keskiviikko 28. elokuuta 2019

Onko kuvaaminen auttanut treenissä? Varoitus, videoita luvassa!


Videointi.. se ihana mutta aivan järkyttävän kamala videointi! Treenin yhteydessä tämä puuha on ollut äärimmäisen laiskalla tasolla, ja rajoittunut tietenkin liikkeisiin jotka sujuvat. Eräs, minua reippaasti taitavampi luistelija oli sinnikkäästi suositellut videointia kerta toisensa jälkeen, mutta yritin parhaani mukaan keksiä selityksiä miksi ei. Aikaa kuluu, en muista, en kehtaa kun on muitakin luistelijoita jne.

Totuus kuitenkin on koko ajan ollut se, etten ole mielelläni katsonut omaa virheellistä suoritusta. Jonkin aikaa sitten otin taas kerran lusikan kauniiseen käteen, ja päätin viimeinkin kohdata silmästä silmään myös huonompia suorituksia. En millään tahtoisi myöntää, mutta videointi on auttanut. Olen todellakin huomannut missä virhe tapahtuu, mikä taas on auttanut parantamisessa. Pienenä peiliin katsomisen jatkona päätin nolata itseni totaalisesti: Julkaista videoita joihin liittyy enemmän tai vähemmän mokia. Ja näille saa nauraa!

Hyppyharjoittelu
Periaatteessa tämä on suorituksena kohtuullinen, sillä rotaatiota löytyy ainakin jonkin verran. Mutta miksi en pääse tuosta +/- 1,5 kierroksesta mihinkään suuntaan? No, pienenä puolustuksena kuitenkin totean, että esim. lähemmäs tai täydet kaksi kierrosta ei ole helpoimmasta päästä.

Kuten videosta huomaa, pyöriminen jatkuu jalan osuttua lattiaan. Kengänpohja liukuu kumimatolla jonkin verran, ja tasapainon ylläpitämiseksi mukaan tulee pientä pomppimistä. Mikä meni pieleen?

  • Kädet: ”Etukäsi” nousee liikaa, samoin hartiat. Lisäksi hartia ”edistää”, eli siirtyy pikkuisen liikaa menosuuntaan.
  • Asento: Hanuri on pikkiriikkisen liian takana. Ei pahasti, mutta sen verran että rotaatio hidastuu
  • Jalat: Asento saisi olla vähän tiiviimpi, ja jalat olisi hyvä saada ojennettua suoremmiksi.






Siltanousu
Periaatteessa tässä ei ole mitään dramaattista vikaa, mutta painopiste menee turhaan taakse. Eli jälleen notkoselkä kertoo olemassaolostaan ja persustin pyrkii taakse.






Kaksoisrittiyritys sarjassa ”voisiko mennä enempää pieleen?”
Juu! Tässä on hyppy-yritys mikä ei mene sinne päinkään mihin pitäisi! Tässä luettelo ainakin osasta niistä virheistä joita huomasin:

  • Hartioiden edistäminen
  • Liian suora lähtökaari
  • Hypyn jättäminen kesken
  • Periaatteessa hyppy jäi ilmapalloksi
  • Ryhdin lässähtäminen
  • Kaatuminen


Huh! Näitähän riitti! Oikeastaan tämä olisi oivaa ”älä tee ainakaan näin” -materiaalia!





Istumapiruetti + variaatio
Periaatteessa piruetti pyöri kohtuullisen hyvin, mutta nopeamminkin saisi mennä. Toisaalta tämä taitaa olla tämänhetkinen maksimivauhti, eli vähän enemmän pitää polkaista lähtiessä. Toinen asento ei mennyt ihan nappiin, sillä olisi pitänyt pysyä mahdollisimman alhaalla. Tämä pieni nousu saattoi tosin johtua asennon vaihtamisesta, mutta alas olisi pitänyt palata.





Pohdintaa
Hyvää, parannettavaa, oikeastaan suurimmaksi osaksi parannettavaa. Totta puhuen ihan kaikkea en itse ainakaan muista kerralla, mutta nähtyjä videoita on ilmeisesti hyvä muistella seuraavalla harjoituskerralla. Kaksoisrittihän ei ole hyppynä ihan helpoimmasta päästä, mutta nähty video painoi ainakin pari asiaa mieleen mitä ensi kerralla olisi hyvä muistaa: hartiat ja lähtökaari. Oikeastaan hyvä lähtö on avainasemassa.

Rotaatiohypyn kohdalla taas ehdin hieman kokeilla osaisinko ottaa opikseni. Totta puhuen en muistanut/onnistunut jalkojen suoristamisessa, mutta kiinnitin huomiota hartioihin ja hieman suorempaan asentoon. Hartiat edistivät edelleenkin hieman, mutta korjaus tuotti tulosta:





Rotaatio jatkui ihan pikkiriikkisen pidempään näillä muutoksilla, eli suunta pysyköön samana. Myös alastulo oli napakampi. Koska oma, hieman hidaskin pyörimisvauhtini on melko nopea, pyöriminen tosiaan tuppaa jatkumaan vielä jalan osuttua lattiaan. Lopussa pompin hieman lattialla vaistomaisesti. En niinkään huijatakseni, vaan etten kaatuisi.

Vaikka miten yritän vieläkin keksiä syitä miksi liikkeen kuvaaminen ei missään nimessä ole hyödyllistä, luovuus alkaa olla lopussa. Vaikkan edelleenkään erityisemmin pidä kuvaamisesta, pakko myöntää että sitä sietää hieman paremmin. Jäällä kuvaaminen on laiskempaa, mutta mahdollisuuksista (luistelijoiden määrästä siis) riippuen yritän kuvata jatkossa ainakin yhden liikkeen, mieluummin joka elementistä jotain pientä. Luulen että yhteen liikkeeseen kuvaaminen jää, eikä välttämättä onnistu jokaisella kerralla. Mutta parempi sekin kuin ei mitään.

Onko teillä kokemuksia kuvien käytöstä harjoittelun tukena? Lajilla ei ole välilä..


lauantai 24. elokuuta 2019

Olenko hyvä esimerkki? Ehkä, ilman näitä epäkohtia..


Olen aikuinen, ja minun kai tulisi näyttää hyvää esimerkkiä. Puolisolla on tosiaan murrosikäinen tytär, ja olen parhaani mukaan yrittänyt olla häntä tavatessani hyvä esimerkki. Päällisin puolin voi siltä näyttääkin: liikun aktiivisesti, syön terveellisesti (kai??), luen päivittäin kirjaa, pyrin harjoittelemaan soittoa säännöllisesti sekä piirtämään tai maalaamaan jos lisäaikaa jää. Loistavaa! Vai onko.. valitettavasti kaikella on kääntöpuolensa..

Luistelu on 100%:sesti oma juttu → ei muita edes yleisöjäille
Joskus aikaisemmin vein kyllä tyttöä luistelemaan, mutta kieltämättä omasta treeniajasta luopuminen harmitti. Vaikka oli mielettömän mukava opettaa ja nähdä oppimista sekä oppimisen iloa, myönnän että pidemmän päälle luistelu oli oma juttuni. -Ja on edelleenkin. Käyn mahdollisuuksien mukaan pari kertaa viikossa yleisöjäillä, missä koen muiden jään käyttäjien tulleen tahallaan häiritsemään. No en ihan näin kärjistetysti tai kirjaimellisesti.. vähän sama kuin menisit uimahalliin, ja samalla radalla kehtaa polskutella pari muutakin. Tai jos et ole ainoa ihminen kauppajonossa.



Kuvahaun tulos haulle homer simpson its mine


Mielessä on käynyt joskus mahdollisuus toimia ohjaajana esim. luistelukoulussa tai koulun liikuntatunneilla. Haasteena on vain onnistua käsittämään täydellisesti se, miten vaikea noilla terällä varustetuilla monoilla on liikkua jos sitä ei tee säännöllisesti, ja liikkuessa voi todellakin pelottaa. Teoriassa tiedän tämän, mutta täydellinen samaistuminen on kieltämättä haasteellista jos harjoittelua on takana enemmän kuin luistelijalla ikää. Tosin olen keksinyt yhden harjoitteen auttamaan samaistumista: Tee liike ”väärään” suuntaan. Silloin on helpompi käsittää vaikeustaso. Mutta se ahneus omaan treenihetkeen liittyen..

En keskustele jos luen
Jos minun pitäisi määritellä jotenkin lukemiseni määrä/”aktiivisuus”, kai se olisi keskitasoa? Luen päivittäin, mutta lähinnä vain iltaisin ja kulkuvälineissä jos mahdollista. Hienoa, näytän itse mallia lukemalla päivittäin! Mikään sosiaalinen aktiviteetti lukeminen ei kuitenkaan ole, päinvastoin. Kun luen, todellakaan kaipaa kysymyksiä, kommentteja tai minkäänlaista sosiaalista kanssakäymistä.


Kuvahaun tulos haulle mr bean reading



Toisaalta en tiedä kannattaako tätä hävetä, sillä lukeminen taitaa harvemmin olla sosiaalista puuhaa. No, on toki erilaisia lukupiirejä, mutta luulen että harvoissa luetaan ja keskustellaan samaan aikaan. Tätä tietoa saa vapaasti oikaista, sillä itselläni ei ole kokemusta lukupiireistä opiskeluaikojen tenttilukua laskematta. Ja eipä niissäkään tullut käytyä kuin kerran pari.

Nirsouteni rajoittaa yhteisiä ruokahetkiä
Tykkään kasvisruuasta/kasvispainotteisesta ruuasta. Omena, marjat yms. kuuluvat päivittäisiin välipaloihin. Ns. roskaruokaa tai muitakaan herkkuja syön todella heikosti. Tosin tykkään maistaa lusikallisen jäätelöä jos sellaista on. Käytännössä tämä tarkoittaa närppimistä esim. puolison jäätelöistä. Ihana tapa!



Kuvahaun tulos haulle homer simpson no


Mutta entä jos haluttaiisiin porukalla mennä jäätelölle tai vaikkapa herkuttelemaan kakkupalalla kahvilaan? Periaatteessa asia on ratkaistavissa sillä, että otan pelkän kahvin ja esimerkiksi kirpakka smoothie menee. Mutta jos jäätelön tai kakun pitää olla ns. yhdistävä tekijä, en ole kovin yhteistyökykyinen. Poikkeuksena ovat ne pari yksittäistä päivää vuodessa joina makea syystä tai toisesta maistuu. Mutta joo, tämän sortin nirsous rajoittaa myös omalla tavallaan.

En katso kelloon kun soitan
Soitan pianoa ja satunnaisesti viulua päivittäin. Wau! Näytän esimerkkiä systemaattisesta harjoittelusta! Mutta.. kun vaihtiin pääsen, käytännössä katsoen unohdun soittamaan. Kuten lukiessa, olen jälleen epäsosiaalisuuden perikuva ja itsekeskeisyys paistaa päästyäni jälleen omaan kuplaani. Minulla on myös sellainen oikein kiva tapa, että suljen oven soittamisen aikana. Joko minua on odotettava, tai joku joutuu yksinkertaisesti keskeyttämään.


Kuvahaun tulos haulle homer simpson playing piano


Yhteenvetoa
Kukaan ei ole täydellinen, siitä kai on hyvä lähteä liikkeelle. Hyviä tapoja, aktiviteetteja ja tottumuksia on monia. Ne joita itse mukamas hyvänä esimerkkinä näytän, ovat vain minimaalinen osa kaikista muista. Ehkä lukeminen, liikkuminen ja ns. ”perus” terveellinen ruoka ovat vähän yleisemmällä tasolla hyödyllisiä ja hyvää tekeviä asioita.

Vaikken mikään sosiaalisuuden perikuva aina olekaan, kannatan hyvien sosiaalisten taitojen omaksumista. Toisaalta en usko, etteikö ihmisellä saisi olla myös omaa tekemistä jos sellaiseen on ajoittain mahdollisuus. Toki siihen mahdollisuuden vaikuttaa elämäntilanne ja ties miten monta tekijää. Toisaalta osa taas todella viihtyy jatkuvasti yhdessä muiden ihmisten kanssa. Mikäs siinä jos mielekkäältä tuntuu.

Vaikka yhdistävänä tekijänä näiden hyvien esimerkkien varjopuolista on epäsosiaalisuus, herää kysymys: Onko sosiaalisuus pakollinen asia 24/7? -Siis ellei se syystä tai toisesta ole ainoa vaihtoehto. Kai kyky olla niin ikään käytettävissä minkä tahansa aktiviteetin parissa voi olla mahdollista, mutta haasteellista. Lisäksi herää kysymys: Onko jonkinlaiseksi kaikkeen pystyväksi yli-ihmiseksi pyrkiminen sen parempi esimerkki?


Kuvahaun tulos haulle homer simpson president


Ehkä pieni itsekkyys ja epäsosiaalisuus tiettyinä hetkinä on myös hyvä ja opettavainen esimerkki: Sitä kauttaa oppii huomaamaan, että ihmisillä on myös henkilökohtainen aikansa, mikä koskee myös havainnoitsijaa itseään. Toki muistan vuosista jo alle kouluikäisenä hetket, joina oli todella dramaattista jos en saanut olla ”maailman napa” aina halutessani. Olihan se ikävää, mutta vielä ikävämpää olisi, jos luulisin olevani maailman napa tänäkin päivänä. Tai no.. joskus epähuomiossa onnistun kyllä häiritsemään toisia kesken heidän oman aikansa, ja kieltämättä häpeän kun huomaan mitä tuli tehtyä.. ihana elinikäinen oppiminen!

Kuvahaun tulos haulle mr bean exam