lauantai 30. joulukuuta 2017

Käsilläseisontaa ja kärrynpyöriä: Nämä olen oppinut kolmenkympin jälkeen!

Vaikka aikuisten oppimiskykyä epäillään usein erityisesti fyysisten taitojen kohdalla, olen ilmeisesti onnistunut kumoamaan tämän oletuksen. Mihinkään äärimmäisyyksiin en toki ole yltänyt. Hassua kuitenkin, että olen oppinut uusia taitoja eniten kuluneen parin vuoden aikana. Kolmekymmentä ja risat on siis erikoista aikaa! Vaikka palautumiseen tarvittava aika on huomioitava, koen myös olevani fyysisesti paremmassa kunnossa kuin koskaan. Tätä väitettä tosin varjostaa hieman flunssa nro. 3 parin kuukauden sisällä. No, kukaan ei ole täydellinen. Mutta mitäs kaikkea tässä onkaan opittu?

Kaksoishypyt ovat todella lähellä
Lapsena ja teininä en hyppinyt kaksoishyppyjä lainkaan. Aloitin niiden harjoittelun vasta aikuisena. Mainittakoon kuitenkin, että kehitys on ollut hidasta. Tämä johtuu paljolti siitä, että olen harjoitellut omin päin. Kukaan ei siis ole ollut korjaamassa virheliikkeitä. Kenties ammattilaisen opissa olisin voinut kehittyä nopeammin, mutta valitettavasti meille aikuisille sellaista on tarjolla vähemmän kuin lapsille ja nuorille. Mutta onneksi olen saanut myös kokea, mitä tarkoittaa kun valmentaja todella osaa asiansa!

Absurdia kyllä, mutta axel joka teininä meni hyvin, on nyt heikoin hypyistä. Ja vähintää yhtä koomista on, että vaikeampien kategoriaan luokiteltavissa oleva kaksoisflippi on lähimpänä.

Käsilläseisonta selkä kaarella
Kroppa suorana pysyn korkeintaan alle kaksi sekuntia, mutta pitää jo tasapaino! Ns. kyynärseisonta onnistuu myös kroppa suorana. On kieltämättä ollut hienoa huomata, että tässäkin vaiheessa voi oppia uusia taitoja! Ehkäpä jonain päivänä se ”perinteinen” käsilläseisontakin onnistuu? Tosin tuossa nyt opitussa käsilläseisonnassa menen ns. seinän kautta, mutta voisihan sitä alkaa harjoitella ilman seinää..

Henkilön Mila Knuth kuva.  Skorpioniksiko tätä asentoa sanotaan?

Kärrynpyörä etu-ja takaperin/puolivoltti
Jotenkin en osaa mieltää tätä liikettä puolivoltiksi, sillä liikkeessä ei vielä tapahdu volttiin kuuluvaa ”hyppäystä”. No, oli mikä oli, eilen liike onnistui molempiin suuntiin! Kuntosalin tilat eivät valitettavasti ole ihanteellisimmat voimisteluliikkeitä varten, minkä vuoksi liikkeissä on hyvä olla pientä varovaisuutta. Siis oman itsesuojeluvaiston ohella.

Kunhan liikkeeseen tulee varmuutta lisää, ajattelin kyllä vähän lisätä siihen voimaa. Sen verran ikä kuitenkin vaikuttaa (ainakin minulla), että joudun tutustumaan uusiin liikkeisiin perusteellisesti ennen seuraavaa askelta. Vaikka teknisesti sujuisikin hyvin, ei pääkoppa välttämättä ole valmis. Tekniikasta muuten sen verran, että seuraava askel voisikin olla jalkojen ojentaminen hieman esteettisempään asentoon..

Nämä olisi vielä niin kiva oppia!
En ole asettanut ala-tai ylärajaa tavoitteilleni. Opettelen mielelläni uutta sen mukaan, miten taidot kehittyvät. Tosin jos tavoitteita asetan, teen sen mieluummin ns. askel kerrallaan. Syy on yksinkertainen: realismi. Esimerkiksi jos..siis KUN opin axelin kunnolla, kaksoisaxel ei ole välitön tavoite, vaan yksöisaxelin hiominen. Sama pätee kaksoishyppyihin. Ensimmäinen onnistunut alastulo ei tarkoita siirtymistä kolmoishyppyihin, ellen sitten osoita todella harvinaista ihmekehittymistä. Mutta on kuitenkin liikkeitä, jotka haluaisin oppia:
  • Käsilläkävely. Näyttää niiiiin hauskalta!
  • Jäällä saksihyppy jalat kunnolla auki
  • Pieniä sarjoja osaamistani voimisteluliikkeistä
  • Jäällä ”nosturipiruetti”, eli seisomapiruettiasennossa jalka ylös
  • Jäällä linjeeraus.. tässä ole oikeasti vähän skeptinen!
  • Kuperkeikka takaperin.. noloa mutta totta: tätä en ole oppinut vieläkään!

Kuvahaun tulos haulle homer simpson learn something new 
Minä voisin kyllä laittaa mielelläni  jotain turhaa pääkopastani syrjään.. en tosin tiedä mitä.
 

Ikä on voi siis olla todellakin vain luku, etenkin jos kropasta ja yleiskunnosta pitää huolta. Moni nyt opituista liikkeistä ovat tosiaan sellaisia, joita en lapsena saanut onnistumaan. Esimerkiksi tuo kärrynpyörä etuperin päätyi aina sillan sijaan selälleen.. Spagaattia en koskaan päässyt lapsena harjoittelusta huolimatta. No, takaperin kuperkeikan taisin päästä pari muutamilla kerroilla.. Mutta ehkä pääsen sen opittuani harvinaisen tyylikkäästi? :D


Mukavaa viikonloppua kaikille!

perjantai 29. joulukuuta 2017

Irti syömishäiriöstä: Oireet joista en ole päässyt eroon

Olen kirjoittanut paljon ”irti syömishäiriöstä” -aiheesta. Ajattelin vaihteeksi ottaa hieman rohkeamman aiheen, eli miten syömishäiriö minussa edelleenkin vaikuttaa. Koen olevan lähestulkoon parantunut, mutta jotain jälkiä tai pienimuotoisia oireita sairaus on jättänyt. Ne eivät ehkä näy ulospäin, mutta itse tunnen ne. Usein joudun myös ainakin jossain määrin tekemään työtä näiden asioiden kanssa.

Syöminen julkisesti on joskus vaikeaa
Osastolla syömisiä tarkkailtiin. Hoitajat tarkkailivat meitä, me tarkkailimme toisiamme. Syömistilanne muuttui jonkinlaiseksi vahtimishetkeksi, ja samalla suoritukseksi. Hoitajien vuoksi oli syötävä riittävän nopeasti ja ”oikeaoppisesti”, muiden takia riittävän hitaasti. En tiedä miten muilla osastolaisilla tämä vaikutti, mutta minulla syömiseen jäi jatkuva tarkkailun tunne. Siksi syön kaikkein mieluiten yksin, mutta pakotan itseni myös ns. julkisiin syömistilanteisiin.

Tietenkin tiedostan, että kaikki on vain oman pääni sisällä. Jos tarkkoja ollaan, en tiedä onko tämä oikeastaan syömishäiriön jälkimaininkeja, vai pikemmin osastojakson. Vaikka osastojaksosta oli hyötyä, en voi kieltää myös negatiivisia puolia. Osastojaksolla ruokamäärät hahmottuivat kohtuullisesti, mutta sellainen rento syöminen jäi vähemmälle huomiolle. En kuitenkaan koe ongelmaksi nykyistä suhdettani ruokaa, eli ”polttoaine -ajatusta”. Olen pystynyt syömään Unicaféssa ja muissa julkisissa tilanteissa, mutta myönnän kokevani ajoittain samaa tarkkailun tunnetta. Tiedän että tunne on korvien välissä, mutta se ei poista epämukavuutta. Asiaa on vaikea selittää, sillä en koe häpeäväni syömistäni sen enempää kuin suurehkoja annoksia. Tiettyinä hetkinä syömisestä vain tulee samanlainen suoritus, kuin osastoaikoina. Muussa tapauksessa tankkaan energiaa jotta jatkaisin.

Vältän ruokia joihin liittyy negatiivisia muistoja
Buliminen oireilu pääsee avainsanaksi. Asia on yksinkertainen: En halua syödä ruokia joita joskus oksensin. Vaikka tavallaan pidän jäätelöstä, koen sen epämiellyttäväksi ruuaksi mainitusta syystä. Tiettyjä makuja vältän juuri tästä syystä. No, onneksi jäätelö ei kuulu ns. pakollisiin ruoka-aineisiin. Pystyn toki jäätelöä syömään, mutta jokin epämiellyttävyys tahtoo aina vivahtaa. Tätä ilmiötä on itse asiassa helppo luonnehtia: Olet edellisenä iltana kaatanut kurkkuusi reippaasti alkoholijuomaa X, ja seuraavana aamuna asia kostautuu. Maistuisiko uusi annos?

Kuvahaun tulos haulle ice cream

Negatiiviset muistot voivat liittyä myös vaikeisiin ”pöytähetkiin”, eli osastolla ruokailuihin jotka eivät ole menneet parhaalla mahdollisella tavalla. Ahdistus voi jättää jälkensä, ja muistuttaa tiettyjen ruokien kautta. Toisin sanoen niiden, joita ikävinä hetkinä tuli nautittua.

Painon nouseminen on epämiellyttävää
En tykkää, sen myönnän. Käyn vaa'alla silloin tällöin, mutten koskaan päivittäin. En edes muutaman päivänä välein. Reilu viikko lienee tyypillinen väli. Käyn vaa'alla lähinnä siksi, että saan pidettyä ravinnon määrän riittävänä. Mutta jos paino hujahtaa ylöspäin selkeämmin vaikka ihan vain nesteen vuoksi, en voi sanoa pitäväni tilanteesta. Toki tiedostan asian, mutta epämämukavaa ja inhaa painonnousu on silti.

Kuvahaun tulos haulle angry scale

Tämäkin voi olla hoitojaksojen muistoja, sillä painon nouseminen ahdisti. Toisaalta nykyään esimerkiksi lihasmassan lisääntyminen voi myös lisätä painoa. Onneksi nousut ovat sen verran pieniä, että ehdin päässäni työstämään ajatusta. Osastolla painoa nostettiin kahdeksan kiloa 2,5 kuukaudessa. Siihen pääkoppani ei ehtinyt mukaan.

Saatan syödä miellyttääkseni
En tosiaan ole erityisen kiinnostunut ruuasta. Mikäli syön seurassa tai tarjottua ruokaa, ns. miellyttämissyöminen astuu ajoittain kuvioihin. En esimerkiksi pidä erityisemmin karkeista, suklaasta, kakuista tms. Onneksi läheisten keskuudessa voin rohkeasti kieltäytyä ja rehellisestä syystä: Leivokset eivät vain ”uppoa”.

Kuvahaun tulos haulle viineri Phyhh!!!

Miellyttämisyöminen on jonkinlainen jäänne syömishäiriö-ajoilta (sh). Siihen liittyy halu näyttää hyvältä ruokaillessa muiden silmissä, ja toisaalta välttää mahdolliset laihdutukseen liittyvät uumoilut. Todennäköisesti tämäkin on vain oman pääni sisällä, ja ajan myötä uskallan yhä rohkeammin kieltäytyä ruuasta jos minkäänlaista tarvetta syömiseen ei ole. Tarkoitan siis tilanteita, joissa olen todellakin syönyt hyvin, eikä nälkäkään pahemmin vaivaa. Mutta jos ruoka on laitettu valmiiksi ja selkeästi vaivaa nähden, on kieltäytyminen jo haasteellisempaa.

Joskus on vaikea syödä ns. vaadittu määrä
Vaikka ravinnon lisääminen ja ruokailuvälien lyhentäminen on suurimmaksi osaksi ajasta lisännyt näläntunnetta, ei nälkä ole jokapäiväinen vieras. Yleensä minulla on nälkä aamulla ennen aamupalaa, ja joskus ennen lounasta. Joskus näläntunne jää aamupalaa edeltävään hetkeen. Tällaisina päivinä on vaikea saada kokoon se minimimäärä ravintoa, minkä olen toistaiseksi asettanut tavoitteeksi. Tietenkin syön, ei siinä mitään. Mutta syöminen ilman näläntunnetta saa usein aikaan illuusion, jonka perusteella olisin syönyt hirveitä määriä sinä päivänä.

Kuvahaun tulos haulle big food portion Tältä se tuntuu välillä!

Osaan kyllä käsitellä näitä tuntemuksia, mutta myönnän ettei vaaditun ruokamäärän saavuttaminen mitään herkkua ole. -Kirjaimellisesti. Joku voisi kysyä miksi syödä jos ei ole nälkä. No, minulla kulutus on sen verran kova, että ruuasta ei parane tinkiä. Itse asiassa en tingi nytkään, vaikka olen päästänyt kroppani neljän päivänä joululomalle.

Näkymätön sairaus
Kaiken kaikkiaan asiat ovat paaaaljon paremmin kuin jokunen vuosi sitten. Mitään järkyttävää taistelua arki ei enää ole. Ja jos on, niin ei sh:n vuoksi. Mutta aivan ruusuilla tanssimistakaan se ei ole. Mitä olen keskustellut kanssaihmisten kanssa, todella moni ex-syömishäiriöinen kamppalee ns. jälkioireiden kanssa pitkään, ehkä lopun elämäänsä. Asia ei kuitenkaan ole mielestäni niin toivoton kuin äkkiseltään kuulostaa. Omalla kohdallani olen huomannut, että moni asia kiusaa ja häiritsee juuri niin paljon, kuin niiden antaa tehdä niin. Ajan myötä oma tahto ja kyky hallita omia ajatuksia lisääntyvät. Vaikka jokainen palanen sairaudesta ei palaisikaan poroksi, voi niitä oppia kontrolloimaan. Ne jäänteen ovat omanlaisensa näkymätön sairaus, jonka olemassaolon olen hyväksynyt. En vain halua antaa niiden vaikuttamista omaan jokapäiväiseen elämääni.

Kuvahaun tulos haulle homer simpson brave


Tsemppiä ja rohkeutta kaikille kanssaihmisille! 

torstai 28. joulukuuta 2017

Keinoja vähentää joulun hävikkiruuan määrää

Jouluruokaa tarjoo kunnon väki..” Ehkä ei aina kunnon väki, mutta itse ruokaa on tavallisesti paljon, eli kunnolla. Aattona ja joulupäivänä laatikot, rosollit, kinkut, kalat sun muut menevät vielä kivuttomasti, mutta tapanina alkaa jo tökkiä. Mutta voi kauhistus! Ruokia on jäljellä vielä vaikka miten paljon! Mikään ei ole ikuista, ei siis myöskään ruuan säilyvyys. Hukkaruuan uhka alkaa siis kasvaa..

Jouluruoka tahtoo olla sellaista, että ihanteellisia määriä on vaikea arvioida. Joulupöydässä kun on vähän kaikkea, eikä mikään saisi loppua kesken. No, sitä ruokaahan sitten onkin runsain määrin! Jouluruoka on onneksi varsin monikäyttöistä, ja moneen suuntaan taipuvaa. Tässä muutamia, osa testattujakin keinoja joilla vähentää jouluruokaan liittyvää ruokahävikkiä.

Laatikot
Mitähän näistä saisi kun vain porkkanalaatikon koostumus mahdollistaisi muovailun? Toisaalta osan silmään porkkanalaatikosta muotoiltu minipatsas voi ylittää taiteellisen ymmärryskyvyn rajat (minun ainakin). Ei hätää, projektin voi jättää turvallisin mielin Kiasman hoiviin! Joululaatikoiden rippeet voi hyvin lisätä sämpylä -tai rieskataikinaan, jolloin leipomukseen tulee mukavaa vaihtelua!

En ole testannut, mutta uskon joululaatikoiden (erityisesti porkkanan, perunan ja bataatin) toimivan pannukakkutaikinassa, ja miksei myös lettutaikinassa.

Kinkku
Vaikka kyseinen joulupöydän päävieras ei ruokavaliooni kuulukaan, en näe syytä olla sitä mainitsematta. Ellen väärin muista, vuosia kinkun rippeitä on hyödynnettu hernekeitossa. Kuulostaa kieltämättä järkevältä! Jos joutilasta aikaa on, voi hernekeiton tehdä itse, mutta kasvisversiona. Näin potentiaaliset vegeilijät saavat itselleen sopivan annoksen, ja sekaanit voivat puolestaan tehdä päivän hyvin työn lisäämällä pannulla käristettyä kinkkua annokseensa. Näin kaikki ovat tyytyväisiä! Kasvishernekeiton ohje löytyy niinkin monimutkaisesta paikasta, kuin hernepussista. Siis pussin kyljestä, ei sisältä herneiden seasta.

Kuvahaun tulos haulle hernekeitto

Pyttipannu! Jäikö aatolta keitettyjä perunoita yli? Settihän on oikeastaan valmis. Pari sipulia silpuksi, pannulle kypsymään, ja mukaan peruna ja kinkun palaset. Koska tammikuuhun terveysbuumiin on vielä hetki aikaa, voi joukkoon varmaankin lisätä muutaman kananmunan.

Kinkkua voi (ymmärtääkseni) laittaa myös pizzaan täytteeksi, eli miksei myös uunissa paistettaviin lämpimiin voileipiin? Jos kotimaiset ruokalajit alkavat tulla korvista ulos, kinkku toimii varmasti myös pastassa carbonara -tyyliin, tai vaikkapa wokkiaineksena.

Muuten, saako tämä viimeiset 12 vuotta pesco-vegetaristina (lakto-ovo päälle) toiminut kirjoittaja parit lisäpisteet kinkun huomioimisesta ja ainakin yrityksestä keksiä ruokalajeja?

Rosolli
Nyt päästiin asiaan! Parempi kysyä mitä rosollista ei voisi tehdä. Kun pyttipannu tuli mainittua, rosollihan on loistava ”raaka-aine” pyttikseen, ja muuten hieman terveellisempään sellaiseen! Mukaan voi lisätä äsken mainitut kinkun jämät, mutta toisaalta myös tofua, nyhtökauraa tai vaikkapa soijarouhetta.

Kuvahaun tulos haulle rosolli

Rosolli toimii myös laatikkona, erityisesti jos mukaan lisää fetakuutioita.Tai kreikkalaistyyppistä salaattijuustoa. Myös sinihomejuusto ja vuohenjuusto sopivat mainiosti! Laatikkona rosollia tarvitaan tosin enemmän kuin pari desiä, mutta jos kyseistä salaatin ja lisukkeen välimuotoa on tullut hankittua reilummin, laatikko voi ollaa todella mukavaa vaihtelua.

Mitä muuta rosollista voisikaan tehdä? Vanukasta, drinkkejä, leipää, leivoksia, kastiketta, hilloa, suklaata, pikkuleipiä.. en tosin ole kokeillut yhtäkään näistä, enkä ole aikeissakaan kokeilla. Mutta sehän ei rajoita rosollin monikäyttöisyyttä?

Ekologinen ja taloudellinen hyöty
Tässäpä oli muutama idea hävikkiruuan vähentämiseksi. Mainittakoon vielä, että riisipuurosta voi tehdä riisivanukas lisäämällä kermaa, tai lisätä puuron jämät esimerkiksi pannukakkutaikinaan. Riisipuuro taitaa yleensä tosin mennä aika hyvin? Setsuurin hävittämisongelman olen ratkaissut siten, että jätän sen kammotuksen kauppaan, samoin konvehdit ja vihreät kuulat. Graavilohi taitaa myös kuulua niihin, joita harvemmin jää. Mutta jos tällaine ihme tapahtuu, lohelle saa säilyvyydessä hieman jatkoaikaa paistamalla. Jos oikein reilusti jää, perinteinen laatikko/kiusaus perunasta ja lohesta varmasti maistuu jouluruokien jälkeen!

Itse pidän hävikkiruuan vähentämistä tärkeänä, ja myönnän että inhoan ruuan heittämistä roskikseen. No, pilaantunut ruoka on asia erikseen. Ekologisen hyödyn ohella hävikkiruuan hyödyntämisessä on myös taloudellinen hyöty, ja sitä kautta joulun alla keventynyt lompakkokin saa hieman palautumisaikaa.


Miten te olette hyödyntäneet jouluruokien jämiä?