä ajatuksilla kohti viikonloppua!

Näin syömishäiriötausta vaikuttaa imetyksen aikaiseen ruokavalioon

 Erityisesti päivitykseni Instagramissa ovat olleet lähinnä liikuntapainotteisia. Toisena aiheena on ruoka. Laitan satunnaisen säännöllisesti ruokavinkkejä ns. helppoihin ja edullisiin arkiruokiin. Ruuat ovat pääasiassa kasvisruokia ja osa vegaanisia. Joskus toki teen kala- ja kanaruokia. Monen silmään ruuat saattavat näyttää turhankin terveellisiltä, mikä on ymmärrettävää. Ruuat ovat yleensä laatikoita tai patoja/muhennoksia, joihin on lisätty runsaasti kasviksia. Kun viimein laitoin kuvan ns. herkusta, sekin oli smoothiekakku oikean juustokakun sijaan. 

Tämän hetken ruokavaliosta kaksi asiaa tekevät omanlaisensa: syömishäiriötausta (anoreksia ja ortoreksia) sekä imetys. Tähän voisi toisaalta lisätä vielä sen etten syö punaista lihaa ja että ruuan on oltava sellaista mistä saan riittävästi kaiken tarvittavan jotta energiaa riittää koko päiväksi ja tarvittaessa yöksi. Millainen ruokavalioni oikeastaan on ja miten ensin mainitut tekijät vaikuttavat siihen?

Syömishäiriön aiheuttamat haasteet

Mitä ihmisten on vaikea käsittää, syömishäiriöön liittyvät fyysiset ja psyykkiset haasteet eivät välttämättä parane koskaan vaikka henkilö olisikin päässyt sairaudesta muuten irti. Toki on varmasti heitäkin joihin minkäänlaisia jälkiä ei jää. Mutta mitä pidempään sairastelu on jatkunut, keho ottaa nokkiinsa. Oikeastaan omat vatsaongelmani ovat helpoimmasta päästä. 

Suurempi määrä esim. rasvaa ja sokeria aiheuttavat vatsanpuruja ja erityisesti suuremmasta määrästä rasvaa refluksivaiva herää. Ns. valkoinen sokeri on toisella tapaa hankala. Vatsa ei siitäkään tykkää suuremmissa määrin. En tiedä kuvittelenko, mutta luulen että syömishäiriö teki jotain suun bakteerikannalle. Erityisesti sokeri nimittään kerryttää järkyttävän katteen hampaiden pintaan. Anteeksi seikkaperäinen kuvaus! Minuakin ällöttää.. En kuitenkaan ole ainoa joka on havainnut samaa. Onko tämä oire kuvitelmaa vai todellinen? No, ainakin havaittu. 

Nämä enemmän tai vähemmän pysyvät rajoitukset tuovat omat haasteensa ruokavalion rakentamiseen. Onneksi ns. ongelma-ainekset ovat sellaisia, että niiden karsiminen ei vie ruokavaliota huonoon suuntaan. Rasvoja toki pitää olla, mutta esim. pähkinät, siemenet, avokado, margariini yms. sopivat ongelmitta. Tämä ei tarkoita etteikö noita kovia pahis-rasvoja menisi.. 

Jatkuvaa ajatustyötä

Voi aivan rehellisesti myöntää etteivät anoreksia ja ortoreksia ole kadonneet täysin. Olen edelleen altis vaikutteille ja joudun päivittäin tekemään ajatustyötä liittyen syömiseen ja liikkumiseen. Pakotan itseni sosiaalisissa tilanteissa syömään ns. herkkuja vaikkei mieli tekisi. Joskus toki maistuukin, nimittain satunnaisesti tykkään kyllä syödä makeaa. Sokerikiintiö vain täyttyy melko tehokkaasti. Toisaalta pidän tärkeänä että "altistan" itseni tilanteisiin jotka ennen olisivat olleet todella vaikeita. Minun on kyettävä syömään myös "epäterveellistä" ruokaa vaikken esim. voisi kompensoida liikunnalla. 

Liikunnassa tilanne on omanlaisensa. Minulle ei tee hyvää jos joudun pitkään menemään pelkällä lenkkeilyllä tai muulla ns. aerobisella harjoittelulla. Koska en saa lenkkeilystä kaipaamaani haastetta enkä vieläkään esim. osaa vain nauttia maisemista, liian pitkä aika ilman ns. taitolajeja saa hakemaan haasteita vääristyneellä tavalla: alan laskea askeleita, käytettyä aikaa, kilometrejä yms. Vähitellen minulle tulee pakonomainen tarve ylittää aiempia määriä. Taitolajeissa liikkeiden oppiminen tai oikeastaan jo ylläpitäminen vaatii toimivaa kehoa ja toisaalta myös keskittymistä. Ilman riittävää ja monipuolista ravintoa nämä eivät onnistu. 

Syönkö ainoastaan "fitness-ruokaa"?

Ruuissa makrot kohdillaan, smoothiekakkua, proteiinijuomia, ei liikaa valkoista sokeria eikä kovia rasvoja. Itsekin pitäisin äkkiseltään tällaista henkilöä pahimman luokan terveysintoilijana. Fitness -ruoka ja fitness ylipäänsä on melkein koominen kiinnostuksen kohde. Se on kuin "Tempparit". Haukutaan viimeiseen asti ja todetaan ettei voisi vähempää kiinnostaa. Samaan aikaan aiheesta tiedetään hämmentävän paljon.. 

Pidän erittäin epätodennäköisenä että hurahtaisin kyseiseen lajiin tekemisen tasolla, mutta jokin huvittava suhde kyseiseen aihepiiriin jäi. Itse otan asian huumorin kannalta. Vaikka fitness -urheilun suosio ei taida olla samalla tasolla kuin joitakin vuosia sitten, somesta näkee ihan hauskoja reseptejä niin välipaloihin kuin lämpimään ruokaan. Toisaalta fitness -buumi antoi jotain oikeasti hyvääkin: harjoitteluni muuttui suunnitelmalliseksi ja aloin panostaa mm. riittävään energiamäärään sekä palautumiseen. 

Millainen on päivän menu? Aamupalalla meni lautasellinen kaurapuuroa. Laitan hiutaleet silmämääräisesti. Haluan myös että puuro on tuhtia ja sitä on riittävästi. -Eli enemmän kuin mukamas yksi annos. Ennen lounasta (itse tehty kanapasta kasviksilla) toissapäivänä tehty smoothiekakku selkeästi vaati vähintään yhden palan ottamista. Otin varmuuden vuoksi kaksi suurempaa ja yhden pienemmän. Eipä tule sanomistaa.. illemmalla menee varmaankin kalapuikkoja ja jotain niiden kanssa. Välipaloina ovat mm. jogurtti marjoilla ja pähkinöillä sekä smoothie. Jos kutsu päiväkahville yllättää, päivän menu täydentyy sillä mitä pöydässä tarjotaan. Iltakahvista tosin uskallan sentään kieltäytyä. 

Vastaus on tosiaan "ei". Punaista lihaa laskematta syön periaatteessa mitä vain mistä pidän ja mitä haluan, mutta vanhalla säännöllä eli "ensin kunnon ruoka". Siitä sekä minä että mutkan kautta myös Juniori saamme kaiken mitä tarvitsemme. Sen lisäsi mikään ei ole kiellettyä ja muutakin saa syödä sen verran kuin mieli tekee. 

Millaisen mallin haluan lapselleni antaa?

Hyvä kysymys! Kasvispitoinen ja vegaaniruokavalio ovat nostattaneet esille kysymyksiä syötänkö lapselleni lihaa. Vastaus on myönteinen. Mikäli taustalla ei ole terveydellisiä vaatimuksia, haluan lapseni itse saavan valita ruokavalionsa. Olisi toki helpompaa pitää lapsi samalla ruokavaliolla, eli pääasiassa kasvisruoka/vegaanilinjalla. En kuitenkaan halua tehdä näin. Myös suolisto tottuu omaksuttuun ruokavalioon, jolloin muutokset ovat vaikeita. -Siis lisättävän ruuan kanssa. Entä jos lapseni haluaisikin olla ns. sekasyöjä mutta hänen elimistönsä on toista mieltä? Mielestäni hänellä on oikeus itse valita ruokavalionsa kun siihen ikään tulee. Siitä tosin haluan pitää huolta, että ns. tavallinen ja perusterveellinen kotiruoka kelpaa. 

Siinähän tuli samalla asenne herkkuihin (karkit, leivonnaiset, naposteltavat yms.). En halua tehdä näistä tabua, mutta en toisaalta muullakaan tapaa ylikorostaa. Jättäisin suosiolla myös karkkipäivän väliin, sillä en halua että lapsi omaksuu tietynlaisen ruuan palkinnoksi. Sama pätee ruokaa keinona lohduttaa. Tunnesyöminen tai muulla tapaa kieroutunut suhde ruokaan on jotain, miltä toivon lapseni säästyvän. Syy: en halua hänen kokevan samaa mitä itse olen kokenut. Ensisijaisena tulee se perusterveellinen ja tavallinen kotiruoka. Toivon myös että lapseni suhtautuisi kasviksiin myönteisesti. Toisaalta on hyvä muistaa, että lapsen makuaisti on herkkä. Kypsennetyt kasvikset voivat siksikin maistua pahalta, koska lapsi maistaa ne paljon voimakkaammin. 

Miten ennaltaehkäisen sen ettei ruuasta tule palkkio tai lohdutus? Ensinnäkin vältän ruualla palkitsemista ja lohduttamista. Herkuttelu on sallittua, mutta esim. viikonlopu  kohokohta on mieluummin vaikka käynti sisäleikkipuistossa tai mikä paikka onkaan mieluinen. Samassa paketissa tulee yhteinen aika. Kokonaisuudessaan voisin todeta että toivon tekemisen menevän syömisen edelle. Toisaalta esim. leipominen yhdessä (sitten joskus..) voisi olla hyvinkin hauskaa. Samalla lapsi näkee miten esim. piparkakut valmistuvat. Saako taikinaa maistella? Muuten kieltäisin mutta joutuisin kai itsekin noudattamaan kieltoa.. 

Hyvistä suunnitelmista huolimatta homma voi mennä pieleen. Hampurilaiset ja ranskalaiset voivat maistua enemmän kuin perunamuusi ja jo kasvisten mainitseminen voi saada suun mutrulle. Sitten ei auta muu kuin tehdä parhaansa. Toisaalta en haluaisi että jokainen ateria on yhtä itkua ja tappelua. Mutta sellaistakin voi tulla.. ehkä asiaa ei parane stressata liikaa vielä. Onnesi ruokavalio koostuu vielä äidinmaidosta..

Yhteenvetoa

Oma ja lapsi ja imetys ovat kieltämättä hyviä kannustimia syömään fiksusti. Riittävästi energiaa ja riittävästi ravintoaineita. Päivittäinen ajatustyö on ns. pakollinen paha, mutta enemmänkin hyvä. Jos annan siimaa syömishäiriön ajatusmalleille, menetän paljon enemmän kuin saan. Saatan saada kyvystä kontrolloida toimintaani ja sen vaikutusta kehooni mielihyvää. Kyseessä on kuitenkin pohjaton kaivo: mikään ei riitä, ja "tavoitteet" vaativat aina vain enemmän omistautumista. 

Jos lähtisin siihen touhuun taas mukaan, tiedän etten voi (riittävän) hyvä äiti Juniorille. Huomioni olisi syömisessä ja liikunnassa sekä näihin liittyvissä tavoitteissa jotka eivät johda kuin alaspäin. Toki olen liikkujana/urheilijana tavoitteellinen, mutta esimerkksi kaksoishypyn tai piruettiyhdistelmän harjoittelu ja siihen keskittyminen tapahtuu jäällä. Juniorin kanssa ajatukseni ovat edelleen hänessä (okei, joskus kauppalistassa, mitä pitäisi siivota, onkohan ulkona hyvä sää vaunulenkille, milloin olikaan seuraava neuvola jne.). En laske kaloreita päässäni enkä mieti paljonko minun on liikuttava saadakseni kompensoitua tilanne. No, sen verran joudun syömiseen keskittymään, että syön rittävästi ja riittävän monipuolisesti. Noudattamalla ns. lautasmallia ja omaa kehoa kuunnellen tällainen huomio ruokavalioon vie kuitenkin merkittävästi vähemmän aikaa ja huomiota. 

Riittävään ravintoon panostaminen ei liity vain minuun ja tähän hetkeen. Kunhan Juniori tuosta lähtee liikkeelle, haluan jaksaa leikkiä ja juosta hänen kanssaan niin kauan kuin äidin seura kelpaa. Toisaalta haluan myös jatkaa liikkumista hyvällä mielellä ja oppia uutta. Nim. ikuinen temppuilija.. Haluan myös näyttää Juniorille syömisessä ja ravinnossa hyvää esimerkkiä. Haluan syömisen olevan rentoa, mutta ei itse päivän tarkoitus. Toisaalta saahan hyvästä ruuasta nauttia! Toivon vain, että se hyvä ruoka olisi muutakin kuin ranskikset, karkit ja sipsit. Vaikka itse en syö punaista lihaa, toivon että Juniori oppisi tykkäämään juurikin vaikkapa lihapullista ja perunamuusista ja vaikkapa vispipuurosta. 

Näiden ajatusten myötä toivotan kaikille mukavaa päivää!

Näitä asioita haluaisin kertoa tuleville äideille

 "Nämä asiat olisin halunnut tietää ennen raskautta ja synnytystä". Ja sitten se kuuluista "odotas vaan...". Jälkimmäistä aloin inhota jo toisella kolmanneksella vaikka lauseen loppuosa osa olisi sanottu kaikella rakkaudella. Molempia yhdisti negatiivinen sävy ja eräänlainen pelottelu. Odotas vaan -puheista oli havaittavissa usein pienimuotoista ylimielisyyttä. Mainittakoon etten ole ottanut itseeni. Alusta pitäen päätin varautua mahdollismman haasteelliseen vauvaan ja vauva-arkeen synnytyksestä puhumattakaan. 

Jos joku esim. viimeistä kolmannesta odottava äiti kysyisi minulta kokemuksia, mitä kertoisin? Haluaisin välttää juurikin pelottelua ja ylimielisyyttä. Silti varmaan sortuisin sanomaan "odotas vaan..". Toisaalta haluaisin kääntää asiat positiiviseen suuntaan ja mahdolliset haasteet sellaisiksi joista selviää. Voisin sanoa, että joka päivä on jotain samaan aikaan samanlaista mutta erilaista. Vaikeat hetket loppuvat ennen pitkää ja huomio kannattaa keskittää hyviin. 

Toisaalta ilmeni myös asioita jotka tavallaan yllättivät vaikka olivat ennalta arvattavissa. Jos minun siis pitäisi "valaista" tulevalle äidille mitä luvassa saattaa olla, nämä asiat ottaisin esille. Haluaisin kuitenkin pelottelun sijaan kääntää asian tavalla tai toisella positiiviseen suuntaan. 

Harkitse vielä sen suunnitellun sektion kanssa

Pelko ja kipu ovat subjektiivisia asioita. Niitä ei siis voi verrata keskenään eri henkilöiden välillä. Minä en siis voi sanoa että supistukseni olisivat kivuliaammat kuin jonkun toisen. Toisaalta olen elämäni aikana kokenus kipua jossa sietokyky on ollut koetuksella. Jostain syystä en odottanut sellaista synnytyksessä. Tähän osaltaan vaikutti tieto lukuisista keinoista lievittää kipua.

En halua väheksyä kipuun liittyvää synnytyspelkoa. Silti kannustaisin jokaista vielä kerran miettimään, onko suunniteltu sektio ainoa vaihtoehto mikäli taustalla ei ole lääketieteellisiä perusteita. Vaikka sektio on turvallinen, se on suuri toimenpide josta toipuminen vie aikansa. Itsekin hieman jännitin kipuja, mutta halusin ns. normaalin alatiesynnytyksen jos sellaisenen suinkin onnistuu. Tämä itse asiassa oli kysymysmerkillä mm. epilepsian ja istukan sijainnin vuoksi.  

Vaikka minun kokemukseni ei ole muiden kokemus, totean että epiduraali toimi supistuskipujen kanssa mainiosti. Ilokaasua sain myös. No, otin kaiken tarjotun käyttöön mehujäätä myöten. Itse ponnistamisessa auttoi puudutus ja 10 päivää yliajalle menneen raskauden aikaansaama v**utus. 

Korostan etten halua tuomita ketään sektion valitsemisesta. Mutta mikäli sille ei ole lääketieteellistä perustetta, kannusta harkitsemaan edes muutaman kerran ja ajatuksen kanssa. Synnytys ei ole pikku juttu, mutta luonnollinen osa sitä mihin kroppamme pystyy. Kannustaisin harkitsemaan alatiesynnytystä myös jatkoa ajatellen. Sektio vaatii usein kovempaa toipumista. Toisaalta tämäkin lienee kokemuskohtaista? 

Istuminen voi olla hankalaa ja siteistä tulee vakiovarustus

Tästä olisin kaivannut pieniä ennakkovaroituksia, tosin neutraaliin sävyyn. Toki olin kuullut kokemuksia uimarenkaan päällä istumisesta, repeämisistä yms. Jotenkin ne tuntuivat vähäpätöisiltä asioilta viimeistään synnytyksen käynnistymistä odottaessa. Rapatessa roiskuu eikä omelettia voi tehdä munia rikkomatta. Synnytyksessäkin tuppaa "haavoittumaan taistelussa". 

Ei hätää, nyt voin puhua jo useamman ihmisen puolesta: repeämistä ei välttämättä huomaa. Ompeleiden laitto on epämukavaa, mutta lähinnä siksi että vauvan tultua ulos haluaisi yleisön siirtyvän muualle. Lisäksi kaikki toimenpiteet navan alapuolella alkava käydä hermoille. Ompeleiden paraneminen sen sijaan oli kokemuksena...ärsyttävä? Lähinnä siksi koska sitä olisi halunnut keskittää huomionsa mahdollisimman paljon vauvaan ja vauvanhoidon opetteluun. -Ei siihen miten voisi välttää istumista. 

Kyllä, taistelun jälkiä parannellessa tuntuu välillä siltä etteivät koettelemukset lopu ikinä. Itse lohduttauduin ajatuksella että limakalvot paranevat nopeasti. Kas kummaa, asia unohtui pikku hiljaa ja lopulta helpotti. Pitkäkestoinen jälkivuoto puolestaan oli lähinnä ärsyttävää, mutta sekin loppui aikanaan. Jos minun pitäisi neuvoa kehottaisin olemaan laskematta päiviä koska tikit paranevat ja koska vuoto helpottaa. Yritä keskittyä vauvaan, vauvanhoitoon ja voimien keräämiseen aina kun mahdollista. Kudokset paranevat ja vuoto helpottaa vaikkei näitä miettisikään jatkuvasti. 

Et välttämättä saa vieläkään nukkua mutta..

Tätä en halusisi kertoa, etenkään loppuraskauden unettomuuden viedessä hermot. Valitettavasti unen määrä ei lisäänny synnytyksen jälkeen. -Ainakaan monilla? Mutta jos yhtään lohduttaa, omalla kohdallani unen laatu parani merkittävästi. Parina ensimmäinenä päivänä vauvat yleensä ovat hieman horroksessa ja nukkuvat paljon. Syntymä on heillekin rankka kokemus. Kun sairaalassa kannattaa laittaa puhelimeen herätys ja ottaa itse unta seuraavaa syöttöä odotellessa. 

Juniori oli alusta pitäen rauhallinen ja oppi onneksi saman tien kuinka syöminen tapahtuu. Maitoa tuli aluksi vähemmän ja syöttäminen kesti pitkään. Maidon noustua poitsun vatsa täyttyi nopeammin, mutta samalla mahalaukkukin laajeni. Muutamassa päivässä alkoi syöminen muuttua niin mukavaksi, että Juniori oppi kutsumaan tarjoilijaa paikalle. 

Yöt hän nukkui hyvin tavalliseen tapaan eli 2-3 tunnin pätkissä. Kuulostaa hurjalta, mutta omalla kohdallani syöttöjen välissä uni syveni ja antoi voimia. Kun ensimmäinen kolmen tunnin pätkä tuli saavutettua, oli oikeasti levännyt olo! Älä siis murehdi nukkumista etukäteen. Jos sinun on mahdollista saada apua, nuku erityisesti ensimmäisinä päivinä aina jos mahdollista, eli samaan aikaan vauvan kanssa. 

Tissihaasteita

Tämä kieltämättä tuli yllätyksenä! Tosin asia tuntui lähinnä koomiselta, vaikkakin joskus oli mennä hermot. Joskus minun oli hieman vaikea iloita maidontuotannon tehokkuudesta ja Juniorin ruokahalusta. Kun maito nousi, sitä todellakin tuli. Ensimmäisinä viikkoina ei kulunut päivääkään jona paita ei olisi kastunut. Sairaalassa yritin epätoivoisesti laittaa harsoa imetyksen ajan suojaksi. Maidon noustua rinnat olivat niin arat, etten halunnut edes nähdä liivejä tai toppia. Lisäksi pari pykälää noussut kuppikoko aiheutti omat haasteensa. Noloa mutta totta: toimivin vaate oli Lidlistä ostetut kaksi toppia. 

Miten tästä selvittiin? 1.Sinun ei ole pakko iloita jotka hetki kaikesta mahdollisesta. 2. Maidontulo tasaantuu parissa kuukaudessa. No, tämä ei välttämättä lohduta etenkään parin ensimmäisen viikon aikana. Pidempiä välejä varten kannattaa vain laittaa suojia vähän enemmän. Itse olen käyttänyt sekä kestosuojia että kertakäyttöisiä. Vaikka reilu kahden kuukauden ikäisellä vauvalla 6-8 tunnin nukkuminen yhteen menoon kuulostaa autuudelta, siinä on haasteensa: äiti alkaa olla tuskainen.. 

Jostain syystä en uskaltanut edes kokeilla rintapumppua. Mikä siinäkin sitten pelottaa.. rakkine on vielä korkkaamattomana pakkauksessaan. Sen sijaan aloin käsin lypsämään toiselta puolelta. Alkujaan ideana oli saada valuva maito talteen. Miksen kokeillut maidonkerääjää? Koska a) en saanut aikaiseksi hommata ja b) halusin saada maitoa tuttipulloon kaiken varalta. Edelleen lypsän vähintään aamusyötön yhteydessä. Tosin hukkaan maito yleensä menee koska eräälle ei tuttipullo kelpaa.. 

Mutta tästäkin on selvitty ja pesukone pesee maitotahrat kun nätistä pyytää ja laittaa ohjelmat kohdilleen. Erityisesti alkuaikoja varten neuvoisin varaamaan väljiä ja mukavia paitoja sellaisissa väreissä, missä maitotahrat eivät haittaa. Liivien sijaan suosin joustavia toppeja, sillä ne tuntuivat jopa helpommilta kuin imetysliivit. Mutta tämä makuasia. Tässä tulee myös yksi vastaus mihin kaikkeen harsoliinoja tarvitaan.. 

Et välttämättä toivu seuraavaan päivään mennessä..

Tottakai sitä väkisinkin alkaa pohtia mitä kaikkea tekee kun synnytys on ohi. Varaudu kuitenkin henkisesti siihen, että aluksi opettelet kävelemään askel kerrallaan. Ei kannata pelästyä. Joka päivä helpottaa enemmän tai vähemmän, mutta ainakin jonkin verran. Itse asiassa tuntuu kuin raskauden aikainen kehon muuttuminen muuttuisi käänteiseksi. Hieman koomista ehkä, mutta aluksi tuntuu oudolta kun vatsassa ei tunnukaan tuttua möyrintää, potkuja ja ojenuksia. 

Vatsan pieneneminen on oma kokemuksensa. Vatsa pieneni joka päivä saman verran kuin se oli kasvanut parissa kuukaudessa. Kolmen päivän päivän kuluttua se oli samoissa mitoissa kuin toisella kolmanneksella. Sairaalasta kotiuduttua alettiin olla samassa kokoluokassa kuin raskauden muututtua näkyväksi. Edelleen vatsa hieman pömpöttää, mutta niin kuuluukin. Menee oma aikansa että vatsalihakset toipuvat. 

Väsymystä jatkuu jonkin aikaa, mutta sekin kuuluu asiaan. Hb voi olla matala ja synnytys sekä takana ollut raskaus ovat keholle ja mielelle rankkoja kokemuksia. -Toisaalta ihania. Myös totuttelu erityisesti esikoisen kohdalla vauvaan ja vauva-arkeen vaativat energiaa. Mutta toistan itseäni: siinä on paljon ihania hetkiä jotka saavat unohtamaan väsymyksen. 

Kadonneita lihaksia

Osalla/monella (??) keho ja lihakset ovat hieman kadoksissa synnytyksen jälkeen. Erityisesti ne surullisen kuuluisat mutta tärkeät lantiopohjalihakset. Toisaalta mikä yllätys tämä on? Erityisesti muutaman viimeisen kuukauden aikana vatsalla on (useimmiten) sen verran kokoa että keho väkisinkin toimii hieman eri tavalla. 

Jos yhtään lohduttaa: pikku hiljaa ihan tavallinen kävely, vilkaisu ryhtiin auttavat. Aktiiviliikkujille tämä aika voi haasteellista, sillä synnyssaliin jääneet kilot voivat toisaalta myös keventää oloa niin että reippaampi liikunta houkuttelisi. Malttia! Tässä kohden puhun pokkana kaikkien puolesta. Klisee tai ei: maltti on valttia. Jopa  minä, aina överiksi vetänyt liikkuja olen varonut erityisesti vatsalihastreenin kanssa. Syy on yksinkertainen: mieluummin varon nyt kuin kaksinkertaistan toipumisajan. 

Kadoneiden lihasten löytyminen on yksilökohtaista ja siihen vaikuttavat monet tekijät. Omalla kohdallani sitä projektia helpottivat vahva liikuntatausta sekä lajivalinnat. Taitoluistelu erityisesti on pitänyt keskivartalon lihakset vahvoina. Raskauden aikana nk. mammajooga piti selkälihakset siinä kunnossa että niillä saattoi kannatella raskauden aikaansaamaa 13 kilon lisäkuormaa. Jälleen totean: joka päivä helpottaa ainakin vähän, ja huomio erittäin suurella todennäköisyydellä on taloon saapuneessa nyytissä. 

Tutustu vauvaan ja hoitamiseen rohkeasti

Minua (kuten monia muitakin) pelotti aluksi edes koskea vauvaan. Vaikka Juniorilla oli mitat hyvällä mallilla ja yliaikaisena poika oli "valmis", hyvä kun uskalsin sylissä pitää. Ensimmäiset nostamiset, pesut, vaipanvaihdot ja pukemiset jännittivät kovasti. Otteet varmentuvat kuitenkin päivä päivältä ja sinulle ilmestyy näkymättömiä käsipareja. Tämän heiton kuulin perheenjäseneltäni ja totta se oli! Jo parin viikon sisällä saattoi ihmetellä miten näppärästi alussa vaikeat toimenpiteet sujuivat. Nim. nyt imetän ja lypsän maitoa samaan aikaan. Toisella kädellä pidän vauvaa ja toisella pulloa ja lypsän peukalolla. 

Suosittelen erityisesti esikoisen kohdalla ottamaan sairaalassa "en osaa mitään" -asenteen. Hoitajat opettavat kaiken kädestä pitäen niin kauan kuinon tarpeen. Ja jos jokin ei joskus onnistu, ei hätää: saat kyllä toistaa saman lukuisia kertoja! Totut myös siihen että saat päällesi kaikkia mahdollisia eritteitä mitä vauvasta tulee. Tässä kohden kannattaa asennoitua huumorilla. Ns. vahinkojen välttämiseksi tulet kyllä oppimaan erilaisia kikkoja ennaltaehkäisyyn. Esim. pepun pesemisessä pesupaikka ei aina ole ihan vieressä. Tässä kohden suojaava pyyhe osoittautuu hyödylliseksi..Hyvin nopeasti opin myös, että vaippa kannattaa ottaa pois vasta pesupaikalla. Ups..

Se miten asiat teet, kehittyvät tekemällä. Jos juuri se miten jokin asia on opetettu ei toimi, löydät tekemällä oman tapasi hoitaa kyseisen asian. Pääasia että lopputulos on toivottu eikä aiheuta haittaa. Ohjeita kannattaa kuunnella, mutta tekniikat esim. kantamiseen, missä järjestyksessä asiat teet, miten säilytät tarvikkeita jne. hahmotat tekemällä. Joku muu taas saattaa tehdä saman asian hieman toisin. Tämä ilmiö saattaa jopa hymyilyttää. Mutta kehotan pitämään ymmärtäväisyyden mukana: jos se joka sinua auttaa edustaa esim. vanhempaa ikäluokkaa, hänen aikanaan vauvanhoidossa on ollut omat, sen ajan suositukset. Tällainen asia on esim. veden antaminen vauvalle. Omina vauvavuosinani ns. suuhuuhtelu pienellä määrällä keitettyä vettä oli asiaankuuluva toimenpide. 

Tärkeyksiä ja turhakkeita

Tämä voi olla kiistanalainen aihe jossa ihan kaikesta ei olla yhtä mieltä. On ns. oikeasti hyödyllisiä tarvikkeita, sitten taas sellaisia jotka osa kokee hyödyllisiksi ja osa ei. Jos ei puhuta esim. vaipoista, hygieniatarvikkeista ja vaatteista, mielestäni harsoliinat eli "puklurätit" ovat olleet äärimmäisen tärkeitä. Kysyessäni vauvakutsuilla mihin kaikkeen niitä tarvitaan (muuhun kuin puklun pyyhkimiseen) vastaus oli "vaikka mihin!". Nyt olen ymmärtänyt. Niitä ei todellakaan ole liikaa. 

Puklurättejä kannattaa mielestäni varata useampi ja vaikka saman tein eri tiloihin, sillä aina jostain (yleensä vauvasta) tulee jotain mikä täytyy putsata. Yleensä puklua. Erityisesti syötön jälkeen muutaman kerran jälkeen rätti tulee automaattisesti laitettua olkapäälle. Imettäessä rätti suojaa niin puklulta kuin valuvalta maidolta. Anteeksi taas suora selostus: erityisesti maidon pakkauduttua olen alkanut laittaman rätin toisen pään liiveihin suojan lisäksi jos en lypsä. Varmasti koominen näky, mutta pidentää suojan käyttöaikaa.. huom, kestosuojakin täytyy vaihtaa.. Mutta tosiaan, puklurättien tarpeellisuus selviää kyllä. 

Tuttian ja tuttipullon tarpeellisuus yllättivät: Juniorin kohdalla kumpikin osoitautui tarpeettomaksi. Tai tuttipullo on Juniorin omasta mielestä tarpeeton. Ilkeä äiti vaatii lapsi-paralta että myös pullosta syömistä treenataan päivittäin. Katsotaan kumpi antautuu ensin: äiti vai Juniori.. Tuttiin Juniori suhtautuu lähes paheksuen. Ilme on luokkaa "miten tyhmänä minua pidätte? Tajuan kyllä ettei tästä saa edes maitoa...". 

Unipesä, kapalot, unipussi.. Tässä kohtaa mieleen tulee lause "pienet vauvat viihtyvät parhaiten" pienessä sängyssä. No ei tämä! Kapaloissa oli mukavaa n. alle kaksi vuorokautta syntymän jälkeen. Sen jälkeen Juniori alkoi leikkiä taikuria: hän onnistui vapautumaan kapaloista. Lisäksi uni tuli parheiten ns. isossa sängyssä. Vaavisänky kelpasi sentään, mutta reissun päällä tilavampi matkasänky on ollut toimivat. Pojan nukkuma-asentoja katsoessa voin sanoen että tässä ainakin tulee äitiinsä: tykkää nukkua "leveästi". Eli mainitut kannattaa ostaa vasta kun vauvan mieltymykset ovat selvinneet. Ja unipesän voi tehdä itsekin ihan vain esim. taittamalla pyyhkeitä ja päällystämällä lakanalla..

Rintapumppu tuli hankittua, vieläpä sähkökäyttöinen. Pakkaus on edelleen avaamatta. Olen saanut lypsettyä imettäessä toisella kädellä ja samalla ylimääräinen maito menee paidan sijaan pulloon. Eli 140 euron ostos on toistaiseksi hyödytön.. taitaa mennä lähikuukausina kirppikselle. 

Vaatteista voidaan olla montaa mieltä. Itse suosin käytettyjä vaatteita. Ensinnäkin vaatteet menevät nopeasti pieniksi. Lisäksi vaatteet saavat mielestäni olla hieman nuhjuisia. Edelleen vauvasta lähtee ties mitä jännää eritettä. Jo Juniorin kastejuhlassa mietin säilyykö kastemekko ilman puklutahroja. Kyllä, mutta toinen juhla-asu ei. No, jos joku haluaa pukea vauvansa hienoihin kuteisiin, mikäpä siinä. Itse suosin vaatteita joihin tahrat "kuuluvat". Lisäksi käytetty vaate on usein mukavamman tuntuinen koska kangas on pehmennyt käytössä. Lisäksi vaatteiden tulee olla käytännöllisiä. ns. "tavalliset" paidat ovat mielestäni todella v-mäisiä pukea, ja tämän Juniorikin allekirjoittaa. Erityisesti yöllä käytettävissä vaatteissa suosittelen yhtä muistisääntöä: "Tämän saan puetuksi vaikka puoliunessa klo: 03:00". jos vaate täyttää tämän kriteerin, se on sopiva. 

Älä pyri itkemättömään vauvaan

Olin asennoitunut itkuun hyväksyvästi jo ennen Juniorin syntymää. Itku on vauvan ainoa tapa kertoa että jokin mättää. Ihan aluksi itkun taustalla on yleensä nälkä, ilmavaivat, tavara vaipassa jne. Sitä seuraavat mm. väsymykseen liittyvät kiukuttelu ja esim. tylsistyminen. Joskus vauvaa yksinkertaisesti ärsyttää. Koska sanoja näiden asioiden ilmaisemiseen ei ole, asiasta ilmoitetaan itkemällä. 

Itku voi aluksi tuntua ikävältä, mutta vähitellen sen merkityksen ymmärtää. Lisäksi ajan kanssa vauvan itkut oppii erottamaan toisistaan. Esim. Juniorista lähes huomaa mitä hän itkee. Kiukutteluun tai vaikkapa väsymykseen liittyvä itku on aivan erilaista kuin nälkäitku. Jälkimmäistä pyrin ennaltaehkäisemään katsomalla kelloon ja seuraamalla ns. nälkämerkkejä. Myös nämä oppii nopeasti. Juniorista näkee ja kuulee ennen itkuakin milloin nälkä alkaa herätä. Hänellä on jo pitkään ollut jopa omat "repliikit" tässä vaiheessa. 

Itkemistä ei kannata pelätä tai yrittää välttää. Tärkeämpää on osata reagoida itkuun. Aina ei selviä miksi vauva itkee. Olet syöttänyt, vaihtanut vaipan, on röyhtäytetty jne. mutta silti jokin kiukuttaa. Kunhan itse saat pidettyä itsesi rauhallisena, se on tärkeää. Vauva aistii herkästi jos aikuinen on hermostunut ihan jo kehonkieltä lukemalla. Minulle neuvolassa opetettiin, että vaikkei itku loppuisi, vauvan on parempi saada itkeä turvallisessa sylissä kuin itsekseen. Toisaalta helppo minun sanoa, sillä Juniori todellakin on erittäin leppoisa vauva..

Lopuksi..

Anna lauseen "odotas vaan.." mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Neuvoja kannattaa kuunnella. Ne kuitenkin ovat pidemmän päälle eräänlainen runko jonka ympärille muodostat omat tapasi toimia. Pienellä vauvalla tärkeintä ovat perustarpeiden tyydyttäminen ja turvallinen syli jossa voi syödä, nukkua ja kummastella maailmaa. Vähitellen mukaan tulevat "juttelu" ja leikkiminen. 

Toki sitä toivoisi täsmällisiä ohjeita ja selkeää tietoa mitä tulevan pitää. Valitettavasti sitä ei kukaan voi ennustaa. Lisäksi jokainen vauva on yksilö. Jos joku pelottelee sinua ns. vaikealla vauvalla, älä kuuntele. Se millainen vauvasi on, riippuu jälleen monesta tekijästä. Voi myös olla, että joku muu voisi kokea Juniorin vaikeaksi vauvaksi vaikka omasta mielestäni hän on harvinaisen rauhallinen. Lisäksi päivät vaihtelevat, ihan niin kuin meillä aikuisillakin.

Ainoa mitä voin varmasti ennustaa: sinun vauvasi on sinulle se rakkain ja kaikkein paras vauva jonka tiedät. Tässäkin lisäisin, että älä pelkää jos aluksi vierastat vauvaa. No hei, erityisesti esikoisen kohdalla muutos on suuri ja aluksi vauvaan todellakin täytyy tutustua. Itse lähes hätäännyin kun en kokenut sitä "pakahduttavaa rakkautta" kun sain vauvan ensimmäisen kerran syliini. Totta puhuen olin helpottunut mutta samalla tuntui hämmentävältä mistä tämä pikku kaveri oikein putkahti. -Teoriassa toki tiesin.. 

Omalla kohdallani tunteet vauvaa kohtaan ovat tasaisen lämpimät ja syventyneet ajan kanssa. Tunteeni lämpenevät jokaisesta uudesta ilmeestä, äänestä ja oikeastaan kaikesta mitä Juniori tekee. Kyllä, joskus turhaudun jos mikään ei kelpaa. -Etenkin kun itse kaipaisin jo unta.  Kummasti se vain unohtuu kun saan vähänkin unta ja poitsu väläyttää taas leveimmän hymynsä ja "sanoo" jotain. Siitä alkaa taas uusi, samaan aikaan samanlainen mutta erilainen ja edelleen ihana päivä. 

Tsemppiä tuleville äideille! Odottakaas vaan.. hyvin se menee! <3

2 × Helppoa kasvisruokaa arkeen: tex mex -tyyppistä & currylla maustettua pataa soijasta

 Edellisessä tekstissäni kirjoitin omista kokemuksistani miten vauva-arjessa ehtii mm. liikkua säännöllisesti ja laittaa ruokaa. Periaatteessa voisin vielä kirjoittaa kotitöiden yms. hoitamisesta, mutta aihealue alkaa ehkä olla turhan tarkkaan koluttu läpi. Suhteeni ruokaan ja syömiseen ovat käyneet läpi muutoksia ja suoranaisen kasvutarinan kuluneen kymmenen vuoden aikana. Toipuminen syömishäiriöstä ja sen kanssa eläminen ovat vaatineet paljon harjoittelua ja ajatustyötä. 

Olen kuluneiden vuosien aikana alkanut suhtautua ruokaan ensisijaisesti polttoaineena, jonka avulla kehoni toimii. Ns herkuttelusta en innostu usein, mutta en myöskään ole kieltänyt sitä itseltäni. Juniori on merkittävin motivoija huolehtimaan riittävästi ja riitävän monipuolisesta ravinnosta. Pidän ns. kotiruuasta. Vauva-arjessa plussaa ovat helppous ja edullisuus. Tässä pari ohjetta riittoisaan pataan/mihin lie muhennokseen. Pata kuulostaa hienommalta.. Molemmissa ruuissa aikaa säästi riisin ja soijarouheen/soijapalojen liottaminen yön yli. 

Valitettavasti molemmissa ohjeissa laitoin riisiä ja soijarouhetta/ soijapaloja silmämääräisestä "sopivan" määrän, joten tarkat mitat puuttuvat. Myös mausteet lisäsin maun mukaan. Eli maistelkaa ja maustakaa sopivaksi. 

Tex-mex -tyyppinen soijarouhepata

- Sipulia

- Porkkanaa

- Tomaattia

- Valmis tomaatti-paprika -keitto (tätä oli kertynyt kaappiin, myös tomaattimurska käy)

- Taco -maustetta

- 1 prkl fetaa (siis kreikkalaistyyppistä salaattijuustoa)

- Muita mausteita: chilijauhe, paprikajauhe ja suola

- Riisiä ( n. 2 dl, liotettu yön yli) 

- Soijarouhe ( n. 2-2,5 dl)liotettu yön yli)

- 1 pussi pakastepaprikaa

Currylla maustettu kasvispata soijapaloista

- Soijapaloja ja riisiä liotettu yön yli (molempia n. 2,5 dl)

- Sipuli

- Porkkanaa

- 1 iso prk herkkusieniä

- 1 pussi pakastepaprikaa

- 2 prk kauramaitoa (2, 5 dl x 2)

- Mausteina currya, paprikajauhetta, chiliä ja suolaa)

Molempien ruokien valmistuksen yhteydessä on testattu myös miten Juniorin hoitaminen onnistuu ohessa. Molempien kohdalla onnistui vaipanvaihdon vaatima keskeytys sekä sitterin kiikuttaminen tarvittaessa. Suuri plussa molempien ruokien kohdalla oli maun ohella riittoisuus ja riittävä määrä kasviksia. Soijatuotteiden käyttö on ikuinen kiistelyn aihe, mutta itse olen niitä hyödyntänyt. Ja molempiin voi halutesaan käyttää myös esim. jauhelihaa ja kanaa sen mukaan mistä tykkää. - Tai jos vatsa ei tykkää soijatuotteista..

Mukavaa päivää kaikille! 

Miten ehdin vauvan kanssa mm. laittaa ruokaa, treenata ja lukea kirjoja?

En ole suoranaisesti ahkera ruuanlaittaja, mutta en mielelläni syö eineksiä. Syy on yksinkertainen: nirsous. Vaikken ole myöskään erityisen taitava ruuanlaittaja, pidän enemmän itsetehdystä ruuasta. Sama pätee esim. sämpylöihin. Olen muutamia kertoja saanut ihmetteleviä kommentteja miten ehdin laitamaan ruokaa ja treenaamaan vauvan kanssa. Esille nousevat perinteiset haasteet: yösyöttöjen aiheuttama väsymys, vauva ei nuku kuin liikkuvissa vaunuissa eikä viihdy sitterissä kitisemättä kuin 10-15 minuuttia. 

Vaikka olen vauvan kanssa paljon kaksin, erityisesti ensimmäisinä viikkoina sain todella paljon apua, jolloin saatoin totutella vauva-arkeen kiireettömästi ja keskittyä ns. perushoitoon ja vauvan kanssa olemiseen. 

Helppo vai vaikea vauva?

Minä koen Juniorin harvinaisen helpoksi vauvaksi. Hän on rauhallinen ja nukkuu ikäänsä nähden yöt hämmentävän hyvin. Toisaiseksi? Nukuttamiseen tosin on hyvä varata aikaa parikin tuntia, mutta tuttujen rutiinien kautta projekti useimmiten sujuu. Joskus taas on iltoja joina kiukuttelulle ei tunnut tulevan loppua, mutta ennen pitkää Juniori onneksi nukahtaa. Tähän tosin vaikuttavat päiväunet, joita Juniori nukkuu lähinnä vaunuissa, tai sylissä lyhyempiä pätkiä. Joskus poitsu "erehtyy" sammahtamaan sitteriin, mutta vain lyhyeksi aikaa. Yleensä hän herää kiukkuisena. Luulen että hän kokee olevansa huijattu koska ei onnistunutkaan pysyä hereillä. 

Mutta nuo pitkät unijaksot yöllä ovat siunaus ja olen kiitollinen jokaisesta yöstä. Vauvoilla kun tahtoo tuon nukkumisen kanssa olla erilaisia vaiheita.. Päivällä Juniori on ihanaa seuraa! Hän juttelee kovasti ja hymyilee paljon. Hän on myös innostunut kokeilemaan millaisia ääniä ja äänteitä hänestä irtoaa. Tosin suurin volyymi taitaa tulla jos ruokapalvelu ei pelaa toivotulla tavalla..

Sitterissäkin Juniori viihtyy jopa itseään viihdyttäen (juttelee esim. kattolampuille ja tutkii nyrkkejään). Tässä välissä ehtii mukavasti laittaa ruokaa tai vaikka joogata kunnes.. Juniorikin kaipaa seuraa tai muuta viihdettä juuri sen 10-15 minuutin kuluttua. Kääntämällä sitterin toiseen suuntaan voi saada parhaimmillaan 30 sekuntia pelivaraa. Hän ei myöskään viihdy pysähtyneissä vaunuissa kovin pitkään. Viisi minuuttia olisi jo ennätys. Sitten vaunuista alkaa kuulua protestiääniä. 

Varsin helppo vauva siis, mutta realistisella tasolla: ääntä tulee säännöllisesti, joskus kiukuttaa ihan muuten vain ja tarpeet ajoittuvat Juniorin omalla aikataululla, ei kotitöiden, kauppareissujen, liikuntahetkien tai muunkaan mukaan. Pidemmän päälle hän on rauhallinen, hyväntuulinen ja ainakin äidin mielestä aivan ihana vauva <3 

Ruuanlaitto: valitse menu huolella ja ajoita oikein

Voin myöntää kouliintuneeni virheiden kautta. Kuten totesin, sain alkuaikoina paljon apua ja totuttelu vauva-arkeen kävi todellakin pehmeän laskun kautta. Ruuanlaitosta olen oppinut yhtenä "sääntönä" helppouden. Ruuat joiden valmistaminen vaatii pitkäkestoisempaa näpertelyä ovat siirtyneet kansioon "sitten joskus". Teen pääasiassa (edelleen) laatikoita, patoja/muhenoksia, ruokaisia kastikkeita ja keittoja. Pyrin myös tekemään ruokaa sen verran, että se riittää ainakin kolmeksi päiväksi. 

Voinko tehdä jotain etukäteen? Tähän kannattaa kiinnittää huomiota. Itselleni tämä tyyli antoi yksittäisiä mutta arvokkaita minuutteja. Käytän ruuissani runsaasti kasviksia, mikä tietää pilkkomista. Koska en ole käynyt sirkuskoulua tms., en voi viihdyttää Junioria veitsi kädessä. Sen sijaan olen Juniorin nukahdettua tai hänen viihdyttäessä itseään pilkkonut etukäteen sellaisia kasviksia, jotka voivat hyvin odottaa kipossa seuraavaankin päivään. Vaikken ns. valmisruuista paljoa perusta, esim. pakastevihannekset pelastavat usein. 

Toinen ties mistä somen syövereistä löydetty niksi oli riisin liottaminen yön yli. Tehdessäni tex-mex -tyylistä kasvismuhennosta laitoin sekä soijarouheen että riisin likoamaan jääkaappiin yön yli ja pilkoin porkkanat edellisenä päivänä.. Koska riisi oli liottamisen myötä puolikypsää, piti vain lisätä ainekset kattilaan. Pilkottavana olivat vain sipuli ja tomaatit. Muuten ruoka valmistui itsestään.

Mitä voin tehdä vapaalla kädellä tai jalalla? No tietenkin kiikuttaa sitteriä tai tarvittaessa ottaa vauvan syliin. Itse tosin olen sen verran neuroottinen etten halua tuoda vauvaa lähelle esim. kiehuvaa vettä koska pelkään huitaisevani kattilan nurin. Sen paistaminen onnistuu vauva sylissä. Tosin Juniori alkaa olla sen verran iso jässikkä, että äidillä lihaskunto meinaa pettää.. Tästä syystä laitan sitterin turvalliselle etäisyydelle kuumasta ruuasta, mutta sen verran lähelle että pystyn kädellä tai jalalla kiikuttamaan. Huom, tämäkään ei riitä ikuisuuksia, eli ruuan todellakin kannattaa olla nopeasti valmistuva..

Ajoitus: tämän virheen teen säännöllisesti mutta onneksi harvemmin: vaihda vaippa ja syötä ennen ruuanlaittoa. Jos nälkä iskee, siinä Juniori ei anna paljoa armonaikaa. Vaipanvaihto menee ns. rutiinina ennen syöttämistä. Juniori kuuluu niihin nautiskelijoihin, joiden kanssa syöttämistä ei tehdä kiireellä. Toisaalta en itsekään halua kiirehtiä, sillä pideän imetyshetkistä. Lisää aiheesta voit lukea täältä. 

Liikunta: hyväksy ja nauti pakollisista sarjatauoista

Tämä oli suuri oivallus kun huomasin ettei Juniori viihdy pitkään pysähdyksissä olevissa vaunuissa. Tosin jos vaunulenkki sattuu päiväuniaikaan, tilanne on helpompi. Itse en vaan vielä ole oppinut niin hyvään ajanhallintaan. Vielä? 

Vaunulenkit ovat myös Juniorille tärkeitä. En tiedä onko hän itse samaa mieltä, mutta vaunulenkkien aikana onnistuvat pidemmät päiväunet. Koska paikoillaan vaunut eivät saa olla kovin pitkään, jumppatuokioissa tulee väkisinkin pakollinen "sarjatauko". Sen aikana vaujuna pitää heijata jotta matkustaja pysyy tyytyväisenä. 

Itse asiassa tämä pakollinen sarjatauko on parantanut harjoittelun laatua: hyppyharjoituksissa en tee liian montaa toistoa yhteen menoon ja saan aikaa koota keskittymisen vaunuja heijatessa. Ongelmani oli vuosia liika yrittäminen. Turhautuminen taas johti keskittymisen heikkenemiseen ja huonoon tekniikkaan, mitä oli vaikea korjata. No.. videointi on tosin osoittanut huonoa tekniikka myös muualla, kuten esim. punnerruksissa. Prkl..

Lihastreenissä erityisesti ikävien liikkeiden kohdalla saan vaunuja heijatessa sarjatauon. Näin ei tule tehtyä toistoja liikaa. Itse asiassa olen kokenut tämän paremmaksi tavaksi parantaa lihas-ja yleiskuntoa. En ole aikoihin pakottanut itseäni tekemään yli jaksamisen rajan, vaan ainoastaan koputellut epämukavuusaluetta. On muuten toiminut!

Ns. oman ajan ja vauvan kanssa olemisen yhdistäminen

Heti alkuun haluan muistuttaa etten missään nimessä ole syyllistämässä äitejä, jotka kaipaavat omaa aikaa. Siinä valitettavasti olen yhtä mieltä, että lapsia tehdessä/pitäessä on hyväksyttävä että elämä muuttuu, samoin sen ns. oman ajan määrä ja muoto. Tarve omaan aikaan riippuu ihmisestä ja elämäntyylistä. Toisaalta minun on vaikea ymmärtää äitejä, joilla oman ajan tarve alkaa olla useita tunteja päivässä, ja taustalla on esim. kynsien ja ripsien huolto, useaan kertaan viikossa olevat ravintola -ja kahvilakäynnit jotka vaativat lapsivapaan yms. Mutta.. mikä minä olen kritisoimaan? Itse olen päästänyt ulkoisen olemukseni todella tehokkaasti rappiolle. 

Itsekin toivon saavani syksyllä 2-3 tuntia viikossa lapsivapaata jääharjoitteluun mikäli Juniori ei saa nukuttua harjoittelun aikana. Jos tämä ei onnistu tai onnistuu satunnaisesti, hyödynnän ne hetket joina saatan päästä jäälle. Se onko 2-3 tuntia viikossa paljon vai vähän, riippuu henkilön omista näkemyksistä. Osan mielessä tuollainen määrä on kohtuuton, minä taas näen 2-3 tuntia päivässä suurena määränä. Mutta.. ehkä joku toinen näkee kyseisen ajan aivan luonnollisena. Lapsivapaalla tarkoitan aikaa, jona äiti ei ole paikan päällä. 

Minulle tuollaisen täydellisen lapsivapaan pyytäminen tai saati sitten toteuttaminen on vaikeaa. Jotenkin siinä tulee huono omatunto. Itse olen valinnut ottaa vastaa mahdollisuuden tulla äidiksi, ja näin ollen minun pitäisi olla lapsen kanssa. Toisaalta ns. lapsivapaat hetket ovat tehneet hyvää minulle, ja varmasti myös Juniorille. Ennemmin tai myöhemmin hänen on osattava olla myös muiden kuin äidin kanssa. Tosin niin kauan kuin pulloruokinta on mitä on, äiti ei voi olla kovin pitkiä aikoja poissa. 

Lajivalintojen suhteen minulla on myös tuuria: voin liikkua vauvan kanssa. Vaunulenkit ovat päivän parhaimpia asioita, ja mahdollisuus myös tehdä mm. lihaskunto ja vaikkapa off-ice -treeniä. Taitorulliksia en ole vielä testannut Juniori mukana, mutta tarkoitus olisi kokeilla onnistuuko esim. 15-20 minuutin harjoittelu ja ajoitus menee päiväunien ajalle. Tässä vaiheessa tuossakin ajassa saa tehtyä paljon. Ns. jumppahetkiin vaunulenkkien yhteydessä käytän aikaa suunnilleen saman verran. 

Asioiden yhdistäminen

Olen jo ennen Junioria joutunut harjoittelemaan tehokasta ajankäyttöä ja etsimään balanssia. On asioita jotka täytyy tehdä, asioita jotka haluaa tehdä ja näiden ohessa ainakin minä kaipaan kiireettömyyttä. Aika haasteellinen kolmikko, ja voin myöntää että jokaisena päivänä ei onnistu. Nk. harrastukset olivat aluksi tauolla, mutta palasin niihin pikku hiljaa. Osaltaan synnytyksestä palautuminen vaari veronsa. Aloin kävellä hiljakseen pieniä matkoja ja jaksoin esim. lukea kirjaa 1-2 aukeamaa, joskaan en joka päivä. Mm. imetys ja totuttelu vauva-arkeen ja ylipäänsä vauvaan tutustuminen veivät energiaa. Toisaalta.. eihän sinä malta edes kääntää katsetta vauvasta.

Onhan tuo lukeminen hidastunut, mutta toisaalta jatkunut. Kiitos mahdollisuudelle uusia lainat! Nyt huhtikuussa aloitettu Waltarin kirja alkaa olla viimein luettu, samoin reippaasti lyhyempi, Reikiin perehdyttävä kirja. Lukeminen on minulle siksikin tärkeää, koska haluan ylläpitää lukemiseen tarvittavaa keskittymiskykyä. Yritän nimittäin syksyllä mahdollisuuksien mukaan jatkaa etäopintoja jos mitään suurempia haasteita ei ilmene. Tästä syystä pyrin lukemaan myös tietotekstiä. Kunhan toinen mainituista on luettu (Waltarin kirja taitaa valmistua tänään), siirryn kertaamaan Pohjoismaiden historiaa. 

Vaunulenkeille pääseminen oli ehkä ratkaisevin askel. Vähitellen ruuanlaittokin alkoi onnistua, vaikkakin takkuisesti kunnes tajusin ajoittamisen merkityksen. Jumppatuokiot olivat aluksi hyvin lyhyitä ja kokeilevia. Lopulta uskaltauduin kokeilemaan enemmän ja monet taidot alkavat olla taas lähempänä tasoa ennen raskautta. Kiirettä ei onneksi ole. Kehoni palautuu edelleen ja uuden/vanhan oppiminen saa tapahtua omalla painollaan, joskin harjoittelun ja toistojen kautta. 

Olen myös oppinut treenatessa sen, että ajalle ei kannata asettaa vaatimuksia. Vaunulenkille mennessä en koskaan voi olla varma että saisin tehtyä tauolla niin paljon kuin haluan. Samalla ajatuksella menen kokeilemaan rulliksia. Voi olla että saan vain rulliksen jalkaan eikä hommasta tule mitään, tai sitten saan harjoiteltua ns. täyden setin. En kuitenkaan jätä kokeilua väliin vain siksi etten tiedä onnistuuko harjoittelu. Vaunulenkki itsessään on mukavaa liikuntaa ja ylipäänsä aikaa neljän seinän ulkopuolella. 

Erityisesti liikunnassa koen Juniorin syntymän jopa parantaneen tuloksia. Taustalla lienee kaksi tärkeää syytä: motivaation kasvaminen ja suurempi määrä aikaa palautumiselle. Ruuanlaitossa olen yksinkertaistanut ruokalistan sisältöä. Toisaalta tämä on minulle helppoa, sillä voin syödä samaa tai samankaltaisia ruokia hyvinkin pitkään. Pääpaino on enemmän ruuan sisällössä: siitä on saatava kaikki tarvittava. 

Kokonaisuudessaan ajankäyttöäni yhdistävän mm. asioiden tekeminen erissä, johon liittyy ennakoiminen. Myös blogitekstini syntyvät tällä tavalla: muutamassa erässä siinä missä ruuatkin, kotityöt sekä päivän liikkumiset. Kirjoitan myös asioita paljon ylös, sillä muistini ei todellakaan parantunut synnytyksen jälkeen. 

Enemmän kuvallisia vinkkejä erityisesti liikuntaan ja ruuanlaittoon liittyen löydät Instasta nimimerkillä aliisa_85. 

Mukavaa sunnuntaita kaikille ja tsemppiä juuri siihen arkeen mitä elätte!